Tapaus Hussein al-Taee

250px-Hussein_al-Taee.jpg

Kaikista kiistattomin fakta Hussein al-Taeen tapauksessa lienee se, että hänen hmm… hieman vihakirjoituksiaan toi esille Anter Yasa. Sen jälkeen riippuu poliittisesta kannasta miten asiaan suhtautuu.

Vihakirjoittelun tausta on lyhyesti se, että al-Taee oli kirjoittanut mm. Facebookiin vihamielisiä ja rasistisia kirjoituksia ainakin somaleista, homoseksuaaleista, sunnimuslimeista ja ylipäätään monista muista ihmisryhmistä. Kirjoitukset al-Taee on julkaissut joitakin vuosia sitten.
Kun Anter Yasa julkaisi näitä kirjoituksia niin valtamedian ensireaktio oli se, että kuvakaappaukset olivat väärennettyjä ja kyseessä oli mustamaalausyritys. Valtamedian asennetta vahvisti se, että al-Taee kiisti aluksi kirjoittaneensa mitään vihamielistä. Lopulta hän kuitenkin myönsi kuvakaappausten olevan aitoja ja kertoi julkisessa blogissaan häpeävänsä ja pyysi anteeksi menneisyyden kirjoituksiaan.
Eipä jäädä nyt jumittamaan tuohon vihamieliseen asenteeseen, maailmaan mahtuu rasismia. Katsotaan mitä Anter Yasa kirjoittaa asiasta. Mielestäni Yasa on hyvä lähde jatkolle, sillä hän ensinnäkin oli koko paljastuksen takana, lisäksi hän tuntee al-Taeen kulttuuritaustaa.
https://www.anteryasa.fi/hussein-al-taee-ryysyista-rikkauksiin-ja-politiikan-huipulle/
Yasan mukaan al-Taee ei ole mikään pakolaisleiriltä Suomeen turvaan noukittu reppana, kuten medioissa annetaan ymmärtää. Nimittäin al-Taeen isä on muuan Assad Sultan Hachim Abu Gulal, joka on toiminut mm. suurlähettiläänä ainaki Puolassa. Niin ikään hän on toiminut Irakissa Najafin alueen kuvernöörinä.
Yasan mukaan Abu Gulal eli al-Taeen isä on hyvin vaikutusvaltainen Iranin shiiahallituksen liittolainen Irakissa. Hänellä on hyvät poliittiset suhteet eurooppalaisiinkin politiikoihin.

– Tavalliselle suomalaiselle äänestäjälle mediassa annettu kuva ”pakolaispojasta ja rauhanneuvottelijasta” eivät täsmää siihen realitettiin, että Hussein al-Taee on hyvin poliittisesti vaikutusvaltaisesta suvusta ja siten päätynyt mukaan politiikkaan. Yasa kirjoittaa. 

Yasan mukaan al-Taee yksinkertaisesti viilasi esimerkiksi vaaleissa ihmisiä linssiin, sillä hän ei kerro kuuluvansa poliittisesti vaikutusvaltaiseen sukuun ja isänsä kuuluu Iran-myönteiseen Irakin islamilaiseen hallitukseen.
Yasa kirjoittaa edelleen:

– Kuten aikaisemmassa artikkelissani, haluan painottaa, että Iran ja Venäjä ovat hyvin läheisiä liittolaisia geopoliittisesti. Jos väitteet al-Taeen kytköksistä Verkkomedia.org (venäjämielinen valemedia) pitävät myös paikkansa, niin voimme päätellä, että kyseessä on mahdollisesti Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta hyvin tärkeä asia tutkituttaa. Vaikka kytköksiä ei valemedioihin olisikaan, kytkökset Irakin Iran myönteisen hallituksen elimiin ovat näiden selvitysten puitteissa mielestäni ilmiselvät.

Anter Yasan artikkelien lukeminen saa hieman kylmiä väreitä. Niitä voi lukea täältä:
https://www.anteryasa.fi
Nimittäin Yasa kertoo niin vakuuttavasti asioista ja kaikenlisäksi hänellä on meriittejä jo ennestään ns. lelusalakuljettajan paljastuksesta. Al-Taeesta kerrotaan mm. arabiankielisiltä Facebook-palstoilla, joissa kerrotaan miehen tulevan mahtisuvusta, joilla ei ole rahasta puutetta. Ilmi tulee esimerkiksi ihmettelyä, että miten al-Taee voi olla eurooppalainen kansanedustaja kun samaan aikaan saa palkkaa Iranin valtiolta.
Jos Anter Yasan väitteet pitävät paikkaansa niin SDP ja CMI ovat pitäneet sylissään todellista desanttia. Yasan mukaan al-Taeen “katuminen” on teeskentelyä, sillä hän on levittänyt Iranin islamilaishallituksen propagandaa mm. Twitterissä viimeksi 2018.
Al-Taee on nyt jäänyt sairaslomalle tapahtumien takia. Seurataan tilannetta. Jos asia kiinnostaa kannatta laitta Anter Yasa seurantaan.