Nainen joutui autoilijan yliajamaksi Espoossa, tahallinen teko?

0

Espoon Kauklahdessa tapahtui perjantai-iltapäivällä kummallinen kuolemaan johtanut teko. Autoilija ajoi jalkakäytävällä liikkuneen naisen ja ja koiran päälle ja molemmat menehtyivät tapahtumassa.

Poliisin mukaan tapahtuma-aika oli klo 15.40 aikaan kun autoilija puikkelehti liikenteessä ja nainen ja hänen koiransa joutuivat henkilöauton yliajamaksi.

Pt-median saamien tietojen mukaan tapahtumapaikka on Kauklahden juna-aseman kupeessa. Niin ikään tekijästä on tiettyjä oletuksia, mutta niistä saamme tietoa alkuviikosta.

Tapahtuma aiheutti ison poliisioperaation ja esimerkiksi bussiliikenne oli monta tuntia poikkeusreitillä.

Seurataan tilannetta.

36 thoughts on “Nainen joutui autoilijan yliajamaksi Espoossa, tahallinen teko?

  1. Matut on auton ratissa aika järkky luskeja. Jarruttelevat ja poukkoilevat ihan miten sattuu.

    65
    3
    1. ”Matut on auton ratissa aika järkky luskeja. Jarruttelevat ja poukkoilevat ihan miten sattuu.”
      En oikein erota toisistaan, Afgaaneja, Irakilaisia, Syyrialaisia iranilaisia, mutta tätä näköä edustavat ovat kuin kengurukuskeja. Samanlaisia mörököllejä kun liian useat Suomalaiset kuskit Ilme on ”mitä tänne tulet”
      Poikkeuksen tekee somalit. Esimerkiksi: Käytös on kohtelias. Jos mummo on pysäkillä, niin hidastaa reilusti ja voi pysähtyä, vaikka ei käsi nouse. Odottaa kun vanha ihminen on istumapaikassaan. Auto ei koikkelehdi ja nyji. Ajaa auton pysäkillä jalkakäytävän reunaan. Näyttävät olevan tyytyväisiä työstään.
      Kaikesta tästä huolimatta, kuskeja ei tarvitse tuoda muualta. Eikä meidän tule vastaanottaa monen maan läpi tallustelijoita Ruotsista. Rajavalvonta toimivaksi.

      13
      28
    2. Suojatiesääntö tuntuu ainakin olevan useimmilla Lähi-Idän tyypeille kokonaan tuntematon. Taannoin juuri pysähdyin suojatien eteen, ja muutaman sekunnin päästä autollinen jotain turkkilaisen näköisiä melkein rysäytti perään, jonka jälkeen he koukkasivat viereiselle kaistalle ja melkein ajoivat suojatietä ylittäneen jalankulkijan yli. Tyypit eivät varmasti edes nähneet jalankulkijaa koska kaikki katsoivat minuun päin, ja huusivat jotain omalla kielellään, jonka voi tulkita siten että he eivät ymmärtäneet miksi olin pysähtyneenä. Syytivät minua tapahtuneesta siis.

      45
      1
      1. Kun autoja annetaan aasin jakamelin suiseihin tottuneiden käsiin, niin ei voi paljoa vaatia. Poliisin täytyisi , aina kun huomaavat noita geelitukksia tai äänteleviä (rusahtavia) kuskeja liikenteessä, välittömästi tarkistamaan ajoluvan ja kun sellaista ei löydy, auto on hinattava lähimpään romuttamoon ja siellä jonon eteen paalauskoneeseen. Kun etuillaan liikenteessä ja kaikkialla muuallakin asioimistoissa, niin myös paalaamossa auto pannan siihen jonon körkeen, Ei haittaisi vaikka kusi olisi mukana!

        12
    3. Jos ”ajokortti” on saatu muulilla tai kamelilla khatipäissään tehdyn koeajon jälkeen, niin mitä voi odottaa?

      Ehkä jossain aavikolla ajokortin saa myös mahdollisesti kun sisäänajaa vuohen?

  2. Bemarin ja kamelin ajaminen on taitolaji, kuffarit älkööt vaivautuko sanoo:

    Salamannopeasti reagoiva äärirasisti ja -natsi tässä, vedän johtopäätöksiä, ilman mitään todisteita, eli moraalisemmat henkilöt voi jo teroitella sapeleita. Epäily tahallisuudesta + kohde nainen JA koira -> olettaisin oikeauskoisuutta asiaa lieventäväksi asianhaaraksi. Jos paljastuu vitivalkeaksi svastika-kuvioiduksi narkkariksi, niin turpaan vaan ja putkaa sillekin. Ei mulla muuta, ja vittumainen hymy päälle.

    50
    1
  3. Veikkaisin että tahallinen teko, ei olisi ensimmäinen kerta. Tuttuni päälle yritti matu ajaa mustalla mersulla tyytyväisesti hymyillen, ihan tarkoituksella.

    64
    1. Samoin kävi minulle ja kaverilleni. Matu näki meidät aivan selvästi ja vain painoi kaasua. Jouduimme hyppäämään alta pois. Kuinkahan paljon tällaisia ”yksittäistapaus”terrori-iskuja onkaan? Tilastoihin nämä merkitään onnettomuuksiksi.

      36
    2. Ei ole suinkaan Mersun syy, jos musta on päästetty rattiin. Syylisen pitäisi löytyä sieltä paikallisesta Kelasta, tai Sossusta tai oikeasti molemmista!

  4. Tässäpä kiva lauantai-arvonta A: Sairauskohtauksen saanut iäkäs Suomalaismies B: Paniikissa pakoillut etsintäkuulutettu Suomalainen huumekuski C: Sairaalloisen mustasukkaisuuden vallassa oleva murhanhimoinen muslimi joka näin suojeli kunniaansa D: Amerikkalainen läski joka ei osaa ajaa manuaalivaihteilla eikä ole ikinä ajanut liukkailla talviteillä E: Murhanhimoinen muslimi, viidennen kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut valehetelija mukapakolainen, kosti vääräuskoisille kun ei saanut loisia Suomessa ilmaiseksi loppuelämänsä. Hankki näin muutaman loisimisvuoden ekstraa vankilassa. F: Suomalaismiehen vanha Escort, ikkunoita jäistä raapiessa vaihde hyppäsi silmään ja auto lähti ilman kuskia omille teilleen. G: Suomalainen rasisti joka vihaa muslimeita, teki musliminaisesta ja muslimikoirastaan muusia, rasistinen viharikos. Terroriteko.

    34
    1. Itse olin ulkona samoihin aikoihin kun kyseinen päälleajo tapahtui. Asun itse Espoon Kauklahdessa. Silminnäkijä kertoi, että Poliisi otti kiinni tummaihoisen miehen. En voi 100% sanoa, että pidätettynä on tummaihoinen mies koska en itse ole kiinniottoa nähnyt. Näin kuitenkin on kerrottu enkä usko, että valehtelisi. Ja kyseessä on tahallinen päälleajo mitä minä olen kuullut. Päälleajaja tarkoituksella ajoi jalkakäytävälle ja naisen ja koiran päälle. Näin on tapahtuman silminnäkijät kertoneet.

      81
      1. Ei yhtään ihmetytä. ”Vähältä piti”- tilanteita on sattunut itsellekin kaksi kertaa, eka kerralla en nähnyt kuskia (valkoinen pakettiauto), toisella kerralla näin naamankin ja se oli perusarabiino, teko oli ehdottomasti tahallinen. Onneksi ehdimme hypätä ojan yli turvaan.

        52
      2. ei hätää,valtamedia kertoo meille jos matu olla ratissa,miksi ei kertoisi ,ainahan ne totuuden sanoo.

        47
        1. Tästä on valtavavalemedia ihmeen hiljaa juuri nyt. Voimme siis päätellä että kyseessä on muslimi, turvapaikanhakija, joka murhasi suvakkinaisen joka häntä on tähän asti elättänyt, naisen omalla autolla. Koira oli pelkkää bonusta, rangaistus siitä että muslimi joutui saastaista rakkia silittämään kun YLE teki suvakkinaisesta ja seksiorjastaan juttua. Näin minä luulen. Ja tämä on sitten taas myös meidän Suomalaisten vika kun me emme rasismimme takia osaa kotouttaa näitä meille taivaanlahjoina annettuja taloutemme pelastajia. Hävettää jo valmiiks!

          55
    2. Ei voi olla se viimeinen kohta, sillä musut ei koiria itsell”n eikä kotiväellään salli, ovat saastaisia eläimiä, vaikka itse paskovat julkisten vessojen seinille, pyyhkivät takapuolensa vasemmalla kädellään, ilman paperia, joskus käyttävät pyyhintään sitä nk. arafat liinaa joka suvakkien paras tunniste on.

    3. Sekä myös H: naisia vihaava ikineitsyt, eli ätmi, päätti kostaa naisille. Myös koira syyllinen koska suostui olemaan uhrin koira, vaikka uhri oli valinnut sen ihmismiehen asemasta.

      2
      1
  5. Itse olen jo aikoja sitten vaihtanut sellaiseen moodiin, että jos minua tai läheisiäni yritetään vahingoittaa lataan kuulan kalloon. Ihan sama jos siitä joutuu linnaan. Taposta pääsee ensikertalaisena 4 vuoden jälkeen ulos. Pieni hinta jos yhdenkin mulkun saa poistettua muonavahvuudesta.
    Onpahan samalla viesti muille mulkuille.

    50
    1. Tämä kävi minullakin mielessä, että mitä jos ostaisi aseen niin voisi sitten ampua jos joku yrittää tulla puukottamaan tai päätä katkaisemaan. Tai ihan mitä vaan.

      1. Ensin pitäisi löytää se taho, joka sen aseen myisi.
        Minä en tunne yhtään sellaista tahoa, enkä voi saada ainakaan Suomessa aselupaa hankittuani nuorena ja tyhmänä vääriä merkintöjä vääriin tietokantoihin, joissa ne säilyvät osin vielä seuraavalle vuosikymmenelle, mutta osin koko loppuelämän.

        Moni kertoilee punaisista toreista ja asekauppias Aleksandr Gangsterinoveista…vaan aika harvapa heitä todellisuudessa tuntee…

  6. Kyllä Paten aavistelut on totta.
    Sen todistaa se, että ½totuusmedia (HS, IS, IL) otsikoi aluksi omituisen rankasti tapahtuman. Ei ollenkaan liikenneonnettomuustyyppisesti.
    Mutta sitten… Hups.
    Kuulivat kyseessä olevan kultamunan tekosen ja hups! juttu häipyi kaikista tykkänään.

    61
    1. Jonkin sortin matu on, koska nyt tänään onkin ”liikenneonnettomuus” ja autoa ajoi ”espoolaismies”.

  7. Eipä olis kaukaa haettu että olis viro/latvia/liettua/puola-akselilta yliajaja, tuolla niitä ihan riittävästi pörrää. Plus ihan kotimaisia pöljiä. Miksei vois olla värikkäämpikin, mutta nuo balttian pojat on välillä ajaneet aika reippaasti tuolla.

    2
    7
  8. Todennäköisyys sille että kyseessä oli n.s Scania-matun pikkuserkku eli Mersu-matu lienee kohtuu suuri. Tämän voi päätellä pimitys ja vääristelymedian hiljaisuudesta.

    Samaan sarjaan tuo vaikuttaisi kuuluvan kuin asunnonpolttaja-matu, latoon-raiskaaja-murhaaja-polttaja-matu, massapuukottaja-matu ja mitä näitä kulttuuria rikastavia tyyppejä nyt onkaan.

    Ja Rantalan Riku on tietysti oikeassa, ne tekee tööörrkeen siistii safkaa ja pyyhkii vanhusten peppuja, samaan aikaan kenties tai sitten ei? Sen tietää varmasti vain kaarnalaivateollisuuden telakka-neuvos Riku.

    Harmi on että suuri enemmistö pilaa pienen vähemmistön maineen. Ja kaikki normaalijärjellä varustetut ymmärtävät mitkä ovat ne ongelma ja riskitekijät ja mikä ja mitkä taas eivät ole oleellisia ominaisuuksia tässä asiassa.

    10
  9. Mulla on semmonen pikku kutina että maanantaina saamme lukea siitä miten muslimi murhasi naisen ja koiran autolla sekä miten toinen muslimi yritti murhata entisen vaimonsa, hänen uuden miehensä sekä kolme omaa lastaan. Voin myöskin olla väärässä, mikä on nykypäivänä hyvinkin epätodennäköistä ottaen huomioon hullujen muslimien määrän Suomessa.

  10. Tiellä oli 2 lammikkoa verta. Auto on koukannut aika tiukasti jalkakäytävälle ja nopeasti takaisin. Samalla uhrit ovat ilmeisesti lentäneet tien puolelle, missä lammikkojen jäljet.. Tuli jotenkin mieleen, olisiko siinä viimestelty asia puukolla?

    Iltalehdessä oli nyt lisätietoa, että uhri oli äiti. Tekijästä ei kerrottu muuta kuin, että ei tuntisi uhria. Kommentit oli estetty, mikä lisää värinää tutkassa. Erikoista on se, että uhrista annetaan enemmän tietoja kuin itse tekijästä.

    1. Nythän paljastui myös haagan puukkojudoka myös ulkomaalaiseksi. Ettei olisi sama tässäkin.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.