Uppsalassa kymmeniä autoja romuksi tuhopoltoissa

Kuvakaappaus - 2019-07-14 18-05-09.png

Kuvakaappaus - 2019-07-14 18-05-24
Autotallipaloa.

Uppsalan uusruotsalaiset ovat taas näyttäneet viikonlopun aikana parhaat puolensa. Useita kymmeniä autoja on poltettu viikonlopun aikana useissa paloissa.

Perjantaiyönä sytytettiin Lötenin kaupunginosassa autotallillinen autoja tuleen. Ainakin kymmenen autoa sytytettiin tuleen, joista palo levisi edelleen ainakin kymmeneen autoon. Mitään tarkkoja määriä ei ole kerrottu, mutta arvion mukaan toistakymmentä autoa kuitenkin meni romukuntoon.

Suurpalon edellytykset olivat olemassa, sillä palosta aiheutui voimakasta ja räjähdysmäisiä liekkejä. Vieressä on kerrostaloja, joten palo oli levitä useisiin rakennuksiin.

Asiaa tutkitaan tuhopolttona, mutta ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teoista.

Viime yönä taas iloiteltiin Gränbyssä. Uusruotsalaiset olivat olleet koko illan käymistilassa. Ilotulitusraketteja ammuttiin päin ihmsiä. Lopulta saatiin sytytettyä ainakin kuusi autoa tuleen.

Poliisi rauhoitteli noin 20 hengen nuorisojoukkoa. Ketään ei kuitenkaan otettu kiinni epäiltynä mistään.

Polisen

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

35 thoughts on “Uppsalassa kymmeniä autoja romuksi tuhopoltoissa

  1. ”Poliisi rauhoitteli noin 20 hengen nuorisojoukkoa.”

    Ketään kun ei voi ottaa kiinni, onkin paras rauhoitella. Sillä jos nuorisojoukko pääsee ”veren makuun” ei autopalosumaa hillitse mikään.

    74
    1
  2. Pahamaineinen ’Ei Ketään’ jatkaa tuhotöiden sarjaansa ja poliisi on voimaton. Ruotsalaisten toivo lepää enää jonkun supersankarin esilleastumisesta. Hämis, Bätmän, missä te olette, teitä kaivataan nyt kipeästi.

    71
    1. Jonain päivänä kuningashuone on tulessa. Meni siihen sitten 10-30 vuotta, mutta se tapahtuu tällä menolla. Johan sen ns väestönvaihto kehitys osoittaa. Ja virka-apu pyyntö suomelta ja norjalta. Tai mitä mä höpötän. Sama meno täällä.

      59
      1. Elämme nyt vanhoja hyviä rauhallisia aikoja aikoja, jollon poltettiin vain autoja. Se lienee keino, jolla moniosaajat yrittävät muuttaa Ruotsia mieleisekseen. Kumminkaan se ei tuota polttajien odottamaa muutosta, joten osaajat koventavat keinojaan ja kasvattavat vaatimuksiaan. Poltetaan satoja autoja kerralla. Räjäytetään pommeja. Suistetaan junia raiteilta. Katkaistaan ratoja, voimalinjoja, teleliikennekaapeleita ja räjäytellään radiomastoja.

        Kuninkaanlinnan valtaaminen ja tuhoaminen on luvassa. Tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Ruotsi ei pysty enää antamaan missään periksi. Laumat pistävät silloin kuninkaanlinnan tuleen. Silloin osaajat surmaavat kaikki, joita epäilevät vihaamikseen ruotsalaisiksi.

        Ja todellakin. Suomi seuraa perässä.

        22
        1. Mitenhän nämä ”koneinsinöörit” osaisivat hoitaa ydinvoimaloitamme tai muuta infraa? Niiltä kun loppuu polttoaine traktorista niin se jää pellolle, tämän olen kyllä nähnyt ihan paikanpäällä ja jos kylään laitetaan aurinkopaneelit niin seuraavana yönä ne on varastettu joten kortsuja mustille ja koulutusta niiden käyttöön…..

          5
          1
      2. Joku päivä mietin tuota samaa, Ruotsin kuninkaallisten turvallisuutta ja tulevaisuutta. Ihmettelen kovasti, eivätkö he ymmärrä, mitä maassa tapahtuu. Ruotsin ongelma on luokkayhteiskunta. Rikkaat elävät omassa todellisuudessaan omilla alueillaan, joissa maahanmuuton ongelmat eivät häiritse. Heidän lapsensa käyvät kalliita yksityiskouluja, joihin ei integroida pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. He elävät kuplassa, samaan aikaan kuin yhteiskunta on hurjassa luisussa, eikä korjausliikettä ole näköpiirissä. Eikö prinsessa Madeleine muuttanut jo perheineen Yhdysvaltoihin? Todennäköisesti tulevaisuudessa rikkaita ruotsalaisia alkaa isommassa mittakaavassa muuttamaan sinne, Yhdysvalloista löytyy vielä järjestystä ja siellä on vahva ja arvostettu poliisi ja armeija. Veikkaan, että sama tapahtuu Britanniassa, eli levottomuuksien vyöryessä enemmän rikkaiden mukavuusalueelle heitä alkaa muuttamaan Atlantin toiselle puolelle. Islam on kovassa nosteessa briteissä. Useamman vuoden ajan Mohammed/Muhammed on ollut siellä yleisin vastasyntyneen nimi. Tämän lisäksi jatkuva maahanmuutto muslimimaista. En ihmettelisi, jos seuraavien vuosisatojen aikana muslimit tekevät islamistisen vallankumouksen Britanniassa ja ottavat vallan siellä. Risti riisutaan lipusta ja kuningashuone kaadetaan. Samaan tapaan kuin Iranissa. Valta on loppupeleissä sillä, jolla aseet. Muslimien määrän kasvaessa heitä tulee olemaan myös enemmistö armeijassa.

        21
        1. Ja suomeen halutaan tuoda ebolaa kongosta ja vihervassarein toimesta tätä daesh apinasaastaa…..

    2. Tätäkin uutista lukiessa tulee mieleen, että Vituixmän ei olekaan savolainen vaan ruotsalainen supersankari.

      18
  3. Kun on kesäloma ja vähän tekemistä niin turhautuuhan siinä jo kellon käkikin. Ja täytyyhän sitä nähdä myös asian positiivinen puoli, mikä se nyt onkin. Ei tule nyt mieleen, mutta senhän me kuitenkin tiedämme että monikulttuurisuus on rikkautta.

    61
  4. ”Poliisi rauhoitteli noin 20 hengen nuorisojoukkoa.”

    Kenties tarjoilemalla pullaa, haleja, lantion keikutusta, kahvia jne.

    ¯\_(ツ)_/¯

    38
    1. Näyttää kaveri väsyneeltä. Käy sääliksi. Poliisit ovat pahassa välissä Ruotsissa, mitä valtiovalta sanoo, niin on tehtävä. Vaikka järki ja kokemus sanoisi aivan muuta. Jos olet omaa mieltä, olet nopeasti entinen poliisi. Ja leipä on perheelle jostain hankittava.

  5. Eikö nuo ruotsalaiset koskaan saa tarpeekseen ja heitä ulos noita rikastajia Kun poliisi ei tee mitään niin luulisi että ainakin kantiksilla keittäisi yli ja heittäisivät ulos nuo häiriköt.

    41
    1. Ei. Ne on ne kansainväliset sopimukset. Eli eliitille rahaa, ja ongelmat kaduille. Näin se vaan on.

      35
      1. Niin eihän ole kyse kansainvälisistä sopimuksista. Niitä noudatetaan kun se sopii agendaan. Minun agendaani sopisi että sopimusta siitä että turvapaikkaa haetaan ensimmäisestä turvallisesta maasta noudatetaan mutta tämä SOVITTU asia nyt ei vaan käy tälle vihervasemmistolle. On turha puhua sopimuksista jos itse valitaan mitä niistä noudatetaan. Sille on toinenkin nimi, mielivalta.

    2. Ne ruåttallaiset on niin monennessa polvessa lällydemareita, että ei niistä ole sellaiseen

      28
    3. Älä nyt tuollaista ehdota! Jos Ruotsi pistää nuo häiriköt pihalle, tulevat pian Tornion kautta Suomeen pakolaisina. Niin tekivät v. 2015 pakolaiset runsain määrin, joka osoitti jo silloin sen, että Ruotsi ei ole turvallinen maa. Suut suppuun, koska jo pakolaisten motiivien arvostelukin on rasismia (ajatusten tonava P.O.); kaikki vaan tänne ja sosiaali- ym. etuudet pyörimään.

      11
  6. koska ruotsissa ei palaisi autoja,helpompaa olisi uutisoida näin,tänään ruotsissa ei palanut autoja.

    30
    1
    1. Maria pettersson on asiantuntija. Oikein journalisti. Ei ole ns häpyä myöntää olleensa väärässä. Siinä meni sekin luotettavuus ns puolueettomasta uutisoinnista. Pelkkää agendajournalismia. Niin moni asia jäisi uutisoimatta ilman vaihtoehto mediaa. Tarkoitan näitä rikastuksen lieveilmiöitä. Yritän laittaa edes euron tai viisi, joskus enemmän kun tilanne sallii. Yle ja allermedia eivät näitä paljasta/uutisoi. Olen aikaisemminkin todennut että, historiaa lukeneena, tässä on jotain tuttua. Lue esim eu:n johtaja valinnat.

      26
  7. Presidentin retoriikka ei ole kesyyntynyt vuosien varrella,

    vaikka tutkimuksissa

    on todettu,

    Siis Usa 2019

    **ettei laittomalla maahanmuutolla ole ollut mitään yhteyttä rikollisuuden kasvuun**.

    No katse näiden security state Usan Osavaltioiden rikois tilastoihin

    kertoo vähän karumpaa kieltä

    Kuin Hesarin toimittajan *Omasta päästä keksitty* tutkimus tulos

    laittomalla maahanmuutolla ole ollut mitään yhteyttä rikollisuuden kasvuun**.

    10 Most Dangerous States In The USA

    1. Hesarin toimittelijat ovat täynnä paskaa, jos ne ääliöt kirjoittaisivat ns.totuusuutisia niin työpaikka menisi heti alta…..

  8. Kuuluisa ” tuntematon mies ” joka täällä Suomen puolella on rikoksia tehnyt vuosikymmeniä, on ilmeisesti siirtynyt naapurin puolelle. Poliisit ovat jahdanneet miestä huonolla menestyksellä, saas nähdä miten svenssonin ” tinanapit ” onnistuu.

    15
  9. Trump nyt rasismisyytösten kourissa – nelikko iski takaisin: ”Olet vihainen, että kaltaisemme ihmiset palvelevat kongressissa”
    Demokraatti.fi
    suomen koko valtamedia edustaa ääri anti thrumph extremiä
    mietikää näiden far-left valehteijoiden
    Kuvassa (vasemmalta) Alexandria Ocasio-Cortez ja Ilhan Omar.
    ajatuksia miten amerikaa pitäisi muutaa sosialistiseksi valtioksi ilman aivoja
    mietikää heidän provokaatista paskan jauhantaansa CNN Lyöden löylyä kiukaalle 24h
    he aiheutavat omalla poliitikalaan ihmis vyöryn mexikosta ja
    sen jälkeen tämä kaksikko tai se nelikko haukuu rajavartiolaitoksen työntekijoita nazeiksi

    olen thrumphin kanssa samaa mieltä

    mietikää tämän naisen twiitin järjetömyyttä
    jos puhtaan rehelisesti näiden deep state
    liberaali demareiden korruptiosta usassa
    Nelikko kävi sosiaalisessa mediassa pikaisesti vastaiskuun.
    – Taistelen korruptiota vastaan OMASSA maassamme. Teen sitä joka päivä, kun arvostelen amerikkalaisena kongressiedustajana hallintoasi, Tlaib tviittasi.
    *Hilary Clinton vasara kädessä* Demokratia näyttää MEILTÄ.”
    ja mies Bill Clinton matkalla 17 kertaa Epstein’s pedofilia saarelle
    Mullerin umpi kiero kuvio demareiden kanssa venäjä tutkinassa
    mutta suomen valtamedia ei koskaan esitä näiden 4 järjetömän demari noidan
    ajatuksia kohtaan yhtäkään kriitistä sanaa Saatika Nacy *olen sekaisin pameissani* pelosin
    ps.. ja he ovat juuri suomenkin valtamedian lemmikeitä
    kysymys miksi
    ei amerikalainen tausta väitän
    eli he suomen valtamedian parkkoset haluaisivat syrjäytää korvata perus amerikalaistikin
    joillain liberaali vasemmiston mexikaano islamin rättipäillä
    ja ihme juttu kun suomen valtamediassa ei näytetä näitä USAN kongressi kuulumisia
    siihenkin on joku syy
    eli suomen liberaali vasuri toimitajien
    extreme tiedon pimitäminen poliitisin motivein vääristyneen mielikuvan luonti
    OIKEISTA syylisistä heidän harjoitamansa noitavaino vale väittämä provokaatiot
    joka johtaa näihin thrumphin purkauksiin
    kun hän puolustaa itseään ja hallintoaan näiltä aivotomilta
    anti amerikalaisuutta edustavilta vainoajiltaan kohtaan
    yhyy kamalaa amerikan työttömyys on liian alhaalla
    yhyy taloudella menee liian hyvin
    **siihen on saatava muutos** T-Bernie Sandes
    yhyy laittomien maahantunkeutuja mexikanojen on oikeus saada täysi sosiaaliturva
    yhyy yhyy yhyyy kaikki muu on rasimia
    nämä 4 idiootti mammaa Syytävät Häntäkin siitä rasismista

    Radical Democrats demonize Border Patrol and ICE

  10. Ei tämä tästä mihinkään muutu
    niin kauan kuin maasta ei keharia puutu…

    Kantiksen on ihan turha tehdä töitä ja ostaa yhtään mitään koska rahat ja tavarat päätyvät matuille ennemmin tai myöhemmin joko valtion, varkaiden tai vandaalien takia.

    13
  11. Jöötteporissa on yhdeksänvuotias autistinen pikkupoika kadonnut ja Ruopo antaa rasistisesti tuntomerkit eli niinkuin asia on, ihme ja kumma:

    ”Han är mörkhyad och har svart krulligt hår. Polisen uppmanar personer som kan ha sett pojken att ringa 114 14.”(SVT)

    1. Ero onkin siinä, että tässä halutaan pelastaa käkkäräpäätä. Jos kyseessä olisi rikoksesta epäilty henkilö, niin tuntomerkit eivät ehkä olisi noin tarkat.

      11
  12. Ruåtsin poliisille pitäs antaa jokaselle ilmainen sukupuolenvaihdos, oli kivempi ottaa sitä neekerinparrua jonnekkin muualle kanssa kun pelkästään perseeseen.

  13. Vittu, ruotsin poliisivoimat ja niiden ”puolustusvoimat” eivät kykene estämään tätä geelitukkien invaasiota! Toinen ikävä asia ovat nämä vihervassari anarkistit, eikö niille saatana saa kuria? Saadaan kyllä mutta tuhotkoon maansa lopullisesti ja kyllä Suomi seuraa näiden kusipäiden ääliöiden esimerkkiä sillä mitä enemmän näitä suvakkihuoria on päättävissä elimissä niin tuho on varma…..

  14. Hei ei varmaan edes kannata kirjoittaa näistä autopaloista kun niittenmäärä tulee vaan kasvamaan kasvamistaan ja koko julkaisu on täynnä niitä. Se tapahtuu aina samanlailla ja samalla kuviolla ni jättäkää ihmeessä niiden julkaisu pois. Kaikki tietää että niitä palaa ja tulee palamaan. Vie vaan turhaa tilaa

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.