Helsingborgissa täysi sotatila, yöllä pommi-iskuja

Kuvakaappaus 2019-10-31 15-24-55

Helsingborgissa saatiin maistaa viime yönä todellista sotatoimialueen tunnelmaa. Kaupungissa tehtiin kaksi isoa räjähdystä, joissa kiinteistöt saivat isoja vaurioita ja lasi helisi.

Ensimmäinen jytky tehtailtiin klo 02.30 aikaan. Ragnvallagatanilla kerrostalon edustalla tai aulassa tapahtunut räjähdys rikkoi kaikki lähialueen ikkunat ja rakenteet saivat suuria vaurioita. Kymmenet ihmiset olivat tekoaikaan nukkumassa kun makuuhuoneiden lasit helisivät sisään.

Rakennus sai suuria vaurioita, mutta kukaan ei loukkaantunut ainakaan vakavasti.

Seuraava pommi tipautettiin tasan tunnin päästä klo 03.30. Albrogatanilla tehty pommi-isku tapahtui myös kerrostalon edustalla. Kunnon paukku, jossa niin ikään kaikki lähialueen ikkunat helisivät sisään ja rakennus sai suuria vaurioita.

Tässäkään iskussa ei kuitenkaan tiettävästi ole loukkaantuneita.

Poliisi tutkii molempia tekoja vaaran aiheuttamisena, mutta ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta. POLISEN

Alueen asukkaat ovat päivän aikana kertoneet eri medioille, että pelkäävät. Jotkut luulivat, että ovat itse olleet pommituksen kohteena. Jotkut kertovat, että aikovat muuttaa pois. Kysymys kuuluu, minne?

 

 

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

30 thoughts on “Helsingborgissa täysi sotatila, yöllä pommi-iskuja

  1. ihanaa jokapäiväistä ”multikulttuuria” ja suomen paskamediat hyssyttelee swedestanian pommi-iloittelua 👍

    85
  2. Mikähän kaupunginosa se mahtaa olla kun täällä alkaa paukkua? Mistähän alkaa? Mutta ei se mitään. Kuten luotettava yle kertoo txt sivuillaan, saamme suomeen kuolonuhri keskuksen. Eli terrori iskun varalle. Sinne sitten roudataan raadot.

    43
        1. Muistan lukeneeni jokunen vuosi sitten että hommattu on, ei vaan perkele muistu mieleen että kuka ja mihin on sijoitettu.
          SAINT kerhollahan niitä luulis olevan luolissa ihan työn luonteen puolesta.

          10
        2. Niihin aikoihin, kun tuli tämä selvitys valmiustilasta miljoonan pakolaisen mahdolliseen tuloon ja suomalaisten asuntojen pakkolunastuksesta näille tulijoille, liikkui tämä juttu armeijalle toimitetuista suurista määristä rumispusseja.

  3. No ei ainakaan Suomeen jos on siellä Ruotsissa äänestänyt jotain Sverigedemokraattia suvakimpaa. Koska silloin on vain metsä vastannut niin kuin on sinne huutanut, olisivat nyt tyytyväisiä moni-ihanuuteen.

    33
    1. Sanotaanko näin että skandinaavi naiset ovat maineensa ansainneet etelänmaissa.

      22
      1. tämä on aito, tuo toinen kiusalla tehty häväistystili, jota twitter ei suodtu poistamaan pyynnöistä huolimatta, vaikka tekijä esiintyy tämän toisen nimellä. kertoo kaiken twitterin anti-white politiikasta.

        1. edit. kirjoitusvirhe. tämä on aito, tuo toinen kiusalla tehty häväistystili, jota twitter ei suostu poistamaan pyynnöistä huolimatta, vaikka tekijä esiintyy tämän snellmannin nimellä. kertoo kaiken twitterin anti-white politiikasta.

  4. Svenssonit nyt on ja pysyy siellä omalla läntillään. Tätä on tilattu, nyt sitä on saatu. Naattikaa

    24
  5. Kyllä kai ruotsalaiset noihinkin pikkuhiljaa tottuu. Vasemmisto voi aina selitellä ettei näissä iskuissa kuole kukaan kuitenkaan.

    16
  6. Håkan ja Låven tunkevat vaan nyrkkiä syvemmälle…

    Miten HELEVETIN IDIOOTTEJA HURRIEN TÄYTYY OLLA, kun ne ei tee asioille mitään ja pyydä ulkovalloilta apua ja 200000 sotilasta??!!

    18
    1
        1. Tietysti. Siinä ennättää myös rullailla punaista mattoa uusille tulijoille. Kunniakuja, rivihali, trumpettisoolo. Hyvä tulee. Ruotsin armeijassa on ryhtiä?

  7. Normikunnossa luukut taas perinteiseen ruotsinmalliin. Mikään ei muutu.
    Ottakaa nyt saatanan riivatut koppalakit kiinni edes yksi *eekeri,-
    että kantiksille tulisi edes hyttysen ininää muistuttava tunne turvallisuudesta.
    Aamen…

    11
  8. Vaikuttaa jotenkin siltä, että Ruåtsin pommi-iskujen selvittämisprosentti on suhteellisen alhainen – ai niin, mutta tekijä onkin Ei Ketään

    19
  9. Oli muuten valtamediassa ensin tässä uutisessa kommentit sallittu. Myöhemmin oli jostakin kumman syystä suljettu. Siellähän joku valopää vetikin jo PVL-mukaan uutiseen.

    Kertoo miten tyhmiä voikin olla ja pää perseessä, joillakin suomalaisilla.

    13
  10. Porrashuonen jysäytyksestä on otettu kolme kiinni.

    Jokohan suvakit alkavat marssia jotta nuo vapautetaan nopeasti?

Comments are closed.