Ruotsi sai omat ”kotiinhaluavat” isis-sotilaansa

0

Ruotsi on saanut omat isis-sotilaansa, jotka haluavat takaisin ”kotiin”. Ruotsalainen isis-satu on kuitenkin hieman poikkeuksellinen verrattuna Britannian tapaukseen. Nimittäin toinen julkisuuteen tuoduista on mies.

SVT:n kirjeenvaihtaja pääsi tapaamaan Syyrian pohjoisosiin paenneita isis-sotilaita, jotka ovat antautuneet kurdijoukoille.  Kurdijoukkojen sotilastukikohdassa on vangittuna satoja isis-terroristeja sen jälkeen kun isiksen ote Syyriassa on alkanut livetä. Varsinkin Euroopassa asuneet isis-sotilaat yrittävät pelastaa nahkaansa antautumalla kurdijoukoille. Tämä siksi, että  he yrittävät saada omien maidensa hallituksia uskomaan, että haluavat palata takaisin ”kotiin” elämään normaalia elämää.

SVT:n haastattelussa uusruotsalainen mies on siis antautunut kurdijoukoille ja valittelee kuinka joutuu elämään 24/7 pienessä 2 x 2 m kokoisessa kopissa, jossa on aina valot päällä. Ei tiedä onko yö vai päivä.

Mies kertoo katuvansa sitä, että liittyi isisksen kaltaiseen kulttiin, mutta toisaalta ottaa ”välimatkaa” kaikkiin isis-joukkojen tekemiin teloituksiin ja kidutuksiin. Hän sanoo, että ei ole itse tehnyt mitään sellaista. Mies on kuitenkin ilmiselvästi viihtynyt isiksessä.

– Me elimme normaalia perhe-elämää. Oli lapset, vaimo. Heidän kanssa mentiin puistoon ihan kuin tavalliset ihmiset menevät. Joskus liikenneympyrässä oli laitettu kepin nokkaa irtihakattuja ihmisten päitä, sellaista näki silloin tällöin. Mutta ei se sellaista ollut, että irtihakattuja päitä oli jokaisessa liikenneympyrässä.

Mies kertoo edelleen, että homma vähän ikäänkuin karkasi käsistä. Jos kyseenalaisti asioita, joita isiksessä tehtiin, saivat he hyviä ”poisselityksiä”. Asioita kaunisteltiin.

Kun toimittaja kysyy, että koska he eivät osoittaneet ihmisyyttä ja huomiota ketään toista ihmistä kohtaa niin miksi häntä kohtaan pitäisi nyt osoittaa ihmisyyttä, mies vastaa:

– Olin individuaali siinä organisaatiossa, en seissyt kaikkien asioiden takana mitä he tekivät… Haluan sanoa Ruotsin hallitukselle, että miksi ette ottaisi meitä takaisin kotiin.

”Haluan sanoa Ruotsin hallitukselle, että miks ettei ottaisi meitä takaisin kotiin”

 

Lopuksi mies sanoo, että että jos jotakuta epäillään rikoksesta se voidaan käydä läpi oikeussysteemissä (Ruotsissa).

Kyseessä on siis miessotilas. Hän on luultavasti lähi-itätaustainen, mahdollisesti pohjois-arfrikkalainen. Kasvot on sen verran peitetty, että taustaisuudesta ei pääse ihan selvyyteen. Haastattelussa hän puhuu hyvää ruotsia, mutta josta kuitenkin huomaa selvän ulkomaalaispainotuksen. Mies on Ruotsin kansalainen.

Toinen haastateltava on uusruotsalainen nainen, jolla on isiksessä mukana kaksi lastaan. Hänet esitellään ”Ibrahimin vaimona”. Heti haastattelun alkuun täyshunnutettu nainen kertoo, että on ihanaa puhua ruotsia pitkästä aikaa ja tavata täyspäisiä ihmisiä.

Nainen kertoo, että elämä isiksessä oli kurjuutta, ei ollut ruokaa. Ihmiset riutuivat nälissään. Hän itse on mm. poiminut ruohoa ja keittänyt siitä ruokaa.

Niin ikään nainen haluaa ”kotiin” Ruotsiin.

– Olen todella kyllästynyt elämään tässä paskamaassa. Haluan vain herätä Ruotsissa ja unohtaa nämä viimeiset kuusi vuotta. Haluan vain lähteä lasteni kanssa puistoon leikkimään, eläintarhaan, uimakouluun, kaikkea sitä mitä ruotsalaisetkin lapset kokevat varttuesssaan.

Toimittaja kysyy naiselta, että kun hän on valinnut liittyä kulttiin, joka halusi ottaa vallan maailmassa ja tappaa meidä kaikki, niin miksi meidän pitäisi nyt ottaa sinut vastaan. Nainen vastaa:

– Uskon ruotsalaisten nöyryyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Ja uskon siihen, että ruotsalaiset ihmiset uskovat toiseen mahdollisuuteen.

Vaikka nainen vetoaa tunteisiin halutessaan takaisin kotiin, ei hänkään koe loppujen lopuksi tehneensä mitään väärää liittyessään isikseen. Hän kertoo, että ei itse ole ampunut ihmisiä päähän. Muut tekivät sitä, en minä. Tosiasiassa nainen ei luultavasti kadu itse isiksessä oloaan, vain sitä, että elämä on tällä hetkellä aineellisesti surkeaa:

– En ole allekirjoittanut mitään paperia, jossa kerron olevani isiksessä mukana.

Loppuhaastattelussa nainen alkaa tyrskimään tunteikkaasti ja sanoo:

– Emme halua mitään pahaa. Haluamme vain palata kotiin ja elää kuten tekin. Me haluamme vain elää normaalisti. Me olemme kyllästyneet tähän.

”Emme halua mitään pahaa. Haluamme vain palata kotiin ja elää kuten tekin”

 

On vaikea sanoa mikä tausta naisella on. Hän on kuvissa täyshunnutettu, mutta silmät näyttävät jotenkin pohjoismaisen haaleilta. Hän puhuu kieliopillisesti parempaa ruotsia kuin miessotilas, mutta toisaalta naisen puheessa on vahva ulkomaalaispainotus. Sellainen, jollaista ei ole ruotsalaisella.

Kannattaa katsoa SVT:n 8 minuutin video alta linkistä vaikka ei osaisikaan ruotsia.

https://www.svt.se/nyheter/utrikes/svenska-is-anhangare-i-syrien-varfor-inte-ta-hem-oss

 

Asia on ollut Ruotsin eri keskusteluohjelmissa viimeisen viikon ajan tapetilla. Vaikka nyt lähteenä käytetyssä SVT:n jutussa ja haastattelussa toimittaja esitti muutamia hyvin kriittisiä kysymyksiä niin ainakin esimerkiksi Agendassa toimittajat yrittivät tehdä kaikkensa, että isis-sotilaat saavat sympatiaa. Yhtenä argumenttina kotiinpaluun puolesta käytettiin lapsia. Molemmilla haastatelluilla on perhe ja lapsia. Olletikin, että ainakin osa on syntynyt isiksessä eikä heitä ole merkitty Ruotsin väestörekisteriin. On ikään kuin ruotsalaisten velvollisuus auttaa näitä lapsia.

Kun puheeksi on otettu se, että voidaanko isis-sotilailta viedä kansalaisuus ja kieltää palaamasta Ruotsiin, on tapahtunut mielenkiintoinen ilmiö. Nimittäin Sverigedemokraatit ovat olleet vahvasti sitä mieltä, että kansalaisuus pois ja sillä selvä. Nyt monenlaisia asiantuntijoita on juoksutettu ruutuun todistamaan kuinka tällainen ei ole lakiteknisesti eikä moraalisestikaan oikein. Asiasta tehtiin sisäpoliittinen.

Lakiasiantuntijat kertoivat, että kansalaisuuden poisto ei yksinkertaisesti onnistu. Ruotsin perustuslain mukaan kansalaisuutta ei voi poistaa jos sen kerran on saanut. Jotta kansalaisuus voitaisiin poistaa, silloin pitäisi ensin muuttaa perustuslakia eikä sellainen muutos ole oikeastaa kenenkään mielestä realistista.

Toisaalta ruudussa on istunut monenlaista aktivistia, jotka ovat todistaneet, että kansalaisuuden poisotto on moraalisestikin väärin. Ketään ihmistä ei voi jättää kansalaisuudettomaksi. Kansalaisuus on ihmisoikeus. Sivistynyt valtio ei yksinkertaisesti toimi siten.

Näyttää siis siltä, että isis-sotilaat alkavat pikkuhiljaa saamaan sympatiaa puolelleen. Monikaan ei näe suoranaisesti ongelmana sitä, että heidät otetaan vastaan. Yksi tavallinen argumentti on se, että heidät voidaan ottaa vastaan ja sen jälkeen tutkia ovatko he syyllistyneet rikokseen. Jos ovat, oikeus langettakoot tuomion jonka jälkeen synnit on anteeksiannettu. Niin ikään monet tahot ovat esittäneet, että kotiinpalaavat isis-sotilaat pitää saattaa erilaisten tukitoimien piiriin, jolla ennaltaehkäistään se, että sopeutuvat takaisin normaaliin ruotsalaiseen elämään.

16 thoughts on “Ruotsi sai omat ”kotiinhaluavat” isis-sotilaansa

  1. Minä arvasin sen että kyllä ruotsalainen nainen lopulta asettuu näiden kurkunleikkaajien puolelle. Sillä onhan se nyt selvää että toisten päitä irti sahannut suklaasilmä on sängyssä aina kiihottavampi kuin joku rauhallinen Göran joka ei ole koskaan edes tapellut kunnolla.

    80
  2. Juu ,sinne Ruottiin vaan ,muiden hullujen joukkoon ,kyllä tarvivat noin moniosaavia ihmisiä..

    34
  3. ei hätää,jollei ruotsi huoli näitä isiksen kurkunleikkaajia niin oulu kyllä ottaa mukaan kotona-kulttuurissa hankkeeseen.

    52
  4. Mutta jospa se unelma Kalifaatista taas voimistuu kun joutuu elämään vääräuskoisten keskellä ja irtileikatut päät tulevat koristamaan muuten niin ikäviä liikenneympyröitä (ei tietenkään joka päivä irtileikattuja päitä) suvaitsevaisessa Ruotsissa. Mitäpä sitä muutamasta irtileikatusta päästä, vain ihanat pelihetket ja törkeen hyvä safka ovat niitä tärkeitä asioita.

    45
  5. Entäs ne 50 yazidinaisten irtileikatut päät jotka brittisotilaat äskettäin löysivät roskiksesta?

    39
      1. Ei sano varmaan mitään. Koska pää on leikattu irti, tapaukseen ei liity seksuaalista ahdistelua. Silloinhan kaikki on kunnossa.

  6. Mietin tässä että miksi vain vastaanotettaisi näitä ISIS-taistelijoita/symppaajia joilla on jo kansalaisuus – heillähän on siihen oikeus? Heidät voitaisiin kuitenkin sijoittaa joko saareen tai avovankila -tyyppiseen ympäristöön. Eläköön loppuelämänsä siellä jos eivät sitten halua hakea takaisin oman alkuperäisen syntymämaansa kansalaisuutta ja häipyä maasta.

    Kysynkin mikä tämän linjauksen estäisi? Lähtijöitä on kuitenkin niin Ruotsissa kuin Suomessa varoitettu jo vuosia lähtemästä sotatoimialueelle ja tästä varoituksesta piittamaton ei välttämättä ole erityisen luotettava kansalainen.

    9
    2
    1. Ideana varmaan hyvä, mutta mikä estää? No Ruotsissa esimerkiksi se, että tuollaiseen ei ole mitään poliittista halua.

      11
      1. Rikollisjärjestö on toiminut Syyriassa ja nämä ISIS-tyypit myös ovat Syyriassa. Ei Suomella tai Ruotsilla ole asiaan mitään osaa eikä arpaa, eikä mahdollisuutta suorittaa rikostutkintaa. Kyseiset terroristit pitäisi luovuttaa Syyrian viranomaisille.

  7. ”Haluan vain lähteä lasteni kanssa puistoon leikkimään, eläintarhaan, uimakouluun, kaikkea sitä mitä ruotsalaisetkin lapset kokevat varttuesssaan.”
    – Voiko tavalliset ruotsalaiset tosiaan tehdä kaikkia noita asioita? Eivätkö kenties ainakin kohtalaisen usein joudu välttelemään mainittuja paikkoja sattuneista syistä?

    11
  8. kunnon perheenäiti vie kyllä lapsensa leikkipuistoon mikä koristeltu irtopäillä että olisi kotoinen olo.

  9. ”Ibrahimin vaimo uskoo ruotsalaisten nöyryyteen ja oikeudenmukaisuuteen”. Sallikaa minun nauraa. Kyllä ruotsalaiset ovat nyt iloisia, kun heitä näin kehutaan. En yhtään ihmettelisi, jos Ruotsi antaisi turvapaikan jokaiselle Isissotilaalle, heidän vaimoille ja lapsille koska ruotsalaiset ovat niin hyviä ja oikeudenmukaisia ihmisiä. On se niin hienoa tuo ruotsalainen sosiaalidemokratia, joka unohtaa omat kansalaisensa, jotka tämän hulluuden kustantavat ja nahoissaan kärsivät.

  10. ”Uskon ruotsalaisten nöyryyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Ja uskon siihen, että ruotsalaiset ihmiset uskovat toiseen mahdollisuuteen.”

    – Totisesti ne, jotka eivät usko, sekä Kirjoituksen saaneet että pakanat, joutuvat helvetin tuleen ja jäävät sinne ikuisiksi ajoiksi. Nämä ovat ihmisistä kurjimpia (Koraani 98:6).

    – Uskovaiset älkööt ottako uskottomia ystävikseen uskovaisten asemesta. Jos joku niin tekee, ei hänellä ole mitään puolustusta odotettavana Jumalalta. Teillä ei ole mitään pelättävää heidän puoleltaan (Koraani 3:28).

  11. ”Me haluamme vain elää normaalisti.”

    No, riippuu kai siitä, mitä pitää normaalina…

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.