Fittjan joukkoraiskaajille jättikorvaukset; 20 tuhatta euroa per nuppi

Fittjan vuoden 2016 kesän suurta huomiota saanut joukkoraiskaus on saanut pisteen. Kaikki epäillyt vapautettiin vuoden 2017 lopulla syytteistä. Nyt oikeuskansleri on myöntänyt miehille jättimäiset koppikorvaukset.

Kolme miehistä, jotka istuivat jutusta vangittuna saa korvauksia hulppeat summat. Kaksi saa 195 000 kruunua (noin 19 500 euroa) ja kolmas 220 000 kruunua (noin 22 000 euroa). Korotus tulee siitä, että hän oli 18-vuotias vankeusaikanaa. Kaksi muuta oli muutaman vuoden vanhempia.

Syyttäjä vaati, että miehille ei myönnetä korvauksia, sillä miehet tunnustivat oikeudessa, että olivat ostaneet naiselta seksiä huumeita vastaan. Seksin osto on Ruotsissa lain mukaan kiellettyä. Miehet siis kiistivät raiskauksen mutta myönsivät seksin ostamis-rikoksen.

Raha maksetaan uusruotsalaisten pankkitileille seuraavana 25. päivänä eli mukavaa discorahaa Vapun juhlintaan.

Södertörnin käräjäoikeus vapautti kaikki miehet syytteistä. Oikeuden mukaan seksuaalinen akti kyllä pystyttiin osoittamaan toteen, kuten myös naisen ruumiinvammat. Oikeuden mukaan sitä ei kuitenkaan pystytty todistamaan, että teko olisi ollut raiskaus. Miehet myönsivät ostaneensa seksiä naiselta.

Poliisitutkintaa kritisoitiin niin ikään. Siinä oli monenlaisia virheitä ja puutteita. Poliisi mm. tutki aluksi väärää rappukäytävää, jossa raiskaus tapahtui.

Kaiken kaikkiaan tekoon osallistui 5-20 uusuruotsalaista. Mitään tarkkoja määriä ei ole tähänkään päivään mennessä selvinnyt, mutta tässäpä päätekijät lyhykäisyydessä. Kolmelle siis discorahaa.

  • ABDIMALIK Mohamed Ali, somalian kansalainen, synt. 04-060-1996, tuomittu aiemmin mm. huumausainerikoksista.
  • HAKAN Samet Demirkiran, synt. 16-04-1993, tuomittu aiemmin mm. kidnappauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
  • AMIR Farid Said, irakin kansalainen, synt. 17-01-1998, tuomittu aiemmin pikkurikoksista.
  • Sohail Akhtar, synt. 14-09-1994, tuomittu aiemmin varkauksista, ryöstöistä ja kaikesta mahdollisesta.
  • Veselinovic Nenad, synt. 22-05-1988, kansalainen maassa, jota ei enää ole (luultavasti Jugoslavia), tuomittu aiemmin kaikesta mahdollisesta.

 

Botkyrkan järkyttävä joukkoraiskaus alkoi syytteenluvulla

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

27 thoughts on “Fittjan joukkoraiskaajille jättikorvaukset; 20 tuhatta euroa per nuppi

  1. Tämä on hyvin loogista. Jos moniosaajan laittaa vankilaan niin Ruotsin nousu kääntyy laskuun.

    62
    1. Suomi on samanlainen pelkurimaa, vastahan se 10-vuotiaan ulkomaalaisraiskaajakin vapautettiin. Tai ne törkeät pedfiiliringin jäsenet Visa Marttila kumppaneineen ovat kai vapaalla jalalla nytkin. Onkohan noilla tuomareilla, jotka antavat lepsuja rangaistuksia itsellään jokin kytkös vaikka noihin pedofiilijengeihin?

      11
      1. Ja perseraiskattavia (Palle & Pelle)!
        Ei mut hei; nythän moniosaajat suorittivat rikoksen, eli ostivat sexiä ja saavat siitä vielä korvaukset.
        En saa kiinni siitä perverssistä logiikasta, joka tämän mahdollistaa…

        11
        2
  2. Käsittämätöntä touhua tuolla Ruotsissa.

    Ruotsalaista oikeuslaitosta voidaan hyvällä syyllä pitää pelleilykerhona.

    Miten olisi seksin myyjän oikeusturva siinä tilanteessa, jossa sovitaan maksullisesta seksistä yhden asiakkaan kanssa. Sitten tuleekin 20 miestä ja myyjä ei uskalla tehdä elettäkään vastustaakseen, kun pelkää että henki on hieman löysällä, jos miehet pettyvät kohdatessaan vastustelua.

    52
    1
  3. Kunnon panopalkka ilmaiselatuksen jälkeen. Tokko edes on ansioita jotka menetettiin. Win-win.

    32
  4. Tämä jos mikään tuo Ruotsille lisää turvapaikkalomailijoita. Ensin se muhkea refugee-salary jonka saa tekemettä mitään, plus kaikki asuntoedut jnejne.. Ja nyt superkultaturbo-bonus: RAISKAUSRAHAA! RAPE SALARY!!!! Hejdå Sverige…

    50
    1. Yes everybode in da affrixaanaa, yo com to Swedinistan, here we pay good rape money yo yo yo.

      11
  5. Hmm, myönsivät siis rikoksen ja silti saivat korvauksia valtiolta… Onhan se nyt perkele

    41
  6. Miten olisi esim rikoksen tekijän suojelu, huumausainerikos, vamman tuottaminen jne? Ei tietenkään…

    15
  7. ruotsin rajalle pitäisi siirtää sotilasjoukkoja.. Ja äkkiä…sieltä tulee kohta läpsyaalto…

    39
  8. Miksi ruotsalaiset cuck-miehet eivät saa villejä ruotuun?
    Tosin jos nainen on niin vajaa että myy seksiä matu-ukoille huumeita vastaan niin kyllä taitaa olla aika menetetty tapaus? Suvakki?

    8
    1
  9. Tällaisilla korvauksilla on pyrkimys alati nousta suuremmiksi, koska tähän rahan­jako­bisneksen uus­kulttuuriin kuuluvat lahjukset olennaisena osana.
    — Mitä suuremmaksi korvaus nostetaan, sitä suuremman siivun saa myös se päättäjä, joka määrää korvauksen suuruuden.

  10. Pöytäkirjasta oli unohtunut, miehille maan kansalaisuus, Upssalan yliopiston henkilökunnan tyttöjaoston liikunnanohjaajina, työt voipi aloittaa oman motivaation mukaaa.

  11. Ruotsilla pitkä historia homoilun ja perversioiden suosimisessa, siksikin selällään ulkomaalaisten edessä.

  12. Tähän on tultu Ruotsissa,valta on luovutettu kehitysmaahulikaaneille mitään niille ei enää voi ruotsalaiset ! Suomessa tullaan takuuvarmasti perässä pienellä viiveellä,mutta suunta on sama.

    12
  13. voiskohan putin rykästä ydinpommin tonne ruotsiin eihän tolla jätemaalla tee mitään

Vastaa käyttäjälle asiantuntija Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.