Dan Park maanpakoon Unkariin

78415624_2726722107396755_3669781960789590016_o
Dan Park oikealla.

Malmöläinen taiteilija Dan Park on lähtenyt maanpakoon Unkariin. Parkin olisi pitänyt ilmoittautua pari viikkoa sitten vankilaan lusimaan neljän kuukauden vankeutta, mutta sen sijaan hän päätti pakata kimpsut ja kampsut ja lähti Unkariin.

Tällä hetkellä Budapestissä oleskeleva Dan Park tuomittiin Malmön käräjäoikeudessa viime vuoden syksynä kolmen kuukauden vankeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja panettelusta. Hovi kuitenkin kiristi tuomiota neljään kuukauteen ehdotonta vankeutta. Park on aiemminkin saanut ehdottomia muutaman kuukauden vankeustuomioita töistään. Alla yksi sellainen:

75429357_158490242211061_84348141171638272_o

 

Park anoi lykkäystä joulukuun 9. päivään asti, mutta sitä ei myönntetty ja vankilaan olisi pitänyt ilmoittautua 21. marraskuuta. Tuomiosta joutuisi istumaan Ruotsin mallin mukaan 2/3. Sijoituspaikka olisi ollut Mariefredin suljettu muurivankila. Park katsotaan vankeinhoitolaitoksessa siis sen verran kovan luokan rikolliseksi, että mikään avovankila ei tullut kysymykseen. Lisäksi ensi keväänä olisi edessä taas uudet käräjät, joten vankeutta tulee lisää.

Park päätti kuitenkin olla menemättä vankilaan vapaaehtoisesti ja oleskelee nyt siis Unkarissa. Hän kertoo, että aikoo olla siellä niin kauan kuin mahdollista. Mitään sen tarkempia tietoja hän ei halua antaa julkisuuteen, sillä on mahdollista, että Ruotsi laittaa etsintäkuulutuksen, jolloin Unkarin poliisin on toimittava.

Ruotsin valtamedia on saanut asiasta hyperventilaatiokohtauksen. Useat mediat ovat kertoneet asiasta ihan kuin maanpakoon olisi lähtenyt murhaaja. Kannattaa huomata, etttä Parkin tuomiot ovat tulleet pelkästään piirrostaiteesta. Ei muusta.

Alla muutama työ lisää.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

15 thoughts on “Dan Park maanpakoon Unkariin

    1. Tyylikästä taidetta. Kyllä pistää mietityttämään, mistä ihmeestä tuomio on tullut!?

      46
      1. Siellä on muutama uusruotsalainen, jotka ovat tehneet näitä rikosilmoituksia.

        23
        1
    2. On tai ei ole selvä, ei noissa tekeleissä mitään rikollista maallikon mielestä ole? Jos tekijä olisi viidakkopoika samassa maassa, tulisiko ehdotonta? Jos tulisi, laki olisi ”oikein”.

      10
  1. Ruotsin vankilat ovat täynnä kovan luokan islamisti- gangstoja. Ei siis ihme kun otti hatkat.

    39
  2. Nuorena poikina mekin piirreltiin tikku ukkoja ja kiihoteltiin naapuriluokan liisoista. Mutta kaikki vasten meidän omaa tahtoa.

    21
  3. Jaa, oishan tuota meikäläiselläkin tuttuja Budapetissa. Alkaa houkuttaa jostain kumman syystä…
    Toisaalta Viro ja Saarenmaa ovat lähempänä ja siellä on vielä tutumpaa. Saas nähdä koska kuppi menee nurin…

    32
    1
  4. Ruotsi on yksi maailman tämän hetken sairaimmistä yhteiskunnista. Kohtelee toisinajattelijoita kylmemmin kuin venäjä.

    Demarit ja vihernatsit siellä pitävät valtaa ja sen kyllä huomaa.

    54
    1
  5. Paskalta tämä alkaa jo maistua. Vaikka täältä minne muuttaisi, niin eläkkeestä kuitenkin peritään verot suomeliaan. Ja lähes mikä muu maa tahansa on veroparatiisi tähän helvettiin verrattuna. Kiitti vaan witusti, demarit!

    32
  6. Kannattaisi hakea turvapaikkaa koska on ruotsin viherkommunistisen hallinnon poliittisen vainon kohteena.

    34
    1. Nin, turvapaikan hakemnen tuli mullekin mieleen. Onkohan Danilla asianajajaa joka vois avustaa turvapakan hakemisessa, Unkarissa se saattaisi onnistuakin.

      12
  7. Tässähän pitäis lähinnä selvittää ennakolta minkä maiden kanssa Ruotsilla ei ole luovutussopimusta niin saisi sitten enemmän rauhassa oleskella.

    Kuka tietää minkä maiden kanssa Suomella ei ole luovutussopimusta ja mistä sen voi tarkistaa ?

    16
    1. https://oikeusministerio.fi/rikoksen-johdosta-tapahtuva-luovuttaminen En ole oikeusoppinut, eikä tuo oikein mitään minulle kerro. Ensimmäinen virke jo oli hankalatajuinen, siis mulle.

      Ainakaan ei kannata rikoksia tehneenä paeta minnekään tuon perusteella, niillähän on omat säännöt myös siellä. Vaikkapa https://fi.wikipedia.org/wiki/Suojaik%C3%A4raja Ruotsissa nykäiset lailliseti, mutta Suomeen palattuasi oletkin lisko-osastolla ”pedarina”.

      Joku tietäjä kertoo vastauksen, minä en.

  8. Turvapaikkaa vaan Unkarista hakemaan. Toi on jo aika rankkaa poliittista vainoa taitelijaa kohtaan.

    15
  9. Unkari voisi hyvinkin antaa turvapaikan poliittisen vainon takia.Näpäytys Ruotsille joka vaatii taakanjakoa kaikille.

Comments are closed.