Videosuositus: Uusruotsalaiset hyökkäsivät Joakim Lamotten kimppuun

Kuvakaappaus - 2019-12-12 22-38-16.png
Uhitteleva arabiaano.

Ruotslainen kansalaisjournalisti ja livestriimaaja Joakim Lamotte joutui tänään uusruotsalaisten päällekarkauksen kohteeksi ja häneltä varastettiin kamera. Poliisi ei pystynyt enää suojaamaan Lamottea ja hänen kuvausryhmäänsä.

Joakim Lamotte on tullut tunnetuksi pelottomana kuvaajana, joka menee sinne missä tapahtuu. Hän jalkautuu ihmisten pariin ja antaa äänensä paikallisille. Hän on tehnyt useita legendaarisia lähetyksiä ongelmalähiöistä ja muualtakin, jossa kansa on kertonut kameralle mitä ajattelee. Lamotte saa tavalliset ruotsalaiset kertomaan kameralleen mitä oikeastaan tapahtuu.

Useimmiten poliisi on joutunut turvaamaan tapahtuman, mutta tänään poliisi oli melko voimaton. Ollessaan kuvaamassa ja haastattelemassa ihmisiä Trollhättanin ongelma-alueella alkuviikon mellakoiden johdosta, tunnelma oli selvästi aiempia tapahtumia kireämpi. Ensinnäkään paikallisia ihmisiä ei uskaltautunut paikalle. Sen sijaan torilla pyöri joukko agressiivisia uusruotsalaisia, jotka heittelivät pommeja ja ilotulitteita päin Lamotten kuvausryhmää ja poliiseja. Jossain vaiheessa joku sai vietyä kameran häneltä kädestä. Kuvausta jatkettiin varakameralla.

Lamotte kertoo, että uusruotsalaiset olivat käskeneet hänen painua vittuun ”heidän tontiltaan”. Sisukkaana jätkänä Lamotte latasi takaisin, että tämä tontti on ihan yhtä minun kuin teidänkin.

Kannattaa ehdottomasti käyttää kymmenen minuuttia elämästään ja katsoa seuraavat filminpätkät! Niissä välittyy aivan erinomaisen hyvin se uhkaava tunnelma, jollaisen uusruotsalaiset saavat aikaan. He kuvittelevat olevansa herroja vieraalla maalla. Huomioikaa myös se kuinka poliisi on kuin pikkupoika uusruotsalaisten uhittelujen edessä.

Ensimmäisessä filmissä ammutaan raketteja ja huudellaan kaikenlaista. Sieltä erottuu ainakin ”jalla jalla” ja mahdollisesti ”allahu akbar”.

 

Toisessa filmissä sama uhittelu jatkuu. Osittain naamioituneet arabiaanot ja afrikaanot latelevat uhkauksia. Jos osaa ruotsia kannattaa huomata vahva ”blattesvenska”, jota puhutaan. Jossain kohtaa arabiaano sanoo, että tämä on meidän maa.

 

Joakin Lamotten Facebook-sivuilta löytyy lisää filmejä. Jos tosiaan haluaa esimakua millainen Suomi on muutaman vuoden päästä kannattaa tutustua.

https://www.facebook.com/joakim.lamotte/

 

”Yksi Joakim Lamotte vastaa kymmentä uusruotsalaista”

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

41 thoughts on “Videosuositus: Uusruotsalaiset hyökkäsivät Joakim Lamotten kimppuun

  1. ”Tämä on meidän maa.”

    Just joo. Sitten kun ruotsalaisia ei enää ole, kuolette talvella kylmään.

    104
    1. Eikä ainoastaan kylmään. Jo kauan sitten (2015) mietin länsimaiden tulevaisuutta ilman länsimaalaisia siltä kannalta, että koko infrastruktuuri kai romahtaa, koska sitten yksinkertaisesti ei enää osata menetellä kaukolämpösysteemien, sähkövoimalaitosten, vesijohtoverkoston, jätehuollon, viemäriverkoston, ilma-, maa- ja vesiliikenteen, koulutuksen, sairaanhoidon, rakennusten huollon, puhelin-, tietokone- ja Tv-verkostojen ja monen muun jutun kanssa. Kyllähän täällä Pohjolassakin on ollut sakkia satoja tai tuhansia vuosia sitten tosi kurjissa olosuhteissa, mutta ne on joutuneet kiskomaan elantonsa maasta ja metsästä. Mitenkähän se onnistuisi äkkisuomalaisilta?

      87
      1. Nykyäänkin Ruotsi pyörii velkarahalla. Eli jo tämä prosentuaalinen määrä kehareita ylittää alueen kantokyvyn.

        62
        1
        1. Kuvista nähdään, että niitä on liikaa, ja politiikka on ollut väärää, kun ei ole mitään järkevää tekemistä ( kuka noita ottaa töihin ), niin lopputulos on pelkkää häiriötä. Ja allah on antanut maan heille, allah ei ole antanut heille kuitenkaan mitään häpyä kunnioittaa maan omia kansalaisia.

      2. Hahahaaaaaa, kuvittele sitä näkyä: Somali tai arabi ajamassa aurausrekkaa lumimyrskyssä aamulla klo 03.00.

        Ei ei ei, noitten duuni on istua ostarilla ottamassa selfieitä instagramiin.

        56
      3. Lukekaa Ari Paulowin romaani Khilafa! Valtakunta. Se on hyytävä kuvaus siitä millainen on tulevaisuuden islamilainen Suomi. Siinä esitetty kuvaus mm. kommmentissa mainitun infran ja elinolosuhteiden tilasta on puistattava.

        21
  2. Onpa paskasen näköistä ja poliisi ei tosiaankaan tee yhtään mitään. On kuin lampaita.
    Monesti olen miettinyt, että miksi polisen ei pyydä armeijalta apua (heillä on sellainen) mutta sitten ajatukset liikkuneet siihen suuntaan, että SE OLISI MYÖNTÄMISTÄ maailmalle, että joutuvat miliisien avulla suojaamaan lähiöitään.

    No sehän ei sovi, koska muutoin Suomi voi mennä suvaitsevaisuudessaan ehkä ohi ja mitä sitten tapahtuu maailmannäyttämöllä.

    Vaikeita asioita.

    73
    1. Poliisi voisi edes ampua varoituslaukauksia ilmaan, kun kerran paukkuu. Kun ilotulitteita lentää poliisia kohti, voisi varoitrukseksi ampua yhden ja toisen, jos tilanne käy vaikeaksi. Ruotsin polisi ei tee noitten kanssa mitään

  3. Löfven tuonne puhumaan järkeä ja sovittelemaan, mutta ei, ei nämä poliitikot koskaan jalkaudu kadulle hoitamaan asioita kuntoon.

    52
    1. Se on hyvä Löfveninkin huudella turvamiesten, panssarilasisten autojen ja aitojen takaa monikultturismia. Sama homma Hölmölässä.

      20
  4. Nuorta poikaa ahdisteltiin seksuaalisesti bussissa Värmdössa ja tekijä saatiin jopa kiinni!

    Pahan Pasin Pusseja puristi ja hän katsoi olevansa oikeutettu klähmimään ja vilauttamaan ykssilmäistä afgaanilerssiään.

    22
    1. Afganistanin afgaanit eivät monasti näytä mongooleilta/kiinalaisilta kuten Iranin Afgaanit tekevät.
      Voisiko joku kertoa taustaa?

      16
      1. Siellä on useita rotuja. Kyllä iraninafgaanitkin voivat joskus näyttää ihan eurooppalaisilta..

        13
        7
  5. Samaa saatanan politiikkaa, mitä Ohisalo tuo nyt Suomeen. Poliisilta kaikki valta pois, sen kun vaan nöyrrytään näiden kusipäiden edessä.

    68
    2
  6. Suurin osa ruotsalaisista äänesti viime vaaleissa saadakseen tätä. Joten sitä saa mitä äänestää.

    61
  7. Euroopalla on 3 vaihtoehtoa.

    1. Lähettää muslimit takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.
    2. Ennemmin tai myöhemmin sota/konflikti joka johtaa vaihtoehtoon 1.
    3. Islamisaatio joko sodan kautta tai ilman sotaa alistumalla. Suuri osa kantiksista muuttaa pois kotimaastaan yms.

    Kaikenlaiset unelmat integraatiosta ja kahvihetkistä kannattaa unohtaa suosiolla. Mitä kauemmin sopan annetaan käydä sitä enemmän vahinkoa syntyy.
    Mitä aikaisemmin peli vihelletään poikki sen pienemmin vahingoin selvitään.

    73
  8. Muslimiakoilla on aina lastenvaunut ja seuraava jo mahassa. Lastenvaunuinen saa ajaa ilmaiseksi Ruotsin busseissa joten hyvin pystyvät lintsaamaan tässäkin asiassa.

    Minä tosin näin myös muslimiakan jolla oli lastenvaunut täynnä ruokaa eikä kakaraa ollenkaan mutta ei hänkään mennyt maksamaan matkaansa. Kantis maksaa kuukausilipustaan jo kohta 1000 kr ja musu 0kr seuraavat 10-20 vuotta. Se on sitä rättviissaa?

    53
  9. Kun on ilmaiskämpässään nukkunut koko yön ja aamupäivän hyvin ja syönyt sossun maksamat ruoat niin jaksaa hyvin mennä ulos uhittelemaan herruudestaan, sossun maksamissa vaatteissa.

    Minä ymmärrän nuorten muslimimiesten suuren hämmennyksen, heidät on pienestä asti aivopesty luulemaan että ovat parempia ja tärkeämpiä kuin kaikki muut. Kun sitten kasvetaan ja aikuistutaan, huomataankin että ollaankin yhteiskunnan pohjasakkaa, loiseläjiä joista ei ole mihinkään. Raivohan siitä nousee kun päässä jyllää vielälin se pienenä opittu herruus ja ylemmyystunne, mutta kun se ei vaan onnistu millään kun ei-muslimit ymmärrä sitä eivätkä alistu automaattisesti siihen. Joten syytetään rasismia ja syytetään kanta-asukkaita, syytetään kaikkia muita omasta paskuudestaan PAITSI syyllisiä: omia vanhempia ja kulttuuriaan joka on tätä väärää paskaa mieleen asettanut.

    Lopputuloksena ollaan nyt sitten siinä tilanteessa että kyrpiintyneet muslimimiehet vihaavat kaikkia ja kaikki vihaavat kyrpiintyneitä muslimimiehiä vielä enemmän takaisin. Sota tästä tulee, eikä sitä voiteta sossurahoilla. Noi lopettavat kaikki uhoamiset ja muut paskat samalla sekunnilla kun sossurahat katoavat ja vuokrakämpistään tulee häädöt. Näin helppoa se on kun sen osaa.

    40
  10. GÖTEBORGS TINGSRÄTT
    2019-12-11
    Mål nr: B 15205-19

    Ahmad Motmain, 19690115-7435
    Medborgare i Afghanistan
    Citat:
    Brott som den tilltalade döms för
    1. Våldtäkt mot barn, 6 kap 4 § 1 st brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2018
    2016-05-24
    2. Sexuellt övergrepp mot barn, 6 kap 6 § 1 st brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2013
    2009-01-01 — 2010-12-31
    3. Sexuellt ofredande, 6 kap 10 § 1 st brottsbalken
    2009-01-01 — 2010-12-31
    4. Sexuellt ofredande, 6 kap 10 § 2 st brottsbalken
    2016-04-01 — 2016-05-24 (2 tillfällen)

    Åtal som den tilltalade frikänns från
    1. Våldtäkt mot barn, 6 kap 4 § 1 st brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2018
    2012-01-01 — 2017-12-31
    2. Sexuellt övergrepp mot barn, 6 kap 6 § 1 st brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2018
    2012-01-01 — 2017-12-31

    Påföljd m.m.
    Fängelse 2 år 5 månader
    Citat:
    YRKANDEN OCH INSTÄLLNING
    Åtalspunkten 1
    Åklagaren har begärt att Ahmad Motmain ska dömas för våldtäkt mot barn enligt
    6 kap. 4 § 1 st. brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2018 med följande
    gärningsbeskrivning.
    Ahmad Motmain har fört in sina fingrar i NN 2:s snippa vid flera tillfällen och, vid
    ett tillfälle, rört vid NN2:s snippa med sin penis. NN2 var mellan fem och elva år. Det
    hände mellan den 1 januari 2012 och den 31 december 2017 på Paprikagatan,
    Angered, Göteborgs stad. De sexuella handlingarna är, med hänsyn till kränkningens
    allvar, jämförliga med samlag. Ahmad Motmain begick gärningen med uppsåt.

    Åtalspunkten 2
    Åklagaren har begärt att Ahmad Motmain ska dömas för sexuellt övergrepp mot
    barn enligt 6 kap. 6 § 1 st. brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2018 med följande
    gärningsbeskrivning.
    Ahmad Motmain har vid flera tillfällen förmått NN 2 att röra vid hans penis. NN2 var
    mellan fem och elva år. Det hände mellan den 1 januari 2012 och den 31 december
    2017 på Paprikagatan, Angered, Göteborgs stad. Ahmad Motmain begick gärningen
    med uppsåt.

    Åtalspunkten 3
    Åklagaren har begärt att Ahmad Motmain ska dömas för våldtäkt mot barn enligt
    6 kap. 4 § 1 st. brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2013 med följande
    gärningsbeskrivning.
    Ahmad Motmain har, vid ett tillfälle, förmått NN 5 att röra vid hans penis, tagit på
    NN5:s rumpa och med penis rört vid NN5:s analöppning. NN5 var mellan åtta och
    nio år. Det hände någon gång mellan den 1 januari 2009 och den 31 december 2010
    på Saltholmen, Göteborgs stad. Ahmad Motmain begick gärningen med uppsåt.

    Åtalspunkten 4
    Åklagaren har begärt att Ahmad Motmain ska dömas för sexuellt ofredande enligt
    6 kap. 10 § 1 st. brottsbalken med följande gärningsbeskrivning.
    Ahmad Motmain har, vid ett tillfälle, förmått NN 5 att ta på hans penis, vid två
    tillfällen förmått NN5 att titta på porrfilm med honom och vid flera tillfällen tagit på
    NN5:s könsorgan. NN5 var mellan åtta och nio år. Det hände mellan den 1 januari
    2009 och den 31 december 2010 på Paprikagatan, Angered, Göteborgs stad. Ahmad
    Motmain begick gärningen med uppsåt.

    Åtalspunkten 5
    Åklagaren har begärt att Ahmad Motmain ska dömas för våldtäkt mot barn enligt
    6 kap. 4 § 1 st. brottsbalken i sin lydelse före 1 juli 2018 med följande
    gärningsbeskrivning.
    Ahmad Motmain har tagit på NN10:s bröst och underliv samt fört in sina fingrar i
    hennes underliv. NN10 var 11 år. Det hände den 24 maj 2016 på Angered arenasimhall,
    Högaffelsgatan, Göteborgs stad. Den sexuella handlingen är, med hänsyn
    till kränkningens allvar, jämförlig med samlag. Ahmad Motmain begick gärningen
    med uppsåt.

    Åtalspunkten 6
    Åklagaren har begärt att Ahmad Motmain ska dömas för sexuellt ofredande enligt
    6 kap. 10 § 2 st. brottsbalken med följande gärningsbeskrivning.
    Ahmad Motmain har ofredat NN-X, på ett sätt som kunde förväntas
    kränka NN-Xs sexuella integritet, genom att smeka henne på låret.
    Det hände någon gång mellan den 1 april 2016 och den 24 maj 2016 på Angered
    arena-simhall, Högaffelsgatan, Göteborgs stad. Ahmad Motmain begick gärningen
    med uppsåt.

    Åtalspunkten 7
    Åklagaren har begärt att Ahmad Motmain ska dömas för sexuellt ofredande enligt
    6 kap. 10 § 2 st. brottsbalken med följande gärningsbeskrivning.
    Ahmad Motmain har ofredat NN-Y, på ett sätt som kunde förväntas kränka
    NN-Ys sexuella integritet, genom att vid ett tillfälle smeka henne på rumpan och
    låret samt vid ett annat tillfälle tagit tag i hennes arm och vidrört hennes bröst och
    rumpa. Det hände mellan den 1 april 2016 och den 24 maj 2016 på Angered arenasimhall,
    Högaffelsgatan, Göteborgs stad. Ahmad Motmain begick gärningen med
    uppsåt.

  11. Näyttää siltä, että poliisi pelkää näitä öykkäröiviä matuja.

    Miksi poliisilla ei ole mukana koiria? Muutama koira mukaan, joilla purettaisi näitä hörhöjä, niin tilanne rauhoittuisi hyvinkin nopeasti.

    16
    1. Olisikohan siksi että on annettu käsky olla käyttämättä minkäänlaista väkivaltaa tai kovempia otteita näitä kunniakansalaisia kohtaan, tekivät ne mitä vaan. Sama homma Suomessa. Lööffenin porukka on niinsanotusti soroksen oikea kives ja kun katsoo Suomen hallituksen touhuja niin niille jäi se vasen puoli, käytös on kumminkin samaa linjaa että väestö on vaihdettava, miksi siinä olisi muuten mukana; poliisi, kirkko, sekasikiöhallitus sekä ruotsalaisen autistin ritsapillunnuolijat kavereineen?
      Jonkinverran vielä arvostan Suomen poliisia mutta katsokaa jokin vanha Peppi Pitkätossu-elokuva niin Ruotsin poliisi on edelleen samalla tasolla.

      14
      1. Ei siellä mitään käskyä ole annettu vaan pitää ymmärtää, että Ruotsin poliisi nyt toimii yleisesti aivan eri tavalla kuin Suomen poliisi.

        Suomalaiset kytät lyövät vänkyröivän tyypin nippusiteisiin ja maijaan. Jos tuolla olisi ollut paikalla suomalaiset poliisit niin sinne olisi suurinpiirtein laskettu kaasua.

        Mutta Ruotsin poliisi toimii kaikkialla sillalailla sovittelevasti, että ”älkääs pojjaat nyt viitsikö”.

        10
        1. Turhan hyvää luulet kyllä Suomen polposta. Kun kurdi mursi Panu huuhtasen käden, polpo katsoi sivusta. Kurdi heitti toisessa miekkarissa polpoukon kanveesiin komeasti, ei mitään… Somppuakka huutta megafonilla polpoukon korvaan: KYTÄT SIAT NATSIEN KÄTYRIT, polpoukko seisoo kiusaantuneena…

  12. Ylimmäisen kuvan munapää-vuohen…n katsoi miehen rasistiseksi natsiksi
    ja hyökkäsi kuin villipedot nyt yleensä tapojensa mukaan tekevät.
    Pastori sen sijaan siunaa ja pyhittää uhriksi joutuneen kaljun kaverin mukisematta.
    Aaamenn….

  13. Minkä takia kehitysmaalaiset aina seisoskelevat ja notkuvat toreilla ja julkisissa tiloissa nojailemassa seiniin? Tuossakin videolla taustalla riveittäin norkoilemassa. Siis joo, ei ole mitään tekemistä koska töihin ei tarvitse herätä aamulla, eikä alkoholia tule juotua ainakaan baareissa, mutta mikseivät mene pitämään älämölöä jonkun kehari-toverin asuntoon? Ei sitä itse ainakaan olisi 16-20 vuotiaana tullut mieleenkään, että seisoskellaan nyt tässä forumin ovien edessä pari tuntia kavereiden kanssa huutamassa ja häiriköimässä ohikulkijoita. Vai onko kyse siitä kuuluisasta erilaisesta aikakäsityksestä?: Kun itse miettii viikon päähän tekemisiä ja työkuvioita, niin kehitysmaalaiselle jokainen alkava minuutti on jännittävä uuden ajan alku, eikä ikinä ole tylsää. Jos kävelee rautatientorin läpi metroon, niin voi huomata että päivästä riippumatta kaiteisiin nojailee ihan keski-ikäisiäkin kehitysmaalaisten laumoja samalla kun suomalaiset ovat tulossa tai menossa. Ei vaan mene jakeluun mikä hohto siinä notkumisessa on.

    1. Siinä on sama mekanismi kuin lokeilla jotka parveilevat siellä mistä voi napata muilta suupaloja. Ei ne muslimit vaan chillaa ja hengaile, tsiikaavat tarkkaan tippuukko lompakoita, näkyykö hyviä kännyköitä sekä kuka on kännissä ja sattuisiko se hoipertelemaan pankkiautomaatille. Silloin on jo lokkiparvi ympärillä.

      10

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.