Hurjanpuoleinen viikonlopun aloitus: ampumista, pommeja ja puukkohippaa

Kuvakaappaus 2019-04-27 09-26-54

Ruotsissa on taas ollut hurjanpuoleinen viikonlopun aloitus. Illan ja yön aikana on puukotettu, ammuttu ja räjäytelty pommeja.

Malmossä suoritettiin kranaattikeskitys klo 00.07 aikaan. Värnhemin kaupunginosassa viriteltiin lataus erään ravintolan julkisivun kupeeseen ja ravintola sai suuria rakenteellisia vahinkoja. Kaikki ikkunat rikkoontuivat ja osa sisustuksesta oli täysin tuhoutunut.
Huomioitavaa on se, että ravintolassa oli tekoaikaan paljojn asiakkaita. Yksi sai lieviä vammoja ja joutui hakeutumaan sairaalahoitoon.
Poliisi eristi yöllä ison alueen tutkintaa varten ja kiinteistö jouduttiin evakuoimaan vaurioiden takia. Asiaa tutkitaan vaaran aiheuttamisena, mutta ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.
Alla filminpätkä Malmöstä kohta räjähdyksen jälkeen. Filmiltä näkyy ainakin kiinteistön vauriot.
[wpvideo CZ46z2gE]  
Norrköpinginssä taas harjoitettiin tuliaseammuntaa kohti toista ihmistä. Klo 22.00 aikaan ei pystytty enää hillitsemään tunteita vaan kaivettiin pistoolit esille. Uusruotsalainen nuorukainen sai ottaa vastaan kehoonsa useita luoteja ja loukkaantui hengenvaarallisesti.
Heti tämän ampumisen perään ammuttiin keskusta-alueella uudestaan. Poliisin mukaan teot kuuluvat samaan kokonaisuuteen.
Poliisi eristi pari potentiaalista aluetta tutkintaa varten ja tutkii asiaa. Jotain on otettu takavarikkoon, mutta mitä, sitä ei kerrota. Tekijöitä ei kuitenkaan ole otettu betoniseen takavarikkoon.
Klo 02.40 aikaan harjoitettiin Uppsalassa puukonpistämistä toiseen ihmiseen. Nuorukainen sai kokea miltä tuntuu kun rauta työntyy ihon läpi lihakseen. Nuorukainen toimitettiin sairaalaan, toinen nuorukainen otettiin vakavuuspuhutteluun epäiltynä murhan yrityksestä.
https://polisen.se/aktuellt/polisens-nyheter/
Muuten valtakunnassa rauhallista.