Silakkaliikkeessä kysellään miten jostakusta tulee rasisti. Silakat pohtivat miksi rasistisesti käyttäytyvä henkilö on joutunut rasistiseen tunnetilaan ja voisiko tälle tunnetilalle tehdä jotain. Vastaan tähän nyt omalta osaltani. Silakat, lukekaa tarkasti.
Moni ei taida tietääkään, että olin takavuosina hirvittävä suvakki. En ehkä ihan sellainen kiiluvasilmäinen fanaatikko kuin pahimmat nykypäivän turvapaikka-aktivistit, mutta jotain sinnepäin.
Elettiin siis aikaa 90-luvun loppupuolella. Tuohon aikaan oli helppo olla suvakko; Helsingissä ei välttämättä nähnyt edes päivittäin kolmansista maista tulleita miespakolaisia. Toisin sanoen ne ns. kohtaamiset olivat oikeasti harvinaisia.
_________________
Muutos rasistiksi lähtikin liikkeelle kun muutin Tukholmaan 2000-luvun alussa. Suvakismini oli tuolloin huipussaan. Koin, että olin etuoikeutettu kun sain asua niinkin hienossa monikulttuurisessa metropolissa kuin Tukholma. Asuin Spångassa ja vietin paljon aikaa Tenstan kirjastossa. Oli siistiä kun kirjastossa oli afrikaanoja ja arabiaanoja. Lukuhetkien jälkeen menin Tenstan krouviin kaljalle. Joskus lähtökaljat haettiin Rinkebyn baarista. Krouveissa istui monia eri taustaisia ihmisiä. Rinkebyn krouvissa oli usein eritrealainen karaoke.
Minulla oli monikulttuurinen kaveripiiri. Oli oma ugandalainen työmaamaskotti, joka oli töissä samassa kiinteistöhuoltofirmassa, jossa itsekin olin. Mukava mies. Sitten oli muutama koti-irakiaano ja yksi koti-turkkilainen. Ja – monellako on ollut oma kotisomali, kysyn vaan? Minullapa on ollut.
Kotisomali oli mukava nuorukainen. Tapasimme ryypätä perjantaisin Rinkebyn krouvissa. Juttelimme suvakkoasioita (Luulin, että hän ymmärtää jotain suvakismista, mutta vittu se oikeasti mitään ymmärtänyt). Tapasimme juoda 5-6 tuoppia kaljaa kunnes somalijäbän suupielistä alkoi valumaan musta kuola. Kiintiö oli täynnä ja hän poistui kotiinsa. Musta kuola johtui siis siitä, että opetin jäbän käyttämään irtonuuskaa. Kun tulee tarpeeksi känniin niin kokemattomalla nuuskaajalla nuuska leviää suuhun ja se alkaa valumaan mustana kuolana pitkin leukapieliä.
Elettiin post-suvakkoaikaa, vuodet olivat jotain upp till 2007- 2008 kuten ruotsalainen sanoisi.
___________________________
Jos en olisi ikinä muuttanut Tukholmaan vaan jäänyt asumaan Helsinkiin niin minusta olisi luultavasti kehittynyt hyvin häiriintynyt “äärisuvaitsevainen” (=äärisuvaitsematon) vasemmistoaktivisti . Haukkuisin Rasmuksessa kaikkia ihmisiä rasisteiksi ja olisin ollut lauantain silakka-tapaamisessa huutamassa, miten Suomi ei kuulu teille, vaan meille. Jari Taponen olisi Twitter-kaverini ja Facebook-profiilikuvassani olisi joku sopiva teema tyyliin “Stop Deportation” tai ” I like Afgan boys”.
Pommittaisin someen kiivaita lausuntoja kuinka Suomeen tarvitaan satamiljoonaatuhatta uutta afgaani- ja irakiaanomiestä. Olisin satavarmasti sitä mieltä, että turvapaikanhakijaan panostettu euro tuplaantuu ja Balkanin maantiellä taivaltaa tuhansia korkeakoulutettuja pakolaisia, joita ilman Suomi ajautuu katastrofiin. Osallistuisin kaikkiin “Irak/ Afganistan/ Somalia is not safe”-mielenosoituksiin ja huutaisin itsenäisyyspäivänä naama punaisena muiden naamalävistettyjen haulipäiden kanssa “Ei natseja Helsinkiin, ei natseja minnekään!”. Helsinki-Vantaalla kieltäytyisin istumasta koneessa, “Ei pakkopalautuksia, oikeus elää!”.
Niin ikään olisin sitä mieltä, että raiskaa ne suomalaisetkin. Hämeenlinnan viime päivien tapahtumien takia kirjoittaisin kiivaan Facepäivityksen Rasmukseen: “Suomalaisetkin katkoo päitä ja tämä asia kiinnostaa rasisteja vain siksi, että pään katkaisi rassukka kielteisen saanut sotaa, vainoa ja kidutusta paennut raukkaparka. Mikä kova kohtalo nuorukaisella nyt istua linnassa!”
Ja kannattaa huomata, että jos en olisi muuttanut Tukholmaan niin en kirjoittaisi nyt tätä rasistista Pt-mediaa vaan jotakin supersuvakkomediaa “SuvakkoNews”. Siellä olisi juttuja otsikolla:
“Meidän ei pidä antaa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä oman turvallisuutemme takia, kirjoittaa Paavo Tajukangas SuvakkoNewsissä.
Tällaista voisi siis olla rinnakkaistodellisuus.
Jokin unelmassa meni kuitenkin pieleen. Nimittäin pikkuhiljaa se monikulttuurisuus alkoi ensin ärsyttämään, sitten vituttamaan. Ärsytyskynnyksen nousu johtui monesti pienistä asioista. Kuten esimerkiksi järjetön älämölö, mikä syntyy kun metroon tai bussiin nousee kolme tai useampi kolmansista tullutta miestä. Niin ikään liikennekäyttäytyminen muuttuu. Järvassa ei ole esimerkiksi sellaista liikennesääntöä kuin, että oikealta tulevaa on väistettävä. Se ajaa risteykseen ensin, joka uskaltaa.
Ärsytystä lisäsi se, että kaikkialla oli kehitysmaista tulleita miehiä. Joka helvetin kulmassa ja nurkkauksessa notkuu röökaavia joutomiehiä. Mutta sitten taas naisia ei näy missään. Baarit ovat täynnä ruskeita ja mustia miehiä, mutta ei yhtään naista. Joutomiehet huutelevat valkoisille naisille, mutta jos itse haluaisi huudella ruskeille naisille niin niitä ei näy missään. Ja jos näkyykin niin niillä on säkki päässä. Ei sellaiselle tee mieli iskeä silmää tai kysyä “käyksää täällä usein?”.
Ongelma ei tietenkään ole se, että missään ei näy ruskeita naisia, joille olisin voinut huudella hävyttömyyksiä kuten joutomiehet valkoisille, vaan se, että joutomiehet huutelevat hävyttömyyksiä valkoisille naisille. Siihen ei oikein itse voi puuttua mitenkään. Eikä ongelma ole se, että “ne vievät meidän naiset”. Jos joku haluaa nussia mustaa miestä, niin siitä vaan.
Mitä enemmän monikulttuurisuus tuli tutuksi, sitä enemmän huomasin kuinka kehitysmaista tulleet miehet käyttävät todella röyhkeästi kantaväestöä ja ruotsalaista systeemiään kohtaan. Ruotsalaisia miehiä pidetään lampaina. Se myös näytetään eleillä ja käytöksellä. Sain kokea tämän usein itsekin. Nimittäin olenhan ulkonäöltäni kuin kuka tahansa ruotsalainen mies. Minua kohtaan oltiin ivallisia ja vähätteleviä. Sellaista hienoa vittuilua. Mutta kehitysmaiden miesten asenne muuttuu sillä samalla hetkellä kun avaan suuni. Kun puhun ruotsia, he ymmärtävät murteestani, että en ole ruotsalainen vaan suomalainen. Sillä hetkellä halveksiva asenne muuttuu ystävälliseksi. He kokevat, että suomalaiset eivät maahanmuuttajina ole kuten ruotsalaiset miehet. Jotka antavat tulijoille ilmaista rahaa ja naisensa. Lampaita, jotka eivät osaa puolustaa siskojaan ja äitejään.
__________________
Näin siis pikkuhiljaa pienestä ärsytyksestä, rypystä otsassa, kasvoi lähes sydänkohtaukseen johtanut vitutus. Viimeiset ajat Tukholmassa olivat pahimmat. Lopetin kulkemisen julkisilla kulkuvälineillä, busseilla ja metrolla. Minua vitutti aivan suunnattomasti se joka puolella mölyävä marakattilauma. Menin autolla sinne minne piti mennä. Jos menin cityyn kaljalle niin varasin sen verran rahaa, että pääsen taksilla kotiin. Lopulta ruotsalaisen taksikuskin löytäminen oli niin vaikeaa, että lopetin senkin ja jatkoin kalsarikänneillä. Kerran jopa kävelin Tukholmasta Kistaan 8 km aamuyöstä, koska en vaan halunnut mitään mustaa miestä taksikuskiksi.
Kävin usein lähibaarissa, Lordissa, mutta lopetin senkin. Yksinkertaisesti mieleni teki vääntää niskat nurin niiltä pelikoneita potkivilta ns. sotaa, vainoa ja kidutusta paenneilta miehiltä. En sietänyt enää milliäkään sitä ainaista saatanan mölinää. En sietänyt nähdä niitä sosiaalitoimistosta tulevia miehiä, jotka tunkivat sen 12 000 kruunun kuukausirahan pelikoneisiin. Sain rytmihäiriöitä, sillä minua vitutti niin paljon. Nuo ruskeat ja mustat miehet olivat päässeet tunkeutumaan yhteiskuntaan. Eikä kukaan näyttänyt sanoavan eriäviä mielipiteitä. Jos joskus yritin jossain sanoa jotain, niin alkoi se saatanan rasistijankutus.
Elämä oli siis ajautunut siihen, että vihasin noita ruskeita ja mustia tunkeutujia sydämeni pohjasta. Onneksi minulla oli (ja on vieläkin) hyvä kaveri, joka hillitsi vihaani. Kaverini on kotoisin Norjasta. Hän asuu myös Kistassa ja ymmärtää minua. Miehen nimi on Olof. Hän osaa ottaa nämä asiat rennommin, mutta vihaa tunkeilijoita yhtä paljon kuin minä. Siksi tykkäsin kaljoitella hänen kanssaan. Olof saattoi pokkana heittää ravintolan tupakkapaikalla jollekin afrikaanolle hyväntahtoisen näköisenä: “Onko ruotsalaiset antanut discorahaa?”. Tai “Se on ollut arabiaanolla massipäivä?” ja sitten taputti ruskeaa miestä selkään. Asenne on siis se, että ei pidä kiihtyä vaan ottaa rauhallisesti.
___________________
Sitten tapahtui johdatus. Kohtalo astui peliin. Kaverini muutti Tallinnaan 2016 ja olin mukana muuttohommissa. Ensimmäinen päivä Tallinnassa oli kuin unessa. En ollut siis sitä ennen ikinä käynyt Virossa. Missä afrikaanot? Missä rääkyvät arabiaanot? Niitä ei näkynyt missään. Elämä oli rauhallista, kuin paratiisissa. Kun menin Ulemisten ostoskeskukseen ensimmäistä kertaa niin kuvittelin, että siellä varmasti notkuu kymmenittäin sotapakolaisia. Mutta ei ainoatakaan. Luulin, että minua huijataan ja jostain nurkan takaa hyökkää varmasti laivalastillinen ruskeita ja mustia miehiä; “Suprise, on meitä täälläkin!”.
______________________
Toisin kuin rasisminvastustelijat väittävät, että rasismi johtuu tuntemattoman pelosta eikä olla koskaan tavattu ruskeita ihmisiä, niin minäpä olen tavannut. Kuten kerroin olen asunut toistakymmentä vuotta Tukholmassa, eli juuri siellä missä se monikulttuurisuus on konkreettisesti ympärillä. Kannattaa huomata erityisesti se, että olen asunut juuri siellä monikulttuurisuuden mustassa ytimessä Rinkebyssä. En siis jossakin valkoisten hienostoalueilla. Sen lisäksi liki 10 vuotta Kistassa eli siinä Rinkeby-Tensta-Husby-akselilla.
Olen siis toistakymmentä vuotta tutustunut monikulttuurisuuteen ja ollut päivittäin tekemisissä kehitysmaista tulleiden hoitovajeen paikkaajien kanssa.
________________
Minusta ei tullut rasistia yhdessä yössä eikä jonkun yksittäisen tapahtuman, kuten vaikkapa pahoinpitelyn tuloksena. Tai pillun puutteen vuoksi. Rasismi valui minuun hiipimällä. Tai sanotaanko niin, että suvakismi valui ensin pois ja sen tilalle tuli tyhjiö. Elin tyhjiössä ehkä vuoden pari, mutta sitten tyhjiö alkoi täyttyä rasismilla. Muutos tapahtui lisäksi vähän kuin salakavalasti, en osannut varautua siihen.
Muutos ei ollut helppoa. Oli vaikea tunnustaa, että minusta, suvakosta, on tullut rasisti. Koska olin siihen asti ollut idealisti. Mutta sen jälkeen kun asteittain tunnustin itselleni, että suvakko-idealismi on oikeasti perseestä, ja tilalle astui p u h d a s rasismi, niin elämä helpottui.
Suosittelen kaikille.
