Oulun käräjäoikeudessa käsitellään tänään Johanna Vehkoon kunnianloukkaussyytettä Junes Lokkaa vastaan

0

Oulun käräjäoikeudessa alkaa tänään klo 09.00 istunto, jossa faktantarkistaja Johanna Vehkoota syytetään Junes Lokan kunnianloukkauksesta.

Vehkoo solvasi 2.11.2016 Lokkaa Facebookissa mm. rasistiksi ja natsiksi. Tarkastiottaen Vehkoo kirjoitti:

”Vähän asiaa suomalaisista natsipelleistä. Minun piti tänään esiintyä Rosan ja Saaran kanssa Rovaniemellä kirjakaupassa ja sitten vetää Hatun Feministinen kiroiluiltama paikallisessa baarissa. No, tulin kipeäksi, enkä päässyt lähtemään, joten Rosa ja Saara joutuivat ottamaan vastaan minulle tarkoitetun vastaanottopartion.

Tunnettu rasisti Junes Lokka ja Suomen Sisun pohjoissuomalainen aktiivi Tuukka Kuru saivat tietää minun olevan tulossa Rovaniemelle, joten he päättivät väijyttää minut. Aikomus oli esiintyä salanimillä ja ”haastatella” minua videolle ja ylipäätään häiriköidä.

Natsit olivat jutelleet suunnitelmastaan julkisesti Youtubessa, joten sain asiasta vihiä etukäteen. Niinpä kirjakaupassa oli Rosan ja Saaran turvana neljä vartijaa ja yksi siviiliasuinen poliisi. Mukava tietää, että tällaiset tapaukset otetaan tosissaan.”

Pohditaanpa hieman millaisen puolustusstrategiaa Vehkoo mahdollisesti käyttää. Kyseinen teksti oli siis Vehkoon Facebook-sivulla. Mahdollisesti hän voisi kiistää kirjoituksen vetoamalla vaikkapa siihen, että Facebook-tunnukset ja salasanat olivat tuntemattoman ystävänsä hallussa tai joku kaappasi Facebook-sivun ja kirjoitti asiattomuuksia ilman Vehkoon lupaa. Tämä ei kuitenkaan ole uskottava linja. Vehkoo on viisaampi ja hän luultavasti käyttää muita keinoja.

Sekään ei ole uskottavaa, että Vehkoo noin vain myöntäisi teon. Tai luultavasti hän myöntää teon kuvauksen, mutta kiistää itse kunnianloukkauksen. Ts. Vehkoo myöntää kirjoittaneensa tekstin, mutta kiistää rikoksen. Nimittäin kaikkein luultavimpaa on, että Vehkoo yrittää todistaa oikeudessa Lokan olevan rasisti ja natsi. Jos Vehkoo saa kasaan sellaisen todistuspaketin, jossa oikeudelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että Lokka on rasisti ja natsi, silloin syyte hylätään.

Yhtäkaikki, tulossa varmasti pitkä ja mielenkiintoinen päivä.

Tapahtumaa voi seurata suorana livelähetyksenä Lokka & Wiikin Youtube-kanavalta:

 

Livelähetys tulee, jos oikeuden tuomari antaa kuvausluvan. Jos kuvauslupaa ei saada niin asiaa voi seurata livepäivityksinä Tiina Wiikin Facebook-tilitä, jossa kerrotaan minuutti minuutilta miten istunto etenee.

 

Pt-media päivittää tapahtumia sitä mukaa kun niissä tulee esille jotain mielenkiintoista. Kannattaa huomioida se, että luultavimmin oikeus ei anna asiasta päätöstä tänään vaan ns. kansliapäätöksenä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Loppuun gallup:

 

Miten Johanna Vehkoon käy käräjillä epäiltynä Junes Lokan kunnianloukkauksesta?

View Results

Loading ... Loading ...
Advertisements

40 thoughts on “Oulun käräjäoikeudessa käsitellään tänään Johanna Vehkoon kunnianloukkaussyytettä Junes Lokkaa vastaan

  1. Saliin astuu shariaoikeus, joka tuomitsee Vehkoon Helvettiin kivittämällä. Ensin se kuitenkin ruoskitaan melkein hengiltä. Tässä kohtaa Vehkoo itkee onnesta, koska tuomiossa ei ole tippaakaan rasismia, eikä ihmisiä satu.

    Arabi-Junes skriimaa ja saa Youtubelta erikoispalkinnon yhteisönormien massiivisesta noudattamisesta. Faktabaari ylistää totaalisesti.

    Jos tuo akka saa todistettua, että elämme 30-luvulla, lupaan mennä Rautatientorin matuleiriin syömään hatullisen… Liityn myös NSDAP-puolueeseen.

    P.S. Tiina käynyt ompeluasemalla näpäyttämässä melko hienon raanun, aidon näköinen tuo miukeli.

    25
  2. Junes ja Tiina älkää helvetissä syökö niitä saatanan suklaalevyjä mitä teille lähetetään!!!

    21
    1. Natsihan tarkoittaa kansallissosialistia joten turhaan vehkoo termeillä joita ei tajua.

      10
    2. Ei tuo vitun virkkaaja mitään tuomiota valitettavasti saaa, vaikka pitäisi tuon vuosi kovennettua vedellä ja leivällä lusia. Kyllä se virkkaa sellaiset vitu oikeudenkäynnin tuomareille että niillä on kiitollisuutta tuomita Junes sakkoihin ja korvauksiin tuolle suvakkih… olkoon!

      13
      1
    1. Pitää valitettavasti varmaan paikkansa, mutta samaistus kyllä loukkaa syvästi koiria.

      20
      1
    2. Olet oikeassa mutta silti Junes voittaa satavarmasti.
      -varmistaa tällä Eduskuntaan pääsyn (=valemedia ei voi vaieta tapausta kuoliaaksi niin kuin yleensä tekee)
      -jos Vehkooja tuomitaan, OK ja oikeus toteutuu
      -Jos ei tuomita, todistuu oikeuslaitoksen poliittisuus. Vastaisuudessa saa siis kaikkia kutsua vapaasti natseiksi ja rasisteiksi, suvakkejakin (oikeammin fasisteiksi). Rasisti ja natsi- sanojen merkitys liukenee pois.

      17
  3. Onpa tekstiä faktantarkastajalta, sananvapauspalkinnon saajalta ja JSN:n jäseneltä!

    Nyt sitten katsotaan saako ’natsia’ huudella vapaasti vai ei. Sananvapauspalkintoon moinen epäilys ei vaikuttanut – olisikohan vaikka ’neekerin’ huutelu ollut yhtä yhdentekevää? – ja syökö se yhtään luottamusta toimia tehtävissä? Että onko vihapuhe pikkusen vastuutonta JSN:n jäseneltä tai YLE:n toimittajalta?

    Vaikea nähdä, että ilman sakkoa selviäisi ja YLEssä tämä on meriitti, mutta JSN:lle on pirun kiusallista, jos sen jäsen on käyttänyt sananvapauttaan tuomion arvoisesti. Mutta eiköhän tämä pikku sakolla mene.

    45
    1. Kertakaikkiaan kummallista, että tuo ’natsi’- sana nostetaan automaattisesti maahanmuuttokriittisen keskustelun yhteyteen kuin jokin itsestäänselvyys. Samoin kuin termit ’äärioikeistolainen’ ja ’rasisti’.

      Teoriassa, jos maahanmuuttajat olisivat täysin kunnollista väkeä ilman poikkeusta, olisi ’rasisti’ termi ihan paikallaan, jos näitä ei hyväksyttäisi heidän ihonvärinsä tai kallonmuotonsa perusteella. Mutta koska todellisuus on kaukana siitä, että humanitaarisen maahanmuuttojärjestelyn kautta tulleet ihmiset olisivat kaikki virheettömiä, on törkeää, että selkeitä epäkohtia arvostelevia ihmisiä nimitellään natseiksi ja rasisteiksi.

      Ehkäpä Pekka Siitoin olisi ollut asemassa, että natsi- nimitys ei olisi ollut kunnianloukkaus Siitoimen omastakaan mielestä, mutta nyt ollaan aika kaukana Pekka Siitoimesta.

      Jos suvaitsevaisia nimitellään ’suvakeiksi’, on kyse aika lailla eri asiasta, että maahanmuuttokriittistä nimitellään ’rasistiksi’.

      Suvakki on tuore termi, eikä se sisällä historiallista latausta kaikesta mahdollisesta negatiivisesta, mitä termin piiriin voitaisiin mieltää. Mutta ’rasisti’ termiin kuuluu kaikkea erittäin negatiivista lynkkauksista alkaen.

      Valemedian hienot sananvapauden puolustajat itkevät lämmintä itkua Vehkoon puolesta.

      On totta, että Junes käyttää poliittisista vastustajistaan karkeaa kieltä. Mutta saako Junesta siitä syystä nimitellä natsipelleksi (tai Tuukkaa) ja vihjailla, että johonkin tilaisuuteen saapuessaan näitä täytyy pelätä väkivaltaisuuden vuoksi?

      No ei helvetissä saa! Jos nyt ei tule Vehkoolle tuomiota, niin sehän tarkoittaa sitä, että periaatteessa Junes rinnastetaan joukkomurhaajiin, vaikka Juneksen tarkoitus on suojella Suomen kansaa ja sen heikoimpia yksilöitä kaikelta siltä pahalta, mitä ulkomaalaiset rikolliset tuovat mukanaan meille pesiytyessään.

      28
      1. ”Lokkakaan ei väitä, että termit rasisti ja natsi olisivat valheellisia. Syyttäjä ja Lokka sanovat vain, että ne olivat halventavia.”

        Tuo siis Vehkoon avustajan lausahdus.

        Siis mitä helvettiä? Tuossahan mennään saivartelun kanssa aivan uudenlaiselle tasolle.

        Toivottavasti oikeus tajuaa tai ylipäänsä haluaa tajuta, että on eri asia sanoa olevansa ’natsi’ ja ’rasisti’ kuin se, että sanoo olevansa natsi ja/tai rasisti. ’Natsi’ tarkoittaa tietenkin sitä, että ”kun poliittiset vastustajat nimittelevät minua natsiksi, niin kaipa minä sitten olen sellainen”.

        19
      2. Vehkoo painottaa, että kyse on yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta. Monen sananvapaus on uhattuna, ja erityisesti naistoimittajia ja maahanmuutosta kirjoittavia yritetään vaientaa.

        ”Tämä on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, joka on uhka meidän demokratiallemme.”

        Syyttäjä ja Lokan avustaja kysyvät molemmat, miksi Vehkoo käytti Lokasta nimityksiä natsi ja rasisti.

        ”Minusta ne ovat perusteltuja ilmaisuja, kuten tässä on todistettu.”

        Fasisti, natsi ja rasisti. Höpö höpö.

        Uhka demokratialle on, jos tuollaisia nimityksiä saa vapaasti käyttää poliittisista vastustajista.

        Jos poliittisen toimijan tyyli on räväkkä, se ei vielä oikeuta vertaamaan tätä sellaisiin ihmisiin, jotka ovat aiheuttaneet kymmenien miljoonien ihmisten kuoleman.

        Vehkoo ja muut saavat Suomessa vapaasti kritisoida Lokkaa, mutta käyttäkööt muita termejä kuin nuo natsi, natsipelle, rasisti tai fasisti. Nuo termit loukkaavat meitä kannattajiakin.

        En ole koskaan ottanut mitään yhteyttä Vehkooseen, enkä aio koskaan ottaakaan. Jos joku Lokan kannattaja niin on tehnyt ja palaute on ollut asiatonta, niin ei se oikeuta Vehkoota julistamaan meitä kaikkia natseiksi.

  4. Vehko ei ilmesty paikalle ja käsittelyä siirretään. Vehkon asian aja vetoaa johonkin käsittämättömään perusteeseen.

    13
    1. IL:ssä oli satakunta Junesta puolustavaa ja toimittelijaa arvostelevaa kommenttia ton jutun alla. Yllätys, yllätys, nyt ne katosi bittiavaruuteen! 😂😆😆😂 Alun pätkästä otin kuvakaappauksia ja laitan johonkin kun ehdin. Otin myös kuvakaappauksen tosta toimittelijan ulostuksesta koska mulla on fiilis että myös toi kirjoitus kokonaisuudessaan tulee pian katoamaan bittiavaruuteen…

      27
            1. Ihme muuten, että tonne toiseen juttuun on kommentit jätetty. Niitä sellainen palttiarallaa 400 kun nyt tässä aamusella tsekkasin. Jos illalla ehtii niin pitää niitä uusia tavata läpi, mutta kansan mielipide näyttää vahvasti olevan päinvastainen kuin tämän Vehkoon (ja jutut kirjoittavan Solmu Salminen nimisen trollin). Ei mene Vehkoon faktantarkistukset nyt kansalle läpi! 😉

    2. Järkyttävän tasoinen kirjoitus täysin aiheen vierestä. Kirjoittaja taitaa kuitenkin käyttää omaa nimeään.

    3. Tuosta Iltalehden propagandistin jutustakin voisi varmaan tehdä tutkintapyynnön. Sen verran monta valheellista ja leimaavaa väitettä hän paskakirjoituksessaan Lokasta esittää.

      Juuri niin kuin Tiina toteaa videolla: nyt mentiin ihan tosissaan näiden ihon alle. Propagandisti Salminen veti herneen peppuun!

      Jos tuosta jatkuvasta natsisyyttelystä ei tule loppua niin varmaan voimme alkaa leimaamaan kaikkia esim. muslimeita terroristeiksi? Siis tällä valtamedian logiikalla..? Tämä siitäkin syystä, että nythän meillä viimein on ihan oikeita natseja, joihin nämä kirjoittajat yrittävät meitä valheellisesti yhdistää. Minä ainakaan en kannata kansallissosialismia!

      Niin kauan kuin esim. suomalaisista saa esittää täysin yleistäviä ja halventavia väitteitä, mm. alkoholin käytöstä ja väkivaltaisuudesta, tulen itsekin jatkamaan ”vihapuhettani”. Kyllä minulle kelpaa se, että siivotaan kielenkäyttöä mutta silloin taitaa valtamedialta lähteä kaikki keinot mollata kämyjä, koska millään asiatiedoilla he eivät tässä pelissä meille pärjää!

      1. ”toimittaja Johanna Vehkoolle luetaan käräjäoikeudessa syyte siitä, että hän nimitteli rasistista trollia Junes Lokkaa asianomistajalle sopimattomalla tavalla”

        Trolli? Rasistinen? Tässähän Solmu heittelee täkyjä Juneksen lapaan.

        Solmu itse omin sanoin todistaa agendan olemassaolon. Kaikki, jotka lukevat hänen kirjoituksensa ja vertaavat sitä itse käräjillä käsiteltävään asiaan näkevät, että agenda piilee juuri siinä, mitä hän jättää kertomatta. Vehkoon kirjoitus todellakin antaa kaiken muun lisäksi ymmärtää, että Tuukka ja Junes olisivat väkivaltaisia.

        Jos Solmu olisi puolueeton, hän ei jättäisi tuota lukijoilta pimentoon. Mutta ei siis minkäänlaista Vehkoo- kritiikkiä ole löydettävissä tuosta tarinasta.

        Solmun mielestä näköjään Vehkoolla on täysi oikeus heitellä tuollaisia leimoja.

        1. Solmu pisti aikaisemmin johonkin otsikkoon HallaAhon nimen todella törkyisen asiattomasti.
          Kyseessä se puukkopunkkari, joka onnistui karkaamaan poliisilta, koska kuvaa ei julkaistu heti.
          Hillitön Solmun keksimä agendajournalismi jyräsi siinäkin, tyyliin ”poliisi ei antanut etumatkaa, VAIKKA HallaAho niin väittää…”

          tai jotain sinne päin, mutta ihan tolkuton Solmu-agenda siinä oli. Kuuluko rasmukseen tai RHC-neiteihin… Huokaus.

  5. ”Hei Yle! Kuulin vaimoni poikaystävältä, että ohjelmassanne näkyi nazi. Meni päivä pilalle. Vieläkin harmittaa. Älkää näyttäkö nazeja enää. t. Runk in Finland” REPS!!

    14
  6. tapahtuu vehkoolle mitä vain oikeudessa se on varmaa että ylen toimittajat pistävät oikeuskäsittelyn jälkeen sellaisen näytöksen päälle vehkoon puolesta ja lokkaa vastaan että lokka se roisto on.ja mitä tulee siihen kahvilaan missä vehkoon piti esiintyä jossa oli 4vartijaa ja1poliisi niin lokka ja kuru taisivat olla ainoat katsojat.

    23
  7. Kissakin sen tietää -globalismi on se vihollinen jota vastaan pitää taistella! Kaikki muu on vain sivuoireita.

    16
  8. päivän iltalehti näyttää ,,, missä mennään suomessa ja kuka saa sanoa ja mitä

    21
  9. vinkkejä perusteluihin vehkon nujertamiseksi pitkä asia yhteys lista näiden hyvävelijien nais toimitajien in side politisoituneesta media mafiasta sanoo:

    junes voisi vedota Että miten tälläinen ääri vasemmiston silmin asiat suodatava ääri feministi

    voi mika toimia puoleetomana toimittajana valtamediassaoikeidton valhein demonisijana *se juttu ylellä*ymm

    oliko hän sokea esim NYT julkaisun Ari L palkitun toimittajan tapauksessa

    miksi toimitajat sAavat sanoa mitä huvitaa ja vihapuhua

    tapauukset kärkäinen brother crismas
    aku louhimies porin jazz METSÄKEO JULKIKSET

    Mee toon kampanjan syytömät ääri feminismi toimittajien uhrit *kuten vehko on*

    joidenka valtamedian uhrit ovat nistaneet toimitajia kohtaan ilmeisesti

    hänen mielestän väärin perustein rikos syyteet

    Näkökulma: Tänään nähdään irvokas puuhasteluhetki Oulun käräjäoikeudessa

    Toimittaja Johanna Vehkoolle luetaan käräjäoikeudessa syyte siitä, että hän nimitteli Junes Lokkaa asianomistajalle sopimattomalla tavalla.

    Kunnianloukkausjutussa ei ole moneltakaan osin päätä eikä häntää
    , kirjoittaa Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja *IL Solmu Salminen*.

    **eikö tämä ole irvokasta vasemmiston faktaa** ääri politisoitunutta ääri vasemnalle
    olevaa puolueetonta toimintaa

    paisi että tarkoitus on vetää oikeistioa hanuriin valehtelemalla heistä törkeästi

    huom vihapuhumalla paskaa esim että he ovat kuin 1940 luvun tyylisiä identtisiä nazeija

    Huhumyllyn taustalla vaikuttavat ***etenkin äärioikeistoa tutkiva*** voi jeesus kun vihaava

    journalismikollektiivi**

    Kaivuri ja verkon disinformaatiosta tiedottava Sylttytehdas-kollektiivi.

    MIETIKÄÄ OIKEASTI KEITÄ HE OVAT

    https://huhumylly.info/mika-huhumylly/

    Kaivurista mukana ovat olleet:
    Mikael Brunila (mm. tekninen toteutus)
    Veikka Lahtinen

    Ja Sylttytehtaasta:
    Petra Nyqvist
    Johanna Vehkoo

    Vehkoo kirjoittaa Ylen Kuningaskuluttajan sivuille joka toinen viikko ilmestyvää Valheenpaljastaja-juttusarjaa. Huhumylly sai alkunsa, kun Valheenpaljastaja kertoi saksalaisesta Hoaxmap-projektista.

    Kollektiivien ulkopuolelta projektissa ovat olleet mukana:
    Dan Koivulaakso
    Aleksi Lilleberg (tekninen toteutus)

    Marsh Norris (logon suunnittelu)

    Huhumylly on toteuttu talkoovoimin. Työlle ei ole haettu rahoitusta mistään.

    Samalla mietikää esim NYT Julkaisun valheita poliiseja vastaan* rasistinen facebook ryhmä*valeet

    HS Ratsia ymm

    D.T Uusoinin viha puhe sekä toimitajilta että komentojilta näissä

    valtamedian vasemmisto liberaaleissa julkaisuissa

    mistä he käivat lähde tietonsa CNN

    Esm MTV3

    merja yli anttilan ex työnantaja tavalaan Vehkon pomo nykyään Ylellä

    ja kun tiedetään Meja ylianttilan asenne niin …….

    Merja Ylä-Anttila Ylen toimitusjohtajaksi – taistelevien totuuksien aika jatkuu

    Turun terrori-iskun jälkipyykki

    https://www.suomenuutiset.fi/merja-yla-anttila-ylen-toimitusjohtajaksi-taistelevien-totuuksien-aika-jatkuu/

    Ville Niinistö lähti höökimään etunojassa, kun tilanteet on päällä

    ja huhuja tulee vaikka minkälaisia, niin lähtee levittämään sitä tarkastamatta,

    että mitä oikeasti on tapahtunut, Ylä-Anttila selitteli **vihervasuri* Niinistön toimintaa seminaariväelle.

    Samanlaista lempeää pitkämielisyyttä ei enää riittänyt Jussi Halla-aholle (ps.).
    Kun perussuomalaisten puheenjohtaja jakoi somessa vaihtoehtomedian uutisen

    Turun Sanomat ei myöskään missään vaiheessa ole julkaissut sellaista kuvaa,
    jossa Hosseini auttaisi uhreja, vaikka toimittaja Rebekka Härkönen väitti sellaisen nähneensä.

    MIETIKÄÄ KENEN JUTTU KUKA PÄÄTOIMITTAJANA

    HERRAN JUMALA TÄTÄ VALTAMEDIAN HYVÄ VELI VASEMMISTO VIHEIDEN TOIMITTAJIEN
    YHTEISTYÖ KORRUPTIOTA

    https://www.hs.fi/nyt/art-2000005627136.html Johanna vehkon NYT

    Rebekka Härkönen kirjoitti yhden jutun ja joutui pakenemaan kotikaupungistaan uhkausten vuoksi –
    Nyt hän kertoo, miksi nykylaki ei suojele vihapuheen uhreja tarpeeksi
    Viime elokuussa Rebekka Härkönen kirjoitti jutun, joka muutti yllättävällä tavalla hänen elämänsä.

    Yle valitsi uuden toimitusjohtajansa kaikessa hiljaisuudessa:
    Merja Ylä-Anttilasta tulee aviomiehensä pomo

    Toimitusjohtajaa ei olisi tarvinnut palkata

    Salailu on mahdollista, koska Yle toimii osakeyhtiömuodossa eikä se ole julkisyhteisö, joihin jätetyt työhakemukset taas ovat julkisia. Salailu näyttäytyy silti kyseenalaisena, koska Ylen toiminta rahoitetaan käytännössä kokonaan veronmaksajien rahoilla.

    PS HESARI NOSTAA JUTUSAN IHMISIÄ ESILLE Jotka eivät liity koko nyt käsiteltävään asiaan

    KUN HEIDÄN tuttava vasemmistolainen feministi propagadisti mafian yksi jäsen

    TOIMITAJANSA ON SYYTETYJEN PEKILLÄ

    OHI KOKO PÄÄ ASIAN

    tämä on oikeasti kunnian loukkaus

    Toimintamalli tuli näkyväksi MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin oikeudenkäynnissä. Hän ja kanssasyytetty Johan Bäckman ulkoistivat likaisen työn kannattajilleen julkaisemalla uhrien yhteystietoja.

    Janitskin sai Helsingin käräjäoikeudessa ehdottoman vankeustuomion, Bäckman ehdollisen. He ovat valittaneet tuomioistaan hovioikeuteen.

    // PUHEENJOHTAJA Hanne Aho //

    jatkaa, että ulkomailta on omaksuttu myös malli, jossa vastustajiksi leimattuja kiusataan

    tehtailemalla tutkintapyyntöjä matalalla kynnyksellä.”Kyseessä on malli, jolla pyritään murentamaan

    ***yhteiskuntaa ja demokratiaa** HOLY SHIT . Me emme ole yhteiskuntana valmistautuneet tähän kovin hyvin.

    AHAAA

    @RebekkaHarkonen
    26. maalisk. 2018,

    Tsemppiä oikeusvääntöön, @JessikkaAro !** Kokemuksesta**

    tiedän, että ne ovat joka tapauksessa täydellisen hanurista uhrin kannalta.

    **Vaikka oikeus sitten voittais**Eli kun nämä kaksi ovat hävineet perätömät ilmianto

    kunnian loukaus syytensä* esim MV n

    yhteiskuntaa ja demokratiaa. Me emme ole yhteiskuntana valmistautuneet tähän kovin hyvin.”

    kuka niitä oikein tehtailee oikeasti mietikää mitä valheelista kuraa hän puhuu
    keitä siellä käräjillä oleen oikein tuomittu vihapuheesta kun valtamedian toimitajat

    niitä perätömiä rikos ilmoituksia tehtailevat
    esim

    JESSIKA ARO- REBEKKA HÄRKÖNEN

    ja loppu tulos reilun demograatiseti ilman valtamedian avustusta

    viha puheen demonisoinin häntä kohtaa juuri Askenkin

    // PUHEENJOHTAJA Hanne Aho // Sulla Viha puhella halveksinalla *täysin ohi aiheen kontekstin*

    ***tarkoitukselisesti**** mustamallata näitä herroja ja mitä he edustavat **poliitisesti**

    Toimintamalli tuli näkyväksi MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin oikeudenkäynnissä. Hän ja kanssasyytetty Johan Bäckman ulkoistivat likaisen työn kannattajilleen julkaisemalla uhrien yhteystietoja.

    Janitskin sai Helsingin käräjäoikeudessa ehdottoman vankeustuomion, Bäckman ehdollisen. He ovat valittaneet tuomioistaan hovioikeuteen.

    ja valtamedian ei noitavainoja ja viha puheetomat tviher vassuri koulukiusajin verratavat psyko valehteijat

    juuri itse niitä kunniankoukkaus syyteuitä tehtäilevat herkkä hipiäisimat vinkujat

    toimittajat hyppivät riemusta soihdut kädessä martyyreina

    **MV:n Janitskinin pakkoluovutus Suomeen **

    nyt on pakko pyytää anteeksi jutun pituutta mutta kun tämä kuvio ei lyhyemmin tulisi julki

    olen teidän puolellanne en vastaan

    5
    4
    1. Kirjoitat sinänsä ihan asiaa, mutten tiedä onko tämä kommenttiosasto ihan oikea paikka tähän…

      Nyt voisi olla aika perustaa oma blogi. Paavo tai joku muu täällä ehkä voi opastaa miten saat sellaisen avattua esim. Word Pressissä tms..?

      Jos sinulla on jotain mielenkiintoista sanottavaa, saat varmasti lukijakunnan rakennettua lyhyessäkin ajassa! Onnea!

  10. Uuno Turhapuro Armeijan Leivissä konekirjoitus

    vertaus askeisen jutun kirjoituksen nopeisiin virheisiin

    ja sen lopputulos sori hävetää ehkä koko litanja

    nyt loppui tämä leikki kaikkien riemuksi jopa *alle kirjoitaneen*laskeneen* puolesta

    mulla on keski sormessa jänne tuppi tulehdus ja rakko sormessa

    perse täynnä *istuna* haavoja

    Zervuska Haidis!!!

    https://www.youtube.com/watch?v=dF3V4MVBEys

    öööö

    2
    4
  11. viimeisitä viimeinen on vaan pakko tämän mielipuolisuuden edessä sanoo:

    katsokaa tätä kuvaa symboolisesti kumpi osapuoli on vapautuneeman näköinen

    https://img.ilcdn.fi/sREIIQkkd70bXzXsxpVvM3F90g4=/full-fit-in/2048x/img-s3.ilcdn.fi/4fbfd0e649f8dd53f29cfdb9c7e27ed991e12d40fadd493efc5f48b76a70dbc6.jpg

    mietikää vehko luimuilee käsiensä takana ja juneksella lamer salissa toditamassa tapahtumia
    missä on ylen IL IS HS huomio huomio *LIVE Läheys* kamerat tuolla salissa

    koska jälki uutisoinissa Yle ymm

    VOI aina manipuloi tapauksista haastateluista editoiden videoihnsa * mieluisimmat* hetket eetriin *

    kuten kun johana vehko haukku oikUeis sallissa taas häntä naziksi

    ILTALEHDEN KOKO AKENDA PERUSTUU SIIHEN HEIDÄN JUTUISAA

    paradoksalista syyte on juuri sen aiheen käsittely

    NAZI SYYTÖKSISTÄ LOUKAAVASI VEHKON YLEN YMM ..TOIMITTAJAN SUULLA JUNEKSELLE

    mutta nyt hän johanna vehko käytää oikeutta hyväkseen

    eli haukkuman esiin tuomiseen todisteluun pelkästään sitä *että junes on nazi rasisti*

    siis mitä vittua miten tämä voidaan sallia oikeudessa

    ILTALEHTI
    1
    Vehkoo on asianajansa kanssa toimittanut käräjäoikeuteen peräti 37-sivuisen vastauksen. Puolustuksen mukaan Lokka on itsekin nimittänyt itseään

    rasistiksi ja natsiksi.

    Mies on saanut vastikään tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

    2
    Junes Lokka selittää väitettyjä natsiyhteyksiään oikeudessa –

    Johanna Vehkoon kasvoille levisi epäuskoinen ilme

    Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka vastasi oikeudessa todisteisiin,

    ***joita toimittaja Johanna Vehkoo **esitti hänen natsiyhteyksistään.**

    SIIS EDELEEN MITÄ VITTUA

    TÄSSÄ JUTUSSA EI PUHTAKAAN MUUSTA KUIN ETTÄ JUNES ON RASISTI NAZI

    Miten helvetissä nämä asiat voidaan käntää suomen valtamedian

    ääri vasuri toimitajien jutuissa näin pää laeleen en tajua

    lPS –Laskekaa kuinka monta /nazi/rasisti *junesta leimavaa*

    siis juuri stä hänen kunniaa loukaavaa sanaa jutussa

    iltalehden ääri loukaavassa jutussa

    heti lööpissä 2 kertaa

    Junes Lokka selittää väitettyjä****1* natsiyhteyksiään oikeudessa ****-

    Johanna Vehkoon kasvoille levisi epäuskoinen ilme
    Tänään klo 11:30
    Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka vastasi oikeudessa todisteisiin, j

    oita toimittaja ****Johanna Vehkoo esitti hänen 2–****natsiyhteyksistään***.

    miten helvetissä tämä voi olla mahdollista

    iltalehden harjoittamana

    mietikää oikeasti mitä he tekevät

    syylistävät junesta naziksi surutta ilman mitään estoja

    Johanna vehko lymyille oikeiston konservatiivien live kameroilta naama maassa

    missä on johanan sermi

    Aivan helvetin kipeetä ILTALEHDEN journalismia

    TÄSSÄHÄN NÄKEE KUINKA HARHAISIA NÄMÄ IL SOLMU SALMISET OVAT

    Ja kuinka sokeita he ovat siitä

    mitä he tekevät juuri itse pahiten

    eli kiusaavat viha puhuvat leimaavat demoniosoivat

    ja mistä muita silti *syyttävät yksipuolisesti*

    OIkEASTI missä helvetin VIHER myrkky kuplassa nämä IL Salmiset elävät

    JUNEKSELLE VIHJE

    ILTALEHTI MYÖS KÄRÄJILLE TÄSTÄ JUTUSTA

    Junes Lokka selittää väitettyjä*** natsiyhteyksiään oikeudessa ****-

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/04ed74a4-2582-4711-ae55-b053ab541128

    IL Solmu salminen

    E ole koskaan törmannyt näin kaksinais moralistiseen jutuun aikaismmin

    ja miten se käänetään jollian kierolla psykologialla

    syytetyn puolustus asianajan äärimäseksi propagandaksi naziksi jälleen haukkuen

    jo enestään nazksi leimarttua

    jonka takia juuri Johanna vehko tuolla istuu OIKEUDESSA

    suomen laki oikeusjärjestemmä hänet sinne passittetuna

    junes ei ole se syytety Vit….IL . solmu salminen

    VAAN KOLEEGASI Vähemmän arvostettu freelanser TOIMITTAJA JOHANNA VEHKO

    ÄÄRI VASEMMISTO Ääri feministi ilmeiseti myös miesten vihaajja joka junes on

    Nämä perkeleet kuvitelvat olevansa suomen lakien yläpuolella

    tuomareita ja syytäjien puolustus asianajajien vastavalla mandaatilla

    koulutuksella valalla varustetuina

    pekästään /journalisteina tittelilään/ esim ILTALEHTI solmu salminen

    sillä erotuksella jos journalisti joutuu syytetyn penkile

    ja hänet tuomitaan päätös

    on aina epä demokraatinen sen irvikuva kuullemma väärä päätös

    sananvautta kaventava irvokas päätös suomen lain totutajilta tuomarilta

    he muutuvat valtamedian toimitajin silmissä oudosti viholisiksi jos päätös ei miellytä

    ja aloitavat tämän ehkä tuomarin armotoman noita vainokampanjan medioidensa sisällä kuten

    HS teki valtionpetos jutussa kun nuijitiin savuavia kovalevyjä

    ja poliisi teki hirveän koti etsinän muka ilman mitään oikeutta

    vaikka oikeasti heillä oli täydet valtuudet siihen

    mutta HS itkee verta vieläkin kuinka valtio potkii journalistia päähän epäoikeuden mukasesti muka

    eli hehän toimivat kuin ääri vaemmiston anarkistit suomen lakia vastustaen oikeasti

    ihan sama asenne vääriin tuomioihin kuten anarkisteilakin uuden vuoden jälkeen

    kuka uskoo savuaviin kova levyihin kysymys

    5
    4
  12. nän taputavan Göbbelisin Has Risen from the Graven juupa joella sanoo:

    **Loukkauksia netissä jakeleva*** Junes Lokka

    vei Johanna Vehkoon oikeuteen kunniansa loukkaamisesta –

    Toimittaja:

    Johanna Vehkoon

    **Natsia saa kutsua natsiksi**

    tätä kai tarkoitit ja Demarien puolue lehti näytää sen ihan itse

    mihin vehko pyrkii muiden kavereidensa

    mafia hyvä veli vasuri journalistien kanssa *Natsia saa kutsua natsiksi**

    mutta kun se väute pitäisi ensin todistaa faktaksi

    ja hups johanna vehkon Aihuttama kunnianloukkaus

    käänetääkin valtamediassa juneksen Nazi oikeuden käynniksi *eli onko *junes Aito pesunkestävä Nazi*

    kerro oma mielipiteesi asiaan

    mutta lue ensin wikipediasta mitä nazimi on ja vertaa sitä junekseen vuonna 2019

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusnatsismi

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallissosialismi

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Natsi-Saksa

    junes edustaa juuri heitä kuten Mengel Gobbels itse Aatu Goorig ymm….

    hän on kävelevä Zyklon B pullo

    ÖHÖM Johannan mielestä

    JA TOIMII SAMANLAILA OULUSSA KUNNALIS POLIITIKASSA

    SUUNNITELEN KAASUKAMMOITA

    JA OULUSSAHAN ON*PAKOTETTU YKSIPUOLUE JÄRJESTELMÄ*

    OULUN 1Nazin Takia

    siksi johanna vehkolla ON TÄYSIN PERUSTELUT *Natsia saa kutsua natsiksi**

    AMMATTINA JUMALASTA SEURAAVA

    FREELANSER RAHASTA VALTAMEDIAN MANDAATILLA JOURNALISTISET SYYT

    IKUTSUA SUOMALAISIA OIKEISTON HMISIÄ VUONNA 2019 NAZIKSI

    VAIN SIKSI ETTÄ HÄN ON VASEMMISTIOLAINEN

    SILTI OMASTA JA KAVERI JOURNALISTIENSA MIELESTÄ

    OBJEKTIVINEN PUOLUEETON VIRKAAJA VAIKKA OIKEASTI

    HÄN ON IDIOOTTI YLIMIELINEN NOITA VAINOAJA UMPI POLITISOITUNUT NARSISTI

    ÄÄRI FEMINEISTI VALEHTELIJA JONKA AJATUKSEN JUOKSU ON PUHDASTA

    HYSTEERISTÄ PSYKOOSIA Natsia saa kutsua natsiksi**

    Kunkas monta nazia löydät tästä kirjoituksesta

    perkele syylistyn samaan kuin demari media

    mutta *hiusen eri kantilta katsottuna *

    Junes Vehkoon mielestä

  13. Seurasin HSn kirjoittelua ”oikeuden” kulusta. Sain lukemastani sellaisen kuvan, että Junes Lokka oli siellä syytettynä ??

    1. Toimittajan ja kaupunginvaltuutetun oikeudenkäynti on merkittävä tapaus vihapuheen rajanvedossa –

      ”Saako *varasta nimittää varkaaksi?**”

      heh heh yle

      oletepa nokkella/ notkea rotta*

      väntämäämään akendanne suomi nazi noita vainonnen *varkaudeksi*

      vittu johanna saa tukea Natsia saa kutsua natsiksi*

      ja Göbbels kuoli nauruun helsingin käräjä oikeuden pihaan

      Rikosoikeuden professorin mukaan tapauksessa

      on kyse siitä, loukkasiko toimittaja valtuutettua ihmisenä.

      Unkariin mä koko illan tuijjotin DADA DADA DAA

    2. Iltalehdessä aivan fantastista ulinaa!!! Esim:

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5ce83b23-8c27-488a-b0dd-71491106b805

      Itkuakin kuulema väännettiin 🙂

      Kysymys: onko kukaan käynyt FYYSISESTI Vehkoon kimppuun tämän väitetyn ”maalittamisen” johdosta?! Joutuuko Vehkoo varomaan ja liikkumaan vaikkapa yleisötapahtumissa henkivartijoiden kanssa pelätessään fyysisiä hyökkäyksiä, joita itse on ollut aiheuttamassa mm. Lokkaa vastaan?!

      Nuo paskatoimittajien selittelyt Lokkaa vastaan ovat todella säälittäviä ja osa heidän murenevaa uskottavuuttaan. Lehdistössä on nyt käynnissä kaksinaismoralismin maailmanmestaruuskisat. Lajeina mm. verbaali- ja logiikka-akrobatia sekä todistepujottelu.

      1. Roskalehdillä menny kovaa tunteisiin. Junes saanu ihan älyttömästi mainosta niiden turhautuneista purkauksesta.

  14. Nyt IL:ssä juttu Vehkoon itkemisistä ja ainakin vielä kommentit näkyvissä. Nyt otin niistä kunnollisen kuvakaapin, mutta kommenttia sinne tulee nyt sellaista tahtia etten koko ajan ehti uutta kaappia ottamaan etenkin kun kohta läksin saunaan. Siellä nyt jo kolmatta sataa kommenttia, joista n. 90% puolustaa Lokkaa. Jos kommentit taas katoaa bittiavaruuteen niin uploadaan ne, jotka on tallessa, taas jonnekin.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5ce83b23-8c27-488a-b0dd-71491106b805

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.