Isis-afrikaano: Eikä meitä voisi ottaa Ruotsiin pakolaisina?

PT-median isis-päivän kunniaksi ladataan lisää ruotsalaisen valtamedian säälikertomuksia isikseen lähteneistä jihadisteista, jotka anovat nyt armoa ruotsalaisilta, että pääsisivät takaisin ilmaisen ylläpidon piiriin.

Expressen esitteli eilen 35-vuotiaan tukholmalaisen bussikuskin, joka kuusi vuotta sitten lähti Syyriaan lahtihommiin. Mutta nyt, kun isis on romahtamassa, bussikuski perheineen; vaimo ja lapset, yrittivät ulos isis-alueelta ja joutuivat tuolloin Kurdijoukkojen vangiksi. Heitä pidetään eri sotavankileireillä Syyrian pohjoisosissa. Isä, vaimo ja lapset eri leireillä.

Mies valittelee Expressenille, että vaikeaa on. Vaimoa ja lapsia ei ole nähty pariin kuukauteen ja ruoka on paskaa.

Isis-ruotsalainen kertoo, että lähti Syyriaan aikoinaan haluna elää islamilaisessa yhteiskunnassa. Mies oli mukana Idlibissä, jossa isis perustettiin. Aate kuitenkin romahti kun hän tajusi mitä isiksessä tehdään. Se ei ollut miehen mukaan suoraan sitä islamia mihin hän uskoi. Mies yrittää selittää, että hän vain halusi auttaa ihmisiä, esimerkiksi verta luovuttamalla. Sotaan osallistuminen ei tullut tietenkään kysymykseenkään.

Ennen lähtöä lahtihommiin mies toimi Tukholmassa bussikuskina, mutta oli kyllästynyt rutiineihin. Elämä oli kuin tien päässä 7-16.00-rutiineineen. Mies ajatteli, että joko sitä työskentelee vanhaksi ukoksi tai matkustaa kalifaattiin auttamaan ihmisiä.

Niinpä elämä isiksessä alkoi. Hän väittää työskennelleensä ambulanssikuskina. Kalifaatissa oli kuitenkin häiriötekijä, islami ei ollut sitä mitä hän oli odottanut.

 

Mies kertoo toimittajalle, että ei koe olevansa turvallisuusriski Ruotsille jos saa palata ”kotiin”. Ei osaa kuitenkaa perustella.

– Ainoa mitä voin sanoa, on se, että en ole turvallisuusriski ruotsalaiselle yhteiskunnalle. Haluan vain elää rauhallista ja tylsää elämää perheeni kanssa ja antaa lapsieni kasvaa rauhallisessa ympäristössä. En halua mitään muuta.

Mies kertoo, että ei ole vannonut isikselle mitään valoja eikä saanut itselleen yazidi-naisia seksiorjaksi. Mies kiistää osallistuneensa mihinkään kauheuksiin, ajanut vain ambulanssia ja viihtynyt työssään. Syyksi paolle isiksestä kertoo edelleen sen, että siellä ei seurattu oikeaa islamia. Hyväksyy kuitenkin sharia-lain.

Toimittaja kertoo miehelle, että Ruotsissa on päätetty, että isis-palaajia ei välttämättä auteta. Mies kysyy ”Mitä se merkitsee?”

– Ruotsilla ei ole mitään ongelmaa ottaa vastaan pakolaisia. Mutta kun kyseessä on omia kansalaisia, naisia ja lapsia niin silloin kieltäydytään huolehtimasta heistä.

Toistan: Isis-mies siis kertoo, paettuaan isiksestä sen jälkeen kun terrorijärjestön päivät alkavat olemaan luetut:

”Ruotsilla ei ole mitään ongelmaa ottaa vastaan pakolaisia. Mutta kun kyseessä on omia kansalaisia, naisia ja lapsia niin silloin kieltäydytään huolehtimasta heistä”

Mies jatkaa:

– Olen sitä mieltä, että Ruotsin on otettava takaisin kaikki ruotsalaiset ja tutkittava jokainen tapaus yksilönä. Jos on epäilyjä terroriteoista silloin laitettakoot juridinen prosessi päälle.

Expressenin kuvissa miehen kasvot on pikselöity, joten taustaa on vaikea arvioida. Mutta luultavasti hän on afrikkalainen. Miehen ruotsin kielen puheen poljento muistuttaa afrikkalaisten, eritoten somalialaisten poljentoa.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

11 thoughts on “Isis-afrikaano: Eikä meitä voisi ottaa Ruotsiin pakolaisina?

  1. ”..hän vain halusi auttaa ihmisiä, esimerkiksi verta luovuttamalla.”

    LUE: halusi auttaa isistä vääräuskoisten verta vuodattamalla.

    65
    1. Kas kun ei verta juomalla? Ja hurme huppelehtii a`la Nienstedt, Hänninen & Arstila, (jos tiedätte, mitä tarkoitan?).

      16
    1. Nyt oot väärässä. Tuohon on pitänyt mietiskellä hartaasti minkälaisilla sanakäänteillä asian esittää, että on riittävän katu-uskottava telkkarissa. Paras kohta oli, kun kertoi viihtyneensä työssään

      18
  2. Ei taida olla kovinkaan nopea hoksaamaan asioita jos kuusi vuotta kesti ennen kuin tajusi että eihän tämä homma oikein skulaa, ambulanssilla tässä vain kruisaillaan kun tosimiehet ajaa tankkeja. Ja kuntokin alkaa heikentyä kun sitä verta luovutetaan pari litraa päivässä.

    Hän lähti pakoon tylsää elämää, ja halusi elä islamilaisessa yhteiskunnassa. Nyt hän on ilokseen huomannut, että Ruotsihan on jo melkein islamilainen yhteiskunta joten palatakin voisi eikä leiriruuan jälkeen ne köttbullar olekaan suoraan saatanasta. Ja, itse asiassa, hänhän onkin ollut vain kuuden vuoden virkavapaalla bussikuskin hommasta joten hänestä tulee taas kelpo veronmaksaja Ruotsin valtiolle. Ja vaimo ja lapsetkin ovat koko ajan säilyttäneet ruotsalaisen identiteettinsä, ilman muuta.

    Arabit ja afrikkalaiset ovat kuin Bart Simpson: ”en se minä ollut”.

    39
  3. Se on näppärä islamin periaate toi taqqiya. Ja yllättäen Syyriassa on pyöriny ilmeisesti kuusnumeroinen määrä ampparikuskeja, miten hemmetissä siellä on voinu ykskään kuolla, korkeintaan jäämällä lanssin alle.

    47
  4. Vaatimustaso Ruotsissa asuessa noussut eli pitäisi lentokoneella päästä.
    Ei muuta kuin kumiveneeseen ja passi välimereen, niin kuin muutkin.

    25
  5. Pysyisivät nyt vaan siellä missä olevatkin. Tänne en kaipaa yhtään kappaletta.

    25
  6. ”Vankileirin ruoka paskaa” -lauseessa jotain tuttua. Kurdien vankileirin muonitus kuin oululaisessa Vokissa. Levittäkää nyt hyvät veljet uskossa ihmeessä sanaa, että ainakaan paremman murkinan perässä Suomeen ei kannata ISIS -veteraanin pakolaiseksi pyrkiä. Johan sen Oulun Puurokenraali kävi kokeilemassa.

    Tämä Ruotsiin jo hyvin kotoutunut tukholmalaismies on varmasti nähnyt, ettei Ruotsista tule kalifaattia (yhteiskunnallinen ilmapiiri toki oikeaan suuntaan) vielä vähään aikaan. Siksi aitoa islamilaista, sharialaillista elämäntapaa hänen olisi varmasti helpompi löytää ja toteuttaa maassa, jossa on jo valmiiksi oikeaan rauhanuskontoon perustuva suvaitseva ja tasa-arvoinen yhteiskunta.

    Mikä pentele ylipäätään riivaa tavallista vuohipaimenta, joka jättää 12- vuotiaan kihlattunsa, savimajansa ja vieläpä lempiuuhensa etelän auringon alle vain vaihtaakseen ne pohjolan paskaan ruokaan, kylmään ilmaan ja rasistisiin kafiireihin?

    24
  7. ruoka oli pahaa, jotenkin tuttu lause, samaa irakilainen ählämi sanoi suomessa ruuasta,osaako nää muuta kun lisääntyä ja valittaa ruuasta ja kaikesta muustakin,ei olekaan ihme menevät he minne vain kaikissa muissa on vikaa ei heissä

    13

Vastaa käyttäjälle Ihme ruinaajia Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.