Ruotsalainen viikonloppu koostuu autopaloista, ampumisista ja pommeista

Kuvakaappaus 2019-10-20 13-56-26.png

Ruotsissa on viikon aikana poltettu yhtä paljon autoja kuin naapurimaissa yhteensä vuodessa. Myös pommit ovat paukkuneet. Koko lokakuu on ollut muutenkin hyvin rauhatonta. Ampumisissa, autopaloissa ja räjähdyksissä tehdään vuoden ennätyskuukausi.

Lundissa paloi taas. Kaupungissa liikkuu jonkinlainen autopyromaani, joka on keväästä alkaen sytyttänyt tuleen muutama sata autoa. Poliisilla ei ole mitään hajua tekijästä. Viime yönä sytytettiin klo 04.30 aikaan autokatoksessa kolme autoa tuleen. Myös autokatos paloi maan tasalle.

 

Västerås

Tällä hetkellä suurin autopalo- ja tuhopolttokiima on Västeråsissa. Kaupungissa on tällä kertaa palanut koko kuluvan viikon aikana joka yö putkeen useita kymmeniä autoja. Niin ikään kuluvan syksyn aikana on ollut useita tahallaan sytytettyjä kiinteistöpaloja. Reilu kuukausi sitten sytytettiin tuleen Bjurhovdan lähiössä kuntosali. Palossa oli murhaamisen elkeet.

Kiinteistön sisäänkäynti pöngättiin mopedilla, joka sytytettiin tuleen. Palo levisi koko kiinteistöön ja sisällä olleet ihmiset joutuivat käyttämään varauloskäyntejä, koska sisäänkäynti oli tukittu palavalla mopedilla. Toissayönä yönä samassa kiinteistössä oleva pizzeria sytytettiin tuleen.

Perjantai-iltana sytytettiin vajaa kymmenen autoa autoliikkeen pihalle sytytetyssä paloryppäässä. Viime yönä tuikattiin tuleen pari autoa.

Useimmat palot pyörivät Bjurhovdan asuinalueen ympärillä. Muuan Västeråsissa asuva suomalaistaustainen mies kertoo Pt-medialle:

– Joka ainoassa palossa tekijöinä ovat ”brushat”. Eli henkilöitä, jotka tulevat maista, joissa ei harrasteta hiihtämistä. Ne hilluvat nykyään joka ostarin nurkalla ja kauppaavat avoimesti huumeita. Sitten ne riitelevät keskenään kuka on kukkulan kuningas ja näyttääkseen sen polttelevat tavallisten ihmisten tavaroita, kuten autoja.

– Jotkut julkiset paikat ovat sellaisia, että ne eivät ole enää ihmisten paikkoja. Brushat ovat vallanneet paikat, tai ottaneet tilan haltuunsa. Joskus kävin Bjurhovdassa eräässä pubissa ottamassa parit kaljat, mutta sekin paikka on nykyään kuin joku perkeleen eteinen. Kehareita tulee ja menee. Ovi käy kuin pyöröovi. Kun juo pari tuoppia niin tajuaa, että pubi on huumevarasto, josta ne hakevat tavaraa. Siksi ovi käy niin tiuhaan.

 

Muita viikonlopun pikku juttuja

Gislavedissa viritettiin puoli viiden aikaan pommi asuintalon rappusille. Ulko-ovi ja julkisivu saivat pieniä vaurioita, mutta tällä kertaa kyse ei ollut jättipommista. Haningessa tuikattiin tuleen kolme autoa viime yönä klo 03.50 aikaan. Linköpingissä murhayritus eilen illalla klo 17.15, Tukholmassa illalla klo 18.00 aikaan ampumista Norsborgissa. Yhdelle tönkköpolvi.

Siinäpä niitä alkuun, listalla ei ole kaikkia tapahtumia. Niitä voi selata poliisin sivuilta.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

8 thoughts on “Ruotsalainen viikonloppu koostuu autopaloista, ampumisista ja pommeista

    1. Kun tämä on ajankohtaista oy suomi finland ab:n osalta, muistamme ja kiitämme halosta, tuomiojaa, urpoa, sipulia, pepsodent hymyä, käteistä, hasista korjaan hassia, urpulaista, mykkää, ohituskaistaa, suonia jne. Ja kun sisäministeri nyt hoitaa muiden asioita paremmin kuin kantasuomalaisen koska heidän oikeudet nyt sattumoisin menevät kaiken muun edelle, niin pakko kysyä näin maalaisjärjellä( mikä sekin on tuomittu, koska ainoat älylliset ihmiset kuulemma ovat helsingin yliopistossa.) Että kun esim minä arvostelen sitä, että he ovat röyhkeitä kusipäitä. Siis mulkkuja. Sekin on lievästi sanottu. Kun esimerkiksi kävimme uimahallissa. Siellä mentiin pesulla käymättä sekaan vaan. Ja kuulin omin korvin miten tälläinen mussukka sanoi tytölle arviolta 8 v, ihana pylly sinulla. Ja siellä istuivat nämä mussukat uimakoulun lähettyvillä missä pikkutytöt ja opettajat olivat uikkareissa kahvilassa katsoen kiimassa miten altaaseen pulahdettiin . Oli suorastaan oksettavaa sekä raivostuttavaa seurata sivusta. Jos minä kantis menisin/käyttytyisin samoin, minut olisi viety maijaan. Mutta siinä olivat vanhemmat ns paskat housuissa. Uskomatonta.

      29
      1
  1. Kiri, kiri, Suomi! Ei saa jäädä jälkeen, Nirvana odottaa ja Paratiisin riisi!

    24
  2. On se vaan Västerås muuttunut monikultturilliseksi onnelaksi sen jälkeen kun sieltä muutin takaisin härmään. Asuin joitakin kuukausia Bjurhovdassa ennenkuin muutettiin Råbyhyn.
    Siihen aikaan Ruotsalaiset autot eivät olleet noin herkkiä syttymään mutta ei ollut kyllä matujakaan paitsi Valbyssä.
    Siellä ne jo -70 luvun puolivälissä kuokkivat pihaistutukset pois ja viljelivät vihanneksia. Kylppäreissä pidettiin sikoja ja kanoja.
    Useamman kerran palokunta kävi sammuttelemassa asuntopaloja kun ne vajakit tunkivat halkoja sähköuuniin ja sytyttivät ne tuleen.
    Kävin yhden vuoden koulua Valbyssä ja jokainen päivä oli jotain seurattavaa kun keharit sekoili.

    36
  3. Myymälävaras puukotti henkilökuntaa Jaakkanissa, ei onneksi osunut kunnolla.

    15
  4. Ruotsi on Euroopan peräsuoli nro1.
    Joku globalisti tätä sontaa sinnekin on tilaillut, toisin kuin tavallinen ruotsalainen homoilija.
    Pastorin puolesta kaikki lopalistit voi painua helvetin ikuiseen tulehen sätkimähän!
    Amen.

    33
    1
  5. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen tulee poistua maasta ja valitus tulee tehdä lähtömaasta käsin .Miksi Migri ei noudata lakeja ja sääntöjä vaan vieläpä annetaan armeija neuvojia tulkkeja käsittelemään lakienvastainen uusintahakemus joka kaiken järjen mukaan on pätemätön asiakirja.

  6. Paavo loi otsikoinnillaan uuden käsitteen ”ruotsalainen viikonloppu”. Siis ammuntaa, autopaloja, raiskauksia, murhia ja pommeja.

    On todennäköistä, että koemme Suomessakin tulevaisuudessa ruotsalaisia viikonloppuja. Onhan näitä muitakin sanontoja. Saksan Itämeren rannikolla tunnetaan ”ruotsalaiset verhot”. Niillä tarkoitettiin ennenvanhaan kaltereita.

    3
    1

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.