Mikä Yle Areenassa meni vikaan?

Päivän mittaan tapahtui kummallinen tapahtumasarja, jota monet ovat epäilleet tahallaan tehdyksi vaalivaikuttamiseksi. Mutta joka korjattiin kun tajuttiin, että oltiin menty kenties liian pitkälle.

Nimittäin päivällä kun yritti katsoa Yle Areenasta puoluejohtajien vaalitenttihaastattelut niin kaikkien muiden haastattelut olivat nähtävissä, mutta Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon tenttiä ei näkynyt. Halla-ahon ohjelman kohdalla oli teksti “katseluaika on päättynyt”.


 
Tapahtuma sai aikaan suurta huomiota kun ihmiset lähtivät oletuksesta, että Yle tahallaan poisti Halla-ahon tentin. Yleltä Twiitattiin myöhemmin, että Areenan taustajärjestelmässä oli teknisiä ongelmia ja asiaa korjataan. Lopulta kaikki tentit poistuivat näkyvistä. Sittemin illan mittaan myös Halla-ahon tentti tuli uudelleen nähtäväksi.


 
Tapahtuma on herättänyt monenlaisia kysymyksiä. Jotkut epäilevät, että aina muuten toimiva Areena ei ehkä välttämättä ollut jumissa. Halla-aho päätettiin kylmästi ohittaa, mutta ihmisten raivokkaat vastalauseet huomattiin Ylessä ja huomattiin, että vaalivaikuttaminen ei ehkä olekaan niin yksinkertaista.
On tietenkin mahdollista, että kyseessä oli puhdas tekninen häiriö, sillä mitään näyttöä muusta ei toistaiseksi ole.