Oslon ambulanssi-iskun takana ei-norjalainen

647733dacb3cd40c08ecc765e950ad2cc68db30afe9b122034a00ccbc3407731.jpg

Oslon poliisi otti ambulanssi-iskusta kiinni mahdollisesti afrikkalaisen tai lähi-itätaustaisen miehen. Kuvassa esiintyvä sinistä kassia kantavan henkilön kerrotaan olevan epäilty. Kuva on julkaistu mm. nrk.no:ssa. Kannattaa kuitenkin pitäytyä vielä liian suorista johtopäätöksistä.

Poliisin mukaan etsinnässä on edelleen naispuolinen epäilty. Ambulanssi oli pysäköity Åsengatanilla kun epäilty hyppäsi auton rattiin ja lähti ajamaan. Mitään motiivia teolle ei toistaiseksi tiedetä. Missään ei ole tullut esille, että teko olisi islamilainen terrori-isku. Kiinniotetun kerrotaan olevan 30-vuotias.

Tilanne tapahtumien jälkeen on edelleen hyvin epäselvä. Nrk:n sivuilta löytyy kuvia tapahtumasta. Miehen siis kerrotaan ajaneen tai kolhineen useita ihmisiä ambulanssilla, mutta kuolleista ei ole ainakaan toistaiseksi kerrottu.

Tilanne on selvästi vakava, sillä poliisi on pysäyttänyt kaiken henkilöautoliikenteen keskustan alueelta ja bussit ajavat ympyrää.

Aftonpostenin sivulta näkyy kiinniottotilanne.

Alla kuvassa epäilty raudoissa.

Kuvakaappaus 2019-10-22 15-32-49.png

 

Alla silminnäkijöiden kuvia tapahtumapaikoilta.

L0jEldAcxBM3_El8Ijqygg_3hzRkVAYmcmofYWyfzbaQ.jpg

Kuvakaappaus 2019-10-22 15-36-14.png

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

37 thoughts on “Oslon ambulanssi-iskun takana ei-norjalainen

      1. Mahtaako kuitenkaan kuulua (kansallis)sosialistiseen työväkeen, niinkuin aikanaan ne, jotka erityisesti äärioikeistolaisíksi nykyään on nimetty?

  1. Jos se näyttää, kuulostaa ja tuoksuu afrikkalaiselta sekä käyttäytyy kun afrikkalainen niin se luultavasti on afrikkalainen

    112
  2. uskokaa tai älkää, mutta tämäkin väännetään jollain ihmeentavalla pottunokkien syyksi, on varmasti traumasoitunut oslossa…….nämä ebola-amigot on tosi fiksuja, juu osaa ajaa ambulanssiakin.

    80
      1. Influenssapiikin jälkiseuraamus, eikä syytettä. Niin se oli viime joulukuussa suomessa, kun linja-auton yritti vängätä vastaantulevien nokkaan. 2 tapausta oli vielä. Ei syytteitä!

        69
        1. Jäihän siitä teon yrittäneille rangaistukseksi loppuikäinen potutus, kun eivät onnistuneet murhayrityksissään.

          Suvakeille se nähtävästi riittää.

  3. Ja yllätys että suomalaisessa roskalehdistössä ei pystytä näyttään edes näitä norjalaisen yleisradion kuvia. Ilmeisesti ne on sisäministeriön ohjeistuksen vastasia.

    77
    1. Niin on, koska Vihreä lankakin lopetetaan tarpeettomana, koska valehteleva valtamedia tekee saman homman Virheille ilmatteeksi.

  4. https://yle.fi/uutiset/3-11031406 Ylessä että ”14.44 Kuvien perusteella epäilty on kaljupäinen ja pukeutunut maastokuvioiseen asuun.” Kumpaa uskoa? Yle myöhemmin korjaa virhettään, mutta kuka sitä muistaa kun alkuperäinen uutinen on iskostunut jo päähän. Seurataan tilannetta.

    51
    1. Ja kyllä, YLE:llä todellakin sanottiin näin:

      ”14.44 Kuvien perusteella epäilty on kaljupäinen ja pukeutunut maastokuvioiseen asuun.”

      Ja nainenkin oli kuulema vaaleaihoinen ja ruskeatukkainen.

      YLE:ssä nuolaistiin ennen kuin tipahti… Saatanan kusipäät !!! VITUN KUSIPÄÄT !!!

      CETERUM CENSEO YLE ESSE _DELENDAM_ !!!

      38
      1. Tarkoituksella ne valehtelee. On ne sairaita siellä ylessä. Haluavat terrorismiä tänne keskuuteen. Onpa kivaa.

  5. Miten tuo katollaan oleva farkku liittyy asiaan, jos uusnorski hurjasteli ambulanssilla?

    1. Kaljupäinen uusnatsi riehui ambulanssilla ja viaton sivullinen oli kolarin uhri. Kuulin Yleltä ja varisverkostosta.

      29
  6. Saako sen verran profiloida, ettei ole suomalainen pottunokka mutta ehkä huumediileri Allahin armosta.

    19
  7. taas ekaksi- tarjotaan vaihtoehtoa-* äärioikeiston** terrorismia** sanoo:

    Poliisin mukaan sillä ei ole ainakaan vielä tiedossa seikkoja, jotka viittaisivat terrorismiin. Norjalaiskanava TV2:n mukaan poliisi selvittää myös

    , voisiko teko olla yhteydessä **äärioikeiston terrorismiin**.

    uusi epidemia uhka on luotu tyhjästä MTV3 toimitajan päässä

    *äärioikeiston terrorismi eiroopassa

    on aikas heviä textiä taas

    taas ekaksi- tarjotaan vaihtoehtoa-* äärioikeiston** terrorismia**

    ääri islamistisesta iskusta vaihtoehdosta sanaakaan mtv3 jutussa

    miksiköhän näin

    siksi kun se ilmeisesti on taas sitä osastoa loppu peleissä

    pöllö laakson latva lahot eivät vain sitä halua myöntää vieläkään itsellensä

    kuka näihin tekoihin yleensä on syylinen

    eli tietty ekaksi tulee mieleen tekotapaakin ajatellen

    varastetulla autolla ihmisten päälle
    kuten MTV3 Toimitajalla

    äärioikeiston terrorismi

    vai mitä

    22
  8. *toimitaja epäily* .äärioikeiston terrorismia hyvinkin raflaavasti sanoo:

    Poliisin mukaan sillä ***ei ole*** ainakaan vielä tiedossa seikkoja, jotka viittaisivat terrorismiin.

    poliisi selvittää myös , voisiko teko olla yhteydessä **äärioikeiston terrorismiin**.

    mietikää järjellä tätä MTV textiä

    SIIS HÄH

    EI VIITAA MUTTA

    ….äärioikeiston terrorismi Vaihtoehto on totta kai olemassa

    *vahva epäilys*

    siis kun islamistista Terrorismia oikeasti epäilään

    mtv3 kirjoitaa standardi saapluunalla

    –ei ole***** ainakaan vielä tiedossa seikkoja, jotka viittaisivat terrorismiin.

    Ja taas huomenna MTV 3 Lööppi on Ehkä

    isis otti iskun nimiInsä TAI TAI ………

    No oli kuka tahansa

    vitun psyko se on joka tapauksessa

  9. Iltalehti kirjoittaa, että tekijällä on mahdollisesti yhteyksiä äärioikeistoon. Äkkiäpä tuokin selvisi ja vaikka ei pitäisi paikkaansa, pitihän se julkaistaa!

    39
    1. Niin ei mitään profilointia sitten. On hienoa asua oikeusvaltiossa, jossa säännöt ovat kaikille samat ja yhdenvertaiset. Ja media niin tasapuolinen, oikeudenmukainen ja totuutta rakastava. Täällä on yksi virallinen totuus ja rivissä ei heiluta. Tai huonosti käy. Sitä varten saatiin poliisille ne uudet hienot panssariajoneuvotkin (meniköhän termi ihan oikein). Kohta voi käydä tosi huonosti, jos ei pysy konsensuskuoron kanssa samassa äänilajissa.

  10. Norjan uutisten mukaan siellä on ammuttukin, laukauksia Poliisin toimesta, ja paikallinen ”Karhuryhmä” on paikan päällä…

  11. joo toisessa lehdessä on musta ukko syylis epältynä kuvin esitetynä

    ja toisessa valtamediassa ei kuvin

    puhutaan arjalais äärioikeisto väkivallasta

    tuota tuota tuota pieni pyyntö voisiko joku joskus kertoa miten asiat oikeasti menivät
    niin kuin silllain suoraan

    okei se on ainaklin kaupaliselta valtamedialta turha pyyntö

    heidän pitää jauhaa näitä/// epäily ///lööpejään

    eeteriin joila tienataan mamonaa

    2 päivää vaikka

    he tietäisivätkin jo asioiden faktat

    nämä kaupaliset iltapäivälehdet hs ää myöden

    ei niitä totuus kiinnosta ainostaan tuotot lööpeistä herliinin sukupuulle ymm

    ja provikat siitä rivi valehteliojoille

    tiedon pantajaa pimitäjä freelancer vasuri viher toimitaja kunnalle

    korvian myöden huume veloisaan oleville juopoille bi sexualeille

  12. Ei hätää. Rinteen hallituksen suojatti ja Nerg tietää taustat. Eli kaikki hyvin.
    Afrikka ja Lähi-itä ensin!

    27
  13. vihervasemmistolla lentelee spermat ja pillumahlat pitkin seiniä kun kantaeurooppalaisia jälleen teurastetaan

    24
    1
      1. Miepä maltan ootella vaikka kilikellot soikin päässä. Ai miksi? No kun tämä
        meikäläinen ”laatumedia” tiesi heti kertoa, että äärioikeiston tekemä. Hei haloo ylenanto ja tsadin pravda, oliko teillä siellä oma ”tomittaja” paikalla todistamassa tapahtunutta?
        Ootellan ihan rauhassa, Taju-Paavo kyllä kertoo kuinka asia meni, niinkuin aikuisten oikeesti.

  14. todella outoa kirjoitat asiaa

    näitä viher vassieita ei paljon uhrit kiinnosta

    vain se on tärkeää että lööpiin saadaan sana äärioikeisto

    ikävä joskus huomatta myos se sama tematikka kun se ääri islamisti on riehunut

    siis ne uhrit eivat ole nyky journalsmissa se pää syy kirjoitaa näitä juttuja

    vaan näiden tapausten politisointi johonkin väriin

    suoraa sanotuna aika helvetin ala arvoista toimintaa amatti journalisteilta

    kun uhrina on muslmit he tekevät heistä martyyreitä

    kun kysessä on kantavaeston edustajia islam terrorismin takia

    he eivät kerro heistä mitään

    abdulla oli suuri aarioikeisto terroristin pysäytäjä

    kuten oli ainoastaan zubierikin turussa

    kun kantaväestön kupet poliisit pysäytelvät islamisti autoilijoita jälkakäytäviltä

    he eivät ole ainakaan sankaris ainekseksi yltäneet IL IS MTV3 YLE LÖÖPEISSÄ

    saatika jonkun lapsen yliajaman perheen tuntemuksista olisimme kuuleet sanakaan

    kun syylinen on iso IS-TE iiiiiiik

  15. Eikö ole mukava maksella yleveroa, lämmittää niin mukavasti että tekisi mieli repiä tapetit seiniltä.

    20
  16. Näyttää vääräuskoiselta rasistilta.
    Nuo pitäisi kaikki potkia takaisin kotimaihinsa.

  17. Vääräuskoisia suurempi vitsaus ovat viranomaiset, suomessa on tuhansia virkakiusaajia jotka pitäisi hirttää torilla.

    5
    1
  18. Vaikea sanoa: esim. itseruskettavalla voiteella ja mustalla peruukilla voidaan saada vaikutelma, että henkilö ei ole arjalainen natsi.

  19. Olisko heppu tulossa Haparannan Ikealta kun on Ikean sininen kassi mukana. Hyvää mainosta Ikea:lle

Vastaa käyttäjälle Särmääjä Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.