Uussuomalaisia nuorukaisia ryöstökäräjillä

Kuvakaappaus 2019-08-05 18-02-20.png

Espoossa tehtiin viime syksynä ryöstö, jossa kvartetti nuorukaisia ryösti vielä nuoremman. Neljä afrikkalaista ryöstäjää hyökkäsi kahden suomalaisen teinin kimppuun.

Afrikkalaiset vuonna 2000 syntynyeet Maslah ***, Zakaria ***,  Ahmed *** ja 2001 syntynyt Aidan *** olivat viime syksynä lokakuun 8. päivä Espoossa ryöstötuulella. Uhriksi valittiin suomalainen 15-vuotias nuorukainen. Eli siis kvartettia muutama vuoden nuorempi nuorukainen.
Oltiin Espoossa Ison Omenan kauppakeskuksen kulmilla. Kvartetti yhytti suomalaisen ja alkoi tupakan pummaaminen. Tämä oli hämäystä. Seurasi, että yksi afrikaanoista otti suomalaista takaapäin kurkusta kiinni kuristusotteeseen. Yksi piti puukkoa suomalaisen kaulalla. Afrikaanot uhkasivat nyt viiltää suomalaiselta kaulan auki, jos tällä ei olisi tarjota huumeita tai rahaa. Samaan aikaan käytiin suomalaisen taskut läpi ryöstettävän tavaran toivossa.
Suomalaispojan seurassa ollut suomalainen tyttö yritti puolustaa poikaa, mutta osa afrikaanoista oli nyt hyökännyt tytön kimppuun ja painaneet tämän maahan, jotta hän ei voinut auttaa pulassa olevaa poikaa. Kaksi afrikaanoista pahoinpiteli tytön siten, että tyttö heitettiin rajunpuoleisesti maahan tämän noustessa maasta ylös. Lisäksi tyttöä lyötiin useita kertoja nyrkillä kasvoille.
Lopulta afrikaanot saivat yliotteen ja poistuivat paikalta. Mukaansa he ottivat pojan repun, jossa oli kaiutin. Afrikaanokvartetti oli suunnitellut teon etukäteen.
Näine hyvine käräjäoikeus tuomitsi Maslahin ryöstöstä 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen, Aidanin 6 kuukauden 15 päivän ehdolliseen vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä ja pahoinpitelystä ja Ahmedin 1 vuoden ja 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä törkeästä ryöstöstä. Ainoa, jolle häkki heilahti oli Zakaria, joka tuomittiin ryöstöstä ja pahoinpitelystä 11 kuukauden ehdottomaan vankeuteen, koska Zakarialla oli allaan ehdollinen tuomio vuonna 2017 tehdystä ryöstöstä, josta oli tullut tuolloin 5 kuukautta ehdollista.
Lisäksi tuomittiin maksettavaksi muutama tuhat euroa erilaisia kipukorvauksia sekä kadoksiin jääneistä ryöstetyistä tavaroista.

Subscribe
Notify of
guest
30 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Minä

Ehdollisia vaan, vaikka yksi tapaus osoitti, että eipä ne ehdolliset mitään vaikuta.
Minkähänlainen olisi tilasto noiden ehdollisten toimivuudesta näiden suvakkien lemmikkien kohdalla?

ike

Koskahan kansakunnan itsepuolustus alkaa toimia niin että nuo idiootit heitetään välittömästi ulos ja rajavalvonta palautetaan. Ai niin idiootelilla en tarkoittanut tuomareita (leikki, leikki, tarkoitin myös heitä).. Sama vika täällä.

PastoriNikulainen

Mv??!! Karkotus niskaperseotteella tai ihmislingolla rajan yli
sinne mistä ovat tänne luikerrelleetkin mokomat kusipäät.

Nestori Lundahl

Nuo eivät sentään ammuskelleet kuten Ruotsissa on tapana, ja uhrikin jäi henkiin.
El Pasossa, Daytonassa ja Chicagossa on sen sijaan ammuskeltu lujasti.
Missä päin Ruotsia nuo El Paso, Dayton ja Chicago mahtavat olla?

Anonymous

Eivät vielä ammuskele kun ei saa aseita ostettua ”tuntemattomilta miehiltä” vielä yhtä helposti kuin Mama Ruotsissa mutta pikku hiljaa….

Acc358

Ehdollista saaneet mennevät päivystämään Isoon Omenaa ja varmaan naureskelevat nähdessään uhrinsa.
Tuomiot ovat lievyydessään paskanhieromista suomalaisten naamaan. Sadismia suorastaan. Onkohan noiden tuomarien ideana saada suomalaiset kansana raivostumaan ja täysin menettämään malttinsa.

yksi

Kansan vastaus tulee sitten kohdistumaan ulkomaalaisiin ja eliittiin kun sama tahti jatkuu. Suomen oikeuslaitos ei ole puolueeton. Suomen oikeuslaitos suojelee ulkomaalaisia rikollisia.

Anonymous

Ja siitä on järisyttävät todisteet.

Puolueeton

Voi kuvitella, jos ihon sävyt olisivat olleet päin vastaiset, olisi rasismi vaikuttanut tuomioihin.
Jos suomalaiset nuoret olisivat puolustaneet ryöstön uhreja, olisi auttajiakin tuomittu, voisi kuvitella.

Sensuroimaton Totuus

Se on tarkoituksena.

Ei eka eikä vika tapaus

Ison Omenan nimeksi voisi muuttaa Iso Ullatus.

fatwantarkistaja

Missään nimessä ei kannata mennä sinne, ellei ole huumeita matkassa. Toistan: huumeitta ei ole mitään asiaa kauppakeskuksen liepeille pörräämään. Oikeuslaitoshan sen totesi, en minä.

näinseon

Ainoa mikä tässä auttaa on pysäyttää vanhempiensa toimeetulo siis kela rahat ja sitä ei enään takaisin saa

4. Dhu Al-Hijjahkuuta 1440 H هـ (Islamilaisen kalenterin mukaan)

Tämänpäiväinen päivämäärä on väärin. Sen pitää tietenkin olla 4. Dhu Al-Hijjahkuuta 1440 H هـ

Suomi Finland

No mutta voi voi. Heillä ei ole minkäänlaista sidettä kotimaassaan ja heidän kaikki läheiset sukulaisensa asuvat Suomessa. Eihän heitä voi karkottaa. Sehän olisi todella väärin heitä kohtaan ja liian oikein meitä kohtaan.
Missä ovat heidän ihmisoikeutensa? Missä on pulla ja kahvi ja pään silittely? Kai tuomiossa on otettu huomioon se, ettei heidän kulttuurissaan ole vääräuskoisella mitään arvoa ja ei heitä voi sen vuoksi syyttää mistään, koska kaikki kulttuurit ovat saman arvoisia.
No jos minulta kysytään, niin ulkomaalainen (ei Suomen kansalainen) rikollinen joutaa aina ulos, jos ei kaita tie kiinnosta…

Anonymous

EI huolta! Taponen tuntee nuorison. Tekijät tunnetaan varmaankin paremmin nimillä ”Markku”, ”Setä”, ”Timo” ja ”Juhani”

Aappa

Valtamedian uutisoinnista pystyi sokeakin näkemään, että asialla on ollut insinööriporukka – mutta kiva että edes jotkut mediat antavat uussuomen kantaville voimavaroille ansaitsemansa huomion.

Anonymous

Vessanpöntössä on nuppi jota painamalla kuona lähtee liukkaasti oikeaan suuntaan. Vielä kun olisi sellainen nuppi mitä painamalla nuo lähtisivät sinne minne pitäisi.

Sensuroimaton Totuus

Tarvittavat laitteet siivouksen suritramiseen on olemassa mutta varaston avain väärän ”miehen” taskussa.

ed karvinen

Joku suvakki täällä laittaa alapeukkua näihin keskusteluihin.. ei voi kuin sääliä lapsenuskovaisuutta hyvästä elämästä. Onnea tulevaisuuteen, toivottavasti ei muslimit raskaa sinua!!

Anonymous

Erittäin tehokas tapa tehdä rasisteja. En suosittelisi. Suomalaiset eivät ole ruotsalaisia, täällä raja kulkee jossain. Ehkä kaverit saavat piilopalkkaa perussuomalaisten puoluetoimistolta? Tällä väännön määrällä saadaan perussuomalaisten kannatus nostettua lähemmäs 30% ensi vaaleissa. Tehokasta työtä pojat, ei muuta kuin keep on smiling ja keep on going!

pöh

3/4 oli nimestä päätellen somaleita, vai pitäisikö heitä kutsua suomalaisiksi?
Ei Hakkaraisestakaan tullut Hondurasissa hondurasilaista.

Anni Vantaalta

Höpö höpö. Rehellisiä ja tunnollisia tulevia veronmaksajia, rasistit vaan rellestää ja haukkuu.

El Comandante Cero

Ehdolliset tuomiot enää ei puutu kuin dialogpolisen pitämään vakavapuhuttelu. Uskooko ne että gangstan alut ottavat ehdolliset tuomiot vakavissaan. Jotenkin on tunne että nauretaan harvinaisen räkäisesti viranomaisten hölmöydelle.

Pennuille Jaffaa

Ihanaa aktivoitumista, ovat omatoimisesti alkaneet hankkia rahaa eikä vain pelkästään luukuttaa Kelaa

Sirpa-Tuula

Tämä on RASISMIA!!!! Koska valkoiset Suomalaiset KELA-NATSIT eivät anna tarpeeksi sossurahaa niin nämä nuoret viattomat, seksikkäät RASISMIN UHRIT ovat pakotettuja LAINAAMAAN tavaroita rikkailta Suomalaisnuorilta. Sitäpaitsi nämä poloiset, viattomat yhteiskunnan rääkkäämät, rasismin takia nurkkaan ajetut super-älykkäät voimavarat, olivat varmasti epätoivoisten LIEVIEN väitettyjen tekojensa jälkeen HYVIN PAHOILLAAN!!!!!!!!!
HÄVETTÄÄ OLLA SUOMALAINEN!!!!!!

Patu

Raukat käyvät porukalla vuosia nuoremman kimppuun ja vielä aseistautuneina. On siinä kyllä varsinaisia velliperseitä pelkureita. Vetelykset vielä hakkaavat tuttöäkin. Kyllä asia on vaan niin, että lähtökohtaisesti ihmisoikeudet on jokaisella, mutta ne voi itse omalla toiminnallaan menettää. Kuka käyttäytyy kuin pelkkä eläin ei voi nauttia mistään ihmisille kuuluvista oikeuksista. Hullut rakkikoirat tulee lopettaa samantien. Jos nuo olisivat ihmisiä niin ajattelisivat ainakin minkä häpeän ovat perheelleen tuottaneet raukkamaisella käytöksellään. Miehet kun ei tuollaista tee. Ei mulla muuta.

fatwantarkistaja

Minkä ihmeen häpeän? Noiden klaanit palvoo noita sankareina. Alistavat vääräuskoisia, kuten muslimin kuuluukin. Tietty joukkoraiskaamattomuudesta koituu selkäsauna, mutta arvoasteikolla pojat nousevat ”Enon” jalanjäljille ja suunta on lupaava.

Anonymous

Ruotsin perässä mennään. Nämä maahanmuuttonuorten muodostamat katujengit tulevat olemaan tulevaisuutta, niin hesassa kuin muuallakin suuremmissa kaupunkeissa. Voi vain toivoa ettei tule kohdalle!!! Tosin täällä kyllä tulee puukosta hätäseen!!

ed karvinen

….piti sanoa että puukosta tulee heti jos henkeä tai omaisuutta uhataan. Kotona saa jopa luodin otsaansa…tai kirveen 😉