Isis-nainen: Näin julmuuksia, kadun ja haluan takaisin Ruotsiin kotiin

Korrespondenterista kannatta nostaa esille toinekin isis-terroristi, jonka asenne on aivan erilainen kuin tähän asti ollaan totuttu. Useimmat kiistävät nähneensä ja kuulleensa mitään. Isiksessä oli rauhallista kuin pyhäkoulussa.

Haastateltava nainen on selvästi afrikkalainen ja hän katuu ylipäätään koko isikseen lähtöä. Nainen oli 19 kun pari vuotta sitten lähti kalifaattiin. Ruotsiin jääneet vanhemmat haukkuivat tytön pököpääksi kun tämä lähti höyrypäiden kelkkaan.

Nainen pyytelee anteeksi ja kertoo katuvansa.

– Haluan vain takaisin kotiin enkä ikinä enää jätä teitä (vanhempiaan), nainen itkee.

Toimittaja kysyy naiselta mikä sai hänet lähtemään kalifaattiin. Nainen vastaa:

– Siksi, että olin lukenut koraania. Siellä sanotaan, että meidän pitää mennä kalifaattiin ja auttaa muslimeja… en tiedä.

– Onko isis sitten auttanut mitään tai ketään?

– Ei, ei ole auttanut, nainen vastaa.

Toimittaja sanoo, että olet ollut mukana maailman julmimmassa terroriryhmässä. Nainen myöntää eikä yritä kiistää.

– Minä niin kadun kaikkea. Siksi, että näin totuuden. Näin, että he tappavat vain ihmisiä. He eivät tiedä mitä tekevät. Ymmärrätkö, nainen sanoo itkien.

Toimittaja saa vedettyä naisesta ulos sen, että hän näki piiskausta, teloituksia ja muita julmuuksia.

Nyt kannattaa siis pohtia tarkaan mikä on sellaisten palaajien motiivi, jotka kiistävät julmuudet tai väittävät ,että eivät ole nähneet mitään sellaista. Tällaiset henkilöt voivat olla uinuvia isis-soluja. Jokaisen sodan jälkeen hävinneen osapuolen taistelijat ovat pyrkineet käyttämään sodan jälkeistä sekasortoa hyväkseen ja soluttautua vihollisen puolelle.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

13 thoughts on “Isis-nainen: Näin julmuuksia, kadun ja haluan takaisin Ruotsiin kotiin

  1. Nyt kannattais jo ruotsalaistenkin laittaa jotain naamarajaa näille halukkaille.

    32
  2. Myllärille kerran kommentoin, että Ruotsi on kaikkein vaarallisin naapuri Suomelle, ja näin asia on.

    47
    1. Henkilö joka kiistää ja ei ole millään moisista hirmuteoista oltuaan vielä paikanpäällä on totaalisen vaarallinen ja ennalta-arvaamaton.

      Normaali ihminen saisi moisesta touhusta elinikäiset traumat.

      35
    1. Välittömästi kun ensin jokainen suvakki femakko vihervassari ilmastouskovaishörhö on tuhkana tuulessa.

      10
      1
  3. Ymmärrän hyvin miksi kurdit haluavat päästä IS- jengistä eroon niin pian kuin mahdollista ja lähettää heidät alkuperämaihinsa. Ongelmana on se että Ruotsi on niin mukavuudenhaluinen ja pelkuri maa ettei näistä tyypeistä uskalleta tehdä mitään kunnollista ja vaaratonta. Ei ole tähänkään mennessä pystytty, päinvastoin, täällä on jo 1-2 uutta kalifaattisukupolvea kasvamassa. Keinoja kyllä löytyisi mutta se vaatisi ”kovia näppejä” eikä jauhamista yhdistysvapaudesta jne.

    Ruotsin perustuslaki ja typerät, itseriittoiset poliitikot estävät kaikenlaisen järkevän toiminnan. Asioita ei edes haluta ratkaista koska silloin poliitikoilla ei olisi mitään puhuttavaa ja puhe = elatus.

    26
  4. Niin. Ruotsihan ON jo kalifaatti jossa sharialaki määrää. Ainut ero ISIS-versioon on se että Ruotsi-kalifaatissa saa ihan helvetisti sossurahaa ja ilmaista tavaraa. Sää on myös vähän kylmempää. Ehkä hitusen vaikeampaa saada käyttöön sinkoja ja muuta kivaa, mutta sekin varmaan korjaantuu aika äkkiä. Niin ja ne murhattavat Allahin viholliset eivät ole arabeja vaan valkoisia Ruotsalaisia. Paljon helpompaa, Ruotsalainen ei pane hanttiin yhtään.

    28
    1. Johan siellä toimii kamelikaravaani balkanilta hyvin, luuletko että raketti-kirurgit vaivaantuu ruutia keksimään.

      12
  5. Ketään ei oteta vastaan. Piste.
    Tässä vedotaan tunteisiin, miukumauku. Valehtelee. Yhtä vaarallinen on kuin kaikki muutkin.

    19
    1. äläs nyt,minkä takia ne nyt valehtelis,lomalla ne kalifaatissa vaan oli

  6. Googleta Isännän pöydässä ja Juhani Julin.
    Hyvä haastattelu, jossa Julin kertoo mitä muurarius oikeasti on.
    Julin löytyi kuolleena kesämökiltään Posiolta muutama kuukausi haastattelun julkaisun jälkeen…

    3
    3

Comments are closed.