Raskaana olevaa ammuttiin, ammuttu sai tapposyytteen – mitä tapahtui?

jones.jpg

Alabaman osavaltion kiristetyn aborttilainsäädännön tiimoilta on noussut kiinnostava oikeusjuttu: ammutuksi joutunut nainen vastaa syytteisiin sikiönsä vahingoittamisesta. 

Tilanne oli seuravaanlainen: raskaana oleva afroamerikkalainen Marshae Jones oli törmännyt kauppareissulla rotusiskoonsa, jonka kanssa hänellä oli syntynyt sanaharkkaa siitä, kuka on tulevan lapsen isä. Toinen nainen oli ampunut Jonesia viisi kertaa vatsaan, mutta välttyy syytteiltä. Jones taas katsotaan vastuulliseksi sikiönsä kuolemaan, koska hän oli se, joka aloitti riitatilanteen eikä siis lain näkökulmasta osoittanut riittävää vastuullisuutta syntymättömän lapsensa turvallisuuden suhteen.
Juttu on herättänyt Suomessakin paljon keskustelua, ja pöyristyminen perustuu pitkälti vaillinaiseen uutisointiin. Ihmiset eivät ymmärrä, miten moinen on mahdollista, koska media ei kerro tarpeeksi tapahtumien takana olevasta lainsäädännöstä. Kuten Katju Aro sanoisi, lähdetäänpä liikkeelle faktoista.
Miksi ammuttu nainen joutuu syytteeseen?
Yhdysvalloissa laki suojaa myös sikiötä väkivallalta. Sikiöön ei suhtauduta äidin omaisuutena vaan väkivaltarikoksen uhrina eli omana henkilönään. Tämä ei päde vain Alabamassa vaan koko maassa. Unborn Victims of Violence Act on liittovaltion laki syntymättömiin kohdistuvasta väkivallasta. Naisen tappamisesta rangaistus on kovempi, jos mukana on myös sikiön tappaminen, ja keskenmenon aiheuttaminen väkivallalla on rangaistavaa tämän lain nojalla, vaikka äidille ei tulisi muita vammoja.
Jotkin osavaltiot vievät lain astetta pidemmälle – osavaltioillahan on huomattava vapaus rikoslain säätämisessä, kunhan perustuslakia ja liittovaltion lakia noudatetaan. Näissä osavaltioissa, kuten Alabamassa, sikiöön kohdistuvan väkivallan lait eivät koske vain ulkopuolisia ihmisiä vaan myös lapsen äitiä. Nainen siis joutuu syytetyksi siksi, että hänen aiheuttamaansa vahinkoon sikiölle suhtaudutaan laissa samoin kuin jonkun muun henkilön tekemään väkivaltaan.
Se, mikä lasketaan sikiöön kohdistuvaksi väkivallaksi, riippuu myös paikallisista säädöksistä. Joskus se tarkoittaa vain varsinaista väkivaltaa, joissain osavaltioissa raskaana oleva voi joutua syytteeseen muistakin asioista, kuten vaikkapa huumeiden käytöstä. Nämä lait ovat varsin tulkinnanvaraisia, eivätkä paikalliset viranomaisetkaan ole täysin selvillä siitä, miten lakia tulisi tulkita. Miten suhtaudutaan vaikkapa lääkärin määräyksellä otettaviin lääkkeisiin, jotka ovat riippuvuutta aiheuttavaa huumetta? Entä holtittomuuteen? Entä jos odottava nainen aloittaa laskuvarjohyppyharrastuksen? Kaikki tämä on varsin epämääräistä ja arvaamatonta.
Jonesin tapaus on sinänsä selkeämpi. Syyttäjä selitti tilannetta näin: ”Meidän ei tule unohtaa sitä, että syntymätön lapsi on uhri tilanteessa. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla vedetyksi tarpeettomasti tappeluun, kun hän oli riippuvainen äitinsä suojelusta.”

marshae-jones-e1561642088660.jpg
Mutta miksi ampuja välttyy kaikilta syytteiltä?
Lähes kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa on tavalla tai toisella voimassa hätävarjeluun liittyvä laki, joka tunnetaan nimellä Stand Your Ground eli ”puolusta maata jalkojesi alla” tai ”säilytä paikkasi”. Tämä tarkoittaa perääntymättömyyttä uhkaajan edessä, ja eroaa Suomen itsepuolustuslaista kuin yö päivästä. Suomessa hätävarjelutilanteissa on vaikea välttyä syytteiltä, vaikka pystyisi osoittamaan joutuneensa vakavan uhan kohteeksi, koska usein ryhdytään vänkäämään siitä, olisiko ollut mahdollisuutta toimia jotenkin toisin tai käyttää vähemmän väkivaltaa. Läheisten hätävarjelua ei Suomessa hyväksytä juuri lainkaan, vaan itsepuolustus pätee lain kirjaimessa vain omaan turvallisuuteen. Suomalainen käsitys voi ehkä ehkäistä konfliktien tarpeetonta paisumista, mutta toisaalta se heikentää yleistä turvallisuutta vähentämällä ihmisten motivaatiota auttaa hädänalaisia. On ollut tilanteita, joissa on estetty pahoinpitely, ryöstö tai raiskaus ja jouduttu sitten itse syytteeseen pahoinpitelystä.
Olen itsekin törmännyt tällaisiin tapauksiin. Eräässä tapauksessa mies ampui henkilön, joka uhkasi haulikolla asunnossa paikalla ollutta kaveriporukkaa ja ilmaisi aikeen jatkaa joukkosurmaa heidän jälkeensä ampumalla vanhempansa ja sattumanvaraisia ihmisiä kadulla, kunnes poliisi ampuisi hänet. Tilanteen kulku oli kiistaton ja kaikkien paikalla olleiden vahvistama, mutta siitä huolimatta sekä käräjä- että hovioikeus tuomitsivat miehen hätävarjelun liioittelusta. Korkein oikeus vapautti miehen myöhemmin, mutta hän ehti istua 9 kuukautta vankilassa siitä, että pelasti useita ihmishenkiä. Ei ihme, että suomalainen epäröi, kun pitäisi auttaa väkivallan uhriksi joutuvaa.
Amerikkalainen tulkinta hätävarjelusta on hyvin erilainen. Uhan kohteella ei ole velvollisuutta yrittää paeta tai löytää väkivallatonta ratkaisua. Katsotaan, että koska hyökkääjä on se osapuoli, joka toimii lain vastaisesti ja on aloittanut konfliktin, uhrilla ei ole velvollisuutta huolehtia hyökkääjän turvallisuudesta. Kaikki, mitä hyökkääjälle tapahtuu, on hänen oman valintansa seurausta. Se, kuinka tiukasti lakia tulkitaan, riippuu osavaltiosta. Joissain osavaltioissa suhteellisen vähäinen väkivalta tai oletettu uhkakin riittää perusteeksi itsepuolustukselle, toisissa vaaditaan enemmän perusteita väkivallan käytölle hätävarjelussa.
Useimmiten maa, johon lain nimessä viitataan, tarkoittaa mitä tahansa paikkaa, jossa hyökkäyksen kohteeksi joutuu. Jotkut osavaltiot taas suojaavat lailla vain tiettyjä paikkoja, kuten kunkin ihmisen kotia ja/tai autoa. Autoon liittyvät tilanteet ovat ajoittain johtaneet ylilyönteihin paikoissa, joissa ryöstöt liikennevaloissa ovat yleisiä. Joku on saattanut ampua hyökkääjänä vaikkapa rahaa pyytämään tulleen kodittoman, eli riskinsäkin tässä laissa on.
Jonesin tapauksessa syyttäjän kanta on, että Jones on hakeutunut fyysiseen tappeluun ja muodostanut uhan toiselle naiselle, jolla on siten ollut oikeus olla perääntymättä ja käyttää väkivaltaa.
Tällaiset tapaukset ovat kiinnostavia niin juridisessa kuin moraalisessa mielessäkin. Sinänsä äidinkin syyttäminen sikiötä vahingoittavista toimista on johdonmukaista. Sikiöön ei suhtauduta omaisuutena silloinkaan, kun joku muu vahingoittaa naisen syntymätöntä lasta, vaan erillisenä uhrina, joten on vain loogista, että myös äiti voi tätä uhria vahingoittaa. Jos laki taas suhtautuisi toisen ihmisen sikiön vahingoittamiseen kuin omaisuusrikoksena, esim. vahingontekona, silloin olisi ymmärrettävää, että äitiä ei voida syyttää, koska kyseessä olisi hänen omaisuutensa.
Lainsäädäntö syntymättömien lasten suhteen on haastavaa, koska näin henkilökohtaisia ja luonteeltaan kirjavia tapauksia on vaikea rajata yhteen muottiin. Usein johdonmukaisimmat ja loogisimmat ratkaisut eivät ole enemmistön mielestä moraalisia. Abortin suhteen loogisimmat kannat ovat täysi kyllä ja täysi ei, eli joko sallii kaikki abortit syntymään saakka tai ei salli abortteja missään olosuhteissa. Kaikissa muissa kannoissa on tehtävä keinotekoisia ja subjektiivisia rajanvetoja siitä, milloin sikiön saa vielä abortoida, ja milloin inhimillisyys äitiä kohtaan on tärkeämpää kuin sikiön elämä. Itsekään en tue kumpaakaan äärikantaa, vaikka tiedostan, että ne ovat ne loogisimmat näkemykset.
Ja mikä taas on sikiön vahingoittamista? Pitääkö sen olla väkivaltaa, joka olisi rangaistavaa myös aikuiselle tehtynä, vai riittääkö kaltoinkohtelu, joka tuottaa välillisesti haittaa, kuten äidin epäterveelliset elämäntavat tai riskinotto? Kaivattaisiin rauhallista ja järkevää keskustelua syntymättömien oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä, mutta ikävä kyllä aihe on niin latautunut ja polarisoitunut, että keskustelu tyssää alkuunsa. Feministiaktivistit eivät alkuunkaan ymmärrä tai yritä ymmärtää abortinvastustajien motiiveja, ja abortinvastustajat yhtä herkästi leimaavat feministiaktivistit läpeensä moraalittomiksi lapsenmurhaajiksi.
Kuten maahanmuuttokysymyksessä, tässäkin ääripäät ovat niin kaukana toisistaan, ettei molempia miellyttävää kompromissia ole olemassakaan. Toinen puoli voittaa, toinen häviää. Seuraan mielenkiinnolla, kuka jää niskan päälle.

Subscribe
Notify of
guest
34 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
A-portti

Tämä kristillis-fundamentalistinen sikiöittensuojelu alkaa menee jo överiksi, eikä paljoa eroa muslimien tiukkapipoisesta shariatuomioista. Sikiöittensuojelijat voisi fundamentalistihörhöilyn sijaan keskittyä suojeleen omaa pääkoppaansa liialliselta kusipäistymiseltä. Miksi pelätä muslimi-invaasiota, kun kristillisfundamentalistit alkaa tekeen tästä omalla toiminnallaan samanlaista ääriajattelun paskakuoppaa kuin äärimuslimimaat ovat.

savonsulttaani

Turha tähän on uskontoja sotkea.
Jos ihminen on kykenemätön suojaamaan edes omat kusivehkeensä (ehkäisy), niin tulisiko hänen päättää muiden elämästä?
Ps. Ihmisen sydän sykkii jo sentin mittaisella ihmisen alulla ja lääkäri rikkoo Hippokrateen valansa, jos hän ILMAN PÄTEVÄÄ syytä kaivaa tämän äidin kehosta ja näin ollen tappaa sen.

A-portti

Ei välttämättä. Kuuluisimpia abortinvastustajia on Stalin (isä Aurinkoinen) tämä älyn riemuvoitto kriminalisoi abortit 1936 turvatakseen Neuvostoliiton väkiluvun kasvun. Tosin Josif abortoi aikuisia ihmisiä oikein urakalla.

Morty

Kokeile asua jossain äärimuslimimaassa muutama vuosi niin ero ”kristillisfundamentalismiin” kirkastuu kyllä.

A-portti

No en viitsi Mortyn mieliksi muuttaa mihinkään, kun ei se Mortyn mielipidettäsi muuta miksikään. Ei Irankaan 1970 ollut fundamentelinen maa, mutta tänään on. Jenkkien uudet aborttilait kertoo samantyylisestä fundamentaalisesta idiotismista, nyt vain kristillisen fundamentalismin nimissä. Esim. abortinvastustaja nro:1 Josef Stalin vuodesta 1888 kävi Gorin hengellistä koulua, jossa hän neljän kouluvuoden ajan oli koulun parhaita oppilaita. Kyseinen hengellinen kristilliseen arvopohjaan tukeutuva koulu ei ollut mikään maanpäällinen paratiisi. Myöhemmin Stalinin sisäänpieksetty fundamentalistinen kristillinen arvopohja pääsi ihan historiankirjoihin. Tällä fundamentalistisella sikiöittensuojeluula on hyvät ainekset kehittyä uuteen keskiaikaan.

USA oikeassa, RUOTSI väärässä

Muistan tapauksen jossa USAssa 3-4 jätkää tunkeutui erään miehen asuntoon ryöstääkseen hänet mutta mies olikin valveilla, puolusti kotiaan ja ampui yhden jätkistä kuoliaaksi. Porukka sai syytteen jätkän kuolemasta koska heidän olisi pitänyt tajuta että mies saattaisi puolustautua eli he tekonsa takia olivat aiheuttaneet jätkän kuoleman.
Ihan loogista: miehellä on oikeus puolustaa kotiaan eikä ole hänen vikansa mitä tapahtuu näin tehdessään!
Meillä taas kotinsa/perheensäpuolustaja saa syytteen kuten Ruotsissa tapahtui kun mopojengi vainosi maaseudulla yhtä vähän kehitysvammaista poikaa, ajoi häntä takaa kylällä jne. Lopulta jengi ajoi pojan kotitalon pihaan, pojalla ja isällä tuli kauhea paniikki ja isä ampui metsästysaseella jengin nokkamiehen kun nämä olivat tunkeutumassa taloon kehitysvammaista hakkaamaan. Isä tietenkin sai syytteen ja juttua vatvottiin vuosikausia! Kehitysvammaisen kiusaaja sensijaan maalailtiin tiettenkin niin kiltiksi ja herttaiseksi.

Leso

Osataan sitä meilläkin, ja ihan hetiäkkiä saadaan syytteet papparaiselle, nih!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2df88e0a-8859-4a13-822d-94b78e1eaf96

Morty

Kyllä. USA:ssa rikoskumppani voi joutua vastuuseen kaverinsa vahingoittumisesta, vaikkei olisikaan suoraan tehnyt mitään hänelle. Muistan esim. tapauksen jossa kaksi afrikanamerikkalaista rikollista oli jossain liiketilassa yrittämässä ryöstöä. Poliisi tuli ja ampui rikollisista sen jolla oli ase. Oikeus tuomitsi jäljelle jääneen rikollisen vankeuteen kaverinsa taposta.
Minusta tuo on periaatteessa ihan ok tapa. Rikollinen ei olisi kuollut jos kaverukset eivät olisi päättäneet tehdä rikosta. Tuomittu aiheutti siis epäsuorasti kaverinsa kuoleman. Riskit olivat tiedossa ja he silti valitsivat tehdä ryöstön. Samaten tuo tämän artikkelin nainen saa syyttää pelkästään itseään. Jos on siunatussa tilassa ja VALITSEE riskeerata syntymättömän lapsensa hengen ryhtymällä tappelemaan ja päällekarkauksen uhri puolustautuu, niin kenen vika se on jollei naisen itsensä?
Sen sijaan tuossa on se ongelma että joskus voi joutua syyttömänäkin vastuuseen rikoksesta. Esim. jos lainaat joissain osavaltioissa autoa kaverille ja kaveri tekee autolla rikoksen, auton omistaja voi joutua vastuuseen. Mutta muuten mielestäni ihan ok.

Puolueeton

Olipa asiallisesti ja selkeästi kerrottu tapahtuma. Artikkelin kirjoittajan tapaisia henkilöitä tarvittaisiin hallituksen ja eduskunnan enemmistöksi. Nykyinen enemmistö koostuu pässinpäistä, joita kansalaiset sinne äänestivät.
Kansanedustajien älykkyys tulisi testata ja ilmoittaa julkisesti jo ennen valintaa. Olisikohan siitä kuitenkaan hyötyä, suosikit pääsisivät kuitenkin johtoasemaan. Ehdokasvalinnoille tulisi asettaa raja, jossa IQ tulisi olla ainakin 120. Väestöstä 2% omaa älykkyyden 130, joten näitäkin Suomen väestössä on 100000, joten ehdokkaita kyllä riittäisi.

Suomi Finland

Hyvä kirjoitus oli kyllä.
Kansanedustajien älykkyyden testaaminen ja minimitason vaatiminen ei kannata. Harvemmin käy niin, että älyllisesti vajavaisia ihmisiä nousisi eduskuntaan ja jos nousee, he ovat varmasti todennäköisemmin vasemmistolaisia ja ne älykkäämmät vasemmistolaiset pitävät kyllä älykääpiön kurissa.

Teodore

Teoriasi ei pidä vettä edes nimeksi, mistä ilmeinen ja paras esimerkki olkoon eräs mm. potkupalloministeriksikin kutsuttu heikkolahjainen juoppo, joka siis ilmeisesti edusti vasemmiston parhaimmistoa. Todennäköisesti alle 100 ÄO:llä.
Eikä paremminkin ole mennyt kokoomuksen viimeaikaisilla saavutuksilla. Esim. herra Stupido, jolle jopa prosenttilasku oli ylivoimaista. Oletettavasti ÄO luokkaa 85-90.

Jonttu

Hyvä kommentti ja palikkatestin vaatiminen erittäin kannatettavaa.
Semmoinen juttu vaan, että tyhmempikin voi tajuta paljon sellaista, mitä joku fiksumpi hosuperse ei pysty näkemään.

Johann

Tuo tuomiohan on suoraan kuin Suomen ”oikeuslaitoksesta”, valtiovalta tuottaa maahamme murhaajia ja raiskaajia joita menet arvostelemaan heidän tekemistään rikoksista, niin joudut itse ”oikeuteen” kirjoituksistasi ja tulet tuomituksi mitä lapsellisimmilla perusteluilla.

Anonymous

Kyllä. Ja on ihan totta se että näin ns kärjistäen jos et ”noudata” yhteiskunta järjestystä esim valtamedian osalta mitä suurin osa lukee, eli olet eri mieltä ja avaat suusi voit menettää työpaikkasi. Median osuus aivopesussa on kiistämättä suuri.

Anonymous

Meinaako siellä syvässä etelässä loppua vähälahjaiset etnisesti edistyneet ihmiset vai mistä tässä aborttihommassa on kysymys?

Hyökkääjälle ei minkäänlaista laillista oikeusturvaa

Hätävarjelun liioittelu ei ole loogista. Jos joku hyökkää jonkun kimppuun ja hyökkääjä menettää henkensä, niin silloin ei saada tietää, oliko hyökkääjällä aikomus tappaa hyökkäyskohteensa ja jos hyökkäyksen uhri saa vankeutta hätävarjelun liioittelusta, niin logiikka ja laki eivät kohtaa. Esimerkiksi raiskausyritys. Jos yksi tai useampi yrittää raiskata naisen ja nainen karatea osaavana potkii raiskaajan/raiskaajat hautaan, niin naiselle pitäisi antaa mitali oikeasta hätävarjelun ymmärtämisestä.

Suomi Finland

Juuri näin.
Tuomareiden pohdinta siitä, että olisi pitänyt ymmärtää, että puolustautuminen voi johtaa hyökkääjän vammautumiseen, on täysin naurettavaa löpinää. Ne pellet eivät lotkauta korvaansakaan sille, että ’päätös’ puolustautumisesta (mikäli reaktio ei ole suorastaan vaistonvarainen) tehdään hyvin lyhyessä ajassa adrenaliiniryöpyn tulvahtaessa kehoon.
Tuomarit pitäisi altistaa itse vastaavaan tilanteeseen, jotta nämä korkea-arvoiset pököpäät ymmärtäisivät ensin itse jotain siitä, mitä hyökkäyksen kohteeksi joutunut kokee tilanteessa. Sitten voisi tuo jeesustelu jäädä hieman vähäisemmäksi.
Silläkin on puolustaumisessa muuten väliä, millainen se tyyppi on, joka käy kimppuun. Jos hyökkäyksen kohteeksi joutunut arvioi, että hän voi joutua liian varovaisten menetelmien vuoksi vielä alakynteen, täytyy olla oikeus puolustautua käyttämällä enemmän voimaa, jos hyökkääjän olemus antaa ymmärtää, ettei tämä ole helposti luovuttavaa sorttia.
Jos hyökkääjä näyttää ilkeältä ja hänen päällään on ’minulle ei vittuilla’ t-paita, niin on varmaankin perusteltua mäiskiä tyyppiä kunnes hän ei enää liiku. Tietenkään kyseisellä t-paidalla liikkeellä olevalle tyypille ei kannata mennä itse ensin aukomaan päätään.

NähtyOn

Täälläkin näköjään taasen on niitä joiden mielestä naisella ei ole oikeutta abortiin vaikka hänet olisi joku ählämi raiskannut, näköjään sama hihhuli kun joka toi ”älynlahjojaan” esille nykysuomessa.. eli tuo perkeleen ”savonsulttaani”.
Nuo jotka ei salli että nainen ei omista omaa kehonsta, voi mennä sitten luovuttamaa kaikki sisäelimensä sillä te ette omista kehoanne.

savonsulttaani

Painotin oikein isoin kirjaimin, että ilman pätevää syytä.
Mainitsemasi raiskaustilanne olisi mitä pätevin peruste tai jos äidin terveys on vaarassa.
Puhut sikiöistä kuin se olisi joku umpisuoli. Pois vaan ja roskikseen.
Tuollainen äärimmäinen suvaitsevaisuus on vaarallista…

savonsulttaani

Muutenkin tyypillistä ääriliberaalien lässytystä. Vaaditaan loputtomasti oikeuksia, mutta vältellään vastuuta.
Ne pitäisi aina laittaa vaakakuppeihin:
VAPAUS VS. VASTUU
Naisella olisi vapaus pitää jalat kiinni, syödä e-pillereitä, vaatia kortsua tai vaikka kakkoseen.
Mutta jättää nämä käyttämättä ja sitten haluaa olla päättämässä toisen elämästä..?

Abort Mission

Nää on jänniä juttuja. Abortti on tosi jees, mutta kun sen tekee kotikonstein niin se ei olekaan tosi jees. Herää myöskin kysymys että pitäisiköhän valtion saada tehdä joidenkin yksilöden kohdalla laillisen abortin tiettyyn ikään asti, esimerkiksi 40 vuotta.

Valtsu

Olipa hienoa pohdintaa, eri näkemyksiä huomioon ottava, moniulotteinen!
Suhtautuminen oikeutuksettoman väkivallan vastustamiseen on Suomessa sairas: Ihmisen täytyy voida puolustaa itseään miettimättä hyökkääjän puolta. Semmoiseen ei tietysti ole edes aikaa.
Onkohan lainsäätäjät ja tuomarit itse joutuneet teräaseella uhatuiksi ja miettineet, miten voivat olla vahingoittamatta liikaa hyökkääjää?

savonsulttaani

Samaa mieltä.
Kyllä jenkkilän malli kodin suojaamisesta on ihan toimiva. Se luo selkeän pelotteen tunkeutua toisen kotiin.
Suomessa saa tapon yritys syytteet, vaikka sinut olisi ensin hakattu henkihieväriin. On siinä mukava sitten toipua henkisistä ja ruumiillisista vammoista, kun vielä oikeuskeissi painaa päälle…

Acc358

Ampuja sekä ammuttu ovat mustia. Silti syyksi selitetään mustiin naisiin kohdistuva rasismi. Selittäjä Shaunna Thomas on valkoinen nainen 🙂
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4104744-vatsaan-ammuttu-nainen-syytteeseen-sikion-kuolemasta-alabamassa
– Naisten oikeuksia puolustavan järjestön UltraVioletin edustaja Shaunna Thomas sanoi Common Dreams -sivustolle, että tapaus on ”myrkyllinen yhdistelmä mustien naisten kohtaamaa arkipäivän rasismia, seksismiä ja väkivaltaa”.

sama

just. kai siihen ilmastonmuutoskin saadaan? pääaisia on että syypää, valkoinen heteromies on jotenkin kuvassa mukana. sitä ei tainnut toimittelija huomata. ei oo palkankorotuksia luvassa.

aaltolalle ei thrumphin rauha kelpaa sen aikaan saajan pitäisi olla liberaali demari poliitinen johtaja että se kelpaisi

eri aihe juttu vinkki
Video näyttää historiallisen hetken: Trump astui ensimmäisenä Yhdysvaltain istuvana presidenttinä Pohjois-Korean maaperälle
Tapaaminen voi olla Trumpille imagovoitto, mutta tuskin juuri muuta.
mietikää tämän yhden ja ainoan ihmisen jota valtamedia käytää huoranaan näissä komenteissa puolueetomuuden uskotavuutta
ULKOPOLIITTISEN instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola toteaa, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaaminen oli lähinnä Trumpin julkisuusdiplomatiaa.
Aaltola luonnehtii STT:lle, että tapaamisesta tuli ”tulppa” Yhdys­valtain diplomaat­tisen koneiston ja Trumpin välille.
”Trump sekoittaa varsinaisen diplo­matian siihen, miten häntä kohdellaan ja mitä sanoja sanottiin. Trump ei välttämättä tiedä, mitä on sovittu ja mihin suuntaan asioita pitäisi viedä. Kim on yhtä pihalla kuin lumiukko”, Aaltola kommentoi
oma mielipide on että thrumph yritää vilpitömästi avata näiden kommunsti diktaatorien
silmiä ja hälventää heidän aivopestyjä mielipiteitään lännen pahuudesta
mietitikää millainen voitto se olisi pohjoiskorean kansalaisille
jos tämä nyt diktaari johtajien poliitinen umpi sulkeutunut järjestelmä
tulisi heitä kohtaan avoimemaksi
Ihmisoikeudet ovat Pohjois-Koreassa lähes olemattomat. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA World Fact Book on luonnehtinut Pohjois-Korean valtiomuotoa termein ”kommunistivaltion yhden miehen diktatuuri”
onko pohjois korealaisilla edeleenkään oikeutta matkustaa esimerkiksi pois maastaan
lomalle ymm ja mietikää sitä henkilöpalvonan fanaatisuutta
se on minun mielestäni thrumphin pää akenda jossa hän ehkä hitusen menee overiksi esim tämän kimin hienouden ylistyksessä
hän on sentään ihmisoikeus rikolineen todistetavasti
Vastustajien teloitukset
kansan nälkä kuolema näänytys strategia

Niin siis menikse niin, että ULKOPOLIITTISEN instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola elää julkisilla varoilla?
Nyt perkele jotain rotia tähän turhakkeiden elättämiseen. Mks vitussa joku Aaltola saa julkirahapalkkaa?
Mistä vitun hyvästä? Nettoveronmaksaja on oikee maso, kun maksaa siitä että ittelle vittuillaan.
Mika Aaltola: olet tyhmä turhake. Pelasta maailma, säästä valtion rahaa, pysäytä ilmastonmuutos ja lopeta hiilidioksidin tuottaminen omalta kohdaltasi. Think global, act local. Lopeta hengittäminen, sinä ympäristöroska.

lähes mitä tahansa voi tapahtua *kiva tieto* kuulostaa todeliselta demokratialta

Huippukokous paketoi nimityksiä Brysselissä – ***lähes mitä tahansa voi tapahtua***
Yle
Mietikää tätä lööppiä varsinkin tätä kohtaa
– ***lähes mitä tahansa voi tapahtua**
kuulostaako se eu kansalaisista demokratialta
kukahan siellä pääsee valtaan ajatuksella kukaan ei tiedä koska ne valinnat eivät
perustu eu kansalaisten tahtoon
tai kansanvallan demokratiaan
vaan siihen kun nämä oman maansa hylkiö poliitikot suojatyöpaikasaan
hyväveli kapineteisaan
nuolevat toisiansa
**pelkästään oma** vallan kiilto silmisään

haloo eu

https://areena.yle.fi/1-4556057
jean claude junkkeri on impi umpi tunnelissa aivan selkästi
känissä kuin käki

haloo eu

siis katsokaa jean claude jungerin kondinsta kun hän ryömii ulos autosta
Yle Uutiset
su 30.6.2019 klo 15.00 areena
ukko on umpi humalassa aivan selkeästi
silmät lupsaavat huolella
juuri nousu humalan merkiksi hik hik

savonsulttaani

Kunnon nousussa silmä on kirkas ja mieli täynnä ideoita.
Laskuhumalassa se silmä luppaa tai jos on vedetty pitkä ränni, niin kuin Juncknerilla varmaan on 😉

NähtyOn

No, luuletko että ko mainittemasi systeemit on 100% varmoja, no ei helvetti ole.
Ihimínen on vasta kun on syntynyt, ei ennen.
Revi sisäkalusi, et omista niitä, kuulostaako hyvältä?

Anonymous

Vai niin.

Orakin poika Harak

Ei kyllä mene jakeluun että miksi ampujaa ei syytetä mistään. Jos sikiöllä on lain mukaan samat oikeudet kuin kenellä tahansa muullakin, niin tässä tapauksessa ko. sikiöhän on ollut viaton sivullinen. Selvästi ampuminen on vieläpä kohdistettu tähän tilanteessa sivulliseen henkilöön (useita laukauksia vatsan seudulle).