Moni isä sanoo, että tappaa tyttärensä ahdistelijan. Tämä ei ole hyvä toimintamalli, isän pitää hallita tunteensa ja olla tyttärensä rinnalla.
Nimittäin, jos käy käsiksi tyttärensä ahdistelijaan niin lapsi menettä myös isänsä. Oletetaan, että tulija raiskaa tytön. Tekijä saa muutaman vuoden linnaa. Isä tappaa raiskaajan ja saa taposta vähintään 7 vuotta vankilaa. Huonoimmassa tapauksessa elinkautisen murhasta.
Mitä tässä on järkeä kun ajatellaan asiaa tyttären kannalta?
Miehen pitää osata hallita tunteensa ja ajatella tällaisessa tilanteessa ei itseään, vaan tytärtään. Tytär on se, joka on kokenut sen ahdistelun. Silloin miehen, todellisen isän, on oltava tyttärensä rinnalla eikä lähteä suinpäin “tappamaan” rikoksen tekijää ja joutua itse vankilaan.
Kyse on siitä, että kun isä saa sen vankilatuomion niin isä ei voi sen jälkeen enää olla tyttärensä rinnalla. Silloin kun tytär eniten tarvitsee isäänsä niin isä istuu vankilassa. Tytär saa tavata isäänsä kerran kuussa jossain vankilan tapaamishuoneessa. Kun tytär tarvitsee isäänsä arkiasioissa niin isä istuu vankilassa eikä voi mitenkään puolustaa tytärtään. Tyttäreltä jää lisäksi kokematta ne kaikki asiat, joita isien kanssa koetaan, kun lapsi varttuu.
Toisin sanoen, hyvä isä ottaa tyttärensä suojelukseensa. Jos kostoa halutaan sen tekevät sitten muut miehet. Suvun veljet, enot, ja sedät. Heillä, joilla ei ole lapsia, ottavat asian käsittelyyn. Tai isän lapsettomat kaverit. Isä seisoo tyttärensä rinnalla loppuun asti ja ne muut miehet hoitavat sen lopun. Isän ei pidä ikinä lähteä soitellen sotaan vaan se kuuluu juuri lapsettomille sedille.
