Taksi-Husu myöntää kertoneensa satuja

Taksi-Husun tapaus saa uuden käänteen kun Hussein myöntää, että asiakasta ei heitettykään pois taksista. Asian vahvistaa myös Taksi Helsinki.

 

Hussein kirjoittaa Facebookissa, että hänellä oli kyllä kyydissä rasistinen asiakas, mutta kun hän pysäytti auton hetkeksi niin rasisti rauhoittui ja matkaa jatkettiin. Väitteen mukaan tekopaikka oli Tuusulanväylä.

Husseinin mukaan hänen tarkoituksensa oli herättää keskustelua ulkomaalaisten taksikuskien kohtaamasta rasismista. Vaikka asiakasta ei jätetty tien poskeen niin twiitti, jossa asia kerrottiin oli ikäänkuin tiivistelmä yön tapahtumista.

 

Hussein väittää siis edelleen, että kyydissä oli rasistinen asiakas. Ja tapahtumapaikka oli Tuusulanväylä. Mutta, aikaisemmin tuli jo selville, että Husseinin taksi ei ollut Tuusulanväylällä päinkään kyseisenä yönä. Hussein valehtelee siis jo toisen kerran tässä asiassa.

Näin ollen oikea kysymys kuuluu: miksi Hussein haluaa itsepintaisesti väittää kokevansa suomalaisten taholta jatkuvia rasisti-iskuja? Kaikki suomalaiset tietävät aivan hyvin, että taksikuskit eivät koe mitään sen erityisempää rasismia kuin kukaan muukaan. Jostain syystä Hussein kokee vain niin kovaa antipatiaa suomalaisia kohtaan, että hän toistuvasti nostaa esille kokemansa rasismin, ja jää toistuvasti kiinni puhuneen läpiä päähän.

Yhtä kaikki, itse pitäydyn jatkossakin hyväksi havaitussa käytännössä, että ajan taksilla vain jos sen kuljettaja on paikallinen. Ruotsissa kuskin pitää olla ruotsalainen, suomessa suomalainen. Jos tämä toive ei täyty, silloin kävelen tai menen muilla kulkupeleillä-.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

71 thoughts on “Taksi-Husu myöntää kertoneensa satuja

  1. Mielestäni on hyvin rasistista alkaa selvittämään tarinan totuudellisuutta. Sellaiset, jotka epäilivät Husun kertomusta rasistisesti ja penkoivat lokidataa, pitäisi tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hussein ilmoittaa jalon motiivinsa ja sen pitäisi riittää jokaiselle.

    Rasismi on niin kauhea asia, että sitä vastaan pitää taistella kovin keinoin:

    1) Paremmat valheet
    2) Parempi väkivalta

    On häpeällistä, että luotettava valtamedia levittää tätä uutista.

    88
    4
      1. ”Eveliina Heinäluoma kertoo Twitterissä, että Hussein päätettiin erottaa valehtelun ja luottamuspulan vuoksi.”

        ”Hussein antaa syötön niiden lapaan, jotka suhtautuvat jo lähtökohtaisesti ennakkoluuloisesti ulkomaalaistaustaisiin suomalaisiin, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Olli Waris.”

        Älkää viitsikö. Tämä on surullinen päivä suomalaiselle suvaitsevaisuudelle. Ymmärrän kyllä jos rasisteja nyt naurattaa. En tiedä miten me vihervassarit nyt saamme puhuttua Suomen kansalle maahanmuuton tärkeydestä ja että muuttajien pitää olla kehitysmaamuslimeja ja heitä pitää olla paljon. Ihan joka ihonväriä, mitä maailmasta löytyy.

        No vaikenemme asian kuoliaaksi ja se unohtuu seuraavaan pakolaisaaltoon mennessä.

        30
    1. Todella ikävää, että tätä alettiin tutkimaan ihan väärästä päästä. Haluttiin keskustella rasismista ja sitten ryhdytään selvittämään onko juttu tosi vai ei. Hyvä ja ajankohtainen keskustelun aloitus vesitettiin jälleen.

      26
      2
    2. Kaikki mitä mainostetaan ulkomaalaisilla tai missä palvelu on ulkomaalaisten tekemää kannattaa laittaa boikottiin. Taksien lisäksi en osta kaupoista joissa kassalla on matu.

      76
      1. On sitten niitäkin puljuja joita ei voi välttää vaikka ne palkkaa mieluiten halpamatuja, Postinperkele on yksi niistä.

        1. Postilaiset taitaa tietää totuuden oikein hyvinkin. Sinne ollaan haalimassa halpatyövoimaa=matuja, kela maksaa puuttuvan osan, jota tarvii elämiseen. Tuskinpa postilaiset demareita enää äänestää.

    3. Tämä on nyt sitä pahemman luokan maalittamista, kun kansanedustaja ei saa enäää puhua rauhassa kokemuksistaan etteikö putinin rahoittama äärioikiesto ole heti vaatimassa todisteita tapahtumista.
      Nyt on meininki mennyt hurjaksi.

      20
    4. Tulee uuteen valoon, miksi somalien mielestä suomalaiset ovat erittäin rasisteja. He siis näkevät niitä tyhjässäkin, siellä täällä.

      49
      1. Joka puun ja tienmutkan takana näkyy natsi tai rasisti, eikä sekään riitä vaan niitä on taksitkin täynnä.
        Onkohan Turusta levinnyt jonkinsortin epidemia tai tarttuva matutauti vai onko kyseessä katin naukaisu tai höpöheinän kaasuttelu bussissa ja taksissa?

        26
        1. Joo. Tyhjällä moottoritien bussipysäkillä, jossa itse ei ole lähimaillakaan.

          14
      2. Kumma hinku heillä vaan on tänne kylmään, pimeään ja rasistiseen maahan! No, ainahan voi lähteä suomalaisten rahoilla lomalle (mistä?) ja elää herroiksi kotimaassaan, joka on niin paha paikka, ettei siellä voi asua. Siinä samalla voi ympärileikkauttaa tyttärensä, koska Suomessa siitäkään ei ketään rankaista, koska se olisi rasismia. Kyllä suomalainen sairaanhoito sitten vielä hoitaa toimenpiteistä aiheutuneet komplikaatiot.

        16
  2. Jos mukaan olisi vedetty vielä demlan luteet ja punahuorat, niin Nimetön ei olisi nimetön vaan Seppo Lehto 🙂

    25
    1. Pitäisi melkein listata tapahtumat, joissa Husu on puhunut paskaa tai aika varmasti valehdellut. Mitenhän se hirttoköysi-tapaus: Husu kertoi tehneensä siitä rikosilmoituksen, ja nykyilmapiirissä moiseen panostetaan varmasti kaikki mahdollinen, mutta noinkohan enää koskaan kuulemme siitä.

      65
      1. Voi olla, että kannattaisi lähteä liikkeelle niiden tapausten lukumäärästä, joissa kyseinen ”herra” on puhunut totta. Lista kasvaa tuossa toisessa tapauksessa aivan tolkuttoman pitkäksi…

        27
      2. Husu kuormittaa poliisia, kun niiden pitää priorisoida olemattomat rikosilmoitukset ykkösiksi ja etsiä niitä tuloksetta järjestelmistään. Jää joku oikeasti tapahtunut sitten tutkimatta ja ehtii vanheta? Iltalehdessä poliisi sanoi, ettei Husu ole tehnyt rasistista rikosilmoitusta ja heti perään, ettei se ehkä ole vielä käsittelyssä ja heti perään, ettei yksittäisiä tapauksia voi kommentoida. Tai jotain sinne päin, mutta tuntuu poliisikin joutuvan selittelemään Husun edesottamuksia.

        En löydä sitä enää mistään, oliko Husu, joka kertoi olevansa jihadisti ja jihadismin olevan sisäistä kilvottelua. Siitä alku on täyttä totta ja loppuosa kitmania. Kilvoittelisin itsekin sisäisesti siitä, onko oikein tuhota se kansa, jonka hyväntahtoiset hölmöt elättävät minut ja nostavat minut jalustalle. Husu on kilvoittelunsa voittanut ja nähnyt olevansa oikealla tiellä. Ei hän halua olla mikään fakin suomalainen, vaan heidän herransa ja orjuuttajansa.

        Voin olla tässä hakoteillä, tuo on vain oma päätelmäni seurattuani husuilua sivusta jo vuosia.

  3. moi! olen ” Rasistinen Asiakas” ..ook…sees” nähdään!!!!!! Wellcome again!!!!!

    15
  4. Hussein on rasistisista rasistisin moniosaaja joka käyttää uskonto-ideologiansa mukaan taqiyaa päästäkseen paremmalle paikalle hallitusta ja muuttaakseen maamme lait lähemmäs shariaa.

    Ennen Wikipediassa luki suoraan, että taqiya on valehtelua, mutta nyt Wikipedia – mikä on pääosin näissä asioissa Vihreiden ja Vasemmiston hallussa – ei sitä suostu kertomaan. Muiden maiden wikeissä kyllä lukee mitä taqiya tarkoittaa ihan koraanin mukaan.

    Jos saisin pyydystettyä tämän villin, niin ruokkisin häntä porsaan lihalla ja kissan raksuilla.

    64
  5. Satusetä Topelius on pyörähtänyt kateellisena haudassa monta kertaa kuultuaan ”Husun” tarinoita.

    Vaehteleminen, jonka tarkoituksena on lietsoa rotuenakkoluuloja, on moraalisesti kelvotonta toimintaa. Helsingin demarien pitäisi pistää Husu ulos valtuustoryhmästä sääntöjen ankarinta pykälää noudattaen.

    78
    1. Jos Huhu saisi demareilta jotain tuntuvia sanktioita, niin demarit menettäisit sitä myötä ”rodullistettujen” ääniä,
      joten tuskin mitään puhuttelua vakavampaa on odotettavissa.
      Husulle täytyy antaa tunnustusta, että häpeämättömän röyhkeä ja aktiivinen on kyllä ollut asiansa puolesta touhutessa.
      Eiköhän Husu taustapiruineen mieti jo seuraavaa hässäkkää rasistien kiusaksi (ja vähän muidenkin)!

      14
    2. Itsekin mietin aiemmin, että potkut vaan joka paikasta ja julkisuus pois siltä. Myönnän olleeni tunnekuohun vallassa ja hieman myös vihainen. Sitten muistin Tiina Wiikin viisaat sanat: Husu on rasistien paras myyntimies, häntä ei saa vaientaa. Lainaus on ehkä sinne päin, jotain tuollaista hän kuitenkin tarkoitti. Husu karkottaa SDP:n järkevimpiä äänestäjiä ja saa osan ihmisistä ajattelemaan noin muutenkin kriittisesti juttujaan. Hän nostaa Perussuomalaisten kannatusta varmaan ***tana sata prosenttia ihan yksinään!

      Siispä: Husulle tulee lähettää (maalitusrikos) lämpimiä pusuhaleja ja kannustaa häntä jatkamaan uutteraa rasisminvastusteluaan. Toiseksi voisi soimata iltapäivälehtiä Husun kyseenalaistamisesta, eli silkasta rasismista (toinen maalitus). Hänen täytyy jatkaa, eikä siihen pelkkä Twitter riitä. Husu todellakin on paikkansa ansainnut.

      Mitä olisi Husu vailla nykyistä asemaansa. Työtön somali. Loinen muiden kaltaistensa joukossa. Ei yhtään mitään, ei yhtään ketään. Ei se tuntuisi kansan kukkarossa yksi laiska somali lisää, niitä on ennestään jo aivan **tusti. Tällä hetkellä hän tekee erittäin arvokasta työtä meidän suomalaisten hyväksi. Haluan nähdä Suomen somalit istumalakossa, mieluiten kovilla pakkasilla.

      11
  6. ei ikinä tummaa kuskia , aina ja aina pottunokka pitää olla ruorissa……kirjoittamaton laki. minulla …jokainen ottakoon oman periaatteensa.

    68
  7. Tämä henkilö luulee puheillansa saavuttavansa menestystä, vaan valheet jäljet ovat lyhyet 🤣 Kaveri on täysi fiasko eikä itse sitä ymmärrä, oisko hyvä notta muuttaa rakentamaan isänmaataan?

    62
    1. Kun on niin ”älykäs” luoja siunatkoon noita loisia 🤔

      28
    2. Siksipä ei lähde rakentamaan isän eikä äidin maata kun siellä joutuisi tosissaan töihin ja rakentamaan. Helpommalla pääsee haukkumalla suomalaisia raisteiksi, koska täällähän näitä piisaa. Ja hulluja svakkeja jotka kybällä uskoo moiset jutut. Eihän sew monikultturipokaali voi valhedella. Eihän?
      Ihmetellä täytyy etteivät viherhörhöt ole nimenneet häntä ihan ikiomaksi ”hovikuskiski tyyliin, että hei, soitetaan taksi-helsinkiin, että onko taksi-husu töissä, ja jos on, laittakaa se meille kyytimieheksi. Vai onko viesti että hei, älkää ny helevata ainakaan sitä valehtelevaa somppua meille laittako. Terveisiä vaan kaimalle:)

      26
  8. Tämä jätkä on vain jäävuoren huippu. Kyllähän näitä saatanan mussuttajia riittää. Rasisti, rasisti!! Perkeleen kiittämättömät persereiät.

    69
    1. Tarvitsee vain katsoa näiden saavutuksia niin jokainen ymmärtää että eivät tule koskaan kansantaloutta kohentamaan, näiden ainoa hokema on notta olet rasisti? Eivät saatanat tajua että elävät meidän verorahoilla perkeleen elättisomput 😡

      44
  9. Nää on perkuleen jännii nää kiintiö-demarit. Eivät saaneet pestiä pelkästään ihonvärin ja uskonnon perusteella, vaan painavin syy oli että valehtelevat enemmän kuin kaikki muut demarit yhteensä. Persut kiittää! Demarit saavat syyttää ahdingostaan ainoastaan itseään, politiikkaansa sekä rupusakkiaan joita poliitikoiksi kutsuvat. Ensi vaaleissa tulee turpaan niin saatanasti että hävettää heidän puolestaan nyt jo. Jättäkää ROTAT se uppoava laiva jo…

    52
  10. Kukahan mahtaa olla Husun ’haamukirjoittelija’? Autteleeko joku pösilö Husua vain puhtaaksikirjoittelemisessa, vai peräti suunnittelee sen kanssa näitä tarinoita?

    44
    1. Veikkaan jotain myöhäiskeski-ikäistä, pulleaa mutta pienirintaista tätiä.

      38
    2. Vastaus lienee ilmiselvä, kun tämä päivettynyt ns.valtuutettu kirjoittaa oikeaoppisesti niin kyseessä on vihervassari haamukirjoittaja ja kun itse kirjoittaa niin ei ossaa Suomi 🤔🤣

      28
  11. Husu on oikeasti aika tyhmä ja ilkeä, monet demaritkin haluvat hänestä eroon. Pässi mikä pässi.

    60
    1. Älykäs hän kyllä on. Erittäin älykäs Somalian mittapuulla. Sitä hän ei osaa suhteuttaa, että tähän maahan hän on sitä luokkaa, ettei puijaa ihan kaikkia. Ei menesty sillälailla, pitää olla parempi maa hänellä, ehdotan Somaliaa. Bisnesmieshän tuo on, myy vaikka rasismia merirosvoille.

  12. Tarkoittaako tämä sitä, että myöskään lupaus kyytsätä rasistit (eli kaikki perussuomalaisten äänestäjät) ilmaiseksi ei ollut totta? Eli viesti olikin puhdasta trollausta? Jos kyllä, herää tietysti uteliaisuus: mikä muukin on ollut trollia? Eivätkö kaikki perussuomalaisten äänestäjät olekaan rasisteja?

    28
    1. Husu järjestää kyydityksiä rasisteille, kuuluisko tuo SDP-arvopohjaan?
      Nyt selvis se todellinen syy taksiuudistukselle.

      17
    2. Ei kyllä ole soomaliapenaalin terävimpiä kyniä, moraalikin on kuin laho puu.

      12
  13. Kuka mahtaa olla kirjoittanut tuon twiitin? On sen verran hyvää suomen kieltä, ettei taida olla omaa tuotantoa. Tai sitten ”johtava ajatuksia korjaava oikolukija” on muokannut tekstin aivan uuteen uskoon.

    41
    1. Tyhmyydellehän ei ihminen mitään voi. Kusipäisyys on valinta. Se on vaan niin simppeliä että Husu on täysmulkku jätkä joka vaatii erityiskohtelua ja erityiskunnioitusta ihonvärinsä takia. Suomessa kunnioitus ansaitaan, saatana. Miten? Ensiksi olematta kusipää mulkku.

      38
      1. Husu on tyypillinen somali; erittäin röyhkeä ja ylimielinen.

        37
  14. Husuterveiset vaan kaikille suomalaisille! Viimeisiä vetelette!
    Syökää paskaa ja kuolkaa pois!

    28
  15. Husu pilaa tuon Hussein nimen maineen, Saddam Hussein ei ollut ollenkaan tuommoinen paskanpuhuja ja luuseri.

    35
  16. Hussukka ei ole ainakaan itse kirjoittanut tuota ns. Facebook-rykaisya, se on niin hyvaa suomen kielta etta Hupsu ei opi noin hyvin kirjoittamaan vaikka elaisi 1000-vuotiaaksi somalipyhimykseksi

    42
  17. Tulisi aina uskoa vastuullisen median kokemusasiantuntijan kertomusta sellaisenaan. Muuten Mega-Hitler. Narratiivien nahistelussa pieni konstruktiivinen katkelma on jonninjoutava asia. Rasistiset suomalaiset eivät vain ymmärrä laajennettua totuuskäsitystä, toiseuden sivukierteellä. Ei edellistäkään ole syytä epäillä. Suomen Ku Klux Klan on huolestuttavassa nousussa – aivan kuten Suomen Viva Zapata –liike.

    16
  18. Husun puolesta on sanottava että on se klaaninsa rehellisin kumminkin.

    17
  19. Husuhan on itse viha-rasisti. Yrittää demarimaisesti peitellä sitä syyttämällä siitä muita.

    Demarien olisi korkea aika rangaista Husua. Ehkä myös suomalaistenkin.

    32
    1. Demarien valtuustoryhmä erotti Husun ensi vuoden kesäkuun loppuun asti. Mallikasta toimintaa kun ottaa huomioon myös ripeyden. Puolueen etu määräsi ratkaisun.

  20. Husu on valtakuntamme virallinen hovinarri, enempää en uskalla ko-ko-ko-kommentoida koska siihen tulisi liikaa kirosanoja….

    25
  21. Husun pääelinkeino on olla ulkomaalainen ja vieläpä somali. Siinä sivussa se klaaniveljineen elättää meidät kantinkset suhailemalla osa-aikaisena taksirenkinä. On Husulla kovat liksat.
    Tosiasiassa Hösö on pelkkä b-luokan agitaattori ja ihan vitun tyhmä sellainen.
    Ei lapsen kehitystasolla oleva hiekkis edes ymmärrä jääneensä kiinni valheesta vaan edelleen lapsen tavoin inttää paskapuheen olevan totta. Olisikohan plösön tissiposken ÄO jotain sompulle normaalia 60 pistettä.

    29
  22. Helsingin Kaupunginvaltuusto sylkee kansalaisten silmille jos pitää tuon valehtelevan rasistin edelleen valtuutettuna, Hussein pitää erottaa jos ei itse eroa.

    Lisäksi tulee jatkossa pitää huoli että Hussein ei saa omiin tilaisuuksiinsa vuokrata Kaupungilta tiloja koska se ei ole sallittua rasistisessa tarkoituksessa,
    näin hän on myös itse ollut vaatimassa, siis että Kaupunki ei vuokraa kenellekään rasistille tiloja mihinkään tarkoitukseen.

    Eli tuo valehteleva rasisti perheineen ulos Kaupungin vuokra-asunnosta ja joku puliukko asuntoon sieltä jonon hänniltä.

    Se on ainoa oikea tapa käsitellä tuota vääräuskoista paskaa.

    28
  23. Hajota ja hallitse ei toimi kehitysmaalaiselta edes demarien riveissä.

  24. Somalian ulkoministeri vetoaa kansalaisiin ja pyytää heitä palaamaan.

    Ulkoministeri Ahmed Isse Awad pyysi Yhdysvalloissa antamassaan haastattelussa maanmiehiään palaamaan kotiin auttaakseen Somalian jälleenrakentamisessa. NPR-radiokanavalla Isse Awad sanoi, että Minnesotan somalialaiset ovat jo auttaneet maataan taloudellisesti. Yksi tapa jatkaa tätä sitoutumista olisi ulkoministerin mukaan palaaminen kotimaahan todistamaan siellä tapahtunutta kehitystä. Al-Shabab -terroristiryhmä ei enää hänen mukaansa ole uhka kenellekään, eikä kukaan näe nälkää. – Maa on nyt valmis tyttäriensä ja poikiensa osallistumiseen saavutetun kehityksen säilyttämiseen, ulkoministeri sanoi. Ulkoministeri Isse Awad puhui paluumuutosta ”käänteisenä aivovuotona”, jossa ulkomailla asuvat voimavarat palaavat kotimaahansa mukanaan uusia arvokkaita osaamisia ja tietoja.

    https://www.kansalainen.fi/somalian-ulkoministeri-pyytaa-kansalaisia-palaamaan-kotimaahan/
    https://www.kansalainen.fi/norja-palauttaa-1-600-somalia-kotimaahansa/
    https://www.kansalainen.fi/tanskan-maahanmuuttoministeri-somalit-menkaa-kotiin-rakentamaan-omaa-maatanne/

    JAKAKAA LINKKEJÄ JA TULOSTAKAA UUTINEN PAPERILLE JA PISTÄKÄÄ KIRJASTOISSA JA KAUPPAKESKUKSISSA ILMOITUSTAULULLE.

    23
  25. Ei nämä kaiken maailman husut selvästikään viihdy täällä pohjoisessa. Eivätkä lähde kotoutumaan. Kaikille parempi että lasketaan takaisin Afrikan luontoon. Kokeillaan sitä integroimista uudestaan vaikka tuhannen vuoden kuluttua.

    15
  26. Jännä että tämä maskotti heitettiin heti bussin alle puolueessansa mutta se eduskunnan toinen husu sai vaan sääliä säälin perään.Ilmeisesti se on jotain ylempää kastia. Koskaan en tule käsittään mitä tommoset tekee Suomessa tai varsinkaan päättämässä mistään.

    17
  27. No ei ole ensimmäinen satujen kertoja tuossa SDP-puolueessa. Niitähän siellä riittää eniten.

    Pelkkä kusettajien ja paskanjauhajien puolue, kädet toisten taskuilla.

    15
  28. Saakeli sentään, nyt se toinen oma-aloitejulkkis-somali joka myöskin joutuu säännöllisesti rasistien uhriksi joutuu vähän odottelemaan ennenkuin julkaisee oman uusimman mehukkaan uhritarinansa. Hitsi ku ois ollu niin siistii näin ennen joulua nokittaa Husun tarina jollain tosi kovalla, tyyliin: ”Rasistit veivät sidottuna metsään, palavan ristin luo, mutta onnistuin pääsemään irti ja hakkasin heistä noin 25 kpl. He kaikki itkivät, alistuivat ylivoimani edessä, ja lupasivat tästä lähtien kohdella maahanmuuttajia kunnioituksella! Päästin heidät pakoon, sillä olen armelias, en nähnyt heidän kasvojaan enkä muista missä metsässä olin. Miten sekin tähän mitenkään liittyy?? Olivat RASISTEJA!!! AIKOIVAT TAPPAA!!!” Saatanan rasistit pilasivat sitten tämänkin.

    11
  29. Ote wikipediasta:

    Hussein väitti marraskuussa 2019 Twitter-tilillään, että hän oli poistanut kuljettamastaan taksista rasistisesti käyttäytyneen asiakkaan. Taksi Helsingin mukaan auton lokitiedot kuitenkin paljastivat, että Husseinin väittämää ei ollut tapahtunut.[22] Hussein myönsi valehdelleensa tapahtumista. Valehtelun paljastuttua hän kirjoitti Facebookiin uuden version, jossa hän kertoi joutuneensa kyseisenä viikonloppuna kolmesti rasistisen haukkumisen kohteeksi. Husseinin mukaan se oli jäänyt ”kummittelemaan” ja hänelle oli jäänyt tunne, että heidät olisi pitänyt poistaa kyydistä. Alkuperäisellä twiitillään hän kertoi halunneensa herättää keskustelua ulkomaalaistaustaisten taksikuskien kokemasta rasismista.[23] Valehtelun ja luottamuspulan vuoksi SDP:n valtuustoryhmä erotti Husseinin kesäkuun 2020 loppuun saakka.[24] Taksi Helsinki ilmoitti harkitsevansa Husseinia vastaan jatkotoimia negatiivisen julkisuuden vuoksi.[25]
    —–

    Aivan kuin lukisi ala-asteikäisestä suoritettua esitutkintaa, näyttää ihan mukulan pöytäkirjalta.

  30. ”Ruotsissa kuskin pitää olla ruotsalainen, suomessa suomalainen. ”

    Juu, eli husu äkkiä somaliaan, somalista ei ikinä tule suomalaista sen enempää kuin suomalaisestakaan somalia.

  31. On ainakin aiemmin ollut olemassa myös rikosnimike ”perätön ilmianto”, josta kai on saattanut saada jopa 2 vuotta vankeutta. Onko näin edelleen?

  32. Vassareiden valheisiin ja maanpetoksiin kyllästynyt työläinen sanoo:

    Olen joskus aiemmin äänestänyt vasemmistoa, enää en koskaan.

Comments are closed.