Suomen muslimien nuorisojärjestö vierailee Ruotsissa kovan luokan vihasaarnaajien luona

Julkaisin 2015 Artikkelin Suomen nuoret muslimit ry:stä. Juttu tuli ajankohtaiseksi eillisen Roihuvuoren moskeijalla pidetyn vihapuheen vastaisen mielenilmauksen vuoksi. Suomen nuoret muslimit olivat tapahtumassa yhtenä puuhamiehenä. Katsokaamme millaisia tuttavuuksia NUMU:lla on Ruotsissa.

Artikkeli alkaa:

Numu kertoi taanoin Facebook- sivuillaan vierailleensa Tukholmassa vastaavan ruotsalaisen veljesjärjestön Sveriges Unga Muslimer (SUM)- järjestön luona. Molemmat järjestöt siis ovat eräänlaisia muslimien nuorisojärjestöjen valtakunnallisia kattojärjestöjä. Suomessa Numu:lla näyttää olevan toimintaa vasta Helsingissä, mutta Ruotsin SUM on hyvin laaja organisaatio. Lähes jokaisessa kylässä on oma paikallisosastonsa. Toiminta Ruotsissa on hyvin siis hyvin vilkasta.

 

Numu kertoo Fb- päivityksissään mm. seuraavaa:

”Totesimme, että Pohjoismaissa toimivien islamilaisten nuorisojärjestöjen yhteistyötä on tiivistettävä. Tulevaisuudessa on tarkoitus järjestää kokoava tapaaminen. Ensimmäinen konkreettinen askel on yhteisen keskustelufoorumin luominen eri järjestöille sosiaalisessa mediassa.”
 

Tutkitaanpa hiukan mikä tuo Ruotsin Nuoret Muslimit SUM- järjestö oikein on.

SUM on niittänyt mainetta järjestönä, joka kutsuu eri moskeijoihin kovan luokan vihasaarnaajia. Muutama esimerkki:

Vuonna 2009 järjestö kutsui vieraakseen saarnaamaan Khalid Yasinin, joka on kuuluisa amerikkalainen muslimisaarnaaja. Hän saarnaa puheissaan vääräuskoisisista, homojen tappamisesta, juutalaisten likaisuudesta ja maailmanlaajuisesta shariasta, jonka alle me vääräuskoiset kuffaritkin joudumme.

Vuonna 2010 SUM piti Tukholmassa ison konfrenssin, jossa saarnasi muuan Sheik Abdullah Hakim Quick. Hän saarnasi mm. homojen tappamisen oikeutuksesta. Lisäksi hän paasaa kristittyjen ja juutalaisten olevan vääräuskoisia, joiden palkka niin ikään on koiran osa. Maailmanlaajuinen sharia on myös hänen agendalistallaan.

Vuonna 2011 muutama kuukausi Tukholman itsemurhaiskun jälkeen SUM:in vieraana saarnasi Salah Sultan, joka puolustaa itsemurhaiskuja.

Vuonna 2015 talvella SUM yritti järjestää Märstassa isoa tapahtumaa, jonka aiheena oli sharian käyttöönotto Ruotsissa. Tuolloin saarnaajana olisi ollut Haitham alHaddad, joka saarnaa muslimien lempiaiheista kuten homojen kivityksestä, luopioiden tappamisesta ja sharian käyttöönotosta maailmanlaajuisesti. Tämä tapahtuma kuitenkin peruttiin kaupungin toimesta. Tapahtuma piti hoitaa Märstan kunnan juhlatiloissa, mutta kunta perui vuokran sen jälkeen kun heidän tietoon saatettiin, että heidän tilojaan tullaan käyttämään vihasaarnaamisessa.

(TOIM. HUOM. Allekirjoittanut oli yksi niistä, jotka infosivat Märstan kuntaa ja jonka seurauksena kunta epäsi tilojensa käytön.)
Vaikka Märsta perui tilojensa käytön niin tapahtuma pidettiin lopulta Rinkebyn moskeijassa.

Kesällä 2015 SUM yritti järjestää Rinkebyssä vihailtamat, jossa saarnaamaan oli tulossa muuan Kamal elMekki. Arvatkaa mikä on herran saarnojen aihe? Tämäkin tilaisuus onnistuttiin peruuttamaan.

Kaikki yllämainitut saarnaajat ovat rankattu maailmalla enempi tai vähempi kovan luokan vihasaarnaajiksi ja osalla on maahanpääsykieltoja moniin maihin.

http://gudmundson.blogspot.fi/2010/03/judar-smutsiga-bogar-ska-do-ny-gast-hos.html

Suomen Nuoret Muslimit olivat siis SUM:in puheenjohtajan Rashid Musan vieraana. Musa kuuluu maailmanlaajuiseen islamilaiseen veljeskuntaan Muslims brotherhoodiin, joka ajaa islamia maailmanlaajuisesti ainoaksi uskonnoksi. Musa on myös kova poika latelemaan tappouhkauksia islamia arvosteleville ihmisille. Esimerkkinä muuan twiitti, jossa hän toivoi Fox- kanavan Sean Hannityn tappamista.

SUM ei siis ole mikään kilttien koulupoikien puuhakerho, jossa lauletaan kumbaijaa vaan järjestö ajaa vakain aikein islamia Ruotsiin ja koko Pohjolaan. SUM ei myöskään ole ollut moksiskaan kritiikistä, joita on esitetty heidän kutsumiaan saarnaajia kohtaan. Rashid Musa kohautti olkapäitään tappouhkauksen kritiikin johdosta. Mitä sitten!

Yllä siis juttu vuodelta 2017. Ja takaisin tähän päivään.
Nuoret muslimit-järjestö on osa Roihuvuoren moskeijaa. Näin ollen eillinen vihapuheen vastainen mielenosoitus moskeijalla joutuu hyvin outoon valoon, sillä he itse tukevat vihapuhetta. Suomalaisten rasistifasistien puheet ovat koulupoikien välituntiläppää verrattuna niihin puheisiin, mitä moskeijan seinien sisällä puhutaan.

Subscribe
Notify of
guest
12 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Monikulttuurisuus on rikkautta
Monikulttuurisuus on rikkautta
1.4.2019 01:26

Täytyy ymmärtää että se mikä meistä tuntuu vihapuheelta niin se on heidän kulttuuriympäristössään ihan tavallista puhetta. Ei mulla muuta.

Minä
Minä
1.4.2019 03:28

Mielenilmaus vihapuhetta vastaan tarkoittaa muslimien suusta tullessaan ”mielenilmaus islamin arvostelua vastaan”. Islaminuskoiset vihaavat kaikkea muuta kuin itseään ja sotaisaa profeettaansa.

Anonymous
Anonymous
1.4.2019 06:24

husun ja muitten puheet oli sitä tuttua tavaraa,vhapuhe on kamalaa ja äärioikeisto hirveä,kamalaa kuultavaa kun suomalaiset suvakit matelevat muslimien edessä,ei minkäänlaista itsekunniotusta .

Paavo Pökäle
Paavo Pökäle
1.4.2019 10:19
Vastaa...  Anonymous

JOKO HUSU ON UIMALLA LÄHTENYT KOTIINSA sOMALIAAN?

Anonymous
Anonymous
1.4.2019 08:59

Olis mielenkiintoista tietää miten nämä oula silvenloiset sun muut perustelee tätä itselleen.

Sairasta
Sairasta
1.4.2019 09:08

Ja valtio tukee ja suvakit avustaa tätä saastaa.

Heja Sverige
Heja Sverige
1.4.2019 09:32

Ihme kun Suomen valtamediaa ei näy kiinnostavan. Ruotsissa, vaihteen vuoksi Motalassa, räjähti jostakin syystä talon altaanissa eilen illalla ja talo sai huomattavia vaurioita. Naapuritalo vaurioitui myös. 2 vietiin sairaalaan.

Suomentyttö
Suomentyttö
1.4.2019 13:32

Allekirjoita kansalaisaloite, johon kerätään nimiä GCM-sopimuksen hyväksynnän mitätöimiseksi. Jostain syystä sitä ei löydä enää ko. sivuston hakutoiminnalla. Tässä linkki: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592
Jakakaa tätä!

abcd1234
abcd1234
1.4.2019 13:56
Vastaa...  Suomentyttö

Hakutoiminto toimii. Laita hakukenttään GCM

Paskanjauhajat pois Euroopasta
Paskanjauhajat pois Euroopasta
1.4.2019 15:50

EUn pitää laittaa kielto vihanlietsojien maahanpääsylle. Koko integratio on hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa jos vihasaarnaajat päästetään pilaamaan se pienikin mitä on saatu aikaan.
Ulos ja bannaan kaikki Rasisti Musat, Kamalamekkalat ja Haittamelkottajat. Heidän toimintansa on suullista terrorismia ja rikokseen kiihoittamista.

Suski
Suski
2.4.2019 00:20

Roihuvuoressa ei ole enää moskeijaa, sillä kyseinen liikerakennus purettiin jo yli vuosi sitten. Moskeija muutti Malmille.