Luettiinko Marco de Witille fatwa koraaninheittelystä?

Kuvakaappaus - 2019-05-25 23-15-49.png

Marco de Witin torstainen koraanitempaus Helsingin Narinkkatorilla on raivostuttanut tuhannet muslimit. Esimerkiksi suomalais-arabialainen nettilehti Suapress.com kirjoittaa koraaninheittelystä.

Suapress.com:in mukaan koraanin heittely oli äärimäinen loukkaus muslimeja kohtaan eikä vastaavaa loukkausta ole Suomessa aiemmin tehty. Islamilaisten yhteisöjen kerrotaan tuomitsevan tämänkaltaiset provokaatiot. Porvoon moskeijan imaami Gamal Jamil kertoo Suapressille:

– Taivaallisilla kirjoilla on äärimäinen pyhyys ja tällaisia ääritekoja on vältettävä. Koraani on pyhä kirja emmekä hyväksy tällaista.

Alla filmillä imaami kertoo tapahtumasta. Arabiaa osaamattomana ei voi tietää mitä hän puhuu ja tuleeko sieltä fatwa.

 

Imaami kyselee artikkelissa voiko valtiovalta tehdä jotain, että tämänkaltaisia perustavanlaatuisia loukkauksia ei jatkossa nähtäisi.

Eräässä Facebookin arabiankielisessä ryhmässä de Witin teko tuomitaan syvästi. Arabitaustaiset jäsenet kirjoittavat asiasta mm. seuraavasti:

– Jumala rankaisee häntä.

– Mikä aasi!

– Jumala auttaa meitä voittoon.

– Sika.

– Moskeijoissa pitää puhua tästä inhottavasta provokaatiosta. Hän uhkaa rauhallisia muslimeja Suomessa. Muslimien pitää tehdä asiasta rikosilmoitus ja saattaa hänet syytteeseen.

– Kyseessä on provokaatio ramadanin aikaan. Rasistinen ja muslimivihamielinen toimi.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

57 thoughts on “Luettiinko Marco de Witille fatwa koraaninheittelystä?

  1. Tässä se taas nähtiin. muslimit kilahtavat aivan pienestä ja tuntuu jotenkin siltä, että etsimällä etsivät syitä riehumiselleen. Mutta kun muslimi häpäisee muita uskontoja, niin siihen ei saa puuttua. Tai saa, mutta nuo veitikat sekoavat siitä.

    174
  2. Joko on aika katsoa kortit:

    Tuomitaanko Marco de Witt Islamin vaiko Suomen lain mukaan.

    110
    5
    1. Ylen uutisvuodossa heiteltiin raamattua lattialle eikä tästä aloitettu edes rikos tutkintaa, että eipä tässäkään tapuksessa ole rikosta tapahtunut.

      76
      2
  3. kertokaa niille beduiineille että meitä loukkaa kirkkojen polttaminen kirjoineen jumalkuvineen.
    Eli Hammurabia lainatakkseni…..–lisää v-puheiita…

    82
    1
  4. Hyvää aktivismia Marco, ei tällaista isänmaallista ennen ole Suomessa ollut! Suoraan kunink… Mitä vielä Keisariksi!

    72
    2
    1. Allah astukoon itse taivaasta ja rankaiskoon de Wittiä. Mutta jos Allah ei tee huomiseen puoleenpäivään mennessä mitään, niin älköön kukaan muslimi nostako sormeaan de Wittiä vastaan. Allahilla kyllä riittää kiireitä muualaa.

      92
      1
        1. Erinomaisen hyvä kysymys.

          Allah on kehittänyt (kuten muutkin jumaluudet) erittäin hyvää häivetekniikkaa, joten ilman tuon tekniikan murtamiseen kykenevää välineistöä, on mahdotonta tietää täsmälleen, missä päin Allah kulloinkin palloilee.

          23
          1
  5. voi vittu. paska satukirja se on, ihan niinku muutki uskonnolliset ”teokset” jumalauta miten voi aikuiset ihmiset uskoa joulupukkiin

    83
    8
  6. Täh? Mä oon helsinkiläinen suomalainen ja nyt mä edes kuulin tästä kammoittavasta tapahtumasta.

    No huhhuh. Mutta niikö ku mä oon valkoinen nainen, niin mites mä tietäisin?
    On se niin että tämmöset TOSI TÄRKEET JUTSKAT menee ensin arabimediaan, juu.

    32
    5
  7. Noh. Palataanpas asiaan aikuisesti.

    Kyllä. Tod.näk. de Wit sai ylleen fatwan.
    On täysin taqqiyan mukaista olla sitä kuffarille kertomatta.

    Eurooppalaisten olisi ymmärrettävä tämä.
    Arvaatteko miksi Eurooppalaiset eivät halua ymmärtää, edes ne tyhmät ja syntyjään kommunistit?

    Koska tyhmäkin Eurooppalainen tajuaa jollain hypotalamuksen tasolla takaraivossa, että niin ei saa tehdä.
    Mutta se onkin Eurooppalaisen kulttuurin lopputulema, että tyhminkin tajuaa, ettei saa olla ilkeä ja kiusata.
    Kutsutaan moraaliksi, ja moraali on valkoisen miehen keksintö.

    Uuseurooppalaiset ovat apinoita. Niitä ei ole saatu valkoisiksi miehiksi edes kolonialismilla.
    Fakta.

    Arvatkaa miksi minä, VHN, olen ilkeä? Selkeästi.koska VHM on luuseri. Rotia, saatana.

    11
    12
    1. Fatwamaiselta näyttää.

      Google kääntäjällä kun ählyn kääntää englanniksi, tulee selkeämpi käännös kuin suomeksi kääntämällä. Algoritmi varmasti kouluttuneempi muuntamaan englanniksi.

      ”The Koran is the constitution of the Muslims, Does the state allow the constitution of the state to be torn apart under the pretext of freedom and the presence of the police to protect those who tear apart the constitution?”

      Eli tuo perustelu asetettuna kysymyksen muotoon. Antaako valtio poliisin suojella niitä jotka repivät valtion perustuslain? Muslut tietenkin olettavat, että ei. Tämä yhdistetään toteamukseen, että Koraani on muslimien perustuslaki.

      16
  8. Ei nyt kovin sivistynyt teko ollut tuo koraanin heittely. Hyvät käytöstavat ja toisten ihmisten kunnioitus ovat perusasioita, joita jokaisen toimivassa yhteiskunnassa olisi syytä noudattaa. Siten pääsee ns. seuraavalle tasolle.. No Marco on aiemminkin näyttänyt alhaisen sivistystasonsa, joten eipä yllätä.

    12
    58
    1. Ei ollut sivistynyt teko mutta valitettavasti niillä sivistyneillä teoilla ja puheilla ei ole päästy yhtikäs minnekkään. Voidaan puhua 100 vuotta ja asiat vain pahenevat sillä aikaa kun puheita pidetään. Joten Marco lienee päättänyt ottaa Tanskan Rasmus Paludanista mallia ja vähän heitellä vaikkei vielä poltella. Vielä.

      77
      1
    2. On todella typerää sohia muurahaispesää. Miksi tehdä, jotain noin typerää, vain saadakseen ääniä EU vaaleissa. Luuleeko Marco olevansa turvassa, täällähän asuu useita tuhansia muslimeja, jotka voivat toteuttaa fatwan . Nyt sitten saa elää pelossa, kuten kirjailija Salman Rushdie. Ei olisi Marcon kannattanut kaivaa verta nenästään, kun varmasti tiesi mihin se johtaa. Odotan mitä tästä seuraa, tuomitseeko vihervasemmisto teon, vai ovatko hiljaa, kuten Jari Tervon tapauksessa, kun hän heitti Raamatun lattialle tv-ohjelmassa kaiken kansan nähden. En hyväksy yhdenkään uskonnon pilkkaa.

      12
      57
      1. Sanan/ilmaisun vapauden takia.
        Todellisesti vapaassa maassa pitää saada heittää maahan mikä kirja tahansa.

        Ilman pelkoa, että sinut tapetaan.

        Medioiden ja poliitikkojen tulisi tukea , eikä tuomita tällaista.

        Jos aletaan kunnioittamaan jonkun 1400 vuotta sitten eläneen sotapäällikön toiveita, ei voida kehittyä…

        73
        4
      2. Kyseessä ei olekkaan uskonto vaan poliittinen ideologia siinä missä kommunismikin tmjp (= tai muu järkyttävä paska).

        63
        1
      3. 20 rohkeaa keskenkasvuista alapeukuttajaa ole
        ei ollut samaa mieltä kanssani. Vaikka vain totuuden sanoin.

        11
        5
        1. Aikki = pelkuri.
          Kato kun mulle on ainakin tullut monesta asiasta Paha Mieli, ja se on nyt mun vuoro saada myötätuntoa, mikä tarkoittaa, että neekerit ja muut vuohennssijat vittuun Euroopasta.

          Mun Paha Mieli on mulle tärkeämpi kuin Aikin paha mieli.

          19
          6
          1. Ehkä olen pelkuri, mutta omasta mielestäni olen kaukaa viisas. Oliko Charlie Hebdon toimittajat rohkeita, kun menettivät henkensä pilkattuaan Islamia. Ei kannata turhan takia ärsyttää nukkuvaa karhua. Helppo se on netissä uhota ja olla niin rohkeaa. Hullu saa olla, muttei tyhmänrohkea. Marco asetti koko perheensä vaaraan.

            5
            12
            1. Nyt vastaa rehellisesti, Aikki., että miksi vitussa sun kaltaisia elätetään?

              Kato sitähän tämä kommunismi on: elätetään turhia.
              Hienommalla nimella sosiaalidemokratia.

              12
              2
              1. Vastaan rehellisesti : olen eläkkeellä oleva 4 aikuisen lapsen äiti. Päiväkään en ole ollut työttömänä, senttiäkään en ole saanut lasteni tai itseni elättämiseen. Työelämässä olin yli 45 vuotta , jokaisen lapseni hoidin kotona, Yksikään lapsistani ei ollut vieraalla töissä. Jokainen lapseni on työelämässä, eivätkä ole saaneet tai haluneet hakea mistään minkäänlaisia tukia. Ensimmäiseen työpaikkaan menin 15 vuotiaana, joten se siitä elättämisestä. Voi olla että sinä itse olet elänyt minun maksamilla veroilla. Minä olen äänestänyt koko ajan perussuomalaisia SMP:n ajoista lähtien, voitko sanoa samaa. Minusta on väärin haukkua tuntematonta ihmistä, mutta sehän on tyypillistä koulukiusaajille.

              1. Jos osoitit viestisi minulle. Suomi on suomalaisten maa. Tuskin tunnet yhtäkään niin maahanmuuttovastaista ihmistä, kuin minä olen. Olen etnonationalisti. Mitä etnonationalismi tarkoittaa sen voit katsoa googlesta. Se että sanoin Marcon tekoa tyhmäksi, ei tarkoita sitä, että hyväksyisin islamin tai heidän edustajansa maassamme. Kannattaa lukea kommentti, ennekuin alkaa syyttämään maahanmuuttovastaista , joksikin muuksi mitä hän on. Olen lähes 70 vuotias, joten minun olisi turha murehta, mihin suuntaan maamme tulevaisuus globalisaationkannattajien toimesta viedään, mutta olen huolissani lasteni ja lasteni lasten tulevaisuudesta siksi vastustan kaikenlaista maahanmuuttoa ja sen mukanaan tuomaa sekasortoa. Minusta ei saa kommunistia vihervasuria tai suvakkia tekemälläkään.

                4
                1
        2. Itse asiassa vaikka pyhän kirjan heittely kuulostaa ensi alkuun moukkamaiselta, se saattaa olla kuitenkin teko, joka paljastaa jotain hyvin merkityksellistä:

          – jos minkä tahansa kirjan epäkunnioittava kohtelu provosoi kirjaan mieltyneitä ihmisiä siten, että asiasta syntyy mellakointia ja peräti väkivaltaisuuksia, se osoittaa, että ehkä tuollaiset ihmiset eivät kuulu joukkoomme. He kuuluvat sellaisten ihmisten joukkoon, jotka reagoivat kuten he.

          – sen sijaan jos reagointia ei ole tai se on hyvin maltillista, on osoitettu, että kirjan lukijat eivät ole alttiita yhteiskunnan kannalta ei-toivottavalle käyttäytymiselle.

          On peräti kammottavaa, jos täällä meilläkin alkaa tapahtumaan asioita, joita ovat muun muassa Theo van Gogh:in murha.

          30
          1
    3. Sivistyt tarkoitti ennen jotakin aivan muuta kuin aisankannatustehoa. Myös itsekunnioitus ja rajojen asettaminen on osa vanhan ajan sivistystä. On totta, että Marcon tyylissä on välillä parantamisen varaa, mutta mitä tulee selkärankaan ja suomalaisen itsekunnioituksen vaatimiseen on Marco de Wit huomattavasti nykyisen poliittisen kentän kirkkainta kärkeä.

      29
      2
      1. Ja mä kiilaan komppaamisestani huolimatta tähän väliin rääkymään, että nyt jumalauta loppuu tuo aisankannattaja-termin käyttö.

        Aisankannattaja? PERKELE! Oikea termi on aisanKANTAJA.

        Takokaa nyt jumalauta tämä kalloonne. Voi vittu että pitää elää yksinkertaisuuksien maailmassa.

        Tää on laillinen uhkaus, että jos tuon väärinymmärryksen lanseeraja Henry Joku saatana ikinä osuu mun kohdalle olosuhteissa missä tahansa, mä vedän turpaan ja vittu munaskuita myöten.

        1
        6
    4. Toimivaan yhteiskuntaan kuuluu vain yhden lainen kulttuuri. Sellaista ei ole ollut Euroopassa kovinkaan monessa maassa vuosikymmeniin.

      17
      1
  9. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!

    Marcolta hyvä käytännön provo, joka todistaa sen, ettei Suomi eikä muutkaan länsimaat ole muslimeille oikea paikka olla. Meenkööt takaisin omiensa joukkoon ja palvokoon hiekkapirua keskenään siellä aavikolla.

    61
    2
  10. Koraanin kopittelusta uusi urheilulaji! Kuka pistäisi nettisivun pystyyn missä lajia mainostetaan 😃

    51
    1
  11. Yhtä Jari Tervoahan sen sijaan etenkin YLE:ssä aikanaan ylistettiin maasta taivaisiin kun se heitti raamattua ja oikeen telkkarissa. Miksei nyt YLE kuitenkaan Marcoa ole alkanut samallalailla ylistämään?!?

    64
    1
    1. Tai valella bensalla ja sytyttää koraani palamaan ja grillata sikanautamakkaraa tulilla.

  12. ”koraanin heittely oli äärimäinen loukkaus muslimeja kohtaan” Tämä musujournalisti ei silmälaseja tarvitse. Palkintokinkku postiin tarkkanäköisyydestä. Kannattaisiko pitää musluilu jatkossa poissa Suomesta, niin ei tulisi kenellekään paha mieli?

    ”Taivaallisilla kirjoilla on äärimäinen pyhyys ja tällaisia ääritekoja on vältettävä. Koraani on pyhä kirja emmekä hyväksy tällaista.”
    Tajuaako Imaami siis vihdoin roudanneensa pyhyytensä äärimmäisen väärään paikkaan? Tällaista paikkaa on vältettävä ja ei pidä hyväksyä muslimien muuttamista ja koraanien roudaamista tällaisiin maihin. Imaamit ja Koraanit eivät kuulu Suomeen.

    38
  13. Hei vaan kaikki, meillä täällä Urjalan Kiimankulmalla järjestetään kesäjuhlat. Kiimankulman työväenpierijät ry järjestävät nykypäivän hengessä monikulttuurista ohjelmaa. Luvassa on jo tässävaiheessa The Burgagirls tanssiryhmä (paikallinen Marttakerho pyllistelee ja twerkkaa anonyymisti ). Kolme vihasaarnaa jossa vihataan ihan kaikkee. Avoin Qur’ ahnin heittokisa, lastensarjaa harkitaan. Mahtavat palkinnot. Loppuehtoosta kiljutonkan lähellä rukouskutsu karaookke, se on vain miehille ja siinä kans paras mölisijä fatvotaan. Taharrusta on lupa harjoittaa kaikille täysikäsille Martoille jotka paikalle uskaltaa. Sketsilavalla haetaan turvapaikkaa ja harkinnanvaraista sossusta. Humppilasta varast…eiku hommattu halalpossu kärvennetään ja syödään. Omia eväitä suositellaan. Siinä kesäjuhlien ohjelmarunko tässävaiheessa, oikeus muutoksiin sateen sattuessa. Iloinen kesätapahtuma järjestetään heinäkuussa, päivämäärä vielä avoin mutta joku lauantai se on ja alkaa kun alkaa. Fatvoja vaan kaikille ja insha allahia täältä Urjalasta. PS. seuratkaa ilmootuksia Urjalan Sanomista ja kaikki oikiauskoset tervetulloo.

    25
    1. Vanhempi fatwantarkkuuttaja on ylpeä tällaisesta tekstistä. ”Fatvotaan” on uudissanastoa parhaimmasta päästä ja tottakai käyttöön otetaan.

      17
    2. Lupaan olla tikkana paikalla sinä jonakin lauantaina ja tuon kolmesta kurakirjastani yhden lahjoitusmielessä, että en sitten maksa lippua enkä makkaroita, enkä kyllä mitään muutakaan.
      Olen keski-ikäinen pienesti pullea nainen, näin ollen Kiimankulma on mun paikka saletisti.
      Omat eväät toki, koska olen ruokavammainen ja muutenkin juon vain joko Leijonaa tai Puolustuslaitosviinaa. Raakana.

      10
      1
  14. Kuka on todistanut, että de Witt heittelee nimenomaan koraania? Eihän se vielä mitään todista, että hän sanoo kirjan olevan koraani. Provokaatio tuo teko on joka tapauksessa.

    15
    1. Sehän oli vähänniinkuin tieteellinen koe. Kaikki pyhät kirjat heiteltiin ja odotettiin jos jonkin kohdalla tulee älähdyksiä, joista voi päätellä millainen pyhyys ei ole sopeutunut Suomeen.

      21
  15. Kannaatta pitää varmuudeksi puukonkestävää luotiliiviä ja suojata varsinkin kurkkua. Täällä on paljon väkeä joille juuri tietynlaisesti töhritty paperi on tärkeämpää kuin ihmisen henki, terveys ja vapaus tai tasa-arvo.

    28
  16. Koraanin heittely kyllä uutisoidaan. Voitaisiinko vastavuoroisesti uutisoida sitä useammin kun nämä islamistit polttavat eri maiden lippuja kokoontumisissaan. Maan lipun polttaminen on yhtä lailla häpäisyä. Joten ei taaskaan ole tasapuolista kaikki tämän asian äärellä.

    22
  17. Hyvä Marco! Rohkea teko, oli ihmisestä muuten mitä mieltä tahansa. Kuinka moni itseään perin juurin kansallismielisenä pitävä ei-yleensäkään-uskontoja-arvostava tyyppi USKALTAA mennä tekemään saman??

    23
  18. Koraanin viisauksilla koristeltu vessapaperi olisi symbolisesti sopiva ele – ei kai lukutaidottomat kehitysmalaiset siitä loukkaantuisi, vaikka eivät he välttämättä edes käytä WC-paperia

    21
    1. Vessapaperiin voidaan painaa samantien käyttöohje: Kuraan.
      Siinä on vielä fatvomista montako kerrosta pistetään päällekkäin vai pitääkö tehdä uussuomalaisille kotoinen versio hiekkapaperista.

  19. Paludanin suora matkiminen oli toki nokkelaa ja nostaa kannatusta 2-3%, mutta muttia matkassa on. Tekona tuo on ehkä uskonrauhan rikkomista, ehkä ei. Tuomionhan me kaikki tiedämme, esimerkkejä piisaa. Toteutuuko se missä laajuudessa, sen aika näyttää.

    Kuitenkin ukko koettaa saada fatwan kaikkien ylle, hän ei pelkästään puolisoaan ja tämän lasta ole murhauttamassa, vaan tuon tosimuslimi voi kääntää ketä vastaan tahansa? Tuskin ääriajattelija muistaa pommitilaisuudessa kysyä kaikilta sivullisilta ovatko he de Wittejä, vaiko eivät. Pahimmillaan tuo saa aikaiseksi sen, että unelmaryhmä laittaa karnevaalit pystyyn ja Rinne lupaa ottaa miljoona solidaarisuusmuslimia lisää. Vähimmillään joku imaami heittää pienen pientä fatwaa ilmoille. Keskimäärin joku tulee kuolemaan.

    Sen ongelman jokainen tunnistaa ja se pitää jotenkin poistaa, noin se ei tule onnistumaan. Tanskassa on sen verran muslimeja, että he riehuvat vaikka vuosia provosoituina, Suomessa ei välttämättä tapahdukaan mitään. Kun mitään ei tapahdu, kuka näyttääkään maltilliselta ja suvaitsevalta? Ei ainakaan aitokansallismielinen kaikkia solvaava ryhmä. Imaamina käskisin jopa kaikkia ottamaan rennosti, sillä maali näkyy jo, sitä kohti ei tarvitse lainkaan ponnistella, se tulee automaattisesti kuffareiden toimesta likemmäs, tarttee vaan odottaa.

    9
    2
  20. Kuorani = mein kampf .Kuorani = rasismi ,rasismi ,fasismi . kuorani = sossumatuparazziiteja .

    4
    4
  21. Heittelyt sinne ja heittelyt tänne. Tärkein peruskysymys on ja tulee aina olemaan:

    MIKSI HELVETISSÄ PÄÄSTÄMME MAIHIMME TYYPPEJÄ JOTKA ALKAVAT MÄÄRÄILLÄ JA KÄSKYTTÄÄ JA JOTKA UHKAILEVAT MEITÄ JOS EMME OLE HEIDÄN MIELIKSEEN?!?!!

    24
  22. Ei tarvitse hyväksyä muslimien reaktiota asiaan mutta kannattaa kuitenkin selvittää asia itselleen. Meille kristityille Raamattu on pyhä kirja mutta kyse on sen sisällöstä, ei itse kirjasta fyysisenä kappaleena. Raamatun heittely on toki tyylitöntä ja moukkamaista.

    Muslimeille Koraani on pyhä kirja mutta sen lisäksi jokainen kirjan kappale on pyhä ja sitä tulee kohdella kunnioittavasti. Jos siis Helsingissä alat kailottaa ja heität Raamatun roskakoriin, joku saattaa kiinnittää asiaan huomiota, mutta kukaan ei käy kimppuusi eikä asiasta seuraa mitään. Jos alat Riadissa kailottaa ja heität Koraanin roskakoriin, kimppuusi käydään ja sinut voidaan välittömästi tappaa.

  23. Kun jari tervo heitti Raamatun pitkin lattiaa uutisvuodossa, ei mitään loukkaantuneita kirjoituksia ollut.

  24. Kuka nyt Jari Olarin Juoppo Tervosta mitään piittaa. Ikuinen nolla ja siksi jää.

  25. Niin, taisi se Koraani olla pyhä, koska sitä pidetään suoraan Jumalan luomana tekstinä ja siksi se teksti on aina pyhää. Vessapaperissa sitä ei voi olla, koska se olisi Sanan äärimmäistä loukkaamista. Fatwa on uskonoppineiden vastaus johonkin muslimien esittämään kysymykseen eikä sitä siis voida langettaa kenekään päälle tms. Ihan googlesta ja suomen kielellä löytyvät nämäkin tiedot. Antaa hieman paremman kuvan ihmisestä, kun tarkistaa tietonsa ennen kuin ottaa osaa keskusteluun ja käyttää sanoja väärässä yhteydessä. Tämä kommentti on siis tarkoitettu niin artikkelin kirjoittajalle kuin kommentaattoreillekin.

    Leikitäänpä kaverit nätisti yhdessä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.