Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Lahdessa loppui epäillyn kuolemaan

 

Viime syksynä tapahtui ikävä tapahtuma, jossa Afrikasta sotaa paennut Musie Zerzghi Teklmaryam ahdisteli seksuaalisesti muuatta suomalaista 15-vuotiasta tyttöä.

Tapahtumat alkoivat vuoden 2018 lokakuussa kun nuori tyttö matkusti Lahdessa kaupunkibussilla. Samaan bussiin sattui Teklmaryam. Mies yritti eri tavoin saada kontaktia tyttöön ja lopulta kävi käsiksi. Neuvokas tyttö oli puhelinyhteydessä isäänsä, joka todellisena isänä ottikin takin niskaansa ja lähti autolla bussin perään.
Bussi saatiin pysäkille ja isä sai tytön suojeluunsa. Teklmaryam taas pääsi poliisiauton takapenkille ja putkaan epäiltynä seksuaalisesta ahdistelusta. Asiasta tehtin rikosilmoitus ja homma eteni syyttäjälle, joka nostikin asiasta syytten lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Sitten tapahtui jotain, oikeutta ei istuttu. Tai istuttiin ylemmässä kerroksessa. Musie Zerzghi Teklmaryam nimittäin sattui heittämään henkensä. Teklmaryam pääsi paratiisiin helmikuun lopulla. Näin ollen kun epäilty oli kuollut, ei oikeudenkäyntikään enää jatkunut.
Se mikä tässä on huomionarvoista on se, että kun isä sai soiton tyttäreltään, isä jätti kaiken niille sijoilleen ja lähti tyttärensä apuun. Isä teki kaiken voitavansa, jotta sai tyttärensä turvaan ja onnistui siinä. Teklmaryam olisi saanut maallisessa oikeudessa pikku tuomion, mutta isä toimi niin esimerkillisesti kuin vain suomalainen isä voi toimia.
 
 

Pt-median kommentointi on melko vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, toki kevyet off-topicit, eli asian vierestä kommentit ovat sallittuja, mutta älä spämmää kymmeniä viestejä aivan asian vierestä. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
31 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
tapsa

Poliisia ei kiinnosta. On otettava oikeus omiin käsiin. Poliisi vain vainoaa suomalaisten mielipitetä ja ulkomaalaiset saa raiskata suomalaisia lapsia poliisin suojeluksessa.

Sensuroimaton Totuus

Totuus joka on järjestelmäuskovaisten suomalaisten käsityskyvyn ulkopuolella. Valitettavasti meille lapsesta saakka pakkosyötetty propaganda on tehnyt tehtävänsä -viimeisin näyttö tästä on poliisivaltiolain hyväksyminen ilman mainittavaa vastustusta. Itse en enää jaksa uskoa että mitään kansallista heräämistä koskaan edes tulee -antautuminen järjestelmän orjuuteen on jo tapahtunut.

Oikeus kaikille

Oikeus on toteutunut.

D-vitamiinia auringosta

Mihin vaivaan afrikan ihme on kuollut: D-vitamiinin puutteeseen, pitkäaikaiseen sairauteen (hiv, tuberkuloosi?). Tuskin on vanhuuteen vielä kuollut, vaikka matuilla on ollut tapana juksailla ikäänsä alakanttiin.

Lahest

Täällä Lahessa kuoli 1 ainakin kun matu ajoi toisen päälle. voi sitä ilonpäivää.

John McMunne

Tämähän olikin sitten todellinen win-win tilanne!
(Tosin oikeuden tuomiohan on varmaan samaa luokkaa, kuin jos olisi ajanut ihmisen päälle.)

Automies

– En tiedä mihin kuoli mutta hyvä että kuoli.
Epäilen ettei poliisikaan ihan hirveästi uhraa enää resursseja tuon yhden kuolemansyyn tutkintaan vaan se on tällä selvä, leima lappuun ja kansioon ja kansio jonnekin arkistojen uumeniin…
Parempi näin, ei olisi muuten saanut oikeaa tuomiota kuitenkaan.

Judge_Dredd

Lisää tätä ja vaikka ennaltaehkäisevästi jos on saatana pakko.
Tässä alkaa todellakin olemaan täynnä tätä paskaa.
Lupaan tässä että jos tyttärelleni tapahtuu jotain tämmöistä niin poliisille en soita, mutta tekijä saa kyllä tuomion.

Sensuroimaton Totuus

Muita keinoja oikeuden saamiselle ei nykysuomessa ole.

Nestori Lundahl

Onkohan ihan oikeasti kuollut vai vaihtuiko vaan henkilötiedot?

Mika Lehtivirta

Tismalleen samaa ajattelin ja vähä pahaa pelkään että näin taisi käydä, sillä näillähän on yleensä jo vakiona 2 tai 3 henkilöllisyyttä eri kaupungeissa ja nostelee kaikista rahaa…

Pena

Tämä kertoikin ihan kaiken, että mikä kauhea hätä noilla oikeasti onkaan. Sitähän ei kukaan oikeasti tiedä onko tuo kuollut vai ”kuollut”.

Sensuroimaton Totuus

Kaikki on mahdollista kun kyse on väestönvaihdon edistämisestä. Mitään keinoa millä kantaväestöä voidaan kusettaa ei ole poissuljettu -yhteenkään virkamieheen ei voi, eikä varsinkaan pidä luottaa.

Onnenpyörä

SE ON OIKEIN !

Anonymous

Tytär oli Tampereen Hervannassa kaverinsa kanssa viihteellä, odotti linja-,autoa pysäkillä aamuneljältä, viiden minuutin aikana pysähtyi kaksi karvanoppa Toyotaa tarjoten kyytiä, lähi-itäläisiä Multisillan metsästäjiä väijymässä naisia! Tytär soitti, kehotin vetäytymään kaverinsa asuntoon odottamaan, lähdettiin heti tytärtä hakemaan turvaan. Suomi nimistä lintukotoa ei enää ole, nyt asumme Nurinkurin Hölmölässä!

Precautions before rape

Pitäisi opettaa lapsille että aina kun matu näyttää lähestyvän, puhelin esiin ja osoittaa matua kohden. Samalla lausuu kovaan ääneen TÄÄ MENEE FACEBOOK LIVEEN JUURI NYT. Voi jäädä raiskaushalut kun tietää että todisteita on jo valmiina.

Kolleke Fun Fest

Nyt vaan muuttoa pois Tampereelta matumatuvapaalle vyöhykkeelle.
Löytyy esim. Tampereen ja Turun välillä. Täällä ei matut juhli, raiskaile tai murhaa ja elinkustannuksetkin ovat alhaisemmat.
Palvelut pelaa ja Junalla pääsee kokemaan tarvittaessa Turun tai Tampereen ”värinää”.

oikeus voitti

Taisi käydä väärän miehen tyttäreen käsiksi.

Kantispeikko

Maailman vaarallisimmat eläimet:
Homo sapiens uros-, tai naaraspuolinen.
Erityisen vaaralinen jos kokee jälkeläisiään uhattavan.
Lajin erityiset tuntomerkit ovat suoraselkäisyys ja hyvä ryhti.
Nonhuman suwaqius.
Erityisen vaarallinen jos kokee sananvapauttaan uhattavan.
Lajin erityisistä tuntomerkeistä ei ole päästy yksimielisyyteen. Tutkijat kiistelevät yhä siitä kuuluuko laji selkärankaisiin vai matelijoihin. Tämä laji viihtyy erityisen hyvin hillotolpilla jonne pyrkiessään nonhuman suwaqiukselle näyttäisi muodostuvan selkäranka, mutta hillotolpalle päästyään tämä ominaisuus on hyvin vaikeasti tunnistettavissa.

Hauki

Viimeksi tänään näin poliisin kyttäilevän pieniä ylinopeuksia alkuillasta hiljaisen taajaman sivukaduilla merkkamattomalla pakulla.
Muuhun eivät ole aikoihin kykeneet.

Dellorto 18mm

Suomen suurin uhkahan on jo vuosikymmenet ollut trimmattu mopo. Päänkatkoja, raiskaaja, turvapaikan itselleen valehteleva loisiva muslimi on vain jännä lisuke Suomen tylsään elämään.

Anonymous

asia jätetään sillensä…vitun idootit, En olis edes itse moista kirjottanut, mut sillensä sit….paska dokumentti

Semttis semmottis sit

”sillensä” on vanhaa Suomenkieltä ja sitä käytetään edelleen lakitekstissä.

Anonymous

kuinka monta näitä feikkidokumentteja menee läpi. Tollasen paperin tekasee minuutissa. Sitten se on täällä pässien seurassa. Siitä tulee totta ja kukaan ei jumalauta edes vaivaudu lukeen tai katsoon sitä dokumenttia…..eli sillensä vaan. Syökää viffiu sillejänne ja vähän aivojen käyttöö ennen turvan aukasemista. Ei pitäis olla liikaa vaadittu, edes silleiltä…

Soomekeeline

Kuvassa on tarvittavat tiedot asian todenperäisyyden selvittämiseksi. Jos taasen et ymmärrä kuvassa esiintyviä sanoja tahi olet muutoin estynyt jäsentämään lukemaasi sitä edesauttamatta, voidaan sinua siten pitää syyntakeetomana ja esittää asian jätettävän sillensä.

petterinen

”Asia käsittely jätetään sillensä”
Ei asiaa jätetä noin vaan sillensä vaikka pedofiili olisikin kuollut. Eikä tuollaisia lappuja noin saatanan huonolla suomenkielellä lähetellä käräjiltä ellei satu olemaan sihteerinä joku vitun ******.

fatwantarkistaja

12h asiaa pohdittuani kallistuin sille kannalle, että ihme paperiltahan tuo vaikuttaa. Joku siinä vaan hiertää. Olen yleensä väärässä, joten sillensä mennään.

jippos123

”Ullatusrakastaja ja pilluvaras” kuoli vissiin nieltyään kielensä äläwäbäläää raakkuessa.
Madoilla kestit jos edes madoille kelpaa, hyvä asia kaikkinensa.

Reima Kultalahti

Oikeus voitti, isälle tulisi presidentin myöntää mitali

Aikki.

Kuka otti ahdistelijasta ilmat ulos.