Erään raiskaajan sekopäinen elämä Ruotsissa

Topp1-30-940x424

Muuan Ruotsissa asustelevalla Thaimaan kansalaisella, vuonna 1997 syntyneellä Chalermkiat Phimjongilla on mennyt Ruotsin vuosinaan lujaa. Tuomioita on tipahdellut aivan älyvapaista tekosista.

22-vuotias, lempinimeltaan Opha aloitti nuorena miehenä urakoinnin. Vuonna 2014 hänet tuomittiin ryöstöstä nuorisohoitoon. Opha äityi tuolloin ryöstämään Tukholman metrossa vanhukselta puhelimen. 2015 saatiin aikaan tuomioita ainakin pahoinpitelyistä, teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla, huumausainerikoksista ja sen sellaisista. Vakavuuspuhuttelua.
Vuonna 2016 Ophalle annettiin muutaman kuukauden muistutus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja ryöstöstä, joista pätkähti muutama kuukausi nuorisovankilaa.
Vuoden 2017 lopulla alkoi sitten iso pyörä heittää kunnolla. Opha oli liikkeellä Tukholmassa ja kyttäsi erään kerrostalon ulkopuolella. Kun raskaana oleva nainen meni alaovesta sisälle taloon ja hissiin niin Opha tunkeutui samaan hissin ja alkoi hakkaamaan naista rautaputkella. Nainen sai vakavia vammoja päähän kohdistuneista iskuista, mutta selvisi, kuten syntymätön lapsikin.
Naisen pahoinpitelylle ei löytynyt mitään järjellistä motiivia. Se vain tapahtui. Kun nainen makasi lattialla jatkoi Opha matkaa viereiseen kouluun. Hän yritti mennä koulun kahvilaan, mutta hänet poistettiin sieltä. Matka jatkui viereiseen ICA-kauppaan. Sinne päätyi sen kertainen reissu. Poliisi saapui paikalle ja pidätti alastoman Ophan naisten pukuhuoneen vessasta. Sitä ennen hän oli paljastellut kikkeliään neljälle naispuoliselle kaupan tiloissa. Naisen pahoinpitelyn tapahtui noin klo 9.00 aikaan ja klo 10.00 aikaan poliisi otti hänet kiinni ICA-kaupassa.
Tästä tapahtumasta annettiin 1 vuosi 10 kuukautta vankilaa. Opha ei ollut jutun takia vangittuna vaan vastasi teosta vapaalta.
Tältä tuomiolta Opha pääsi vapaaksi viime kuun eli huhtikuun 9. päivä. Ja reilu parin viikon jälkeen alkoi taas tapahtua. Opha raiskasi 25.4. eli kaksi viikkoa sitten alaikäisen tytön Huddingessa Tukholman eteläpuolella.
Opha oli pöllinyt jostain mopedin ja puntissa pullotti. Tyttö oli aamukahdeksan aikaan matkalla kouluun kun kohtasi Ophan metsälämpäreessä pyörätiellä. Mopo penkalle ja tyttö metsään. Opha ehti raiskata tyttöä jonkin aikaa, kunnes sivullinen kuuli tytön kirkumisen ja sai olemuksellaan keskeytettyä raiskauksen. Opha poistui paikalta juosten ja jätti mopedin penkalle. Siitä löytyneiden sormenjälkien avulla poliisi jäljitti miehen nopeasti ja hänet vangittiin nyt viikonloppuna epäiltynä törkeästä raiskauksesta.
Opha on tunnustanut teon. Asia menee aikanaa oikeuteen ja tästä hän saa luultavasti jotain 2-3 vuotta vankeutta. Mahdollisesti karkoituksen.
 

Pt-median kommentointi on melko vapaata.
Kannattaa kuitenkin huomata, että väkivaltafantasiaa sisältävät kommentit poistetaan. Ihmisten suora solvaaminen ei ole sallittua, eikä ihmisten yhteistietoja sallita julkaistavan.
Kommentoi mielellään artikkelin aihetta, toki kevyet off-topicit, eli asian vierestä kommentit ovat sallittuja, mutta älä spämmää kymmeniä viestejä aivan asian vierestä. Venäjämielinen propaganda joutuu poistoon, sillä Pt-mediaa ei voi käyttää ryssän propagandan levittämiseen.
Pt-media ei ole mikään sananvapauden sankari, eli jos joku kommentti saattaa täyttää Suomen tai Ruotsin rikoslaissa mainitun rikoksen tunnusmerkistön, niin viesti poistetaan.
Subscribe
Notify of
guest
22 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Totuutta kehiin

Moniosaaja kirjaimellisesti vauhdissa. Hölmölandiassa nimeltä Swedustan.

J-P P

Tai Swedenistan, kuten jenkeissä sanotaan.

Aappa

Nyt riittää!! Ophalle pitää ehdottaa, josko uunituore pulla ja kaakao helpottaisi oloa!

rocky

Pitää tietenkin etukäteen selvittää pitääkö pullasta rusinoilla vai ilman.Mikäli ilman niin poloinen voisi traumatisoitua lisää mikäli joutuisi nyppimään itse rusinat pois.

Mine ole härre

Aktiivimallin ehtoja on täytelty kiitettävällä tahdilla.
Hejsan, hoppsan, fallerallera!!
Hei, kaikki mukaan nyt!

J-P P

Opha vaikuttaa kunnolisesta pojalta. Nyt on aika nostaa kotouttamisen määrärahoja, jotta nämä herkät pojat eivät syrjäytyisi.

pöh

”Mahdollisesti karkoituksen.”
ei toivoakaan että karkoitettaisiin moinen moniosaaja ruotsistanista.
muistakaa jakamaton ihmisoikeus jne..

K.L.

Kyllä pikku elin menee seisomaan…koneeseen jos palautusta yrittävät!

John MacMunne

Kundi pitäisi passittaa Venäjälle lusimaan, niin rangaistus tulisi todellakin kärsittyä ja ehkä liukastuisi lopulta saippuaan kohtalokkain seurauksin… ; )

Rimpula

Jep, Suomessakin kun ollaan kauheesti innostuttu ulkoistamaan kaikkia toimintoja kuten vanhustenhoitoa niin mielestäni vankeinhoito olisi mitä parasta yhteistyötä Venäjän kanssa. Vois olla että rikollinen harkitsis kahdesti kannattaako tehdä vai ei. Nykyään kannattaa koska Suomi on rikollisen paratiisi. Näitä ymmärretään loppuun saakka mutta uhreilla ei ole mitään merkitystä.

Carl

Mitä vittua ruotsin oikeuslaitoksissa ajatellaan. Vapaalla jalalla raiskari odottaamaan tuomiota?

Pertti Grandell

eivät feministit ajattele…..ei riitä aivomassaa siihen tarpeeseen, vaan kauhee vimma puolustaa karvaranteita ja yön -timoja ym. mocka kik###tä….vaikka tekisivät mitä tahansa….sama täällä hölmölässä ollaan kiivasta vauhtia menossa, jollei saada jarruja päälle….

fatwantarkistaja

Onko kyseessä sittenkään aito monikultturelli? Siamissa Wikipedian mukaan 5-6% muslimeja (kyllähän niistä tuolla populaatiolla kosolti riesaa onkin). Ryöstöt ja jutut menevät nuoruudesta johtuvan tyhmyyden piikkiin, raiskaus ja tapon yritys huvikseen ei. Laitoskamaa mielestäni ja mikä ettei karkotettava, Thaimaassa varmaankin istuu ikänsä rottien kanssa ruoasta kilpaillen, jos linnaan asti elävänä selviää. Mikäli siis siellä ryhtyy väärään henkilöön.
Jos kyseessä on kultainen muslimijumaluus, hänellä on loistava tulevaisuus sarjaraiskaajana Ruotsissa, pannaan rasistien piikkiin mokomat pikkujutut.

Anonymous

Jos budhisti niin karkotetaan, jos muslimi niin saa jäädä. Näinhän tuo taitaa nyky ruotsissa mennä.

Anonymous

Syy käytökseen on ruotsalaisten rakenteellisessa rasismissa, lähiörakentamisessa ja talvella satavassa rasistisessa valkoisessa lumessa. Kotoutukseen tarvittaisiin lisää määrärahoja ettei tämänkaltainen sodassa traumatisoituneiden, pohjimmiltaan hyvää tarkoittavien työvoimapulanpaikkaajien epätoivoinen oireilu yleisty.

T

Hyvä että valaisit asiaa. En ollut aiemmin muistanut että maahan satavan lumen väri ei huomioi etnisiä vähemmistöjä, vaan on eksklusiivisen valkoista.

Realisti Reino

Todennäköisesti Thaimaan 4,3% vähemmistön edustaja. Älläh äkbär!

Anonymous

He must be fed to pig’s alive , and next muhamed watsh it .

Raus!

Tähänkin menneet ja menevät rahat olisi voitu käyttää johonkin paljon hyödyllisempään ja tärkeämpään mutta kun ei! Juuri tätä piti saada ja saatiin ja se on sitä ihanuutta!
Pojalle elinikäinen yksiö Bangkok Hiltonissa niin kyllä se siitä…

Liskotaikku

Onko IQ mitattu? Ei vaikuta kovin korkealta, liskotasoa.

Anonymous

Tervetuloa! Meillä on tilaa!

Freya Snow

Aivan ihanaa, rikkautta ja mukavia pelihetkiä!