Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus ilmoitti eilen tuominneensa perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaan ja HAPSU:n jäsenen Teemu Lahtisen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tämän siteerattua Korkeimman oikeuden päätöstä koskien Jussi Halla-ahon vuonna 2008 kirjoittamaa blogitekstiä.
Helsingin Akateemiset Perussuomalaiset HAPSU pitää tuomiota yhteiskunnalliselle keskustelulle haitallisena ja seisoo jäsenensä Lahtisen takana. Olemme samaa mieltä siitä, että syytteessä on kyse yrityksestä estää Lahtisen poliittista toimintaa. Lahtinen ei edes ole esittänyt kyseisiä sitaatteja omina näkemyksinään, vaan ainoastaan lainauksina. Lainaukset ovat olleet esillä kaikkien nähtävillä monissa medioissa sekä Finlex-sivustolla. Lahtisen tuomion myötä tulisi johdonmukaisesti ajatellen tuomita kaikki tahot, jotka KKO:n päätöstä ja Halla-ahon tekstiä ovat lainanneet.
– Laki ei voi olla eri perussuomalaiselle toimijalle ja perussuomalaisiin kriittisesti suhtautuville, toteaa HAPSU:n puheenjohtaja Nico Anton Saramo.
– Sen, että julkisuudessa pitkään olleiden ja usean siteeraamien otteiden esittäminen aiheuttaa tuomion juuri Teemu Lahtiselle eikä muille, asettaa tuomion puolueettomuuden kyseenalaiseksi. Oikeuslaitoksen on oltava poliittisesti neutraali.
– Syyteen nostaminen vuonna 2017 twiitatuista asioista juuri eduskuntavaalien alla herättää kysymyksiä, lisää HAPSU:n hallituksen jäsen Jasmina Ollikainen.
– Perussuomalaisten äänestäjiä ei kuitenkaan saada tällaisella peloteltua. Teemu Lahtiselle voi Uudellamaalla osoittaa tukensa myös äänestämällä häntä eduskuntavaaleissa numerolla 56.
Nico Anton Saramo
puheenjohtaja, Helsingin Akateemiset Perussuomalaiset HAPSU ry
En mää täsä syyllisi kaippa yhtikäs. Konekiväri ja Lahtist mää kaipa.
Taidanpa äänestää Teemua. Tulkoon sitten konekivärin kanssa tai ilman.
– Lahtinen on lepäämässä sankarihaudassa ja konekivääri on deaktivoituna sotamuseossa minne sitä pääsee katsomaan maksamalla 5 euron pääsylipun hinnan.
Nykyään tarvitaan yhä enemmän ja enemmän laillista ja asiallista kansalaisaktivismia internetissä ja verkossa äänestäjien tavoittamiseksi, sekä rikosten ja vääryyksien esille tuomiseksi koska valtamedia ei sitä missään mielessä tee.
Juuri tämän vuoksi tällaisten PT-median kaltaisten julkaisujen auki pitäminen ja taloudellinen tukeminen sen mukaan mitä itsellä on varaa onkin erittäin tärkeää.
– Tuo Lahtisen tuomio on törkeä ja loppujen lopuksi tässä käy niin että hän voi käyttää tuota tuomiota samalla tavalla kuin Jussi Halla-Aho josta kiinnostuin vasta kun kuulin hänen tuomiostaan jonka jälkeen eksyin hänen blogiinsa… Noh, sitten se oli menoa?
Nyt olen kiinnostunut tietämään kuka on ”Teemu Lahtinen” ja mitkä hänen ajatuksensa ovat? Ennen en ole koskaan edes kuullut miehestä?
Eli nyt jos koskaan Teemu lahtisen kannattaisi olla ajan hermolla ja tuoda esiin mahdollisimman paljon omia näkemyksiään sekä alkaa valmistautumaan 2023 eduskuntavaaleihin ahkerasti pitämällä blogia, mainonnalla ja vaikka millä muulla keinolla. Tuo tuomio on meille kaikille jotka vastustamme näitä moderneja kansansiirtoja kuin ”Halal” merkintä lihapaketissa muslimille.
– Eli turvallinen äänestää.
Missään nimessä Lahtinen ei saa perääntyä eikä ikinä pahoitella/ pyytää anteeksi koko tuomiota vaan pitää sitä esillä mahdollisimman laajasti koska se on hänen pääsylippunsa ja uskottavuutensa tae.
Aikanaan Neuvostoliiton miehittämissä maissa ne jotka olivat tuomittuja ”kansallismielisiä fasisteja” niin myöhemmin näistä kaikista tuli merkittäviä poliitikkoja ja vaikuttajia yhteiskunnassa joiden elämänkerrat myyvät yhä kovaa tahtia ja joita ihaillaan sekä palkitaan ympäri maailmaa.
Niin hetkinen mitvit?
Onks tää nyt niinku #Article11 #Article13 -jutskia? Täh? Vai jotain muuta? Täh?
Jos jotain muuta, niin mitvit muuta? Täh?
Onks intternetti sittenkin niinku versus muu elämä, ja miten muka? Täh?
https://www.youtube.com/watch?v=J4DhecQQjdM
Vit mä en tajuu enää mistään mitään. Mikä on aika paha, kerta en ole ennenkään tajunnu.
Suomen oikeuslaitos ja poliisi ovat puolueellisia. Oikeus ei ole sama kaikille. Usko on mennyt mediaan, poliisiin, eliittiin, kirkkoon ja pikkuhiljaa Suomen oikeuslaitokseen. Koska Suomen armeijakin kärrää elintasopakolaisten laukut ikuiseen veronmaksajien varoilla tapahtuvaan eleilyyn niin voi sanoa, että usko en mennyt Suomen armeijaankin.
Tämähän vain innostaa äänestämääm Perussuomalaisia entistä enemmän.
Äänestäisin itse Iljaa, mutta en voi kun en ole Hgin vaalipiirissä. Ihan siksi Iljaa, että paljon hänen ansiostaan käsite ”media” on tehnyt Suomessa kuperkeikan ennätysajassa. Toki jokainen tekee matkallaan virheensäkin tietenkin itse, en siis palvo ketään tässä kritiikittömästi. : )
Virheistä oppiminen, eli eräänlainen nöyrtyminen omalle erehtyväisyydelleen on se juttu, joka nostaa ne kultajyvät esiin harmaasta akanamassasta, ajan kuluessa…
Ilman muuta nostettava hattua muillekin kans.mielisille asiallisille ja sitkeille toimijoille, pitkäjänteisyys on se voittajan merkki.
Äänestän siis persuja omassa piirissäni, kaksi varmaa läpimenijää joista voin valita. Pienenä negana, että persut ja krist. ovat vaaliliitossa meilläpäin.