Tanskan poliisi ehkäisi terrori-iskun, 20 muslimia otettu kiinni

1576081236_aalborg.png
Kymmeniä poliiseja menossa greveläiseen asuntoon.
Klo 22.00

Kööpenhaminan poliisin tiedotustilaisuudessa kerrottiin iltapäivällä, että keskiviikon aikana ympäri Tanskaa on  päivän aikana otettu kiinni noin 20 henkilöä epäiltynä terrori-iskun valmistelusta.

Poliisin mukaan kiinniottoja on tehty useissa kaupungeissa ja useissa eri osoitteissa. Asiasta kerrotaan kaikissa tanskalaisissa medioissa, mm. yleisradioyhtiö DR:ssä. Kööpenhaminan poliisipäällikkö Jørgen Bergen Skov kertoo, että epäillyt ovat hankkineet aseita ja räjähteitä.

Poliisin mukaan suunnitellun terrori-iskun takana ovat militanttiset islamistit eli motiivina on siis islam. Suunnitellut iskut on aiottu toteuttaa Tanskan maaperällä.

Asiassa on mukana myös poliisin tiedustelupalvelu PET, joka on seurantansa ansiosta päässyt suunnitellun iskun jäljille. PET:in operatiivinen johtaja Flemming Drejeer kertoo, että räjähteitä on löydetty paljon. Drejerin mukaan tilanne on vakava.

Poliisioperaation suuruudesta kertoo se, että kiinniottojen aikana mm. junalinjoja Kööpenhaminan ympäristössä on pysäytetty. Lisäksi useita busseja on käsketty kulkemaan eri reittiä. Esimerkiksi Greven kunnassa Kööpenhaminan lounaispuolella osa asuinalueesta evakuoitiin klo 19.30 paikallista aikaa poliisin operaation takia. Loppuja asukkaita kehoitettiin pysymään poissa ikkunoista ja sisällä. Junille ja busseille annettiin lupa vasta klo 20.00 liikkua normaaleja reittejä.

Kuvakaappaus 2019-12-11 21-56-05.png

 

Poliisin tiedot ovat toistaiseksi hyvin niukat, mutta se tiedetään, että suurin etsintä on ollut juuri yllämainitussa Greven kaupungissa. Mutta muita kiinniottopaikkoja on ympäri Tanskaa ja kaikki maan poliisipiirit ovat oleet mukana operaatiossa. 20 muslimia on otettu kiinni.

Kaikki löydetyt räjähteet ja aseet otetaan talteen poliisin pommiryhmän toimesta.

Seurataan tilannetta.

 

Mainokset

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

16 thoughts on “Tanskan poliisi ehkäisi terrori-iskun, 20 muslimia otettu kiinni

  1. Tanskan poliisi teki tämän operaation kreivin aikaan. Saavat hallituksen tyypit samalla muistutuksen, kuinka voi Suomessakin käydä. Eivät voi millään vedota siihen, etteivät osanneet ennakoida.

    51
    1
  2. Onneksi nyt pystyttiin estämäån. Mutta ennemmin tai myöhemmin ne onnistuvat. Ja tämä uhka jatkuu ja jatkuu. Lisää vain islamia. On uskomatonta, miten paljon resursseja pohjoismaat ym käyttävät näihin.

    41
    1
    1. Jees, kaikesta surkeudesta huolimatta on lohduttavaa huomata etta Tanskan poliisi ei ainakaan ole ihan kelvoton. Tulevaisuudessa sitten varmaankin naemme onko Suomen Poliisi vastaavassa tilanteessa tehokas vai kommentoiko joku sielta tai taalta, Emme osanneet varautua, olemme epaonnistuneet…

      16
  3. Murrrrrrh. Äyhhhh. Knoxxx. Taas mennään!!! Sokka irti!!! Kaikki mukaan nyt, omat ja muiden pommit kainaloon ja suunta kohti TANSKAA!!!

    1. Monelle islam on kirosana, olkoonkin että niissä voi olla muutama normaalikin, joka ei halua tappaa. Aiheuttaa ahdistusta, vaihdamme kadun puolta kaapunaisia kohdatessamme ja iloitsemme aina, kun tapaamme valkoihoisia siellä, missä nämä yleensä liikkuvat. Olemme oppineet mihin aikaan ei kannata mennä kauppaan, ettei mielenrauha häiriinny, olemme oppineet tutkimaan lihapaketteja, kiduttamalla tapettua halalia emme syö, jne. Pahinta mitä voi kohdata, kun ovat kaavuttaneet pienet tyttönsäkin, siitä herää epäilys, että on takuulla pimpitkin silvottu. Säälin noita lapsia, vaikka samalla ajattelen, että häipyisivät pois vanhempiensa mukana.

      Missään nimessä ei Suomeen veronmaksajien riesaksi pidä tuoda rikollisia äitejä al-holista lapsineen, ei edes lapsia, jotka ovat traumatisoituneet loppuiäksi ja ovat valtava kustannusrasite veronmaksajillemme, turvallisuusuhka lähiympäristölle, kouluille, jne. Meinasin sanoa, että äidit työpaikoille, mutta nämä naiset eivät tule tekemään töitä. Ulkomaisesta aviisista luin, että jotkut näistä Suomeen otetuista ja suomalaisiksi väitetyistä ovat sanoneet, etteivät edes tänne halua ja heti kun mahdollista, taas Kalifaattia perustamaan, rikollisilla keinoilla tietty.

      Kustannus mikä näistä al-holilaisista tuli Suomelle ei ole verrattavissa tavalliseen turvapaikanhakijaan, tässä on mukana ollut nyt jo paljon ministeriöiden, poliisien, lastensuojelun, ym. työtunteja ja työtunnit maksavat sinulle ja minulle veronmaksajina rahaa. Oletko valmis maksamaan siitä, että rikollisia kuskataan maahamme, joka voi näiden tuonnin lisäksi houkutella muita, kun huomataan miten löperö maa Suomi on. Tulee takuulla perheenyhdistämisiä ym. muita näillekin.

      25
  4. Onneksi oli vain yksittäistapauksen valmistelu näin joul… eiku valojuhlan kunniaksi. Season’s killings for all!

    15
  5. Näistä 20stä on taatusti puolet ”ruotsalaisia”. Terrorismitutkija Magnus Ranstorpin mukaan Tanskan ja Ruotsin islamistit ovat erittäin tiiviissä yhteistyössä keskenään viha-imaameja myöten (SVT) päivittäin.

    Mutta onhan meillä hitsuri! Laitetaan hitsari rajalle maski päässä ja puikko kädessä.

    ”Äll yli päästä perhanaa!”

    12
  6. Suomessa tuo operaatio ei onnistuisi. Sisäministeri kieltäisi jo valmistelunkin perustellen ihmisoikeuksilla. Kantisten vihapuheeseen ja katkeruuteen sen sijaan täytyy heti puuttua.

    14
  7. Meillä toimitaan tässä asiassa päinvastoin, ettei vaan potentiaalinen terroritekoon pystyvä aines lopu, ” Rööri-Roope ” kipuilee vastausten kera, kuinka päätöksiä ei ole tehty lisä porukan hakemisesta leriltä. Nyt mietitään kuumeisesti kenen luisuille harteille syyt aikanaan vieritetään kun totuus paljastuu.

  8. Tässä Tanskan tapauksessa kiinniotetut olivat iältään 19-38 -vuotiaita, ja heistä kaksi on naisia. Asuinpaikkakunnat Aalborg, Greve, Valby ja Husum. Greve (oma kuntansa) lähellä Kööpenhaminan Ishøjin kaupunginosaa, Valby ja Husum hyvin maahanmuutajavaltaisia kaupunginosia.

    Oli ilmeinen tarkoitus pilata kristittyjen joulu, tällaista tämä on, massamaahanmuutto jatkuu ja vaarantaa kantaväestön elämän. Poliitikot ja media eivät ymmärrä jihadista mitään, selittelevät parhain päin. Poliisi sentään tässä Tanskan tapauksessa ymmärsi asian vakavuuden.

    Suomeen ollaan valmiit tuomaan al-Holin leirin kovaksikeitettyjä jihadisteja, vihervasemmisto liittoutuu pahimman mahdollisen pahuuden kanssa, ja yrittää huijata selittelemällä tekevänsä hyvää ja toteuttavansa ihmisoikeuksia. Meidän elämämme on muuttunut jatkuvaksi varuillaan olemiseksi, ja vain islamistien turvallisuus merkitsee poliitikoille jotain.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.