Tukholmassa muutama sata mielenosoittajaa imaamien vangitsemista vastaan

Kuvakaappaus - 2019-05-19 01-23-49
Tukholmassa lauantaina rento meno, reilu etukeno.
Kuvakaappaus - 2019-05-19 00-59-25
Kuvakaappaus - 2019-05-19 01-54-37

Tukholman Norrmalmin torille kerääntyi lauantaina reilu 200 muslimia vaatimaan SÄPO:n kiinniottamaa imaami Abo Raadia vapaaksi. Paikalla oli myös joitakin feministipuolueen jäseniä.

Turvallisuuspoliisi on ottanut kevään aikana kiinni viisi radikalisoitunutta muslimia, joista ainakin kolme on johtavassa asemassa olevia imaameja. Tunnetuin heistä on Gävlen moskeijan imaami Abo Raad, joka on ollut useita kertoja vastatuulessa mm. epäilyjen takia, että hänen moskeijassaan oltaisiin värvätty nuorukaisia isikseen ja rahoitettu terrorismia.
Toinen kiinniotettu on Västeråsin moskeijan imaami Fekri Hamad ja kolmas on tunnettu Tukholman islamilaisen tiedekoulun johtaja Abdel-Nasser el Nadi. Kyseinen koulu on ollut viimeisen parin vuoden aikana jatkuvasti parrasvaloissa mittavien talousrikosepäilyjen takia. Koko koulun johto istui viime vuonna tutkintavankeudessa. Tässä yhteydessä esiin nousi sama kaava; rahaa pestiin ja sillä rahoitettiin Syyrian kalifaattia ja isistä.
Mielenkiintoinen seikka mielenosoituksessa on se, että sen pääpuuhamies Amer al-Hasani on itse tuomittu 2017 terrorismirikoksista 15 vuoden vankeuteen, mutta tuomio alennettiin muutamaan vuoteen. Hän pääsi vankilasta nyt keväällä. Syy tuomioon oli se, että al-Hasani yritti liittyä isikseen, mutta jokin meni pieleen ja kalifaatti muuttui ruotsalaiseksi vankilaksi.
Norrmalmin torilla oli siis joukko muslimeja, jotka vaativat säilöönotettuja imaameja vapaaksi. Mielenosoittajat kanniskelivat kylttejä, joissa luki mm. ”Seis imaamiemme karkoituksille” ja ”Seis islamofobialle”. Täyshunnutetut naiset kanniskelivat kylttiä ”Muslimien uskonnonvapaus on atakin kohteena kun imaameja vainotaan ja pidätetään”.

”Muslimien uskonnonvapaus on atakin kohteena kun imaameja vainotaan ja pidätetään”

60591140_10155987057011556_4516237925121261568_o
”Seis imaamiemme karkoituksille”, ”Vaadimme tasa-arvoa lain edessä.”
60557773_10155987057426556_3084296640383680512_o
”Islamofobia on uhka tasa-arvolle.”
60449200_10155987055586556_8910530901096529920_o
60345149_10155987058056556_8670238660685201408_o
”Missä muslimien mielipiteenvapaus?”
60358662_10155987055926556_6386210730965729280_n
”Missä muslimien mielipiteenvapaus?”
60389121_10155987056056556_1680497239794909184_o
”Gävlen moskeija: vaadimme oikeutta ja vapautta imaamilleen.”
Mielenosoittajat toisinsanoen antoivat ymmärtää, että Ruotsissa on menollaan systemaattinen muslimien vaino. Useissa medioissa tarinoitiin kuinka muslimit ovat peloissan. ”Kuka tahansa voi näköjään joutua vangituksi”.
Erittäin huomionarvoista on se, että kaikki vangitut imaamit ovat tunnettuja isis-kannattajia. Kuten mielenosoituksen järjestäjät. Kenelläkään ei ole epäselvää mikä on homman nimi. Silti heidän vapauttamista vaativaan mielenosoitukseen osallistui näinkin paljon porukkaa. On ilmiselvää, että isisksellä on kannatusta Ruotsissa. Monien eri medioiden haastatteluissa tuli selväksi, että mielenosoittajat eivät millään tasolla ymmärtäneet turvallisuuspoliisin kiinniottoja. Ne nähtiin muslimeihin kohdistuvina vainoina.
Turvallisuuspoliisin julkisuuteen antamien lausuntojen perusteella kaikkia viittä kiinniotettua epäillään jollain tasolla terrorisuunnitelmista. Sitä ei ole kerrottu onko suunnitteilla ollut iskuja Ruotsiin. Luultavasti kyse on kuitenkin siitä, että herrat ovat hääränneet Syyrian suuntaan sen verran paljon, että nyt kun kalifaatti on romahtanut niin mahdollisesti imaamit olisivat olleet järjestelemässä isis-sotilaita takaisin Ruotsiin.
60396705_10155987056251556_8786424226190983168_o
”Kieltäydymme olemasta toisen luokan kansalaisia.”
 

Subscribe
Notify of
guest
24 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Heja Sverige
Heja Sverige
19.5.2019 02:47

Alkusysäys Ruotsin Swisikselle!

rtellinen
rtellinen
19.5.2019 03:05

Ei mitään merkitystä Säpon puuhasteluilla. Pelkkää teatteria teatterin päälle. Säpokin on istunut täysin toimettomana vuosikymmenet vassareiden halvaannuttamana antaen ruotsin tuhon ja turmion varmistua.

Pertti Grandell
Pertti Grandell
19.5.2019 03:59

minulla pari hyvää krinalinspectööriä stokasta jossa eläkkeelä, muistan kun kertoivät olevansa aika #nalkissa# kun mafiooso piti esim.tullin lapsia päiväkodissa silmän alla samaan aikaan kun tulli päästi lasteja merkityillä rekkareiila rajan läpi. huh. huh ei ole helppoa olla monikansallisessa yhteiskunnassa. tätä samaa sceidaa tulee ja on jo meillä hölmölässä, viher/vassarit vaan halajaa lisää moista lannoitetta….ja rinteen hallitus vaan hykertelee….

Minä
Minä
19.5.2019 05:30

Vihapuheimaamien karkottaminen heikentäisi muslimiyhteisön tavoitteita?

Valmentaja-innovatööri
Valmentaja-innovatööri
19.5.2019 13:44
Vastaa...  Minä

No onhan se kurjaa jos coach puuttuu.

John MacMunne
John MacMunne
19.5.2019 07:45

”Missä muslimien mielipiteenvapaus” ihmettelevät mustakaavut…
Voin kertoa teille arvon jätesäkit, ettei teillä sitä oman mielipiteenvapautta ole ollutkaan, PISTE.

Tapiola
Tapiola
19.5.2019 11:17
Vastaa...  John MacMunne

Minäkin ihmettelin ja alkoi hervottomasti naurattaa tuo ehkä kaikkein älyttömin kuva. Siellähän se mielipiteenvapaus on muslimiakan rievun alla… ja siellä myös pysyy. Ottaa vaan valmiiksi laaditun kyltin käteensä muslimiakka kun isäntä käskee.
Helppoa on elämä, kun Islam antaa siivet ajattelulle.

K.L.
K.L.
20.5.2019 12:41
Vastaa...  John MacMunne

Louvren kummituksia…aika monta myös ihan valkonaamaa vetäny säkin niskaan.On ne sairaita!Etukenoa on todellakin hyi hitto!

toni lajos
toni lajos
19.5.2019 09:37

Alati ahdingossa olevista huolta pitävä ” tohtori ” Haavisto on alustavasti keskustellut ” imaami ” Rinteen kanssa, josko Suomi voisi jotenkin auttaa vangittuja, jopa armahdusanomusta heidän puolesta suunitellaan, mutta vajavainen ruotsinkielen taito on ollut hidasteena. ” Kuningas Kalle ” on varsin myötämielinen asian suhteen, seuraamme tilanneta, sanoo Ylen leveästi hymyilevät toimittelijat.

Asko Liukkonen
Asko Liukkonen
19.5.2019 09:51

En ole lukenut PT-mediaa moneen päivään ja olisi pitänyt olla lukematta tänäänkin. Mahaan alkoi koskemaan ja vitutus nousi kattoon. Tähän loppuun voisi kirjoittaa vihapuhetta 10 vuoden ehdottoman linnatuomion verran, mutta jätetään kirjoittamatta. Jokainen voi ajatella sen mielessään….

PM
PM
19.5.2019 10:51

Onko noilla säkkivälineen mobiilimainoksilla joku virallinen halal-kenkäkauppa ku näkyy kaikilla olevan samanlaiset tohvelit. Pisti vaan silmään.

Mitä helvettiä- eikö kantista muka saa uhata tappaa!!? Mitäs demokratiaa se sellainen on?!?
Mitä helvettiä- eikö kantista muka saa uhata tappaa!!? Mitäs demokratiaa se sellainen on?!?
19.5.2019 13:22

Norrmalmille kertyi ehkä 200 (koska tori on pieni) pyllistelemään mutta kyllä niitä alkujaan oli ainakin 500 Sergelin torilla jotka marssivat eteenpäin. Koko City oli täynnä muslimeita, kertoi ystäväni joka itse asuu Odenplanilla.
Yhtä kufipäistä mielenosoittajamuslimiukkoa 55-60v haastateltiin TV- uutisissa. Myrtyneenä ja hyvin huonolla ruotsinkielellä han sanoi: ”Ja Ruotsin piti olla demokraattinen maa!!!”

K.L.
K.L.
20.5.2019 12:44

Hahhaaa vain niin!Ja että ”toisen luokan kansalaisia”.aa että kamalaa!Kyllä sitä pottunokan pitäisi lakaista tietä ettei kaavun helmat sotkeennu.

Paavolle löytyi morsian!
Paavolle löytyi morsian!
19.5.2019 13:50

Paavo voisi ottaa tuon ensimmäisessä kuvassa näkyvän valkohameisen tytön jolla ruusunpunainen huivi ja hameessa melkein samanvärisiä palloja.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
20.5.2019 15:14

Elleivät muslimit pode transfobiaa, ei meidän muidenkaan tulisi.

Aappa
Aappa
19.5.2019 14:43

Facepalmia pukkaa…

Summerwar2016
19.5.2019 15:03

Oliko siellä säkkipukuisia naisia kantamassa kylttejä ”Ruotsissa ei ole ääri-islamismia!”?

Puosuvaari
Puosuvaari
19.5.2019 18:10
Vastaa...  Summerwar2016

Oli siellä, ei edes silmiä näkynyt..

Kysyn vaan
Kysyn vaan
19.5.2019 22:40

Miten on mahdollista että islamistit saivat mielenosoitusluvan? Olisiko sama onnistunut Washingtonissa?

AUVO
AUVO
20.5.2019 01:25

On ne realisteja nuo mielenosoittajat. Yhdenvertaisuus lain kanssa ei heidän kaaliinsa mahdu, näköjään,eiköhän poliisi tokene tähän kamalaan pelotteluun, jos vaikka autoja poltettaisi kostoksi.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
20.5.2019 15:50

Nuo siis tukevat terrorismia pitämällä johtohahmoinaan terroristeja ja vaatimalla heille erioikeuksia. Eikö tuollaiset olisi syytä karkottaa pysyvästi? Käyttävät pakolaisasemaansa mitä irvokkaimmalla tavalla väärin (eivät kaikki ole pakolaisia).
Mistä lähtien terrorismi on ollut virallinen uskonto Ruattissa? Vai väittävätkö miekkarimuslimit islamin olevan terrorismiuskonto? Uskonvapauteensa kuitenkin mielestään liittyy terrorismin toteuttaminen. Eräs Breivik uskoo myös tehneensä oikein. Miksi hänet sitten on vangittu? Mikseivät muslimit marssi hänen puolestaan ja vaadi vapautusta? Luulin Norjalaa demokratiaksi.
P.S. Samaa sairasta litaniaa jos latelee Breivikin puolesta, joutuu luultavasti tarkkailtavaksi, muslimilla tuota pidetään täysin hyväksyttävänä ja normaalina käytöksenä, ette tule näkemään iltauutisissa kummastelua muslimien miekkarista.

Klarsyn
Klarsyn
21.5.2019 10:30
Vastaa...  fatwantarkistaja

Olet oikeassa. Breivik on vihattu, hänen puheensa halveksittuja, mutta näiden edessä nöyristellään. Samat puheet, samat terrorismi-haaveet, ja kohtelu erilainen. Kun vastarintaan ei uskalleta ryhtyä, tulevaisuus on elämää vieraan vallan alla, ja alistumista allahin sotureiden tahtoon.