Oslossa väkivaltarikoksissa räjähdys – 70 % tekijöistä maahantulijoita

Oslon keskustassa kerrotaan puukkotappelujen lisääntyneen räjähdysmäisesti. Kuluvan vuoden aikana on Oslon keskustassa tehty yli 30 erilaista väkivallantekoa, joissa uhria on viilletty puukolla.

Viimeksi viime perjantaiyönä kadulta löydettiin viiltohaavoja saanut 50-vuotias mies, joka vietiin yliopistolliseen sairaalaan paikattavaksi luultavasti ryöstön jäljiltä.
Norjan TV2-televisio haki Oslon käräjäoikeudesta kaikki langetetut tuomiot vuodelta 2018 ja vuoden 2019 helmikuun puoleen väliin väliseltä ajalta. Tuomioita oli yhteensä 140. Otantaan otettiin törkeät väkivaltarikokset kuten tapon yritykset ja törkeät pahoinpitelyt. Kolmasosassa teoista aseena oli käytetty puukkoa, jonkinlaista lasia tai pulloa.
140:stä tuomiosta 70 % oli ulkomaalaisten tekemiä. Oslon ulkomaalaisten prosentti on 33 % väestöstä. 
Tutkimuksessa ulkomaalaisella käsitettiin henkilöä, joka on muuttanut Norjaan tai syntynyt Norjassa, mutta molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.
Oslon poliisikorkeakoulun väkivaltatutkija Ragnhild Bjørnebekkelle asia ei ole yllätys. TV2:n haastattelussa Bjørnebekk kertoo:
– He ovat erittäin haavoittuvaisia henkilöitä, ovat kokeneet suuria traumoja. Iso osa tulee myös väkivaltaisista kulttuureista ja tuovat sen mukanaan tänne. Monet heistä eivät ole edes oikeastaan mitään oslolaisia, he ovat oleskelleet Oslossa vain joitakin kuukausia.
Oslon poliisimestari Sverre Sjøvoldin mukaan TV2:lle antamassa lausunnossaan tilanne kentällä on huolestuttava. Sjøvoldin mukaan on vain tuuria, että näissä teoissa rikosnimikkeenä ei ole ollut tappo. Lisäksi poliisimestarin mukaan poliisia huolestuttaa se, että kunnioitus poliisia kohtaan on kentällä romahtanut. Poliisimestari kertoo, että kyse on koulusta lintsaavista maahanmuuttajataustaisista nuorista.
Oslon väkiluku on suurinpiirtein sama kuin Helsingin.