Tukholmassa on noussut valtava somekohu tapahtumasta, jossa liputta matkustanut nainen poistettiin metrosta. Tapahtuman tiimoilta ainakin kaksi vartijaa on otettu pois virasta tutkinnan ajaksi.
Kokkolan elokuvakohu saa uusia muotoja
Kokkolan taanoinen elokuvakohu on saanut mielenkiintoisia piirteitä moneltakin suunnalta. Yle Svenskanin artikkelin siteraaminen sai aikaan sen, että koko asia levähti…
Kansalaispuolue: Pohjanmaalla raiskausrikokset räjähtäneet käsiin
Tuorein poliisin tilasto kertoo karun faktan raiskausrikoksista Vaasan vaalipiirissä: raiskaukset, joissa rikoksesta epäilty tiedetään, ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella…