Oslon ambulanssi-iskun takana ei-norjalainen

647733dacb3cd40c08ecc765e950ad2cc68db30afe9b122034a00ccbc3407731.jpg

Oslon poliisi otti ambulanssi-iskusta kiinni mahdollisesti afrikkalaisen tai lähi-itätaustaisen miehen. Kuvassa esiintyvä sinistä kassia kantavan henkilön kerrotaan olevan epäilty. Kuva on julkaistu mm. nrk.no:ssa. Kannattaa kuitenkin pitäytyä vielä liian suorista johtopäätöksistä.

Poliisin mukaan etsinnässä on edelleen naispuolinen epäilty. Ambulanssi oli pysäköity Åsengatanilla kun epäilty hyppäsi auton rattiin ja lähti ajamaan. Mitään motiivia teolle ei toistaiseksi tiedetä. Missään ei ole tullut esille, että teko olisi islamilainen terrori-isku. Kiinniotetun kerrotaan olevan 30-vuotias.
Tilanne tapahtumien jälkeen on edelleen hyvin epäselvä. Nrk:n sivuilta löytyy kuvia tapahtumasta. Miehen siis kerrotaan ajaneen tai kolhineen useita ihmisiä ambulanssilla, mutta kuolleista ei ole ainakaan toistaiseksi kerrottu.
Tilanne on selvästi vakava, sillä poliisi on pysäyttänyt kaiken henkilöautoliikenteen keskustan alueelta ja bussit ajavat ympyrää.
Aftonpostenin sivulta näkyy kiinniottotilanne.
Alla kuvassa epäilty raudoissa.
Kuvakaappaus 2019-10-22 15-32-49.png
 
Alla silminnäkijöiden kuvia tapahtumapaikoilta.
L0jEldAcxBM3_El8Ijqygg_3hzRkVAYmcmofYWyfzbaQ.jpg
Kuvakaappaus 2019-10-22 15-36-14.png

Subscribe
Notify of
guest
37 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Hulluttelua vasemmalta
Hulluttelua vasemmalta
22.10.2019 15:29

Olipa ullatus!

Erkinool
Erkinool
22.10.2019 18:12

Niin. Taas äärioikeisto asialla.

MSK
MSK
23.10.2019 13:49
Vastaa...  Erkinool

Mahtaako kuitenkaan kuulua (kansallis)sosialistiseen työväkeen, niinkuin aikanaan ne, jotka erityisesti äärioikeistolaisíksi nykyään on nimetty?

Veena Elo
Veena Elo
22.10.2019 15:35

Jos se näyttää, kuulostaa ja tuoksuu afrikkalaiselta sekä käyttäytyy kun afrikkalainen niin se luultavasti on afrikkalainen

Aina sama väri.
Aina sama väri.
22.10.2019 15:43

Ruskea iho eli potentiaalinen terroristi.

Pertti Grandell
Pertti Grandell
22.10.2019 15:43

uskokaa tai älkää, mutta tämäkin väännetään jollain ihmeentavalla pottunokkien syyksi, on varmasti traumasoitunut oslossa…….nämä ebola-amigot on tosi fiksuja, juu osaa ajaa ambulanssiakin.

Juha Sipilä
Juha Sipilä
22.10.2019 15:44

Olen shokissa.

Särmääjä
Särmääjä
22.10.2019 15:57
Vastaa...  Juha Sipilä

Norjalaismiehelle iski paniikki ja hän ajautui yksittäissattumukseen

Käskyt tulee ylempää
Käskyt tulee ylempää
22.10.2019 16:11
Vastaa...  Särmääjä

Influenssapiikin jälkiseuraamus, eikä syytettä. Niin se oli viime joulukuussa suomessa, kun linja-auton yritti vängätä vastaantulevien nokkaan. 2 tapausta oli vielä. Ei syytteitä!

Siitäs saitte, nih
Siitäs saitte, nih
23.10.2019 12:07

Jäihän siitä teon yrittäneille rangaistukseksi loppuikäinen potutus, kun eivät onnistuneet murhayrityksissään.
Suvakeille se nähtävästi riittää.

Orpoo
Orpoo
22.10.2019 16:04

Jåå-å raskaita nämä kantamukset otampa tuon pirssin tuosta.

Särmääjä
Särmääjä
22.10.2019 16:07

Ja yllätys että suomalaisessa roskalehdistössä ei pystytä näyttään edes näitä norjalaisen yleisradion kuvia. Ilmeisesti ne on sisäministeriön ohjeistuksen vastasia.

Kuka hullu vielä uskoo ns valtamediaan
Kuka hullu vielä uskoo ns valtamediaan
23.10.2019 11:16
Vastaa...  Särmääjä

Niin on, koska Vihreä lankakin lopetetaan tarpeettomana, koska valehteleva valtamedia tekee saman homman Virheille ilmatteeksi.

Totuutta
Totuutta
22.10.2019 16:08

https://yle.fi/uutiset/3-11031406 Ylessä että ”14.44 Kuvien perusteella epäilty on kaljupäinen ja pukeutunut maastokuvioiseen asuun.” Kumpaa uskoa? Yle myöhemmin korjaa virhettään, mutta kuka sitä muistaa kun alkuperäinen uutinen on iskostunut jo päähän. Seurataan tilannetta.

Vittuuntunut Stadilainen
Vittuuntunut Stadilainen
22.10.2019 17:38
Vastaa...  Totuutta

Ja kyllä, YLE:llä todellakin sanottiin näin:
”14.44 Kuvien perusteella epäilty on kaljupäinen ja pukeutunut maastokuvioiseen asuun.”
Ja nainenkin oli kuulema vaaleaihoinen ja ruskeatukkainen.
YLE:ssä nuolaistiin ennen kuin tipahti… Saatanan kusipäät !!! VITUN KUSIPÄÄT !!!
CETERUM CENSEO YLE ESSE _DELENDAM_ !!!

Vittu noita toimittelijoita
Vittu noita toimittelijoita
23.10.2019 11:19

Tarkoituksella ne valehtelee. On ne sairaita siellä ylessä. Haluavat terrorismiä tänne keskuuteen. Onpa kivaa.

Mr.Reese
Mr.Reese
22.10.2019 16:18

Miten tuo katollaan oleva farkku liittyy asiaan, jos uusnorski hurjasteli ambulanssilla?

Psykoosikonmari
Psykoosikonmari
22.10.2019 16:28
Vastaa...  Mr.Reese

Kaljupäinen uusnatsi riehui ambulanssilla ja viaton sivullinen oli kolarin uhri. Kuulin Yleltä ja varisverkostosta.

kanander
kanander
22.10.2019 16:59

Saako sen verran profiloida, ettei ole suomalainen pottunokka mutta ehkä huumediileri Allahin armosta.

taas ekaksi- tarjotaan vaihtoehtoa-* äärioikeiston** terrorismia**
taas ekaksi- tarjotaan vaihtoehtoa-* äärioikeiston** terrorismia**
22.10.2019 17:04

Poliisin mukaan sillä ei ole ainakaan vielä tiedossa seikkoja, jotka viittaisivat terrorismiin. Norjalaiskanava TV2:n mukaan poliisi selvittää myös
, voisiko teko olla yhteydessä **äärioikeiston terrorismiin**.
uusi epidemia uhka on luotu tyhjästä MTV3 toimitajan päässä
*äärioikeiston terrorismi eiroopassa
on aikas heviä textiä taas
taas ekaksi- tarjotaan vaihtoehtoa-* äärioikeiston** terrorismia**
ääri islamistisesta iskusta vaihtoehdosta sanaakaan mtv3 jutussa
miksiköhän näin
siksi kun se ilmeisesti on taas sitä osastoa loppu peleissä
pöllö laakson latva lahot eivät vain sitä halua myöntää vieläkään itsellensä
kuka näihin tekoihin yleensä on syylinen
eli tietty ekaksi tulee mieleen tekotapaakin ajatellen
varastetulla autolla ihmisten päälle
kuten MTV3 Toimitajalla
äärioikeiston terrorismi
vai mitä

SJJE
SJJE
22.10.2019 17:08

Paniikki kohtaus, ei aihetta tuomioon.

*toimitaja epäily* .äärioikeiston terrorismia hyvinkin raflaavasti
*toimitaja epäily* .äärioikeiston terrorismia hyvinkin raflaavasti
22.10.2019 17:25

Poliisin mukaan sillä ***ei ole*** ainakaan vielä tiedossa seikkoja, jotka viittaisivat terrorismiin.
poliisi selvittää myös , voisiko teko olla yhteydessä **äärioikeiston terrorismiin**.
mietikää järjellä tätä MTV textiä
SIIS HÄH
EI VIITAA MUTTA
….äärioikeiston terrorismi Vaihtoehto on totta kai olemassa
*vahva epäilys*
siis kun islamistista Terrorismia oikeasti epäilään
mtv3 kirjoitaa standardi saapluunalla
–ei ole***** ainakaan vielä tiedossa seikkoja, jotka viittaisivat terrorismiin.
Ja taas huomenna MTV 3 Lööppi on Ehkä
isis otti iskun nimiInsä TAI TAI ………
No oli kuka tahansa
vitun psyko se on joka tapauksessa

Anonyymi
Anonyymi
22.10.2019 17:40

Iltalehti kirjoittaa, että tekijällä on mahdollisesti yhteyksiä äärioikeistoon. Äkkiäpä tuokin selvisi ja vaikka ei pitäisi paikkaansa, pitihän se julkaistaa!

Anonymous
Anonymous
24.10.2019 20:43
Vastaa...  Anonyymi

Niin ei mitään profilointia sitten. On hienoa asua oikeusvaltiossa, jossa säännöt ovat kaikille samat ja yhdenvertaiset. Ja media niin tasapuolinen, oikeudenmukainen ja totuutta rakastava. Täällä on yksi virallinen totuus ja rivissä ei heiluta. Tai huonosti käy. Sitä varten saatiin poliisille ne uudet hienot panssariajoneuvotkin (meniköhän termi ihan oikein). Kohta voi käydä tosi huonosti, jos ei pysy konsensuskuoron kanssa samassa äänilajissa.

Desmond Tutu
Desmond Tutu
22.10.2019 17:45

Norjan uutisten mukaan siellä on ammuttukin, laukauksia Poliisin toimesta, ja paikallinen ”Karhuryhmä” on paikan päällä…

syy ristiriita lööpeihin
syy ristiriita lööpeihin
22.10.2019 18:01

joo toisessa lehdessä on musta ukko syylis epältynä kuvin esitetynä
ja toisessa valtamediassa ei kuvin
puhutaan arjalais äärioikeisto väkivallasta
tuota tuota tuota pieni pyyntö voisiko joku joskus kertoa miten asiat oikeasti menivät
niin kuin silllain suoraan
okei se on ainaklin kaupaliselta valtamedialta turha pyyntö
heidän pitää jauhaa näitä/// epäily ///lööpejään
eeteriin joila tienataan mamonaa
2 päivää vaikka
he tietäisivätkin jo asioiden faktat
nämä kaupaliset iltapäivälehdet hs ää myöden
ei niitä totuus kiinnosta ainostaan tuotot lööpeistä herliinin sukupuulle ymm
ja provikat siitä rivi valehteliojoille
tiedon pantajaa pimitäjä freelancer vasuri viher toimitaja kunnalle
korvian myöden huume veloisaan oleville juopoille bi sexualeille

Anonymous
Anonymous
22.10.2019 18:02

Ei hätää. Rinteen hallituksen suojatti ja Nerg tietää taustat. Eli kaikki hyvin.
Afrikka ja Lähi-itä ensin!

Anonymous
Anonymous
22.10.2019 18:41
Vastaa...  Anonymous

Duoda, duoda. Tämähän tapahtui Norjassa eikä Suomessa.

todella outoa
todella outoa
22.10.2019 18:08

vihervasemmistolla lentelee spermat ja pillumahlat pitkin seiniä kun kantaeurooppalaisia jälleen teurastetaan

Pt-media.org toimitus
22.10.2019 18:32
Vastaa...  todella outoa

Huom. Kaikissa epäiltyyn liittyvissä asioissa varovaisuutta. Teen kohta tarkempaa koostetta.

Huru-ukko
Huru-ukko
22.10.2019 19:39

Miepä maltan ootella vaikka kilikellot soikin päässä. Ai miksi? No kun tämä
meikäläinen ”laatumedia” tiesi heti kertoa, että äärioikeiston tekemä. Hei haloo ylenanto ja tsadin pravda, oliko teillä siellä oma ”tomittaja” paikalla todistamassa tapahtunutta?
Ootellan ihan rauhassa, Taju-Paavo kyllä kertoo kuinka asia meni, niinkuin aikuisten oikeesti.

niin ne uhrit
niin ne uhrit
22.10.2019 18:31

todella outoa kirjoitat asiaa
näitä viher vassieita ei paljon uhrit kiinnosta
vain se on tärkeää että lööpiin saadaan sana äärioikeisto
ikävä joskus huomatta myos se sama tematikka kun se ääri islamisti on riehunut
siis ne uhrit eivat ole nyky journalsmissa se pää syy kirjoitaa näitä juttuja
vaan näiden tapausten politisointi johonkin väriin
suoraa sanotuna aika helvetin ala arvoista toimintaa amatti journalisteilta
kun uhrina on muslmit he tekevät heistä martyyreitä
kun kysessä on kantavaeston edustajia islam terrorismin takia
he eivät kerro heistä mitään
abdulla oli suuri aarioikeisto terroristin pysäytäjä
kuten oli ainoastaan zubierikin turussa
kun kantaväestön kupet poliisit pysäytelvät islamisti autoilijoita jälkakäytäviltä
he eivät ole ainakaan sankaris ainekseksi yltäneet IL IS MTV3 YLE LÖÖPEISSÄ
saatika jonkun lapsen yliajaman perheen tuntemuksista olisimme kuuleet sanakaan
kun syylinen on iso IS-TE iiiiiiik

Nähtyon
Nähtyon
22.10.2019 19:02

Eikö ole mukava maksella yleveroa, lämmittää niin mukavasti että tekisi mieli repiä tapetit seiniltä.

Rasistit takaisin kotimaihinsa
Rasistit takaisin kotimaihinsa
22.10.2019 20:32

Näyttää vääräuskoiselta rasistilta.
Nuo pitäisi kaikki potkia takaisin kotimaihinsa.

Nosturiautolla vaan
Nosturiautolla vaan
22.10.2019 20:39

Vääräuskoisia suurempi vitsaus ovat viranomaiset, suomessa on tuhansia virkakiusaajia jotka pitäisi hirttää torilla.

Aappa
Aappa
22.10.2019 23:14

Vaikea sanoa: esim. itseruskettavalla voiteella ja mustalla peruukilla voidaan saada vaikutelma, että henkilö ei ole arjalainen natsi.

Ikean mies
Ikean mies
23.10.2019 09:18

Olisko heppu tulossa Haparannan Ikealta kun on Ikean sininen kassi mukana. Hyvää mainosta Ikea:lle