Värmdöläiset ottavat yksintulleet huomioon

06-DSC_0269

Tukholman naapurikunta Värmdö on ollut usein esillä lämpimien ja hyväsydämisten ihmisten takia. Niin myös tällä kertaa. Paikallislehti Mitti on nostanut sankariksi muuan 46-vuotiaan opettaja Cecilia Dufvan.

Cecilia on oikea Värmdö-sankari. Hän on puolisonsa kanssa majoittanut kotiinsa kolme afgaanilasta. Mitti mainitsee 19-vuotiaan afgaanilapsen Ahadin, joka on asunut Dufvan perheessä jo vuodesta 2017. Pariskunnalla on muutama omakin lapsi.
– Hän on minun varamami. Oikea mami on kuollut, Ahad kertoo lehdelle.
Cecilia Dufvenin hyväntekeväisyyden tausta on aika tavallinen. Itseasiassa niin tavallinen, että se on normaali. Kannattaa lukea seuraava tarkaan ja ajatuksella, se nimittäin leviää Suomeenkin.
Värmdöhön tuli vuonna 2015 toistasataa yksintullutta. Vuoden 2017 kesällä alkoi Maahanmuuttovirasto lätkiä kielteisiä oleskelulupapäätöksiä. Ne yksintulleet, jotka olivat siihen mennessä täyttäneet 18 eli tulleet täysi-ikäisiksi, eivät saaneet enää asua sotalasten orpokodeissa; HVB-kodeissa eli suomeksi perhekodeissa. Heille osoitettiin asuinpaikaksi aikuisten vastaanottokeskuksia jumalan selän takana Sundsvallissa ja Bodenissa. Siis kaukana Tukholman humusta ja sumusta.
Cecilia kertoo Mitti-lehdelle:
– Minä ja muutama muu teimme kaikkemme, että saisimme pitää heidät. Kukaan heistä ei halunnut muuttaa Värmdöstä.

“Teimme kaikkemme, että saisimme pitää heidät„

Tältä pohjalta Värmdöläiset naiset perustivat yhdistyksen Frivilliga familjehem (Vapaaehtoiset perhekodit), jonka avulla alettiin keräämään rahaa ja asumuksia afgaanilapsille, jotta mahdollisimman moni pystyi jäämään asumaan Värmdöhön.
Yhdessä Värmdön seurakunnan kanssa ollaan kääritty hihat ja tehty töitä siten, että ainakin 55 yksintullutta afgaanilastan on saanut asuinpaikan Värmdöstä. Osa asuu perheissä, kuten Cecilian afgaanipallerot, osalle on hankittu asuntoja tai muita asuinpaikkoja. Pääasia on, että yksintulleet voivat jäädä Värmdöhön.
Lämpimien ihmisten kylä, vai mitä.
Lue myös:

Värmdö panostaa yksintulleisiin sotanuorukaisiin