Nouseeko meriveden pinta todella?

Virallisen ilmastolämpenemisen selityksen mukaan meriveden pinta nousee ilmaston lämpenemisen myötä. Väitteen mukaan meriveden pinta on noussut 19 cm 1900-luvun alusta ja tällä hetkellä veden pinnan nousun tahti on 3 mm vuodessa.

Etelä-Ruotsissa sijaitsevassa Karlskronassa Kungholmsfortetissa on mitattu meriveden korkeutta jo 1880-luvulta. Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitoksen SMHI:n pitkän ajan tilaston mukaan meriveden pinnassa ei ole tapahtunut mitään muutosta viimeiseen yli sataan vuoteen.
Havsnivån Kungholmsfortet 1887-2019
 
Tilaston mukaan merivesi on ollut korkeimillaan 1899 ja matalimmillaan 1996.

Subscribe
Notify of
guest
53 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
PastoriNikulainen

Tämä ilmastohuijjaus on ihmiskunnan suurinmpia vitsauksia ja puhalluksia herranvuosituhantena 2000.
Taustalla hääräävät takapirut, aivopierut ja aivopesijät nettoavat valheellaan käsittämättömiä summia.
Ylellä ja radiokanavilta ei enää muusta jauhetakaan kuin ilmastonlämpenemishuuhaasta.
Lapsia aivopestään jo päiväkodista lähtien ja koulut ja yliopistot tekevät samoin.
Pastorista tälläinen aivopesu johtaa vastakkainasetteluun ja turhiin leikkauksiin päästöissä.
Suomi on pieni maa, toisin kuin tv:ssä puhuttiin eilen suuresta maasta jossain huuhaa ohjelmassa.
Suomen ei pienenä maana kuulu osallistua tähän vitsaukseen pennilläkään.
Aamen……………………

ike

Olen tässä vielä jotenkin luottanut noihin virkamiehiin mutta katsottuani ykkösaamun (liikenne ja viestintäviraston kansliapäälikkö) huomasin että eivät hekään tälle paskalle ole immuuneja. No kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

ike
Fatwantarkistaja

Just tollassii noi denialistit on. Setämies siinä videolla selittää, ettei ole climate emergency. No ei tietenkään ole, koska se alkaa 2030 ilmastoguru Gretan mukaan. Ja 2050 paukahtaa maailmanloppu. .fi/ulkomaat/a/9b6f8908-57cc-4f11-9ehttps://www.iltalehti30-457496291e90 Siinä on kiistaton todiste, joka ei jätä mitään tulkinnan varaa. Meen polttaan naapureiden autot.

Tapiola

Niin, eihän ilmastonmuutos varmaankaan ainakaan ihmisen aiheuttamana saa vesiä hurjaan nousuun.
. Raamatun vedenpaisumus on toinen seikka, joka saattaa toteutua uudelleen. Sanotaan joissakin lähteissä maankamaran alla olevan paljon vettä. Nythän sitä aloitellaan hyödyntämään jo ns geotermisenä energiana. Jos suuret edm. vesimassat purkautuvat jonkin luonnonilmiön- luojan tms toimesta, niin suuri osa mantereista saattaa peittyä veteen.
Tää nyt on sellaista tiedettä, josta en paljon ymmärrä. Vähän sama kuin täällä keskusteluissa joskus esillä ollut kulttuurievoluutio. Omasta mielestäni mitään oikeaa kulttuurievoluutiota ei ole olemassa. En kyllä usko evoluutioonkaan. Nyt alkaa viisaammilta tulla jo niin paljon vankkaa puhetta miljardeja vuosia vanhoista fossiileistakin, joiden oikea ikä saattaa olla vain muutamia kymmeniä tuhansia.
Jos Luoja katsoo oikeaksi, niin uusi vedenpaisumus tulee joskus, eikä tyhmä ahvenesta mukamas ihmiseksi kehittynyt ihmisriepu sille mitään mahda.

Vigor mortis

”Jos Luoja katsoo oikeaksi, niin uusi vedenpaisumus tulee joskus..”
Ei ainakaan Raamatun mukaan.
1 Moos. 9: ”11 Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele.”
Nykyinen maailma sen sijaan hävitetään tulella.
2.Piet.3:10: ”Mutta Herran päivä tulee kuin varas. Silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, maa palaa ja kaikki, mitä siihen on tehty.”
Ja siinä ei edes amerikkalaisten survivaltomppeleiden ”fallout shelterit” paljoa suojaa.

Tapiola

Mainio kommentti. Noinhan se varmaan on.

Valtsu

Itse en epäile ilmastonmuutosta. Mutta asiassa voisi olla sellainen hyvä kompromissi, että pyritään tuottamaan saasteita vähemmän. Hallituksen politiikka menee sitten fanattisuuden puolelle.

M

Skandinaviassa ja Suomessakin muinaisen mannerjäätikön painon katoamisesta johtuva maan kohoaminen voi kompensoida merenpinnan nousun. Vastaavasti Hollannissa maa vajoaa samasta syystä. Siellä on varmasti tehty pitkiä vedenkorkeusaikasarjoja. Niissähän pitäisi ilmastonmuutoshypoteesien mukaan näkyä merenpinnan nousu oikein selvästi.

Mittauksissa huomioitu

Merenpinnan mittauksessa otetaan huomioon mahdollinen maanpinnan nousu/lasku mittauspaikalla joten se ei vaikuta tuloksiin.

Tapiola

Miten maankamaran korkeuden muutokset mitataan? Toivottavasti ei millään sekstantilla kuuta tiirailemalla? Varmaan sulla on pätevä vastaus. Panen tähän loppuun Pipsa Aroi hymiön… se on näkymätön onneksi.

Kehitys Kehittyy

Esim. tarkoilla GPS laitteilla päästään nykyään millimetriluokan tarkkuuteen.

Tapiola

Mitataanko myös merenpohjien muutokset samalla menetelmällä?

Mittauksissa huomioitu

Merenpinnan korkeuden mittauksissa otetaan huomioon maanpinnan nousu/lasku joten se ei vaikuta tuloksiin.

M

Kungholmsfortin merenpinnan tason yhtälö: MWyy=13.5-(0.01)*(yy-2000) (yy = vuosi). Se on siis sidottu RH 2000:een. Esim. Uumajassa RH 00:n ja 2000:n ero on noin metri kun taas Kungholmsfortissa se on lähes nolla.

Totuuden mittari

Siinäpä on käppyrä joka seuraa hyvin tarkasti globaalia keskilämpötilaa, jos maapallon keskilämpötila nousee, alkaa vedenpinta merissä välittömästi kohota, ja päinvastoin.
Tämä tekee tyhjäksi koko CO2 fobian kertaheitolla.

Anonymous

Paitsi että kuvalla ei ole mitään virkaa koska käytettyä mittayksikköä ei näy ja lähdelinkki puuttuu.

Totuus ei pala tulessakaan

Mittayksikön puuttuminen ei vaikuta totuuteen joka on heti nähtävissä käyrästä.

M

Dataa voi tutkia myös täällä: http://www.sealevel.info/MSL_graph.php?id=70&boxcar=1&boxwidth=3&c_date=1930/1-2019/12
The mean sea level (MSL) trend at Kungholmsfort, Sweden is +0.50 mm/year with a 95% confidence interval of ±0.44 mm/year, based on monthly mean sea level data from 1930/1 to 2017/12.

Totuuden mittari

Tuolta voi kurkkia Ilmatieteenlaitoksen mittauksia ja ennusteita, löytyy myös käppyrä:
https://ilmatieteenlaitos.fi/teematietoa-vedenkorkeus
Kaikki viittaa siihen että globaali ilmasto ei ainakaan lämpene, paikallisestihan voi ilmanala muuttua johonkin päin.

Janis Petke

Eikun perämoottori parvekkeen kaiteeseen. ”Vesi nousee”.

Noh noh

Vesi ei nouse !

Anonymous

Ja muistaa sitten laittaa tulpan lattiakaivoon.

Repe

Joutuu ajattelemaan noiden johtoportaan ihmisten älyllistä tasoa, kun katselee niiden toilailuja. Nyt muka pitäisi vuosittain ihmisten ostaa liki satatuhatta sähköautoa vuosittain, jotta autokanta vaihtuisi ajoissa unionin mieliksi, johon Suomi on sitoutunut. Lisäksi ihmetellään, miksi finskit on niin ilkeitä, että ajavat vanhoilla autoilla. Ei sitten ole tullut mieleen, että
tämä maailman onnellisin kansa on köyhää. Pyöreästi lonkalta arvioituna täällä on ainakin miljoona sellaista autolla ajavaa, jolla on varaa vain muutaman tonnin maksavaan autoon, jota osamaksulla kitkutetaan jokusen kympin kuukausimaksulla. Ja tilanne on sellainen, ellei asu jossain suuressa kaupungissa, vaan haja-asutusalueella, töissä ei voi käydä, ei kaupassa tai missään ilman omaa autoa. Nyt on sitten auton pito tehty niin kalliiksi, ettei uudemman kulkupelin osto ole kuin haave, joka katoaa aina vain kauemmaksi.
Ja, kun katselee ison maailman ruuhkia, tulee mieleen, että mitä se köyhäläisen liikkuminen vanhalla autollaan täällä napapiirin tuntumassa ilmoja muuntelee. Jos maailma kerran loppuu, on sanottava kuin majuri, ettei se yhtä Suomea kaipaa siihen. Vaikka koko finskien elo torppaitaisiin ei mitään muutosta tule suuntaan tai toiseen.

Ana Lyytikko

Q: Muuttuuko ilmasto?
A: Näyttää siltä.
Q: Onko se ihmisen aiheuttama?
A: Ei. Tai jos on, niin vaikutus on luokkaa ämpärillinen valtameressä.
Q: Mikä sen sitten aiheuttaa, jos ei ihminen?
A: Luonto itse. Aurinko.
Q: Miksi ilmastonmuutoksesta sitten vouhotetaan niin paljon ja miksi ihmisiä rangaistaan jostain niin älyttömästä asiasta kuin hiilidioksidi?
A: Tietyt tahot haluavat valtaa ajaakseen omaa agendaansa. Vallassa pysymiseen kuuluu ideologian ja agendan vastaisuudesta rankaiseminen ja paras & lipevin käärmeöljykauppias voittaa.
Q: Entäs kaikki todisteet ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta?
A: Ilmastonmuutoksen todisteiden esittämisessä on hieman sama asia kuin numerologiassa, jossa aivan kaikesta (omaa agendaa tukevasta materiaalista) löydetään kosminen yhteys lukuihin tai siitä miten uskovaiset löytävät todisteita saatananpalvonnasta kuunnellessaan hevibiisejä takaperin.
Q: Limonadeissa on hiilidioksia. Pitäisikö ne kieltää lailla tai rangaista haittaverolla?
A: Jos ilmastovouhottajia ei laiteta ruotuun, niin näin tulee käymään.

Anonymous

Joka puolella missä on kasvistoa, kuten puita, ruohoa, jne.
On hiilidioksidia sillä ilman sitä koko maapallo kuolee, yksikään helvetin ilmastohihhuli ei sitä tajua.
Maapallolla eniten hiilidioksia oli yli 6000 miljoonaa vuotta sitten, ja ilmastohullut väittää että ihminen aiheuttaa ilmastotuhon, voiko helvetti tyhmempiä ihmisiä olla kun ilmastohullut.

Särmääjä

Mitenkäs sitten nämä jotkut saarivaltiot joiden pinta-alaa meri valtaa? Vaijooko ne saaret siis meren alle?

Fatwantarkistaja

Brittien saaresta ainakin eroosio kuluttaa pinta-alaa.

Tapiola

Ne valuvat meren pohjalle jolloin merenpinta nousee. Onneksi tarkoilla mittalaitteilla se voidaan ottaa huomioon ja maailma pelastuu.

Anonymous

Piiperistit on sekoittaneet, ei se vesi nouse vaan kusi noiden päässä nousee päivä päivältä enemmän ja enemmän.

kanander

Pohjoisnavan, Grönlannin ja Etelämantereen jäiden sulamista ei ole tapahtunut hälyttävissä määrissä, Nytkin noissa paikoissa on 15-35 pakkasastetta. Ei siinä mikään sula vaan tulee lisää jäätä.

Tuumaaja

Juuri näin, hyvä esimerkki oli pila-sanomien uutinen grönlannin jäämassan sulamisen nopeudesta jonka väittivät kiihtyneen 7-kertaiseksi. Todellisuudessa tuo luku on saatu vuodenn 2011 vertailulukemasta (335Gt) ja todellisuudessa se on vain keskimäärin kolmasosa vertailuajankohdan muista lukemista 1992-2012.
Uutisessa oli vielä se hassu piirre, ettei ihmisille annettu mitään lukemaa mihin verrata esim, grönlannin koko jäämassan määrää joka on n. 2.900.000 kuutiokilometriä eli painoksi muutettuna karkeasti 2.660.000Gt (Gigatonnia).
Todellisuudessa jäätikön sulaminen on hidastunut sitten vertailuajankohdasta.
Vaikka jäätikön sulamisnopeus kiihtyisi nelinkertaiseksi viimevuotreen verrattuna, sen sulaminen kestäisi 6650 vuotta ja se nostaisi merenpintaa 7,4m, mutta tämä jaettuna em. vuosille se tekisi 1.1 mm vuosittaisen pinan nousun. Se edellyttäisi että jää sulaisi jatkuvasti ja tasaisesti, mitä se ei ole koskaan tehnyt.
Monissa paikoin esimerkiksi suomessa tuo nousu häviää maan kohoamiseen.
Mutta uutisointi on hyvin yksipuolista ja oikeillakin luvuilla saadaan vääriäö mielikuvia luoduksi, pääasia että ne tukevat ilmastionmuutosfantasiaa.
70-luvulla öljyn piti loppua, 80-luvulla jääkauden alkaa, 90-luvulla otsonikerros häviäisi muutamassa vuodessa ja ilmakehän otsonikerron on reikiä täynnä, 2000-luvulla hiilidioksidi syrjäyttää hapen…
Öljy ei ole loppunut ja jopa huomattu että se on uusiutuva, ei tullut jääkausi vaan oli normaalia viileämpi vuosikymmen, otsonikerros korjautui itsekseen, hiilidioksidia oli enemmän ilmakehässä ennen 1800-luvun teollistumisen aikaa (IPCC:n raportin lätkämailamalli alkaa vasta 50-luvulta vertailemaan tähän päivään).
Ilmastoahdistus on mennyt jopa niin rajuksi, että osa astmaatikoista on lopettanut ihalaattorien käytön niiden sisältämän ponnekaasun vuoksi.

Fatwantarkistaja

https://www.youtube.com/watch?v=_Dn9dy3OgGM Ilmastoahdistuja kertoo suunnilleen, että vaikka pommitettais Venäjä, ihmisiä on yhä liikaa. Meidän täytyy syödä lapsia.
Ja kun luulee, ettei enää hullummaksi vaatimukset mene, ne keksivät niitä lisää. Näiden ajatusmaailma on kuin suvakeilla ja useinhan nuo suvakkeja ovatkin.

Anonymous

Koko ilmastopropaganda onkin oikeasti täyttä 💩…Eikä mitään muuta 😂

Ennustus

Tuhoa kohti mennään muutenkin, joten onko tuolla väliä. Afrikasta ja lähi-idästä tulee sellainen hyökyaalto seuraavien 20 vuoden aikana, että siinä vedenpaisumus on lasten leikkiä.Vedenpaisumuksessa sentään pääsee melko nopeasti kärsismyksitään, mutta tuon heinäsirkkaparven vuoksi ihmiset todella kärsivät helvetin tuskista ja pitkään.

Myrkyt esiin

No onhan sitä DDTtä!

Hydrobiologi

Miksi julkaisette raflaavasti yksittäisiä graafeja aiheesta, ilman kuvatekstiä?. Jollei tarkoituksena olisi vain ajaa omaa agendaa, julkaisisitte järkevää dataa. Järkevää dataa ei ole kontekstista irroitetun, yhden Tukholman saaristossa sijaitsevan ja erittäin fluktuioivan vedenkorkeusaseman vedenkorkeustiedot.
Järkevää dataa olisi esimerkiksi saman tutkimuslaitoksen, kaikkien rannikon havaintoasemien vedenkorkeustietojen mediaanigraafi sisältäen konteksin. Sepä löytyy täältä:
https://www.smhi.se/kunskapsbanken/oceanografi/framtida-vattenstand-langs-sveriges-kust-1.133483

Anonymous

Tuon kusetuksen näkee ihan omin silmin suomessakin jos asuu rannikolla, mökki oli 20 vuotta sitten 60 metriä rantaviivasta, nyt mökki on rantaviivasta lähes 6 metriä kauempana, että se siitä veden noususta, vai oletko kuullut että vedennousu vetäytyy jättäen jälkeensä jättömaata jotka ei omista kukaan.
Hulluja on jokainen ilmastohihhuli, oikein oksettaa aina kun saa lukea noiden aivopieruja.

Hydrobiologi

Oletko sattumoisin kuullut ilmiöstä nimeltä maanpinnan kohoaminen rannikkoseudulla?

Totuuden mittari

Kyllä maa näillä seuduin kohoaa ilmatieteen laitoksen mukaan muutamia millimetrejä vuodessa ja se näkyy, meidänkin merenrantamökillä on tullut vesijättöä lisää vaikka kuinka paljon kymmenessä vuodessa.
Kysyn vaan missä se meriveden pinnankorkeuden nousu piilottelee kun se ei missään näy !

M

No mutta jos muutamia millimetrejä (muutaman ollessa 3…99) kohoaa niin sehän voi voittaa helposti tuon SMHI:n 2 mm vuodessa. Oletan merenrantamökkinne sijaitsevan jossain Selkämeren, Perämeren, Saaristomeren tai Suomenlahden rannalla. Loviisan ja Haminan seudullahan vesijättöä ei juurikaan synny, koska maa kohoaa vain 3 mm vuodessa. Perämerellä nettokohoaminen olisi siis 8-2 eli 6 mm vuodessa. Oletettavasti merenpinnan taso on Suomessa likimain sama kuin Ruotsissa, joskin tämä on arvaus. Ilmanpaine ja tuulten suunnat vaikuttavat eniten ja ne eivät välttämättä ole täysin satunnaisia.

Anonymous

No, kuule, kyllä on aika selvää.
Mutta luuletko tosissasi että maanpinta on noussut 20 vuodessa 6 metriä, et voi olla tosissasi.
Maanpinnannousu kattaa ehkä vajaat parimetriä tuosta jos sitäkään.

Fatwantarkistaja

Mitöäh? Ei tasan nouse kahta metriä 20 vuodessa maa. Eiköhän tuo vesiraja ole vetäytynyt vaakatasossa kuusi metriä.

Anonymous

No, ei ole maa nousutkaan vaan vesi vetäytynyt.
Sisämaan ”jormat” ei ole tietoisia mitä tapahtuu rannikoilla, suositan joskus oleskelemaan pitemmän aikaa niin alkaa valkenemaan että en huvikseni täällä kirjoittele.

M

”…SMHI:n pitkän ajan tilaston mukaan meriveden pinnassa ei ole tapahtunut mitään muutosta viimeiseen yli sataan vuoteen.”
Millaisella menetelmällä tämä on päätelty? SMHI:n lausuntohan kuuluu: ”Figuren ovan visar att vattenståndet längs Sveriges kuster har stigit med drygt 25 cm sedan 1886, motsvarande 2 mm/år.”

Totuuden mittari

Tuo on niin yksinkertainen asia ettei tarvita edes ammattilaista. Pitkällä aikavälillä saadaan yksittäiseltäkin mittausasemalta riittävän tarkka tieto pinnankorkeudesta. Ihan samoin kuin lämpötilan mittauksessakin.
Esim. ilmatieteenlaitoksen käyrä kertoo heti että mitään pinnan nousua ei ainakaan vielä ole tapahtunut vuodesta 1900 lukien tähän päivään.
Kiitos siitä etteivät ole väärentäneet tietoja CO2 hörhöjen pelossa… ainakaan vielä.

Tapiola

PT:n lähestyminen asiaan yhden mittauspaikan valinnalla on aivan riittävää. Jos muita graafeja pitää etsiä, niin sitten vaikka aivan toiselta puolelta maapalloa, sillä maapallohan on rikkaus. Meret ja vedet ovat ilman raioja jokaisen uida minne huvittaa ja jos meinaa hukkua, niin aina löytyy joku idioottivaltio joka poimii ahvenantaidot unohtaneen läpsyräpylän turvaan. Ihan perus kulttuurievoluutiota, miljardeja vuosia vanha oikeus jokaiselle ameeballe.

Fatwantarkistaja

Televisiossa tutkijat hiippailivat Etelämantereen tuntumassa. Rossin jäähyllyä kyyläsivät. Jos se sulaa, niin merenpinta nousee 6-7 metriä ja me kaikki olemme kusessa. Mitä nyt merijää, eli vedessä kelluva jää ei sulaessaan nosta vedenpintaa periaatteessa yhtään. Ne tutkijat siis sivuuttavat fysiikan täysin ja keksivät omasta päästään uuden, joka sopii omaan agendaan. Ihan suvakkitouhua sanon minä.
Asian voi kokeilla kotona, jos omaa toimivan pakastimen, tai pakastelokeron. Myös pakkasella voi käyttää ulkotiloja hyväksi. Esim mitta-astiaan jäätä ja vettä ja astian kyljestä lukema muistiin (jään tulee kellua astiassa). Kun jäät sulavat, tutkijoiden mukaan hukut ja yläkerran naapurisikin hukkuvat. Toisessa kokeessa laitetaan vaikka grillivartaita astian päälle ja jäät niiden varaan. Tällöin vedenpinnan tulisi nousta, kuten mannerjäätikönkin sulaessa.
Ilmastoihmisen ei missään nimessä tule kokeilla, se olisi liian vaarallista. Sama kuin suvakki veisi lapsensa irakilaisen ammattiraiskaajan hoitoon. ÄLÄ! Tulee ns puusta alas ja korkealta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arkhimedeen_laki Käsittääkseni kyse on juuri tuosta. Mikään fakin fyysikko en ole, se on pakolaisten hommaa se.

Totuuden mittari

Noin v-media kusettaa ihmisiä. On synti jos ihmiset eivät ole olleet hereillä koulussa ja siten tulevat kusetetuiksi.
Opiskelu kannattaa aina. Mitä enemmän tiedät, sitä vaikeampi sinua on kusettaa.

Tapiola

Opiskelu vie suomalaiset tuhoon, jos nykyiset opetushallituksen toimet saavat jatkua ilman, että lapsia- nuoria opetetaan kriittisyyteen tiedon suhteen, esim evoluutiouskonto on pelottava harhaoppi kun ”miljardeja vuosia” sitä ja tätä luulouskontoa tuputetaan tieteenä.
Jo edesmennyt mystinen mies, kirjailija Erno Paasilinna tuumaili, että oppineita ovat vain itseoppineet, muut ovat opetettuja. Jos joku , ja niitähän riittää, antavat aivopestä itsensä evoluutiouskonnon miljardien vuosien tarinoihin, se menee samaan hörhöilyyn kuin erään partasuun 9v tyttösen naineen äijän höpinät.
Mieluummin uskon tuhansia vuosia paikkansa säilyttäneeseen satukirjaan kuin alle 2000v vanhaan väkivaltaiseen satukirjaan, tai mikä pahinta reilut 100v vanhaan darwin-satusetään harhauskoineen.

Tapiola

Pikavilkaisulla ihan wikipediassa, jota en pidä minään tiedon graniittivuorena, mutta kuitenkin väitetään etelämantereen jäämassan painavan maankuorta allaan tuntuvasti alaspäin. Jos jää sulaa niin maa nousee ylös. Tuleeko toisaalle sitten merenpohjaan vastaavasti lisää tilaa?
”Sitä minä en kyllä tiedä” totesi Rummukaisten naapuri Aapelin riemukkaassa Siunattu hulluus teoksessa, kun lehmä oli saatu mökin sänkyyn vaimon poissa ollessa.