Vuonna 2018 ensimmäistä kertaa järjestetty Awakening-konferenssi saa tänä vuonna jatkoa uusin puhujavarauksin. Viime vuonna Monokulttuuri FM:n ja verkkolehti Sarastuksen järjestämä Awakening – Kohti kansallista heräämistä oli ensimmäinen Suomessa järjestetty etnonationalistinen konferenssi, jonka tarkoitus oli rakentaa siltoja eri kansallismielisten järjestöjen ja ihmisten välille, sekä tutustuttaa nämä aktiivit kansainvälisen vaihtoehto-oikeiston ajatuksiin.
Vuoden 2018 konferenssin pääpuhujana toimi American Renaissance -lehden päätoimittaja ja pitkän linjan valkonationalisti Jared Taylor. Jared Taylorin viimevuotisen haastattelun voit lukea täältä ja hänen ensimmäisessä Awakeningissa pitämän puheensa täältä. Konferenssiin osallistui noin 200 ihmistä.
Awakening pyrkii edistämään suoraviivaisen kansallismielistä näkökulmaa nykyiseen suomalaisuus-ja maahanmuuttokeskusteluun. Awakeningin järjestäjien, kuten myös sen puhujien, käsitys suomalaisuudesta ja eurooppalaisuudesta eroavat suuresti nykyisestä valtavirta-ajattelusta, jonka mukaan ulkopuolinen voi muuntautua osaksi uuden kohdemaansa kansanyhteisöä, mikäli häneen vain kohdistetaan tarvittava määrä juridisia ja integraatioon tähtääviä toimenpiteitä. Me Awakening-järjestäjät uskomme, että kaikki yhteiskunnat ja kulttuurit ovat riippuvaisia sen vaikutuspiirin alla elävistä ihmisistä, eikä eurooppalaisia yhteiskuntia voida ylläpitää ilman eurooppalaisia kansoja. Jos eurooppalaisten maiden asukkaat korvautuvat Euroopan ulkopuolisilla, myös niiden kulttuurit muuttuvat vastaamaan uuden väestön tarpeita ja toiveita.
Tätä kehitystä me emme kansallismielisinä voi hyväksyä.
Tämän vuoksi olemme tämän vuoden puhujavalinnoissamme valikoineet puhujia lukuisista eri maista, jotka edustavat voimakkaasti toisistaan poikkeavia yhteiskuntia.Olena Semenyaka edustaa ukrainalaista Azov-joukkojen pohjalle perustettua National Corps -puoluetta, joka on tunnettu väkevästä vastarinnastaan venäläisten tukemia separatisteja vastaan. Lisäksi paikalla on Mark Collett ja viime vuonna tapahtumassa puhunut Frodi Midjord tuo tälläkin kertaa konferenssiin omaa skandinaavista näkökulmaansa. Suomea edustava 23-vuotias historian opiskelija ja kirjailija Jasmina Ollikainen keskittyy puheessaan erityisesti suomalaiseen kansallismielisyyteen ja keinoihin joilla suomalaisuus saataisiin turvattua myös tuleville sukupolville.
Amerikkalaista valkoista konservatismia edustavat tällä kertaa tulevan tapahtuman juhlapuhuja professori Kevin MacDonald. Kevin MacDonaldon pitkän uran evoluutiopsykologian parissa tehnyt akateemikko, jonka erityisen mielenkiinnon kohteena on juutalaisten ryhmäkäyttäytyminen ja toiminta osana poliittisia liikkeitä 1800-luvulta tähän päivään. Vuonna 1998 ilmestynytCulture of Critique on MacDonaldin parhaiten tunnettu kirja, joka on iästään huolimatta edelleen yksi modernin kansallismielisen ajattelun perusteoksista.
Jared Taylor ei tänä vuonna päässyt viisumiongelmien takia tilaisuuteen ja hänen tilalleen tulee Millenial Voes.
Puheiden lisäksi tapahtumassa esiintyy myös neofolk-artisti Pyhä Kuolema, jonka albumeita on myynnissä konferenssialueella.
Kevin MacDonaldin, Jasmina Ollikaisen ja Olena Semenyakanhaastattelut julkaistaan Kansalaisen ja verkkolehti Sarastuksen sivuilla kuluvan kevään aikana, ja lisäksi Ollikainen vierailee Monokulttuuri FM-verkkoradiossa maaliskuun aikana. Konferenssissa on mahdollisuus ostaa lukuisten kansallismielisten aktiivien kirjallista tuotantoa. Viime vuoden konferenssissa puhunut Greg Johnson saapuu myös paikalle myymään uutta kirjaansa The White Nationalist Manifesto.
Kuinka ilmoittaudut konferenssiin?
Konferenssiin ilmoittaudutaan osoitteesta awakeningfinland@protonmail.com, johon osallistuja ilmoittaa tilaamiensa lippujen määrän ja omat henkilötietonsa, jotka tarkistetaan myöhemmin paikan päällä. Konferenssin tarkempi pitopaikka ja alkamisaika paljastetaan sähköpostilla vain niille, jotka järjestäjät ovat hyväksyneet. Hakemuksia käsitellään yleensä suuremmissa erissä kerrallaan, joten älä huolestu, jos et saa välittömästi vastausta viestiisi. Mikäli vastausta viestiisi ei ole kuulunut viikonkaan jälkeen, voit tiedustella asiasta uudestaan. Pyrimme tekemään kaikkemme, ettei yksikään viesti hukkuisi!
Sisäänpääsymaksu konferenssiin on 40e. Opiskelijoille ja eläkeläisille 28e.