Ruotsin hallitus antoi rikoksentorjuntavirasto BRÅ:lle tehtäväksi selvittää miksi seksuaalirikokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Tuli ilmi, että vain murto-osa seksuaalirikosten noususta johtui vuoden 2015 pakolaisaallosta.
Faktaa on se, että seksuaalirikoksista tehdyt rikosilmoitukset ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. BRÅ:n tutkimuksissa esiin nousee metoo-kamppanja, kertoo Sverigesradion uutiset.
Metoo-kamppanja ja sen myötä lisääntynyt medianäkyvyys ovat BRÅ:n mukaan selitys lisääntyneille rikosilmoituksille. Toinen selitys on se, että seksuaalirikoksia tapahtuu nykyään netin kautta entistä useammin kuin aikaa ennen nettiä.
BRÅ teki analyysin lisäsikö vuoden 2015 pakolaisaalto seksuaalirikoksista tehtyjä ilmoituksia. Johtopäätös oli, että pakolaisaallolla saattoi olla hyvin pieni vaikutus, mutta sekin on vain epävarma arvio.
Viime vuonna tehtiin yli 20 000 rikosilmoitusta erilaisista seksuaalirikoksista.