Norja nostaa syytteen kaikkia isis-palaajia vastaan

dhLZSwU0AxrRBlhMNC2bGgMF7nviwlmeQcKVd--msx8w.jpeg
Uusnorjalaisia isis-terroristeja siellä jossain. 

Pohjoismaista Norjassa lienee toimivin lainsäädäntö mitä tulee isis-jihadisteihin. Norjan lakien mukaan jo yksin isiksessä mukana olo on rangaistavaa. Jihadistin ei ole tarvinnut erikseen osallistua tappotöihin.

Ruotsalainen johtava terrorismitutkija Magnus Ranstorp kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle, että Norjan pitäisi tuoda isis-naiset kotiin, mutta Ruotsin ei. Ruotsissa ei ole minkäänlaisia valmiuksia ottaa isiksessä olleita henkilöitä vastaan.

– Norjalla on toimiva lainsäädäntö, jonka mukaan isiksen-kaltaiseen terroristijoukkioon kuuluminen jo sinällään on rikos. Ne Norjan kansalaiset, jotka ovat olleet isiksessä, tulevat siten joutumaan Norjassa oikeustoimien alle ja heidän lapsensa lastensuojelutoimien kohteeksi.

Ranstorp katsoo, että Ruotsilla ei ole minkäänlaista lainsäädäntöä asian suhteen eikä systeemiä, joilla varmistetaan, että palaajat eivät ole vaarallisia. Joten Ruotsin ei myöskään pidä ottaa isiksessä olleita henkilöitä takaisin.

Tähän mennessä Norja on tuominnut ainakin kahdeksan henkilöä useiden vuosien vankeuksiin kuulumisesta isikseen. Kahdeksasta seitsemän on uusnorjalaisia, joista yksi puolalainen, yksi kantanorjalainen.

Ranstorpin mukaan on virheellinen käsitys kuvitella naiset ei-vaarallisina ja uhreina.

– Naiset ovat yhtä aktiivisia kuin miehet. Monet naisista ovat hyvin radikaaleja ja toimineet julmalla tavalla moraalipoliiseina muita naisia kohtaan kalifaatissa. Heitä pitäisi lähtökohtaisesti pitää vaarallisina.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

15 thoughts on “Norja nostaa syytteen kaikkia isis-palaajia vastaan

  1. Olisivat ottaneet Norjalaiset kantaa myös miten Suomi hellii kaikkia saatanaan isis rottia kun palaavat tähän maahan, tukirahat juoksee ja rikollisia kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä.

    90
    1
    1. Ihmisoikeudet ovat valtiokohtaisia, eivät samoja.
      Verrataan vaikka naisten oikeuksia Iranissa ja Suomessa.

      76
    2. Toi kuulostaa Asko ihan sellaiselle kuin lähtiessään kalifaattiin tappamaan ja terrorisoimaan, sulla olis jokin lomake jonka annat lähtijöille joissa lukee ” Entäs ihmisoikeudet ”? Koita ymmärtää, että se oli heidän oma valinta lähteä eivätkä he piitanneet yhtään tappamiensa ihmisten, tai orjiensa oikeuksista.

  2. Miksi kukaan ei puhu ihmisen vastuista, ainoastaan oikeuksista? Ei voi olla pelkästään oikeuksia ilman vastuuta. Siitä tulee vain tuhoa ja mädännäisyyttä, sellaisesta ajattelusta.

    64
    1. Onhan sitä löydetty poikkeuksetta syy kehitysmaamuslimien aikaansaamattomuuteen kantiksista!

      20
  3. ”Ranstorpin mukaan on virheellinen käsitys kuvitella naiset ei-vaarallisina ja uhreina.

    – Naiset ovat yhtä aktiivisia kuin miehet. Monet naisista ovat hyvin radikaaleja ja toimineet julmalla tavalla moraalipoliiseina muita naisia kohtaan kalifaatissa. Heitä pitäisi lähtökohtaisesti pitää vaarallisina.”

    Naiset ovat ihan yhtä mulkkuja ja vaarallisia kuin miehetkin, jos siellä pääkopassa on tietynlainen softa pyörimässä ja datakin täyttä paskaa.

    Norjalaiset näyttävät tajuavan tilanteen hyvin. Ongelmaksi muodostuu vain se, että vapauttamisen aika tulee joskus ja sen jälkeen voi henkilö jatkaa radikaaleja puuhasteluitaan kenenkään sitä tarkkailematta.

    Ruotsalaiset sen sijaan ovat suvaitsevaisuutensa kanssa täysin ulalla ja sormi suussa. Heidän toimintansa on kauheaa katseltavaa.

    Samoin suomalaisissa poliitikoissa on väkeä, jotka eivät oikein ymmärrä, missä mennään. Se nähtiin taas Eurovaalikeskustelussa, missä tollot kannattavat pakollisia kiintiöitä taakanjakoa ajatellen. Rajavalvonta on kaiken a ja o. Massat on pidettävä ulkona EU:sta.

    Älytöntä hankkia maamme ulkopuolelta radikaaleja henkilöitä kuluttamaan resursseja ja jopa tekemään meille pahaa. Kertakaikkiaan täyttä idiotismia.

    59
    1. Musunaisilla vihaa ja katkeruutta kertyy oman tukahdutetun ja alistetun asemansa johdosta tuplasti miehiin verrattuna – eli joutuvat elämään totaalisessa feikkitodellisuudessa, kun taas musumiehet voivat käytännössä sikailla miten huvittaa hurskaan julkisivun takana.

      39
  4. Nämä naiset/ISIS sotureina ovat tappaneet siinä kuin miehetkin, miten kukin on synnytykseltä kerkinyt rintamalle tai teloituksiin vääräuskoisia vastaan. Me ollaan vääräuskoisia täällä pohjoisessa, joten nämä ovat tulevaisuudessa aikapommit, kuten myös näiden lapset, jotka ovat kenties jo ollut teloittamassa vääräuskoisia, valkoisia ja kristittyjä tai vain muuten huvin vuoksi, kun ei ollut playstationia. Pitäisi hälytyskellojen soida!!!

  5. Tiesitkö tämän, että europarlamentti muuttaa kerran kuukaudessa Brysselistä Strasburgiin neljäksi päiväksi? Joka kuukausi, joka vuosi. 12 kertaa vuodessa. Miksi? ……Mitä tämä korruptio maksaa noin 300-350 miljoonaa euroa. Saksalaisten ylivallasta tämä kertoo. …….Mitä maksaa suomalainen kaiken kaikkiaan koko eu pelleilystä josta ei ole mitään hyötyä maallemme!! Mieti ketä äänestät. ( jos sillä nyt on mitään merkitystä :-()

    1. Tietysti tiesin. Nytkö sinä vasta opit?
      Se on aina kiva katsoa sivusta, kun lapset oppii ihan itse työntämään haarukan pistorasiaan.
      Mä olin jo sanonu, ettei kande. Vaan kun ei kuunnella, ei.

      Jees, mitä Norjaan tulee, niin en usko.
      Jos ei ole ”nappi otsaan ja lohenrehuks” -menetelmä, niin ei kiinnosta.
      Mikään ei muutu.

  6. Yle on esittänyt pääuutisissa useina päivinä säkkiin kietoutuneita henkilöitä ” kaliffaatissa ” ymmärrettävää on, että Ylen toimittajia on ko.alueella tekemässä itkunsekaisen mölinän säestämänä reportaasia ja haastatteluista ilmenee kuinka valtava ikävä heillä on ” kotiin Suomeen ” lapsineen sekä muut perheenjäsenet 37 henkilöä. Tämä hillitön probaganda on saavuttanut lakipisteen, jolloin tästä aiheesta valuu kannatus sangen vuolaasti perussuomalaisten kuuluisaan laariin.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.