Amini Nurmohammadille 5 vuotta törkeästä lapsenraiskauksesta

guy-2617866_960_720

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi alkuviikosta vuonna 1997 syntyneen Amini Nurmohammadin 5 vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta. Teko tapahatui viime toukokuussa Jyväskylässä.

Teko oli kaikenkaikkiaan hyvin törkeä. Nurmohammad kaappasi 14-vuotiaan tytön kadulta ja vei tämän väkisin kerrostaloasuntoonsa. Tyttö yritti paeta asunnosta, mutta Nurmohammad oli laittanut asunnon oven takalukkoon eikä tyttö päässyt pakenemaan. Lisksi Nurmohammad pahoinpiteli tyttöä lyömällä tätä mm. nyrkillä kasvoihin ja päähän. Sen jälkeen mies raiskasi tytön.

Nurmohammad kiisti rikoksen ja väitti, että tyttö tuli vapaaehtoisesti asunnolle ja sielläkin lähinnä halipusuteltiin. Oikeuden mukaan tytön kertomus ja vammat riittivät kuitenkin näytöksi ja tuomitis sitä myöten Nurmohammadin 5 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan tytölle korvauksia kivusta ja psyykkisestä haitasta yhteensä 15 500 euroa.

Nurmohammad pysyy vangittuna odottamaan tuomion lainvoimaisuutta.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

51 thoughts on “Amini Nurmohammadille 5 vuotta törkeästä lapsenraiskauksesta

    1. Nuoret naiset ja lapset ja tietenkin heidän koskemattomuutensa ovat tärkein asia. Silmiin pisti kyllä tuon ’Nurmo’ nimen käyttö, joka kuitenkin lienee sattumalta ko raiskarin nimessä eikä suinkaan raiskaaja ole nimennyt itseään ’al-Baghdadi’ tyyliin ottamalla suomalaisen paikannimen omaan sukunimeensä. Tosin sellainenkaan ei enää hirveästi ullattaisi.

      27
      1
      1. Tuon nimen kirjoitusasu lähtömaissa on useimmiten tavutettu
        Nur-Mohammad tai erikseen Nur Mohammad
        Ei siis aihetta syyttää Nurmossa asuvia 😉

        24
        1. Kävi klassiset, eli en huomannut Mohammedin kätkeytyneen tuohon nimeen. Ullatus oli täydellinen.

          10
      2. Jokainen joka väittää pakenevansa vainoa Suomeen, saa lantaa luvan siihen, että ne salvetaan, eli kulli tehdään toimimattomaksi. Sillä tavoiun ainakin pystytään pitämåän noiden mulkkujen mulkut pois naisista. Jos ei tarjous kelpaa, niin matkansa jatkukoon, vaikka sian vittuun!

    1. Ei karkoteta ja jos hän ei ole vielä ”suomalainen”, niin muutaman vuoden loisimisen jälkeen kylläkin ja mihinkäs hänet sitten voisi karkottaa…? EI MIHINKÄÄN!

      11
  1. Nurmohammad yleensä raiskaa nurmikolla mutta tällä kertaa sisätiloissa.

    Ja lisää Nurmo- ja Lalmohammadeja on tulossa Turkista 3,6 miljoonaa kpl jos kritisoimme Turkin toimintaa. Ruotsin uusi mulkoministeri on jo kritisoinut ja kutsunut sitä suunnilleen kansanmurhaksi (”brott mot folkrätt”).

    52
    1
  2. Herää kysymys miksi ei tullut tuomiota kidnappauksesta/vapaudenriistosta ja onko Suomessa syyttäjällä oikeus vaatia karkoitusta?

    81
    1. Ei ole syyttäjällä oikeuttaa vaatia eikä tuomioistuimella tuomita. Rangaistuksen kärsiminen jälkeen Migri karkottaa.

      27
      1
      1. Juu – karkottaa paperilla. Käytännössä äijä jää loisimaan ja vaanimaan uusia uhreja.

        51
  3. Oikea kirjoitusasu linee amini nur mohammed
    Joku yrittää piilottaa tuota mohammed sanaa?

    62
    1. suvakkisyöpäläisten keksimä peitenimi kun muslimisyöpäläinen ei itsekään muista nimeään heitettyään ”passin” Välimereen.

      42
      1
  4. Kysymyksessähän oli selvä seksuaalinen hätätila, nyt kaikki matupatjat barrikaadeille raakkumaan masentuneelle raukkaparalle armahdusta. Linnassa paskiainen on omiensa joukossa suuri sankari ja saa kosolti rispektiä.
    Vapauduttuaan odottaa karkottamisen sijaan uusi asunto, auto ja gelagold. Siitä on hyvä jatkaa perseilyä.
    Jenkeissä tuo kyrvänsyylä olisi istunut elinkautisen,päivälleen. Suomessa tuli selvästi paljousalennus. Näin se meidän demlan mädättämä ”oikeuslaitos” pitää meistä huolta.
    Paskiainen sai taatusti alimman mahdollisen tuomion.
    Me maksetaan sen löhöäminen linnassa, tuleva ilmainen yltäkylläinen elämä ja uhrille tulevat korvaukset oikeudenkäyntikuluineen.
    Toivottavasti joskus, ihan lähitulevaisuudessa tulee aika jolloin noi paskat voi teloittaa heti raastuvan ulkopuolella.
    Ei kähtävä muuta usko tai kunnioita mutta kyllä nekin mulkut pääosin kuolemaa pelkäävät. Kylläpä alkoi taas vituttamaan.

    76
      1. Pääsee ilman muuta. Päinvastoin kuin monet täällä luulevat, suomalaiset vangit eivät hyväksy tuollaisia rikoksia. Mies tulee olemaan vankihierarkiassa pohjasakkaa ja hyvä niin.

        12
        1. Seksirikolliset eivät lusi muiden vankien kanssa samoilla kongeilla vaan niitä sijoitetaan omiin osastoihinsa. Eli eivät ole missään tekemisissä muiden vankien kanssa.

          11
          2
          1. Näin on. Voi olla esimerkiksi 2 selliosastoa (lisko-osastoja) joissa on yleensä sijoitettuna näitä raiskaajia, pedareita tai joilla on johonkin muuhun syyhyn perustuva tahto olla eristyksissä muista yleisosaston vangeista.

            Esimerkiksi lisko-osastolla nro 1. on sijoitettuna ns. ”yksinäisiä” jotka hyväksyy toisensa ja tekevät päivittäiset askareensa toistensa läsnäollessa.

            Lisko-osasto nro 2:lla voi taas olla sijoitettuna ns. ”täysin yksinäisiä” jotka hyväksyvät toisensa ja tekevät päivittäiset askareensa toistensa läsnäollessa.

            Toisinaan tilanpuutteesta johtuen molempia lisko-osaston viisi kertaa päähän ammuttavia saastoja on sijoiteltu ristiin lisko-osastojen kesken ja silloin tietysti ovia avattaessa vankeinhoitajan on tärkeää muistaa, että kuka olikaan täysin yksinäinen. 🙂

            1. Joo ainakin vanhassa Kakolassa oli länsiykkösellä tuo systeemi. Sitten ne kovan luokan liskothan oli pohjoisosastolla, joka oli aivan oma vankila vankilassa.
              Useimmat seksijäbät kuitenkin sijoitetaan Kuopion vankilaan, siellä niillä on ihan oma erillinen osasto.

    1. Hihnasta olalle ja vainolaista (matuja) vastaan. Vaarassa veljet on synnyinmaa! Muu ei enää pelasta.

      19
    2. Ikävää ettei ole samat tuomiot kuin USAssa, siellä saisi jossain vaiheessa teroitetulla hammasharjalla tai itse tehdyllä puukolla pistoja kehoonsa. Vartijatkin olisivat julmempia kuin Suomen hyysärivankiloissa…

      17
  5. Muistakaa töihin lähtijät ,että te maksatte tämänkin tapauksen kaikki kulut. PAAVON SANOIN:kello aikaisemmin soimaan…

    61
    1. Myöhästy alä minuuttiakaan,työajan hukka pois
      minuutit summana miljoona ruplaa ois,

      Vladimir Vladimirovits Majakovski, Vallankumouksen jälkeen Majakovski muun muassa tekstitti propagandasarjakuvia,liekö Junes Lokka saanut innoituksen tekstittää ko.kaverilta???

      Syntynyt 19. heinäkuuta (7. heinäkuuta) 1893
      Baghdati, Georgia
      Kuollut 14. huhtikuuta 1930 (36 vuotta)
      Moskova (itsemurha).

      Ajaton runo,hieman muunneltuna sopii kivasti matujen elatukseen.

  6. Istuikohan tuokin sukka päässä oikeussalissa, kun niin hävetti / pelotti? Hei, eikös vielä aikoinaan lapsenraiskaajille käynyt linnassa huonosti? Ovatko venkulatkin jo muuttuneet suvakeiksi vai eikö moottoripyöräpoikien sisu nyt riitäkään kohdata kongilla profeetaansa seuraava islamisti?

    37
  7. Olen shokissa. Haluan myös painottaa että minulla ei ole tähän mitään osaa eikä arpaa.

    47
      1. MUTTA MINÄHÄN SANOIN ETTÄ OLEN SHOKISSA!!!!! Se vapauttaa minut kaikesta vastuusta, sitäpaitsi voin teille kertoa minuun sattuu yhtä paljon, ehkä enemmän, kuin turvapaikanhakijoiden uhreihin! MINÄHÄN TÄSSÄ SE SUURIN UHRI OLEN!!! Itken joka ilta itseni uneen, en shokkitilastani johtuen pysty edes laskemaan rahojani. Tämä on maanpäällistä helvettiä, eikä teidän rasistien huutelut auta MINUA yhtään.

        26
    1. Katsokaa tuota valokuvaa. Tuollainen, vahva tyyppi, 14-vuotiaan suomalaislapsen kimpussa! Löi nyrkillä… Sanoinkuvaamatonta. Tuoko muka mies? Mutta kaipa jossain on jo joku suvakkihoro, joka tuonkin huolii. Vielä vakka löytää kantensa.

      Tuleva lapsi hiekkalaatikolla sitten allahuakbarien välissä, muille ylpeänä kertoo vanhemmistaan! Pitäisin omat kakruni tuollaisten jälkikasvuista kaukana. Omenapuukin kun tuottaa vain omenoita, appelsiinipuu vain appelsiineja…

      32
        1. Taatusti. Arabit, jos ketkä, hallitsevat tuon valheellisen näytelmän. Yrittää uhriuttaa itsensä. ”Voi, mitä teinkään? Mitä teinkään?! Kuinka saatoinkaan olla niin paha! (pään hakkaamista seinään). Hyppään ikkunasta!” Tässä kohdin päättäväinen ihminen avaa ikkunan, varoen samalla, ettei katumuksen tehneen puukko lennä yli huoneen.

          Ei pidä puoltasekuntia uskoa. Ei olla samassa huoneessa, edes samassa maassa tuon lajin …?.. kanssa. Mutta näin on nyt näreet, kun Sipilä ja vihavasemmisto kutsui ne raiskaamaan kansaamme. Ja jopa PolPokin on näiden puolta. Punikkihan aivan kiihottuu kaikesta pahuudesta, väkivallasta. Tätähän punalippukin kuvaa. Perinteisten Suomenkansan raiskaajien verilippu.

          Entä tuon…? … epähenkilön? …uhri? Kuinka hän mahtanee jaksaa? 💐

          25
      1. Jotenkin miellän että kyseessä on vain kuvituskuva aiheeseen, kuitenkin viitettä antava.

        13
  8. Poliisi kertoi tuntevansa kaikki tulijat. Poliisi on syyllinen Suomen hallituksen kanssa.

    25
    2
    1. Oliko se joku Nerg joka sanoi ”tuntevansa islamin ja nämä pakolaiset”, tmv?
      Hänellä siis tällaisia tuttavuuksia? Makunsa kullakin.

      Moni suomalainen taas toivoisi, ettei koskaan tarvitsisi tutustua.

      34
    2. Päivi Nerg tuntee kertomansa mukaan kaikki tulijat. Tai ainakin hänen kansliansa tuntee. Joskus 2015 taisi tuon töräyttää ilmoille. On tosin sittemmin sanonut katuvansa sanomisiaan.

      24
      1. Eli: hän tietoisesti valehteli ja sai sillä aikaan tietyt seuraukset. Teeskennelty katumus ei tee tyhjäksi jo Suomelle aiheutettua vahinkoa. Yhtä asiaa seuraa aina toinen, mutta hän oli eräs vahvasti asian alkuunpanijoista, suorastaan esitaistelija.

        Hän siis aiheutti vahingon ja pyrki sitten tietenkin laistamaan vastuun. Onko hän nyt samoin aktiivisesti alkanut toimia puolustamaansa raiskaajainvaasiota vastaan? Näin aidosti katuva toimisi.

        Jos ei, hän tällä vain vahvistaa oman, henkilökohtaisen syyllisyytensä.

        Matujen rikosuhreilla tuskin on henkistä voimaa tulla plakaatein seisomaan Eduskuntatalon eteen. Muistammehan yhteiskuntamme päättäjien reaktiot 30.1.2016 Hgin Narinkkatorilla pidettyä mielenosoitustamme vastaan, jossa vaadimme naisrauhaa. Meidät tuomittiin rasisteiksi niin seta-presidentti Haloskaa kuin ev.lut.kirkon korkeinta johtoa (mm. tuolloinen Espoon piispa, nykyinen arkkipiispa Luoma) myöten. Erosin seuraavana päivänä kirkosta. Luoma itse osallistui mm. ainakin tämän vuoden Pride-kulkueeseen, eli pervot itse, mutteivät heidän uhrinsa, ovat lähellä arkkipiispan sydäntä.

        Muistan erittäin kirkkaasti tuon miekkarin, nk. vastamielenosoituksen suomalais- ja matu-raiskaajalauman huudot meille: ”Rasistit! Rasistit! Hävetkää!” Poliittisesti he olivat punikkeja. Naisrauhaamme puolustavat taas ”äärioikeistoa / natseja”. Tämä poliittinen fakta tuli itselleni nopeasti selväksi. Seisoin hiljaa paikoillani, katselin ja kuuntelin. Ihminen tarvitsee vain silmät ja korvat, silloin kaikki on tallennettuna.

        Punikki+maturaiskareiden ulvoessa poliisiaitojen takana, heitä tukevat naiset loikkivat sekaamme pilkkaamaan raiskausten uhreja ja naisrauhaa vaativaa mielenosoitustamme. Heistä oli oikein kuvatkin, mm. tässä IS:n uutisessa:
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001109714.html

        Tyynesti kannoin omaa kynttilääni kun lähdimme Narinkkatorilta Tuomiokirkon portaita. Pidättelin itkua kun laskin sinne oman kynttiläni. Tunne oli jo kauan sitten syvän vihan ylittänyt, varma tieto oikeudesta. Ja tuomiosta, jonka on myös kerran tultava.

        13
  9. Karvakyrpä lähi-idästä ei tiennyt kulttuuriamme ja eli ja nai oman kulttuurin tahdissa.
    Ja mitä kävi? No lepokotiahan siitä tuli, eli 5vee ilmaiset safkat, katto päänpäälle
    tv jne.mukavuudet.
    Pastori rukoileekin nyt, että tuo pedofiili poimisi sen kuuluisan suihkusaippuan
    väärään aikaan ja ajautuisi siinä samalla parkkeeraamaan bubballe
    ja lopulta extreme selkäsauna niin, että ophisi olemahan ruodussa.
    Aaamen…

    21
    1. Siinä mielessä kuitenkin hyvä että tuli oikea, eli ehdoton tuomio. Joskus jotain hyvääkin saa lukea, aluksi pelkäsin ehdollista..

      1. Niin juuri, Suomen mittakaavassa tuo on kova tuomio, ja se on jo hyvä merkki. Meillä on Suomessa kuitenkin vielä vangeista enemmistö suomalaisia, joten eiköhän vankilassa myös tällaisilla alimman kastin rikollisilla ole edelleen suht paskat oltavat. Ei se mitään juhlaa tule olemaan. Toivon ainakin!

  10. Kattelin eduskunnan kyselytuntia, kävi selväksi, että Hutisalo on tilaamassa näitä runsaasti lisää tänne.

    28
    1
    1. Hullu lahjottu muijja, tai vain umpyksinkertainen batiikkibimbo??
      Pastori epäilee voimakkaasti molempien combinaatiota.
      Noh…Kyllä tässä jo etukäteen hirvittää varmasti itse kutakin. milloin noita lähi-idän
      kunniattomia paskiaisia taas alkaa puskemaan oviista ja ikkunoista
      kuten 2015 ikimuistoisen invaasion aikaan. Sen verran on heikoissa hyppysiissä maamme aivot.
      ”2015 EI ENÄÄ IKINÄ!!!”
      Aaamen…

      20
      1
  11. Ensimmäisen kerran luen ulkomaalaisen saaneen yli kaksi vuotta vankeutta eli yli karkoitusrajan ajan. Hyvä.

    16
    1
  12. Ne eivät arvosta naisiaan, ja vielä vähemmän meidän naisia. Karkotus saman tien, ei täyshoitolaitokseen suunnittelemaan uusia rikoksia.

Vastaa käyttäjälle Köli Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.