Apaattinen pakolaislapsi ja yksintullut turvapaikanhakijalapsi – klassikkobluffit

ensamkommande_logner
Lapset osoittavat mieltä Tukholmassa viime kesänä. Tukijoukkoon on saatu naisia ja lapsia.

Ruotsissa on tullut viime päivinä esille nyt jo aikuisia henkilöitä, jotka ovat kertoneet, että takavuosien ”apaattinen turvpaikanhakijalapsi” oli puhdasta huuhaata. Vanhemmat pakottivat lapsiaan näyttelemään apaattista ja turvapaikka-aktivistit uskoivat.

Pt-mediassa asiasta on kirjoitettu jo aiemminkin. Ilmiön paljastuminen huuhaaksi ei siis ole ainakaan tämän pöydän ääressä mikään yllätys. Alla oleva kirjoitus on julkaistu jo vuosi sitten. Käsittelin siinä apaattisia lapsia, jonka tuoreempi trendi on yksintulleet lapset.


 

Lapsipakolaisten sanakäsitteillä on mielenkiintoinen historia. Joskus 00-luvun puolessa välissä mediassa ja julkisuudessa alkoi pyöriä käsite ”apaattiset pakolaislapset”. Tässä vaiheessa ei puhuttu vielä yksintulleista. Apaattiset lapset olivat perheensä mukana tulleita pakolaisia ja jostain kumman syystä lapsista tuli hyvin apaattisia. He vaipuivat syvään depressioon, puhumattomuuteen, alakuloon ja syömättömyyteen. Tytöillä esiintyi anoreksiaa ja pojilla muita häiriöitä. Ikähaitari näillä apaattisilla lapsilla oli muutamasta vuodesta jonnekin teini-ikään.

Lapsia kuskattiin psykiatreille ja psykologeille, mutta mitään muuta syytä apatialle ei keksitty kuin ”sotatrauma”. Alkoi muutaman vuoden kestänyt öyhötys, politiikot ja media pistelivät parastaan, jotta apaattisille lapsille saataisiin sympatiapisteitä ja rajoja avoimemmiksi.

Vuoden 2007 aikana vouhka oli pahimmillaan. Tutkivat journalistit ”paljastivat” kuinka väitteet, että lapsia manipuloitiin apaattisiksi, oli huuhaata. Tutkivien journalistien ja erilaisten lausuntoautomaattipsykologien mukaan lapsukaiset olivat aikuisten oikeasti apaattisia. Nimittäin tietyt tahot yrittivät kertoa, että vanhemmat manipuloivat lapsensa näyttelemään apaattista oleskeluluvan toivossa. Sympatiapisteet säälillä oli sen leikin nimi. Ja kyseenalaistaja rasisti.

Apaattisten lasten asiaa vatuloitiin vielä jonnekin vuoden 2008 hujakoille, kunnes koko asia yhtäkkiä vain loppui. Apaattiset pakolaislapsiparat yksinkertaisesti hävisivät mediajulkisuudesta. Ihan kuin lapset olisivat tervehtyneet ja saaneet elämänilonsa takaisin.

Mistä oli kyse? Kouluesimerkki jonkinlaisesta joukkopsykoosista. Turvapaikanhakijoina tulleet perheet tajusivat suuressa mittakaavasssa, että jos lapsi esittää apaattista psykoosipotilasta niin mahdollisuus oleskelulupaan saattaa kasvaa merkittävästi. Tätä ajatusta tuki massiivinen mediarummutus ja sitä myöten saadut sääli- ja sympatiapisteet. Turvapaikka-aktivistit taas kannustivat perheitä ja lapsia apatiaan, ikäänkuin tahattomasti. Pakolaisten perheissä käytiin kotikäynneillä tutkimassa oliko perheessä apaattisia lapsia. Apaattisia lapsia etsittiin todisteeksi, että sellaisia on olemassa. Apaattisia lapsia löydettiin, koska niitä haluttiin löytyvän.

Lopulta bluffi meni niin överiksi, että siltä tipahti pohja. Se loppui kuin seinään. Tänä päivänä ”apaattiset pakolaislapset” nostavat hienoisen punan ihmisten kasvoille jos sen nostaa puheenaiheeksi.

2885148_1200_676
Yksintulleita lapsia.

 

Seuraavana nousi täysin uusi ja erilainen trendi, ”yksintulleet turvapaikanhakijalapset”.

Tämä fenomi alkoi joskus 00-luvun lopulla. Aluksi annettiin ymmärtää, että totta tosiaan, 3-10-vuotiaat pallerot matkustavat omatoimisesti Somaliasta/ Afganistanista/ Eritreasta toiselle puolelle maailmaa Ruotsiin pakoon sotaa, vainoa ja kidutusta. Niin rohkeita, mutta niin haavoittuvia lapsia. Ihan yksin matkustavat rekka-auton taka-akselin päällä puoli maapalloa ja pulikoivat merien yli. Sitten kävelevät Euroopan läpi Ruotsiin. Media ja julkinen keskustelu siis oikeasti antoi ymmärtää, että yksintulleilla lapsilla tarkoitetaan lapsia siinä mielessä kuin sana lapsi ymmärretään.

Tässä asiassa on kaksi suuntausta. Ruotsiin tosiaan tuli varsinkin vuoden 2015 invaasion aikana lapsia. Lapset salakuljetettiin luultavasti pakettiautoilla Euroopan läpi Ruotsiin. Afrikasta tuli monta autolastillista 8-15-vuotiaita lapsia, jotka jätettiin kaupunkien sosiaalitoimen tai poliisin pihalle. Vähän kuin käki, joka käy munimassa munansa pikkulinnun pesään.

Toinen, ja suurempi suuntaus alkoi sen jälkeen kun omatoimisesti maahan yksin tulleet lapset alkoivat osoittautua ei-niin-lapsiksi. Suurin osa lapsista olikin aikuisia. Toissa vuoden kesä oli käännekohta. Tukholmassa ja ympäri Ruotsia oli suuria afgaanien mielenosoituksia, jossa he vaativat saada jäädä Ruotsiin. Media puhui ”yksintulleista turvapaikanhakijalapsista”.

Media kuitenkin itse sössi homman, sympatian kerjuu epäonnistui. Nimittäin media huusi suurin otsikoin miten yksintulleet lapset osoittavat mieltään. Taas annettiin oikeasti ymmärtää, että oikeat lapset osoittavat sitä mieltään. Ihmisten tyrmistys oli silmiinpistävää kun media julkaisi kuvia mielenosoituksista ja kuvia aikuisista miehistä. Tekstissä kerrottiin lapsista. Ihmiset olivat todellakin kuvitelleet, että toreilla mieltään osoittaa 3-15-vuotiaat lapset. Ristiriita oli kuitenkin liian ilmeinen. Lapsina esiintyvät miehet eivät saanetkaan sympatiapisteitä ja jopa jotkut politiikot kyselivät, että mitä pelleilyä tämä nyt oli.

Nyt media teki nopean uusinta-arvion ja jutuista tipuettiin sana ”lapsi” pois. Puhuttiin vain ”yksintulleista”. Tätä etsikkovaihetta kesti joitakin kuukausia. Nyt uudissanaksi on vakiintunut yksintullut nuorukainen/ nuori aikuinen. Käytetäänpä joskus jopa sanaa yksintullut aikuinen.

Yksintullut turvapaikanhakijalapsi on toisin sanoen jäämässä pikkuhiljaa historiaan. Se on vanhahtava sanonta, ihan kuin apaattinen turvapaikanhakijalapsikin. Ei ollut yksintulleita lapsia, oli vain nuoria aikuisia. Ei ollut apaattisia pakolaislapsia. Oli vain lapsia. Mutta jollekinhan ne sympatia-säälipisteet on kerättävä.

Molempia tapauksia selittää suurinpiirtein samat tekijät. Turvapaikka-aktivistien fanaattinen toiminta ja jonkinlainen joukkohulluus. Kannattaa huomata, että suurin osa valtamedioista kuuluu turvapaikka-aktivistien leiriin. Kun taas ne, jotka epäilivät eivät uskaltaneet kyseenalaistaa asiaa. Pelissä oli kuitenkin rasismi-leima. Se, joka kritisoi, on rasisti ja natsi. Ruotsissa mikään muu ei ole pahempaa kuin rasistin leima. Korkea-arvoinen lääkäri pitää mieluummin suunsa kiinni kuin menettää hyväpalkkaisen työnsä rasismi-leiman takia. Tai haluaako joku päästä sosiaaliseen banniin rasismi-leiman takia. 

Näitä samanlaisia huuhaa-ilmiöitä on useita. Apaattiset ja yksintulleet lapset eivät ole mitenkään erityistapauksia. Samoja katteettomia ilmiöitä ovat Balkanin maantiellä vaeltavat akateemikot, hoitovajeen paikkaajat, kaarnalaivan kapteenit, Iranista tulevat afgaanipakolaiset, pakolaisten aiheuttama Ruotsin talouskasvu, bussien jääminen pysäkille ilman pakolaisia jne jne jne. Koko turvapaikkashow perustuu mielikuville ja kuka osaa parhaiten kerätä säälipisteet.

 

 

 

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

25 thoughts on “Apaattinen pakolaislapsi ja yksintullut turvapaikanhakijalapsi – klassikkobluffit

  1. Joissakin tapauksissa kävi ilmi että vanhemmat olivat syöttäneet lapselle rauhoittavia lääkkeitä jotta tämä vaipuisi koomaan ja voitaisiin vedota apatiaan. Kyllä matu siis keinot keksii, jopa oman lapsensa terveyden kustannuksella.

    98
    1. Tyttölasten vammauttaminen väkivallalla, lääkkeillä tai tukehduttamalla on myös vapaalippu koko perheelle jäädä tarvittavien palveluiden ääreen.

      19
    2. Sama taktiikka kuin köyhissä maissa kerjäläisillä. Saatetaan jopa vahingoittaa lapsia, jotta ne herättäisivät sääliä ja kolikko tippuisi kerjuukuppiin. Kun tarjolla on ilmainen elämä apaattisen lapsen avulla, tokihan niitä apaatisia lapsia löytyy.

      Itseään suvaitseviksi kutsuvaty eivät tiedä elämästä tuon taivaallista, kun menevät noin helppoon. Saattavat kyllä mennä ihan halustakin, koska ammattisäälijät, jotka lypsävät omaa kansaa vieraidensa hyväksi, ovat häikäilemättömiä ja vallanhimoisia.

  2. Jutussa mainitut vouhotukset ja kamppanjat lisäävät inhoani ja epäluottamustani valtamediaan ja koko systeemiin. Media ottaa jonkun asian, jota se jauhaa ja jauhaa, kunnes tulee nolo loppu. Mitään vastuuta se ei ota, kun se jää kiinni housut kintuissa. Media kuvittelee, etteivät ihmiset muista aikaisempia kömmähdyksiä. Tietenkin fiksut ja/tai vaihtoehtomediaa seuraavat ihmiset ovat heti tajunneet, että Neuvostoliitto oli tyrannia, weapons of mass destuctioneita ei löydy, sikapiikki on täysin vaarallinen, turvapaikanhakijalapset eivät ole lapsia eivätkä turvan tarpeessa. Valtamediaan ja systeemiin uskojilla elämä on jatkuvaa vouhotuksiin menemistä ja noloja/ vaarallisia loppuja.

    69
    1. Valtamediaa on turha haukkua silloin kun ei ole syytä. Esim. Expressen kunnostautuu nykyään yhä useammin maahanmuuttokriittisillä artikkeleilla ja kolumnisteilla ja heitä pitää rohkaista tekemään lisää koska levikki on suuri ja näinollen tärkeä.

      Iso artikkeli asiasta: https://magasinetfilter.se/granskning/ohorda-rop/

      Jos poliitikoilla olisi järkeä ja munaa heittäisivät ulos jokaisen apatia-, tulomaa- ja ikävalehtelijan perheineen välittömästi. Nämä tyypit ovat tulleet maksamaan miljardeja yhteiskunnalle ja se kaikki on pois vanhuksilta, sairailta ja lapsilta.

      21
  3. Lanttumaakarit suosittelevat apaattisen lapsukaisen piristämiseksi vaikkapa kynttilän valoa tai tähtisadepuikkoa.
    Vanhemman apaattisen lapsen piristämiseen pitää polttaa muutama auto.

    61
  4. Lisäksi Suomessa oli klassikko ”apeat verhot”, jossa toimittaja kuvaili, oliko se nyt vastaanottokeskuksen, oloja ankeiksi kertoen miten ”verhot roikkuvat apeina”. Kotonani verhot roikkuvat jatkuvasti, mutta en tähän päivään mennessä ole onnistunut tunnistamaan niiden tunnetilaa.

    86
    1. Eikös siellä ollut yhtenä kesänä myös liian kuuma ja sukatkin haisivat. Puuro on myös pahaa.

      50
        1. Tämä on varma verenpaine nousee-kommentti. Ei tarvitse kuin vähän mietiskellä, niin jo kohisee.

  5. Apean maan apea kansa jatkaa kohtii apeaa tulevaisuutta. Mutta matuilla on kliffaa ja sehän on pääasia.

    49
  6. Voimmeko tästä tehdä johtopäätöksen että pakolaiset eivät ole pakolaisia, vaan valehtelijoita? Uskallan väittää näin. Myöskin historia ja tilastot tukevat tätä absoluuttista totuutta. Tämä on faktaa. Tämä on tiedettä. Toisaalta tämä on jo ollut meillä tiedossa tuhat+ vuotta, se että muslimi valehtelee vääräuskoiselle ei ole mikään uusi ja yllättävä muoti-ilmiö. Valitse puolesi, minäkin valitsin. Nähdään lopussa kuka valitsi oikein.

    61
    1. Kääntäen voisi myös kysyä, että milloin joku on nähnyt viimeksi oikean pakolaisen? Siis ihan niin, että todistettavasti olisi hengenlähtö ollut edessä muutoinkin kun omien puheiden mukaan, Ja niin ettei pakolaisuuden syynä ole armeijaan joutuminen/naimisiin joutuminen/viihde-elektroniikan puute/paskamajassa asuminen.

      32
      1. Eiköhän siinä tullut ne tärkeimmät syyt. Se, että ihmiset haluavat paremman elämän, on luonnollinen asia. Turvapaikkajärjestelmä/pakolaisuus ei ole kuitenkaan siirtolaisuuskanava. Mitä se pitkälti nyt on. Siirtolainen vastaa itse kustannuksistaan ja jos se ei onnistu, palaa kotimaahan. Ikävää tällainen valehtelu. Jos kaikki alamme valehtelemaan, luodaan samanlainen yhteiskunta, jonka vuoksi nämä ihmiset eivät halua elää kotimaissaan.

  7. Yksintullut apaattinen kristityksi kääntynyt homo turvapaikanhakijalapsi saa taatusti turvapaikan kun toinen sandaali ylittää valtakunnan rajan.

    24
  8. Kun palkintona on ilmainen ylläpito loppuelämäksi, röyhkeimmät ja vahvimmat jyräävät muut.

    29
  9. Moraalisäteilevät höpönassut/median omat hihhulit eivät tarvitse muuta kuin halveksuntaa osakseen ja tämä halveksunta voidaan kohdistaa heihin ivaamalla, pilkkaamalla ja nauramalla heille.

    10
  10. Ylekin on nyt uutisoinut tästä paljastuksesta. Uutisen lopussa kerrotaan natsikorttia pelatun. Nimittäin teeskentelystä uutisointi ”pelaa äärioikeiston pussiin” eikä sitä näin ollen ilmeisesti olisi arvostelijoiden mielestä saanut tehdä. On kyllä järkyttävää, että journalistien sananvapautta yritetään tällaisella painostuksella kaventaa.

    14
    1. Tottakai se pelaa äärioikeiston pussiin mutta se ei ole äärioikeiston vika vaan matukelmien itsensä. Omamaali.

      14
    2. Niin. Ilman matuja ei olisi ”ääriääriäärioikeistoakaan”. Milloin ne poistetaan, että voidaan taas kinastella vappumarsseista kommareiden kanssa kaljajuottolassa, kuten ennen vanhaan?

  11. Valtamediaa on turha haukkua silloin kun ei ole syytä. Esim. Expressen kunnostautuu nykyään yhä useammin maahanmuuttokriittisillä artikkeleilla ja kolumnisteilla ja heitä pitää rohkaista tekemään lisää koska levikki on suuri ja näinollen tärkeä.

    Iso artikkeli asiasta: https://magasinetfilter.se/granskning/ohorda-rop/

    Jos poliitikoilla olisi järkeä ja munaa heittäisivät ulos jokaisen apatia-, tulomaa- ja ikävalehtelijan perheineen välittömästi. Nämä tyypit ovat tulleet maksamaan miljardeja yhteiskunnalle ja se kaikki on pois vanhuksilta, sairailta ja lapsilta.

    11
  12. Muhamettilainen turhis valehtelee aina vääräuskoiselle jos siitä on etua sluibailemisessa.
    Tämä on hyvä jokaisen tietämättömänkin painaa viimeistään nyt mieleen,
    sillä näin se vain on täällä. Eikö olekin herttaisia nämä tunkeutujat ja valloittajat?
    Amen.

    10

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.