PS:n Mäenpää: Vasemmistohallitus syntyvyyden edistäjänä?

Eduskunnan keskustellessa lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamisesta perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kritisoi hallitusta perhe-epäystävälliseksi. Syinä valtio-omisteisen Postin pienipalkkaisten työntekijöiden n. 30 prosentin palkkaleikkaukset, lapsettomuuden edistäminen ”ilmastotekona” sekä maahanmuuton aiheuttama asumiskustannusten nousu.

Maenpaa-Juha-web-v6990-1437Keskiviikkona 13.11.2019 eduskunta keskusteli aloitteesta lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamiseksi. Monen edustajan puheenvuoroissa tuotiin esiin syntyvyyden lasku ja pienituloisuus.

Mäenpää korosti syntyvyyden edellyttävän turvallista ympäristöä sekä palkkaa, jolla palkansaaja tulee toimeen. Mäenpää hämmästeli valtio-omisteisen Postin työntekijöiden palkkoihin kohdistuvat palkkaleikkaukset eivät syntyvyyttä edistä.  Mäenpää ymmärtää tämän lakon ja osoittaa heille tukensa.

– He eivät vaadi lisää palkkaa, vaan he vaativat, että valtio-omisteinen ja valtion omistajaohjaama posti ei laske heidän palkkaansa

– Ihmettelin että miten on mahdollista että, valtio-omisteinen Posti on leikkaamassa palkkoja jo pienipalkkaisilta työntekijöiltään 30-50%? Lisäksi moni heistä tekee osa-aikatyötä

– En kyllä lainkaan ymmärrä, että miten vasemmistopohjainen hallitus voi puhua lapsi- ja perheystävällisyydestä, sekä samanaikaisesti sallia valtionyhtiön pyrkimykset leikata pienituloisilta?

Mäenpää varoitti myös hallitusta syyllistämästä perheitä ilmastolla. Hänen mukaansa Suomessa markkinoidaan vapaaehtoista lapsettomuutta ilmastotekona.

Retorisella kysymyksellään Mäenpää viittasi perheiden kärsivän maahanmuuton aiheuttamasta asuntopulasta ja korkeista vuokrakustannuksista

– Voitteko miettiä jonkun asian, joka yhdistää näitä? Mikä aiheuttaa pääkaupunkiseudulla esimerkiksi asuntopulaa, joka ylläpitää korkeita vuokrahintoja.

Juha Mäenpää, kansanedustaja (ps.)

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

14 thoughts on “PS:n Mäenpää: Vasemmistohallitus syntyvyyden edistäjänä?

  1. Höpöhöö. Kaikki tuki pois lapsiperheiltä. Tuettujen perheiden lisääntyminen ei ole hyvä pitkän matkan strategia ainakaan nykytilanteessa.

    1
    19
  2. Onhan siinä se hyvä puoli, että tuo ns. hölmöläisongelma poistuu itsestään. Hölmöt ja höynäytettävät eivät jatka sukuaan. Viisaammat ja vahvemmat perivät maan. Luonnonvalintaa?

    8
    6
    1. LIsään tähän vielä ettei tarkoitus ollut mitenkään sorsia pienituloisia. Ei lasten hankkiminen ole sinänsä rahasta kiinni. Kurjimmissa olosuhteissa syntyy aina eniten lapsia. Tarkoitin vaan, että ne suvut joiden mielestä on ympäristöteko olla hankkimatta jälkeläisiä sammuvat pois ja joku toinen ottaa heidän paikkansa.

      10
      3
      1. Vähän vieläkin lisäselitystä: Olisi pitänyt kirjoittaa ”ilmastohölmöläiset”. Hölmöjä ja höynäytettäviä ovat ne, jotka ”käskettyinä” pitävät halpana suurinta ihmiselle suotua lahjaa. Se lahja on naisille annettu konkreettinen kyky luoda uutta elämää. Viisaita ja vahvoja ovat ne, jotka elävät luonnollisella tavalla, juuri tuota suurinta lahjaa kunnioittaen.

        Ei maapallo ole tuhoutumassa. Kaikki nämä puheet tuhosta ovat vain vallanhimoisten medioiden tapa valloittaa maapalloa omille joukoilleen. Pohjoisen maihin ilmastonmuutos tuo lähes pelkästään hyvää. Etelässä menetetään joukko rannikkokaupunkien rakennuksia ja ehkä jotkut alueet aavikoituvat. Sellaiset muutokset eivät siltikään tuhoa ihmiskuntaa edes pienesti. Jotkin eläinlajit saattavat kärsiä, mutta sitäkin on suuresti liioiteltu. Juuri paljastui, että jääkarhukannatkin ovat kasvaneet eivätkä supistuneet. Eurooppaan ja muihin länsimaihin pyrkisi joka tapauksessa niitä ihmisiä, joiden sanotaan tulevan tänne ilmaston lämpenemisen takia. Heidän kulttuurinsa käskee heitä valloittamaan maailma. Heillä olisi jokin muu veruke, jos ei olisi ilmastonmuutosta.

        Länsimaisen sivistyksen pohjalla olevassa kristinuskossa maapallo on annettu ihmisten hallittavaksi. Siinä tehdään selvä ero niiden välillä, jotka tiedostavat olemassaolonsa ja niihin, jotka eivät mieti sellaisia. Mitä merkitystä sellaisella maailmalla on, joka ei tiedosta olemassaoloaan? Sille on toisaalta aivan sama, että onko se olemassa vai eikö ole. Toki meille on annettu vallan ohella vastuu. Meidän tulee vaalia ja pitää huolta maapallosta. Siitä toki pitää jatkuvasti keskustella, että onko tuossa vaalimisessa onnistuttu.

        Postin tilanteesta sen verran, että postin johdon viime vuosien toiminta on länsimaisen sivistyksen alasajamista. Postin toimittaminen kuuluu yhteiskunnan peruspalveluihin. Ei sellaisella pidä tehdä voittoa, ja tuota meille kaikille tärkeää työtä tekevien ihmisten kuuluu ilman muuta saada sellainen palkka jolla voi tulla toimeen.

    2. Posti on kuin autokorjaamot, tekee mitä lystää:

      https://www.svt.se/nyheter/lokalt/orebro/anders-sparade-sin-bil-pa-verkstaden-forflyttades-over-50-mil (auto maannut korjaamolla 5kk ja työntekijät ovat huviajelleet sillä 5000 km)

      Palkka-asiat ovat ongelmallisia asioita: mitä enemmän työntekijät vaativat palkkaa, sitä enemmän teetättää työnantaja muualla/muilla. Palkallaan pitäisi pystyä elämään vai mennäänkö USAn malliin jossa monella on pakosta 2-4 työpaikkaa samanaikaisesti?

  3. Muuten hyvä, Mäenpää, mutta minne meidän joululahjamme ja joulukorttimme menevät? Vastaus: Postin jätelavalle ja uusiokäyttöön! Pitemmässä juoksussa posti menee maanrakoon, saletti. Kilpailijat jakavat jo sen osuuksia. Järkeä päähän !

    8
    1
  4. Postilaisilla vaikka palkat on olleet kohdillaan, on saatana ollut lottoamista jo vuosia tuleeko laskut ja muut tärkeät paperit ajallaan, monesti kun ei ole tullut vaikka on pitänyt ja helvetti vaikka miten on ottanut postiin yhteyttä asioista, mitään ei tapahdu ja nuo paskanahat on pesseet aina kätensä että ei mitään vikaa ole ollut heidän päässään.
    Eli jos minulta kysytään saa koko suomen postin musertaa nurin ja tilalle viron kaltainen posti.

    2
    1
  5. On se kumma että Postilaitos on sellainen soppa mikä se on. Ruotsissa aivan sama juttu, PostNord (Tanskan postin kanssa liitossa) tyrii minkä pystyy mutta nostaa silti hintoja. Seurauksena volyymit pienenevät entisestään jotenka pitää taas nostaa hintoja. Uskomattoman huono palvelu.

    1. Joskus kuulemma joulupaketti mennyt Kreikkaan kolmessa päivässä. Kerran otti kuusi viikkoa, siitä hieman lisää: asiakkaan olisi pitänyt tietää lähetystunnus (joku semmoinen), ostaa tietokone, opetella käyttämään sitä ja seurata netistä, missä paketti luuraa. Kova sana ja sodanaikainen muori sai lopulta tietää laatikkonsa olevan jumissa Vantaalla. Panttaavatkohan tahallaan, jos siellä on jotain arvokasta ja vittuilevat maksajalle, jotta tämä luopuisi? Tuskin, mutta nämä nykytoimet huomioon ottaen uskoisin niin.

  6. Veikko Vennamo laittoi postin alamäelle vauhtia ja Pekka poika perintönä vei loputkin. Postia pitää johtaa eikä markkinoida, koska kilpailevaa yritystä ei ole.
    Kaikkiin valtion osaomisteisiin laitoksiin vain normaali johto ja normaali palkka, ei niin kuin nyt että käytetään kuppaukseen ja toissijaiseen toimintaan (mainoslehtisiä, lumenluontia ja ruokhonleikkausta).
    Verorahoille pitää saada oikeasti katetta, vaikka ne kirjeet ajoissa postilootaan, ilman että työntekijöiden palkkoja poljetaan.
    Jotenkin on jo vuosikymmeniä haiskahtanut nämä valtiojohtoisetn yritysten johtamisperusteet ja keitä sinne valitaan, moni kannattava yritys on mennyt kuralle mukamas tuotantoteknillisistä syistä, on jaettu leväperäisesti kakusta pitkin maailmaa ja lopulta ollut kirstu tyhjä, vielä pieni investointilaina esim. 200 milj. ja myydään ilman edestä pois.

  7. Fakta on se että näillä sompuilla on neljä akkaa ja kaikki akat ovat yksinhuoltajia. Kaikilla akoilla on minimissään neljä yhteiskunnan elättejä niin loppupäätelmä on se että me, veronmaksajat kustannamme saatanasti näitä elättäjä jotka eivät kotoudu eivätkä töitä tilastojen mukaan tule koskaan tekemään 😡😡😡

Comments are closed.