Tänään vietellään lehdistön- ja sananvapauden päivää. Se tarkoittaa sitä, että päällensä laitetaan kilpailu kenen sananvapautta rajoitetaan eniten. Tämä tuo se, nämä nuo ne uhkaavat sananvapauttamme.
Mediayhtiöt kertovat, että toimittelijoiden sananvapauksia rajoitetaan. Toimittelijat saavat nimittäin paljon vihapalautetta. Siellä toivotaan kuolemaa, toimittajia solvataan ja uhkaillaan. Tämä vihapalaute saa aikaan sen, että toimittelijat harkitsevat hieman mitä kirjoittavat, eli ikään kuin sensuroivat itseään etukäteen, jotta pahin vihapalaute jäisi saapumatta e-postilaatikkoon.
On selvää, että toimittelijoita ei pidä solvata ja uhkailla, vaikka he kirjoittaisivat kuinka pöljiä juttuja. Silti olen hieman epäileväinen, että onkohan tuo uhkailu sittenkään ihan niin yleistä ja systemaattista kuin annetaan ymmärtää.
Kun puhutaan OIKEASTA toimittajien vainosta niin puhutaan sellaisista tapauksista kuin vaikkapa Anna Politskovaja, joka murhattiin 2006 sen takia, että hän paljasti Venäjän häikäilemättömiä sotatoimia Tsetseniassa. Politskovaja toi lännen tietoisuuteen kuinka Tsetsenia tuhottiin kivijalkaa myöten. Ja se maksoi hengen.
Viime vuonna nurhattiin bulgarialainen toimittaja Viktoria Marinova. Ennen murhaamista Marinova raiskattiin. Siksi, että hän paljasti suuria kuvioita, joissa bulgarialaiset virkamiehet olivat huijanneet EU:lta miljoonia euroja ja laittaneet rahat omiin taskuihinsa. Tämä maksoi Marinovalle hengen.
Mutta muistaako kukaan jotain suomalaisia tai ruotsalaisia toimittajien paljastuksia?
Rebekka Härkönen ”paljasti” 2016 Kupittaan hullujen huoneen suljetun osaston väärinkäytöksiä. Sen jälkeen hän on huutanut naama punaisena miten häntä vainotaan. Härkönen kirjoittaa aika mauttomia ja hajuttomia juttuja, joita ei jaksa lukea loppuun. Tai Johanna Vehkoo. Kuka muistaa edes yhden Vehkoon jutun? Ei kukaan. Hän kirjoittelee Ylen Kuningaskuluttajaan jotain pikkunäppäriä juttuja, joihin nukahtaa ensimmäisen kappaleen jälkeen. Silti häntä vainotaan niin, että helmat paukkuu.
Tai ylipäätään ne sadat nevä höör-toimittajat, jotka tuottavat sisältöä mediaan. Kuka jaksaa kiinnostua niin paljon niiden jutuista, että lyö sähköpostit tulille, laittaa salatun nettiyhteyden kuntoon ja hankkii salaisen meiliosoitteen. Tai no, lähetettiinhän kansanedustajillekin postipaketeissa paskaa 1980-luvulla.
Toisaalta sitä sananvapauden rajoittamis-märinää on vähän muuallakin kuin vain toimittelijoiden päissä. Tiedätte kai sen poolin, joka huutaa naamat punaisina, että globalistit/ siionistit/ EU/ Polpo/ Soros/ Facebook tai Estonian keulaportti rajoittaa sananvapautta. En ole tähänkään päivään mennessä ihan tarkkaan perillä miten siionistit ja Estonian keulaportti rajoittavat sananvapautta. Eivät ne ainakaan minulle ole lähettäneet signaalia. Kuten en ole saanut viestiä EU:n suunnaltakaan. Juncker ei ole soittanut ja vaatinut rajoituksia sananvapauteeni.
Oikeasti koko sana ”sananvapaus” saa aikaan samanlaisen reaktion kuin sana ”demokratia”. Eli homer-simpson-reaktion tai viidensadan markan seteli-katseen. Mutta yritetään.
