Miten kävi vaaleissa, menikö omasta mielestä hyvin?

Kuvakaappaus 2019-04-15 10-56-53.png
Meillä äänestettiin näin.

Vaalien jälkeen ei kannata kokea vaaliahdistusta. Kaikki jatkuu ennallaan kuten tähänkin asti. Katastrofia ei ole odotettavissa eikä kukaan ei edes huomaa, että hallitus vaihtuu.

Ministerien nimet vaihtuvat, mutta muuten sama meno jatkuu. Tilanne on nyt aivan sama kuin se oli viime vaalien jälkeen. Tai sitä edellisten. Tai sitä edellisten. Tai sitä edellisten. Keskusta saattoi tippua, mutta mitä sitten. Siellä on Kokoomus ja SDP, jotka ovat aivan samanlaisia puolueita. Joukossa tietenkin Perussuomalaiset, jotka hieman poikkeavat tästä valtavirtajoukosta.

Moni ihmettelee miksi Suomen Kansa Ensin ei saanut jytkyä. Ne, jotka ovat seuranneet tapahtumia ovat ymmärtäneet, että SKE:lle ei yksinkertaisesti ole edes ollut mitään tilausta. SKE:n ”suosio”, esim Youtuben katselukerrat, perustuvat pelkästään siihen, että heidän vaalivalmistautuminen on ollut kuin tv-sarja, johon on jäänyt koukkuun.

Jos vertaa vaalikamppanjoita sellaisiin jättimenestyjiin, kuten Perussuomalaisten Mauri Peltokankaaseen (13 101 ääntä) tai Juha Mäenpäähän (6 910 ääntä), niin SKE:n vaalikamppanja poikkesi perustavanlaatuisesti näistä.

Peltokankaan ja Mäenpään vaalitilaisuudet olivat rauhallisia, mutta siellä puhuttiin kovaa asiaa. Ehdokkailla oli hetki aikaa jokaiselle äänestäjälle vaihtaa heidän kanssaan muutama sana. Kun taas SKE:n vaalitilaisuudet olivat yhtä kaaosta eikä siellä puhuttu asiaa. Kun Peltokankaan ja Mäenpään tilaisuuksissa oli hyvä ns, FLOW, niin SKE:n tilaisuuksissa flow oli kyllä niin päinvastainen kuin vain voi olla. 

Kun SKE:n tilaisuuksissa keskityttiin haukkumaan poliiseja ja yleisöä, vaatien itselleen ”omaa aluetta” torilta niin Peltokangas ja Mäenpää menivät yleisön joukkoon ja keskustelivat ihmisten kanssa. He eivät haukkuneet mahdollisille äänestäjilleen poliisia. He eivät haukkuneet ihmisiä päin naamaa suvakkinatopedottajiksi, vaikka nämä saattoivat olla eri mieltä asioista. Asioista pyrittiin keskustelemaan. Ei kinastelemaan.

56857740_1314533665361957_2494479609236553728_nVerratkaapa vaikka Junes Lokan ja Tiina Wiikin viikonlopun tapahtumaa Oulussa kaikkiin SKE-tilaisuuksiin. Ouluun hankittiin alpakoita ja tapahtumasta tehtiin lapsiystävällinen. Junes, vanha rääväsuu, jopa itse sanoin livessä kuulijoille, että puheet pitää nyt virittää lapsiystävälliselle tasolle jos kerran aiotaan pitää lapsiystävällinen tilaisuus.

 

 

Kuvakaappaus 2019-04-15 11-08-01Sen sijaan SKE-tilaisuuksissa Helsingissä alettiin tappelemaan nuorison kanssa. Ei voisi kuvitellakaan, että Peltokangas ja Mäenpää ajautuisivat tappeluun nuorison kanssa omissa vaalitilaisuuksissaan. Vaikka molemmat ovat välillä hyvinkin jyrkkiä ajatuksiltaan.

Muissa tapahtumissa SKE-ehdokkaat kulkivat selfiekepit ojossa kilpailevien puolueiden vaaliteltoille pilkkaamaan kanssaehdokkaita. Heille vittuiltiin halveksivaan sävyyn. Jos nämä kehtasivat kyseenalaistaa naaman eteen tuodun kameran, alkoi hirvittävä räksytys miten tässä nyt taas rajoitetaan sananvapautta. 

Koko SKE-vaalikamppanja perustui oikeastaan yhteen asiaan. Uhriutumiseen. Perusajatus oli se, että koko ajan joku jossain vainoaa. Poliisi, kaupunki, kuka milloinkin oli rajoittamassa sananvapautta.

Jos minä olisin äänestäjä, niin haluaisin kuunnella tolkullisia juttuja siitä, miten tavallisten ihmisten oloja voidaan parantaa. Sairaanhoidosta, eläkkeistä ja sen sellaisista perusasioista. En haluaisi kuunnella megafoniin huutavaa aikuista miestä, joka uhriutuu miten poliisi ei suojele herra isoherraa, toisaalta miten poliisi vainoaa.

Tässä on se ero. 

Politiikoksi ei pääse haukkumalla äänestäjiä tyhmiksi ja ja pitämällä itseään pikkuisen parempana.  Ja lörpöttelemällä lennokkaita juttuja triplakansanmurhista, siionistien natopedottajista tai homosaatioista. Politiikoksi ei pääse kun kulkee torilla selfiekepin kanssa ivaamassa ihmisiä. Eikä juoksemalla pitkin toria poliisin perässä huutamassa miten se on politisoinut ja seuraavalla nurkalla vaatimassa siltä suojelua.

Jos puolueen äänimäärät ovat väliltä 10-300 niin silloin kannattaa miettiä vaalistrategia uudestaan.

 

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

55 thoughts on “Miten kävi vaaleissa, menikö omasta mielestä hyvin?

  1. Itselle suurin yllätys oli ettei ASYL päässyt läpi. Harmi. Juneksen ja Tiinan alpakkatapahtuma oli todella onnistunut.

    55
    1. Ongelmana on se muiden haukkuminen, mutta missä oli se oma osaaminen? Sitä ei käynyt ilmi. Helposti voittaa kilpailijan, kun keskittyy omaan suoritukseensa ja antaa parastaan, jos siis jotain annettavaa on. Eduskunta on lainsäädäntöelin, ei yhtään muuta. Siellä tehdään lakeja, ei rähistä ja vaadita, neuvotellaan ja jokaisen on pakko tehdä kompromisseja. Käyttämällä edes oikeita termejä asioista, kuten vaikka rajat kiinni tilalla rajatarkastuksen voimaan, ihmiset ymmärtäisivät mitä halutaan. Toki valtamedia tahallaan vääristeleekin, mutta silti, katsokaa Halla-ahoa, käänsikö koskaan takkinsa, osasiko asiansa, haukkuiko muita ”ei leikitä sit sun kaa” tai rajasiko yhtä typreästi kuin Antti Rinne ”me ei persujen kaa leikitä”. Täydellinen toope saa tehtäväkseen koota hallituksen, voi luoja, henkilö joka ei osaa neuvotella, ei osaa asiaansa, ym. eikä äänimääräkään ollut huippua.

      Siis yleensä saa mitä tilaa, kuten siniset ja Sipilä.

      23
      1
      1. Harmillista oli, että nuo räyhäpuolueetkin veivät varmasti ääniä, jotka perussuomalaisille annettuina olisivat nostaneet PS ykköspaikalle ja hallitusneuvottelut olisi vetänyt Halla-aho eikä Rinne…

        Uudellamaalla 2000 ääntä lisää että olis saatu 1 ps edustaja lisää, hämeessä 1000 ja jossain oli jopa vain 500 ääntä lisää tarpeen.

        Räyhäpuolueille ja Pave Väyrysen viritykselle annetut äänet satoivat Rinteen laariin, nyt Antti hieroo käsiään veronkorotuksia mietiskellessä, ja veronmaksana miettii miten vitussa bensan hintaa voidaan enää nostaa.

        16
        7
        1. Tämä kakstuhat luvun Pekka S. puolueineen vaikuttaa aivan tilaustuotteelta jonka tarkoitus oli saada Suomalaisuuden puolesta puhujat näyttämään ääliöltä. Toisin kävi Persut vei potin ja on todellinen vaalivoittaja nousten hajoamisen jälkeen takaisin jaloilleen!!! Sinisille taas kävi sitten huonommin heidän urhean johtajansa loikatessa laivasta pois ennen vaaleja 😀

          6
          2
  2. SKE on vähän sama kuin nakkaat uimataidottoman syvään päähän. Huitoo niin perkeleesti kunnes uppoaa.

    22
    6
  3. Ruotsin media on hämmästyttävän hiljaa. Vähän ennen klo 11 maanantaina SVT (Ruotsin yle) ei puhunut Suomesta muuta kuin kiekkonaisten pettymyksestä, Dagens Nyheter ei mitään, Aftonbladet ei mitään, Expressen ei mitään. Göteborgsposten selosti vaalituloksen ja joitakin haastatteluja.

    Ruotsalaiset kai näkevät tilanteen muistuttavan omaansa. Kansallismieliset maahanmuuttokriittiset ovat saaneet merkittävän aseman parlamentissa, mutta ne on eristettävä ja vaiettava. Ja tietysti paskaa niskaan joka välissä.

    47
    1. Aftonbladetin kommentaattori Lena Mellin, Dagens Nyheterin politikan kommentaattori Philip Teir ja Norjan yleisradioyhtiö NRK sekä päivälehti die Welt Saksasta on kylläkin uutisinut, viha ja valhemedia kaleva on siteeranut näitten kirjoituksia jo ennen 9.00. https://www.kaleva.fi/uutiset/eduskuntavaalit-2019/ruotsalaiskommentaattori-nakee-vaaleissa-nelja-sensaatiota-saksalaislehti-ennakoi-perussuomalaisia-mukaan-oikeistopopulistien-rintamaan-europarlamentissa/818655/

      10
  4. Paavo taisi nyt saada tuluspussit tyhjäksi vaaliahdistuksesta hahha Juu SKE.. osa ihan totta Paavolla mutta en ihan kaikessa samaa mieltä. Äänestin Helsingin vaalipiirissä, ja turpiin tuli. Suuri osa Lokan ja Wiikin ohjelmavieraista taitaa olla Persuja. Osa meni läpi, osa vaalivalvojaisissakin näkyvissä. Siellä ne on Asylin kannattajatkin Persujen laarissa.. eihän tätä muuten voi selittää jos vaalivillppikortti unohdetaan.

    Mikä meni Asylillä pieleen.. tuskin mikään.

    Itse yritän antaa tukeni nyt Asylille EU-vaaleihin… vaatimatonta, mutta kuitenkin. Junes pärjää Brysselissä ja uskaltaa, kehtaa sanoa asiat ääneen, kielitaito juuri oikea sinne. Voitaisiinko tässä yhdessä kaikki lähteä Juneksen tueksi? Pitäisi saada myös SKE_n ja KP nyt ainakin samaan joukkoon. Turha on panoksia hajoittaa lisää.

    Mitä olivatkaan Asylin tavoitteet EU-parlamenttiin? Pärjääkö niillä? Jos SKE aikoo vankkumatta linjallaan ajaa Itsenäisyyttä seuraavaksi, niin se saattaa mennä kuuroille korville jälleen. Syvenevä liittovaltiokehitys on se uhka, joka pitää torjua.

    En ole koskaan tuntenut saaneeni turpaan ek vaaleista niin totaalisesti kuin nyt. Persuille tietysti onnittelut,

    14
    1. Kun ASYLin heikko vaalitulos alkoi selvitä sanoin vaimolle, tarkkaile Junesta. Nyt näet mikä hän on miehiään. Sen kertoo puheet ja käytös.

      Puuttui selittely, uhriutuminen. Sen korvasi hiljaisuus, jonka aikana Junes selvästikin analysoi tilannetta ja alkoi löytää hyviä puolia kaikesta. Sekä tulevaisuuden suunnittelu.

      Kun Halla-aho kauppasi allekirjoituksellaan varustettua kirjaansa niin ostin sen. Näin hänessä tulevaisuutta. Samaa mitä näen nyt Juneksessa.

      Jos se helppoa olisi, niin kaikkihan me pääministereitä olisimme.

      18
      1
  5. Kyllä tämä on täydellinen katastrofi joka ei tosin tullut yllätyksenä. Tieto oyj hoiti homman totutulla varmuudella.

    15
    1
  6. Kun haukutte Ruotsia ja ruotsalaisia niin muistakaa että suomalaisista 82,5% ei äänestänyt persuja. Eli samanlaisia idiootteja ovat suomalaisetkin.

    20
    13
    1. Ai että persut tai on idiootti? Kyllä nyt erityisesti pätee se sanonta ”se joka sanoo on… ”

      14
  7. Itse äänestin Peltokangasta kuten lupasinkin. Taisi olla ensimmäinen koskaan läpimennyt eduskuntavaaliehdokas, jota olen äänestänyt.

    Ei olisi tullut mieleenkään äänestää mitään sellaista tahoa, josta tietää varmuudella, että ääni menee hukkaan. Oulun vaalipiirissä olisin harkinnut vakavasti Juneksen tai Tiinan äänestämistä. Siellä on kylläkin lisäksi hyviä persuehdokkaita, joita erästä olisin äänestänyt ihan ulkonäön perusteella, vaikka ajamansa asiat ovat samalla myös erinomaisia.

    Katsotaan nyt, miten nuo Kokoomus ja Keskusta suhtautuvat Perussuomalaisiin. On mahdollista, että ihan Ruotsin tapaista eristämistä ei tule. Perussuomalaisilla ei ole rasitteenaan natsimenneisyyttä, jota Ruotsidemokraatteja vastaan usein käytetään lyömäaseena, vaikka sellaiset elementit on puolueesta varmasti saatu karsittua.

    15
    1
    1. Et taida tietää mitään Ruotsin sosiaalidemokraattien natsimenneisyydestä joka on paljon vanhempaa ja syvempää laatua?

      12
      1. Sieltähän koko aate on lähtöisin -totuus joka tiedetään muualla maailmassa mutta meillä suomessa ei.

        Suomalaisten auktoriteettiuskovaisuus tulee johtamaan kansan tuhoutumiseen.

        10
    2. Eikös se natsimenneisyys Ruotsissa ole Sosiaalidemokraateilla? Väistänkö muurin?

    3. Joo, maanläheinen ja miehisenoloinen mies tää Peltokangas. Mutta se ei takaa, että hän olisi hyvä politikko. Luultavasti on eduskunnassa vain yksi napinpainaja muiden joukossa. Äänestää juuri niin kuin tekstariin tullut viesti määrää! Aivan kuten esim. suomalaisten perusoikeudet törkeästi kaventaneen tiedustelulakipaketin kohdalla persut äänesti jne. jne.

      Itse en alistunut enää vedätettäväksi. Seuraan sen verran politiikkaa ja teot ratkaisee, ei pelkät puheet! Mutta toivottavasti olen väärässä ja persujen linja muuttuu.

      1. Mitä se tiedustelulaki sisältää? VOitko vähän avata, että miten se kaventaa suomalaisten perusoikeuksia.

        2
        1
  8. Eduskuntavaalit menivät eri näkökulmista tarkasteltuna hyvin. Koska vain keskusta hävisi, jäi kaikille muille puolueille jotain kehumisen aihetta. Persujen loppukiri oli kokoomukselle hyydyttävä ja demarien gallup-muskelit tyhjenivät melkein kokonaan. Suurimman puolueen kannatus on vain 17,7 äänestäneistä. Uuden hallituksen kokoonpano on vielä epäselvä ja vaikeasti mulkattavissa.

    On surkuhupaisaa, että myös valitsematta jääneet ehdokkaat kehuvat vaalikampanjoitaan onnistuneiksi: torilla oli hyvää pöhinää.
    Kampanja on onnistunut vain silloin, kun se johtaa valituksi tuloon.

    14
    1. Pistetääs tähän perään pikagalluppia, jos olisi vaalipiiri natsannut (eli ei natsannut nyt), olisitko äänestänyt Iljaa? Perään voi pistää toteutuneen äänestyksensä jos haluaa.

      Omakoht. Olisin, Kaakkois-Suomen vaalipiirissä perussuomalaista.

    2. Aivan samaa ihmettelen itsekin. Mahdettiinko äänestystulokseen vaikuttaa Virosta Suomessa olevan hybridikeskuksen kautta. Onhan puolue NATO-vastainen.

      11
      1
      1. Ja minä. Että olisi vankkumattomia itsenäisyyden puolustajia edes sen vertaa että kaksi Tähtiliikkeen edustajaa olisi mennyt läpi. Ei välttämättä Helsingissä mutta ehkä ainakin Kepulandiassa.
        Tuo oli hyvä PT:”Ministerien nimet vaihtuvat, mutta muuten sama meno jatkuu. Tilanne on nyt aivan sama kuin se oli viime vaalien jälkeen. Tai sitä edellisten. Tai sitä edellisten. Tai sitä edellisten. Keskusta saattoi tippua, mutta mitä sitten. Siellä on Kokoomus ja SDP, jotka ovat aivan samanlaisia puolueita. Joukossa tietenkin Perussuomalaiset, jotka HIEMAN poikkeavat tästä valtavirtajoukosta”. Avainsanana ”hieman” sillä ainakin viime kauden näytöt, sinttu-murroksen jälkeenkin ja toisaalta siitä riippumattakin, ovat olleet globalisaatiota ja vallan keskittämistä jatkavaa puuhaa. Koska olen realisti joka uskoo vasta kun näkee, niin jään odottamaan kykeneekö persut uusine edustajineen lunastamaan sitä imagoa mitä ovat maalailleet, duunareiden ja työttömienkin puolustajina, itsenäisyyden esitaistelijoina, kansallisomaisuuden ja teollisuuden suojelijoina, veronkierron vastustajina (muistan persujen vieneen maaliin hallintarekisterinkin) jne. vai jatkuuko se samaan malliin mitkä ovat _varsinaiset näytöt_?
        Todistakaa kyynisyyteni aiheettomaksi, jos edes haluatte.

        15
  9. Onko Rinne jotenkin halvaantunut naamasta? Epämääräisen katseen lisäksi puhe on epäselvää sönkötystä ja änkytystä ja välillä tulee ihan ihmeellisiä vääriä sanojakin suusta? Molotusta voisi verrata vuohen ääntelyyn.

    16
    1. No ihan samaa katsoin! Olin että onko sitä miten kamalasti meikattu ja elääks se vielä?

      13
    2. Niinhän ne Neuvostoliitossakin piti bolitbyroon johtajat pystyssä vaikka balsamoimalla, tiedä mitä säilöntäaineita Rinteeseenkin on pumpattu.

      17
  10. Vaalipäivän kiinnittyi huomio kuinka valtava ilmastonmuutos propaganda vyöryi joka tuutista ja uutisista jatkuvalla syötöllä. Paljon muita aiheita ei ollut esillä. Se oli se pieni ero joka jätti persut kakkoseksi Varsinkin Ylen ilmastovouhotus josta oli tehty kuolemanvakava asia kun kuunteli haastateltavia.

    20
  11. PT: ”Politiikoksi ei pääse haukkumalla äänestäjiä tyhmiksi ja ja pitämällä itseään pikkuisen parempana.”

    Just näin. Juuri tuon ja/tai tuollaisen takia minun ääniperustelu oli Jussi.
    Ihan vain, koska päätin kerrankin pelata varman päälle, ja VARSINKIN, koska Jussi on ihan erilainen kuin minä itse.
    Miksi ihmeessä haluaisin itseni kaltaisen hörhön härön hoitamaan oikeasti tärkeitä aikuisten asioita?
    Kyllä totisesti. En todellakaan äänestäisi itseäni en missään olosuhteissa.

    Plus että näin Jussin Vappu ja Maria -show’ssa, je se oli mielestäni hurjan symppistä.
    (Siitä on muuten puhuttu yli puoluerajojen, ja kaikki ovat olleet, että jees, hyvä tyyppi, hyvä haastattelu.)
    Samaten Radio Patmoksen haastattelu (Halla-aho ja Ebeling) oli aivan mainio!
    Kun aina toitotetaan sen typerän ”keskustelun” perään, niin siinä oli Keskustelu. Edes yhen kerran.

    Oliko nyt jonkun mielestä mun äänestyspäätös jotenkin heikko?
    Satanen vetoa, että on heikompiakin perusteluita, kuten erään vihersuvakin määrätietoisuus äänestää aina naista ja somalia.

    kanander: ”Kampanja on onnistunut vain silloin, kun se johtaa valituksi tuloon.”

    Just näin. On ihan eri asia yrittää parhaansa kuin olla paras. Mutta yrittää pitää, ja saa, eikä aina onnistu.
    Sitä paitsi kuka se nyt aina jaksaa voittaa. Ei kukaan, en edes minä.

    Muuten en osaa ottaa kantaa aiheeseen. An’s kattoo nyt.
    Silleen olen pettynyt, että mitä hittoa. Demarit? En ole tyytyväinen.
    Mutta minulta kysyttiin, ja minä vastasin, toisin sanoen äänestin. Ei yksi pääsky kesää tee eikä sota yhtä miestä kaipaa.
    Siksi pelasin varman päälle. Ei ole enää minun käsissä nää asiat. Se on se vaalien jippo.

    Luulin, ettei mulla ole enää yhtään verisuonta katkoa päässä, mutta niinpä vain oli, kun pläräsin valittujen listaa.

    9
    2
    1. Näin on. Punapersepolpoloisten vaaliteatteri pyörii, eduskunnassa piiri pieni selkärangattomien jatkossakin hyörii.

      4
      1
  12. Aluksi tämä De Wit ei ärsyttänyt niin paljon. Ei tulisi tuollaista ölisijää ikinä mieleen äänestää. Iljan olisin kuvitellut saavan paljon enemmän ääniä.

    7
    1
  13. Kansa hukkasi elämänsä tilaisuuden äänestää muutoksen puolesta jos jätti äänestämättä persuja.
    Mikäänhän ei juurikaan muutu jos äänestää muita puolueita. Toista näin hyvää tilaisuutta ei välttämättä enää tule.
    Hölmölä saa tasan sen minkä ansaitsee. Tuleva hallitus tulee todennäköisesti olemaan 100% punaviherfeministisuvakkihallitus.

    7
    8
    1. Näin kävi. Ei olisi montaa tuhatta ääntä tarvittu PS:n ykköspaikkaan mutta ei. No, tyhmä kansa saa mitä ansaitsee, viimeinen tilaisuus meni nyt.

      5
      3
  14. Rinne sabotoi oman vaalivoittonsa parissa viikossa. Sunnuntain vaalilähetyksissä pisti silmään puheen sammaltaminen ja kankea liikkuminen. Onko Rinne julkisuuteen annettua kuvaa huomattavasti heikompi? Pystyykö hän edes hallitustunnusteluihin? Tässä maassa on ennenkin hallitustunnustelijan puolue pistetty oppositioon joten pääministeriys ei ole automaattista. Vaalitulos antaa mahdollisuuden tarvittaessa erikoisempiikin kokoonpanoihin jos tiettyä ymmärrystä löytyy. Eikä minusta mahdollisen pääministeriehdokkaan ja hallitustunnustelijan pidä esiintyä 3 vuotiaan tasolla hiekkalaatikolla että mä en leiki sun kanssa. Siinä hehkui sekä ylimielisyys että vertaansa vailla oleva typeryys, kaikkien muiden ryhmien puheenjohtajat olivatkin rakentavalla ilmapiirillä liikkeellä.

  15. Ensinnäkään de Wit ei ole puhunut varmaan vuosikausiin missään megafoniin, toiseksi tavaroita viskelevät teinit ei ole mitään ”yleisöä”, kolmanneksi onko kennenkään muunkun antifan mielestä normaalia että jonkinmoisessa sivistysvaltiossa vaalityötä tekevää puolueen puheenjohtajaa heitetään kaikella paskalla ja syljetään päälle tuntitolkulla eikä poliisi juuri tee mitään ja siitä ei saisi edes mainita ja neljänneksi eikö eduskuntapuolueiden poliitikkoja saisi haastaa väittelyyn vaalitoreilla? Taas Paavolta ihmeellinen vihanpurkaus SKE:n toiminnasta, vaikka he sentään on vuosikaudet jotain yrittäneet tehdä.
    Niiden ”kabinettitoiminnassa” olisi paljon enemmän kritisoitavaa kuin missään muussa ja se osa on syönyt pohjaa kaikelta muulta.
    Yhtä hyvin voisit analysoida mihin katosi Asylin äänet, vaikka vaalipiiri laajeni ja näkyvyys on kasvanut kuntavaaleista.

    6
    1
    1. Jos huomasit, niin kritisoin jutussa myös persuja, että eivät nekään saa mitään muutosta yksin aikaan.

    2. Keskustelun aiheiden avaajina ja globaalien/itsenäisyyden teemojen esille tuojina SKE päihittävät persut mennen tullen. Mutta valitettavasti huono johtajuus, ilmeisesti laittomatkin toimet yhdistyksenä/puolueena, räväkkä kielenkäyttö, ölinä ja kaikenlainen epäuskottava, usein myös junttimainen häröily vie täysin pohjan siltä hyvältä mitä SKE teemoiltaan edustaa.
      Oli 100,00% selvää etteivät saisi ensimmäistäkään läpi koska kukaan täysipäinen ei äänestäisi sellaisia ikuisesti marginaaliin itsensä pelaavia.
      Tykkään siis SKE:n teemoista. En kuitenkaan pistä hupihahmoja jatkoon koska ei ole vaikutusta. Mielummin sitten ääni jollekin fiksulle älykölle joka ei pääse läpi mutta pääsee ehkä vaikuttamaan puoluekavereihinsa – kunhan ei ole tuohoa tehnyt puolue (kuten PS:kin, tähän asti).

      11
  16. Kohtuullisesti meni vaalit. Jos palaisi tilanteeseen vajaat pari vuotta taakse päin, voisi todeta suuren voiton saavutetun. Persut nousi kuin Fenix, ja upealla tavalla. Epäilen Persujen hallitukseen pääsyä/menoa, mutta toivon parasta. Tämän päivän PS ei ota ahteriin kuten hillotolpan väki. Oman ääneni annoin Jussille, kuten ennenkin. Junesta olen tukenut rahallisesti, ja toivon että hän joskus perustaa puoleen, sillä muuten on todella hankalaa päästä eduskuntaan.

    5
    1
  17. Halla-aho sai tietysti aivan huiman ennätyspotin ääniä ja yhteensäkin PS sai enemmän ääniä kun viime vaaleissa sekä olivat ensimmäistä kertaa ikinä sekä äänissä, paikkamäärissä että prosenteissa toiseksi suurin puolue ihan pienellä erolla ykköseen. Olisihan se jännä ollu nähdä hallitustunnustelijana Halla-aho ja se kohina mikä olisi ollu siitä että populistit on jossakin Euroopan maassa suurin. Ja vaikka siniset katosikin kartalta pois niin kyllä persuissakin sinisiä vielä aika paljon on mukana ja niitä pääsi myös läpi kuten esim. Jouni Kotiaho, Jari Koskela, Veijo Niemi.

  18. Nämä pienpuolueet varsinkin veivät potentiaalisia persuääniä varmaan myös romukauppiasransu 4000 äänipotilla potentiaalisia prorestiääniä pois persuilta sama nukkuvissa..

    2
    7
    1. Miksi puolue ei vakuuttanut kotiinjääviä potentiaaleja? On se kumma, että syyllistetään joitakin minimaalisen äänipotin (?)saaneita persujen kakkoseksi jäämisestä. Aivan samalla logiikalla vois syyttää kokkareita tai kepuja siitä, etteivät äänestäneet persuja.
      Lisäksi sanoisin: vapauta itsesi ja lopeta seniili myllärin propagandakanavan tuijotus.

      1. Minunkaan mielestä yksikään ääni ei ole pois joltain toiselta. Nukkuvien ääni ei ole pois sen enempää persuilta kuin vihreiltä jne. Jos joku äänestää jotakin, silloin se äänestää sitä. Tai jos ei äänestä niin ei äänestä.

  19. Oliko Suomessa ollenkaan puolueettomia vaalitarkkailijoita?

    Muutama kohta vaalien tuloslaskennassa kummaksutti tai herätti epäilyjä:
    1. Kaikkien kansallismielisten pienpuolueiden todella pienet äänimäärät. Poikkeuksena Liike nyt, joka ei sanoutunut irti Ilmastonmuutos -hössötyksestä, eli luultavasti siitäkin syystä sai ”armon”, lisäksi ei kansallismielinenkään mitenkään.

    2. Hylättyjen äänien valtaisa määrä, oliko peräti 20 000 ? Onko esim. mahdollista piirtää joku ylimääräinen kuvio tms. ”väärään äänestyslappuun” jossain vaiheessa myöhemmin ja näin hylätä ääniä? Ihmettelen suuresti, jos noin moni vaivautuu tulemaan varta vasten piirtämään akuankkaa äänestyslippuun.

    3. Ääntenlaskun pitkä kesto ja vain ennusteen näkyminen ruudussa.
    Reaaliaikainen ääntenlaskenta on ainakin joskus aikaisemmin pantu päälle heti, kun ennakkoäänet on laskettu. Nyt ei. Koko ajan ainakin ylellä näkyi vai ENNUSTE, ennuste, ennuste. Manipuloitiinko lopullinen ero myöhäisillassa sdp:n ja ps:n välillä?

    4. Kokoomuksen suuri äänimäärä.
    Oli hallituspuolue ja muut hallituspuolueet palautettiin maan pinnalle. Mutta kokoomuksen tuloksesta ei mitenkään voi päätellä sen olleen hallituksessa. Erittäin hämmentävää, erittäin. Tätä asiaa epäilen tuloslaskennassa eniten!

    1. Hei. Vaalivilppi paljastui jo monia vuosia sitten kun pienpuolueiden ennakkoääniä on juoksutettu muille varsinaisen ääntenlaskun aikana, jotta ei toivottu ehdokas ei tule valituksi.

      http://terttusavola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64922-tjiedatko-vaalien-vaietuimmasta-salaisuudesta

      Valitettavasti suomalaiset elävät vielä ruusuisen unessa, eivätkä ymmärrä mitä valta ja raha saa ihmiset tekemään. Itse ihmettelin kyllä, miten Junes sai niin vähän ääniä vaikka odotin läpimenoa esim. Oulun raiskaustapauksiin liittyen.

  20. PT, on helvetin helppoa lyödä lyötyä, eikö vain! Ja näin langeta yksinkertaisiin ja helppoihin, ”myllärimäisiin” johtopäätöksiin.

    Itse arvostan pientä vapaustaistelija-asennetta politikossa, kunhan ei tehdä laittomuuksia. Ehkäpä valittu linja hioutuu ja selkiytyy ajan kanssa. Uusien liikkeiden ja puolueiden ongelmat ja vastukset ovat valtaisia ja resurssit minimaalisia. Poikkeuksena esim. Liike nytin Hjalliksen rahakasa ja Piraattien Pennasen yritysmyyntimiljoonat.

    Tosiasia kuitenkin on, että tarvitsemme persuporukan lisäksi oikean kansallismielisen puolueen ja/tai liikkeen politiikkaan mukaan. Rintamaa pitää leventää ei kaventaa. Näin on vassareillakin ja vihreillä. Samalla se toimisi myös eräänlaisena vahtikoirana, jottei One and only -puolue pääsisi tekemään mitä tahansa ihan seurauksitta. Tällä viittaan esim. Halla-ahon tokaisuun lokakuussa eräälle kiireellisen tiedustelupaketin hyväksymistä arvostelleelle:”Sitten sinun on ilmeisesti vain tyydyttävä äänestämään vasemmistoliittoa!”

    1. Minähän en lyönyt lyötyä, vaan arvostelin tekstissä kaikkia, jopa persuja, joka ei minun mielestäni poikkea kovinkaan paljon muista suurista puolueista.

      Urheilussa kuten kaikissa kilpailuissa pitää katsoa omia tekemisiä ja muuttaa suuntaa, jos se ei toimi.

  21. Laitan vastinekirjoitukseni linkin avulla, koska ilmeisesti mun selaimen turvaohjelmat ja säädöt ei anna PT-Median akismet spämminesto-ohjelman tarkastaa tuota viestiä, eikä se ole tarpeeksi lyhyt ohittaakseen tarkastusta.

    PT-media siis ei ole sensuroinut minua, vaan yksinkertaisesti käytän liian raskaita suojatoimia, enkä jaksa opetella säätämään niitä siten, että viestini pääsisi sellaisenaan läpi.

    https://vk.com/alariklundin?w=wall444296861_87%2Fall

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.