Hollannissa terrori-isku? Useita loukkaantuneita

0

Eurooppalaisten medioiden mukaan Hollannissa Utrechtin kaupungissa on ammuskeltu. Tekijä avasi tulen raitiovaunussa klo 10.45 paikallista aikaa ja useita henkilöitä on loukkaantunut.

Poliisista kerrotaan, että tekijä ehti ampua useita laukauksia ympäriinsä ja pääsi karkuun tekopaikalta. Vaunuun jäi useita loukkaantuneita, mutta mitään tarkkoja lukuja ei kerrota toistaiseksi. Tekijää etsitään helikopterein ja koirin.

Nu.nl-lehden mukaan silminnäkijät kertovat, että ampuja alkoi yhtäkkiä ”ampua villisti ympäriinsä”.

Poliisi on eristänyt ampuma-alueen kaupunginosan ja kehoittanut mm. kouluja pitämään ovet lukittuina. Hallitus on kutsuttu hätäkokoukseen ja poliisin terrorivastainen ryhmä on erikoistilassa.

Tekijää ei ole tiettävästi vielä saatu kiinni, eikä teon motiivi ole selvillä. Tekoa tutkitaan kuitenkin terroristisena tekona.

 

Advertisements

20 thoughts on “Hollannissa terrori-isku? Useita loukkaantuneita

    1. Tästä Lii tykkää, Arhis hekumoi, RKP onanoi ilosta, SDP marssii ylpeänä aiheuttajana, Kokoomus nauraa looseissaan, Keskusta vatuloi ja moraalisäteilee shokissa… VMP.

      Globalistit Soroksen johtamina ja Mossadin + CIA:n avulla ovat todennäköisesti aiheuttaneet ison osan ja ainakin antaneet lisävauhtia.

      Paskan möivät.

      Kertokaas eurokommarit miten tämä korjataan?

      2
      1
    1. Kaverilla oli selvästi tarve harjoittaa sosiaalista toimintaa (lastenraiskaajan ehdollinen tuomio/tällä viikolla -tausta kommentille).

      18
  1. olisko kyseesä rauhan uskonon kosto toimet
    toissapäiväisestä nopea reagointia 24h sisään

    tätä minä ainkin veikkasin tapahtuvan

    no ei vielä tiedä

    katsotaan kuinka ääri islam kääntää toisen poskensa

    ja pysyy rauhalisena kuten me

    15 ääri islamilaisen iskunkin jälkeen

    kunnes yksi psyko päätti toimia

    pelkään pahoin että he eivät käännä poskeaan vaan joku isku on jo sunniteilla

    ehkö ranskaan koska uuden selanin psyko oli kai sieltä kotoisin

    ja ranska on muutenkin tämän ääri islamisten terrorismin pahimmin kärsinyt euroopan maa

    ääri islam on siellä todelinen ongelma hitusen eri volymilla

    kuin uuden seelanin pikku kaupunkissa tai koko maassa

    sekin on hävytöntä valtamedian aivopesu psykologiaa

    mitätöidä tämän ääri islami vaaroja

    puhumalla jostai uudesta seelannista ja heidän muslmieistaan

    luinka ihanan rauhalisia he ovat ja he ovat kaiki yhtä perhettä

    jossain ranskasa tai briteissä homma on hitusen eri tasolla

    Ps
    Tätä valtamedian toimintaa voi pitää nerokaana

    tavalaan kuinka isoista ongelmista tehdään pieniä

    ja pienissä aivo pestyissä liberaali vasureiden ohimoissa niitä ei vältämättä tajua

    jos ei pysähdy hetkiseksi ajatelemaan asiaa omilla **toivotavasti**

    viisailla päätely kyvykäillä isoilla itsenäisillä aivoilaan

    luxus median luku taitoisilla sykkivillä aivo lohkoilla

    ja ehkä tajuaa faktat

    raskaan valtamedian psykologisen kusetuksen lomasta

    Eihän kun näin se menee oikeasti

    kaikki tapahtumat viitavat siihen oikeasti

    realismiin herääminen

    Radical islam spreding

    10
  2. Luitteko Sverigedemokraatista joka ehdottii että rakennettaisiin moskeija Höga Kusteniin? Äly hoi älä jätä! sanoo:

    Jos suurin osa ihmisistä asuisi omissa maissaan ja harjoittaisi siellä mieleisiään uskontoja (tai olisi harjoittamatta) ei tarvitsisi joka päivä lukea näistä tappamisista.

    Ihmisten sekoittaminen ei tule koskaan onnistumaan jos se horjuuttaa maan tasapainoa. Ja sitä se tekee automaattisesti jos tulijoita on liian monta.

    28
  3. Onpa ihmeellistä että näitä sattuu kun sandaalit ovat yleistyneet Euroopassa.

    30
  4. Niin. Kyllähän minullakin olisi hyviä ehdotuksia:

    kaikkein paras olisi, jos äärimuslimit ja valkoista ylivaltaa havittelevat ottaisivat yhteen värikuulasodan merkeissä ja hävinnyt joukkue siirtyisi sovinnolla muualle: valkoista ylivaltaa ajavat voisivat muuttaa napa-alueille, jossa maakin olisi valkoista. Äärimuslimit taas voisivat valita joko Lähi-idän tai Afrikan habituksensa perusteella.

    Vähemmän toivottava, mutta kuitenkin parempi ratkaisu kuin yleinen sekasorto, on, että aseelliset yhteenotot kohdistetaan tarkasti siihen ensisijaiseen viholliseen.

    Jos nuo ylemmät vaihtoehdot eivät ääriryhmittymille mitenkään sovi, niin sitten ehdottaisin, että väestön miksaaminen lopetetaan ainakin meillä tähän paikkaan. Koska jos asioita vertaa menneisyyteen, niin eipä ollut valkoisen ylivallan kannattajien ja äärimuslimien tekemiä terroritekoja ennen, ennen kuin värillisen väestön ja muslimien maahanmuutto alkoi.

    Pahinta mitä päättäjät voivat tehdä on ajatella, että antaa mennä vaan, kyllä ne siitä aikanaan rauhoittuvat, kun monikulttuurinen utopia saavutetaan ja maanpäällinen paratiisi saa kaikki tanssimaan riemusta.

  5. absurdia ei tätä islamille hyödylitsten idiotismia voi ymmärtää

    Uhkataso nostettiin korkeimmaksi mahdollisesti:

    **moskeijat suljettu**, asukkaita kehotetaan pysymään sisällä

    kristityjen koulut ovat auki

    vaikkei kukaan edes tiedä mitä tämä uusin ampuja edustaa

    valtamedia *Demari * heitää avarilla naamaan kiimoisaan

    mielikuvan uudesta ääri oikeistolaisesta iskusta

    ja vihjaa siihen ennen kuin ehdit sanoa kissa

    11
  6. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja Turkissa syntyneestä 37-vuotiaasta Gökman Tanis -nimisestä miehestä tapaukseen liittyen. Varmaan Turkin ainut kristitty ja radikalisoitunut äärioikeiston edustaja päätti maanpaossa Hollannissa pikkasen paukutella maanantaipäivän ratoksi ja ihmisten piristykseksi. Not.

    11
  7. Turkkilainen tappoi ainakin kolme raitiovaunussa Utrechtissa Hollannissa. Ensimmäinen (?) kosto jihad-pesäkkeen puhdistuksen vuoksi?

    15
  8. Sick europe The Final Countdown**We're leaving together,** in hell sanoo:

    onko kukaan ehtinyt mietimään kuinka sairas tämä europpa on nykyään ja mistä se johtuu öööööööööö

    mikä on sen ***ydin syy***

    Poliisi etsii 37-vuotiasta ***turkkilaista miestä***. Poliisit saartavat taloa Utrechtissa.

    Hollannin terrorismin vastaisen viraston johtaja Pieter-Jaap Aalbersberg sanoi, että tekijöitä voi olla useita.

    TUNNELMAA KUVAAMAAN

  9. Erään uskonnon ja valtion kiihkeimmän laidan hulluimmat edustajat pohtivat n. 10-15 vuotta sitten miten saisivat myös eurooppalaiset kansat kääntymään heidän ikiaikaisia ”vihollisiaan” vastaan.

    Vastaus oli helppo.

    Auttamalla ja saamalla aikaan monikultturismin ideologian ja synnyttämällä muslimien tulvan Eurooppaan hoituu loppu itsestään tai vaatii enintään kevyttä provokaatiota.

    Kyseisen porukan tavoite on nyt lähellä maalia. Ongelmaksi muodostui vain se että eurooppalaiset eivät käytännössä reagoineet mitenkään muuten murhasmiseensa kuin vain ylistämällä islamia.

    Piti siis tekaista valkoisten ”kostoisku” jotta mylly pyörisi loppuun… Ja he saisivat oikeutuksen esim. Gazan ja naspurimaiden totasliselle tuhoamiselle.

    Tuo kansa hakee ilmeisesti kolmatta maailman sotaa?

    1. Älähän höpötä. Internetistähän ne tulijat näkevät lihapadat ja sen, että heidän omissa maissaan on käsissä tuulenhuuhtoma perse. Sitten vaan pari kaveria vinkkaa, että nämä hullut maksaa kaiken. Tulkaa tänne!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.