Tukholman ilta: Uusruotsalaiset vs. poliisit: 2-1

a664c2751823bc5c_800x800ar.jpg

Tukholman Kistassa tapahtui maanantain iltapäivän ja illan mittaan mielenkiintoinen tapahtumaketju, jossa uusruotsalaiset voittivat poliisin 2-1.

Tapahtumat alkoivat noin klo 15.00 aikaan kun 4-5 nuorukaista päätti ryöstää Kista Galleriassa (vrt. esim Itäkeskus Helsingissä tai Sello Espoossa) urheilukaupan. Nuorukaiset katsoivat, että Intersport olisi hyvä ryöstökohde. Kauppaan mentiin puukot esillä. Tai tarkasti kyse ei ollut varsinaisesti ryöstöstä sen oikeassa merkityksessä vaan pikemminkin omatoiminen päällepukeminen. Nuorukaiset nimittäin vetivät päällensä Adidaksen verkkareita ja huppareita ja poistuivat sitten paikalta.

Myyjä yritti juosta perään, mutta turhaa. Poliisi saapui paikalle ja vihellyksen jälkeen yksi parikymppinen uusruotsalainen otettiin betonikoppiin epäiltynä varkaudesta ja laittomasta uhkauksesta.

Mitenkö poliisi pääsi tekijän jäljille? No tekijät, tai ainakaan kyseinen tekijä ei vaivautunut edes poistumaan paikalta vaan jäi pällistelemään uteliaiden ihmisten keskelle tapahtunutta.

Tilanne erätauon jälkeen uusruotsalaiset-poliisi 0-1.

Alkoi toinen erä, kello oli nyt 21.50. Useat partiot yrittivät pitää järjestystä yllä, sillä päivällisen ryöstö/ varkauden jäljiltä uusruotsalaisille oli jäänyt paha mieli kaverin jouduttua putkaan. Eli oli tapahtunut ns. mielenpahoittaminen. Alkoi kivisota.

Kymmenet nuorukaiset kaivoivat katukivet esille ja aloittivat paikalla olleen kahden poliisipartion kivittämisen. Tilanne tasaantui 1-1 kun poliisipartiot joutuivat perääntymään paikalta. Uusruotsalaiset tekivät vielä yhden maalin kun poliisiauto saatiin särjettyä tuusan nuuskaksi. Tilanne uusruotsalaisille 2-1, joka olikin lopputulos. Paikalle saapui nopeasti kymmeniä poliisin apupartioita, mutta peli oli kuitenkin ohi eikä jatkoajalle menty.

Tämän jälkeen uusruotsalaiset vetäytyivät voittajina paikalta ja poliisin tehtäväksi jäi enää yrittää palauttaa arvovaltaa. Mutta se oli menetetty. Edes kahvin ja pullan kanssa tehty vakavuuskeskustelu ei palauttaisi sitä.

POLISEN

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

31 thoughts on “Tukholman ilta: Uusruotsalaiset vs. poliisit: 2-1

  1. Uusruotsalaiset ovat touhukkaita ja innovaatiokykyisiä järjestämään töitä ja uusia työpaikkoja. Ruotsin pommiryhmällä työt vain lisääntyy ja 10000 uutta poliisia tarvitaan kahveen keittelyyn ja pullien paistamiseen. Monikulttuurisuus luo rikkautta, vai miten se oli.

    85
  2. no mut ku ne tekee niin saatanan hyvää ruokaa… ne kaikki korkeakoulutetut moniosaajat siis (0,1%)

    63
  3. Tätän ne tietyt piirit on Suomessakin vuosikymmeniä halunneet, että väkivalltakoneistoa tulisi kasvattaa.

    Toisella kädellä otetaan rosvoja maa täyteen, niin toisella kädellä ”turvallisuus palveluja” saadaan kasvatettua.

    68
    1
    1. Kuten jo aikaisemmin kerroin, työkaveri kertoi Puolan uutisien sanoneen Suomen luvanneen ottaa 30 000 persereikää lisää. Tuskin tämäkään määrä riittää Ohiajolle, sillä Hölmölä täytyy saada kehitettyä Paskantaniaksi asti vaikkei sitä voisi kutsua kuin ainoastaan taantumukseksi.

      76
      1. 30 000! Onko keharit loppumassa sukupuuttoon? Ne kannattaa haalia kaikki, ei niitä saa kohta enää kukaan.

  4. Noi on hauskoja noi joukkokiimaiset hysteeriset apinat kun ovat tuossa pahimmassa kakanheitto-iässä. Kelataan aikaa 10 vuotta eteenpäin kun kakanheitto kavereitten kanssa ei enää kiinnosta ja pitäisi jonkunnäköistä elämää ja tulevaisuutta suunnitella. Ei ole kielitaitoa, ei ole lukutaitoa, ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, ei ole töitä, ei ole rahaa, ei tulevaisuutta. Järkyttävä, saamaton paska, turha muslimiluuseri jota ei edes voi pakkonaittaa kenellekään kun hävettää niin saatanasti. Kaikki on paskaa ja kaikki on rasistien vika tietenkin. Onneksi omistaa sentään hienot 10 vuotta vanhat Adidasverkkarit jotka voi vetää jalkaan kun menee iltaisin ulos puskiin odottelemaan yksinäisiä koiranulkoiluttajanaisia.

    65
    1. Myös luottotiedot ovat paskana eikä yrityksenkaan perustaminen onnistu kun ei ole alkupääomaa, ainoa kebabbi mitä tyypit vääntää on kamapäissään kaupan taakse kyykkyasennossa.

      29
    2. Älä nyt rupea noita säälimään. Voi sen työskentelevän muslimin auton pottaa vielä keski-iässäkin, oppii sekin vielä olemaan, kun ei saa vakuutuskorvauksia.

  5. Poliisilla on oikeus suojata itsensä sekä muut kansalaiset hengenvaaralliselta kivisateelta käyttämällä voimaa joka pysäyttää murhien yritykset,
    tuossakin tapauksessa tappavat laukaukset olisivat olleet oikeutettuja ja tuo ilveily olisi loppunut.

    45
  6. Minun valtiossani kiinnisaatu pakotettaisiin paljastamaan kaverinsa ja sitten he vain katoaisivat.

    34
  7. Ottelun käänne kohta/ kulminaatio piste oli ,kun newes ruotsalaiset lisäsivät fysisyyttä peliin ja heppoisempi vastustaja ei pystynyt vastaamaan ,vaan luovutti oman maalin edustansa ennakkoon heikommile newes joukiolle.Den glider in 🙂

    22
  8. Onhan Ruotsillakin armeija. Mikseivät he puutu näihin tapahtumiin? Koska ovat liian kauan loisineet suomalaisten siivellä. On viikingeiltä mennyt sisu housunlahkeeseen. Se on kuitenkin heidän ongelmansa. Me emme saa enää tukea heitä.

    7
    2
    1. Ei armeija voi puuttua tapahtumiin, sillä sotilailta pöllittäisiin aseet ja se tekisi uusruotsalaisista entistä vaarallisempia.

      20
      1. No onhan armeijalla Carl-Gustav ja sen uudemmat versiot. Ei tarvitse olla nokikkain.

    2. Onhan Ruotsillakin poliisi. Tämä ei ole mitään vittuilua kommentistasi, vaan pitäisi laittaa ajattelemaan. Samanlainen poliisi kuin meilläkin, aseet ja kaikki.

    1. Kelassa oli työssä huivipäinen nainen ja asiallisempi kuin yksikään paikallinen femakkopallinaama, on niitä mukaviakin ihmisiä.

      1
      6
    2. Apteekkiin ei nyt taida mikään kieli-/ammattitaidoton tollo päästäkään, ainakaan Suomessa. He ovat liki järjestään lääkäriä osaavampia oman kokemukseni mukaan.

  9. Seuraavana päivänä sikäläinen nettipoliisi teki vastaiskun ja kirjoitti ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta ja näin koki poliisin arvovallan tulleen palautetuksi.

    Kukaan muu kuin ko. vainoharhainen poliisi ei kokenut asian olevan näin.

  10. Upplands-Väsbyn kulttuuritalon ”Mässingen” sisääntuloaulassa myydään huumeita ja se johtaa nyt aulan osittaiseen sulkemiseen (SVT. Ketkähähän siellä myyvät?

  11. Pastoria käy sääliksi nuo ”toisen posken kääntävät” svedustanian koppalakit.
    Uskokaa huviksenne, se ei vaan monikultturellissa ihkussa toimi.
    Tämä Ruotsiin tullut väki vaatii perkeleen ja saatanallisen kovia otteita.
    Otteita kuin suoraan helvetistä. Vain niitä nämä röyhkeät tunkeutujat tottelevat.
    Muussa tapauksessa voitte heittää jäähyväiset sivistykselle ja valkoiselle rodunjämällenne.
    Amen.

    13

Vastaa käyttäjälle rocky Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.