Cargo-kultti ja taikaseinä

6ad464415abeea8677e91c68bc3f838a

Cargo-kultti on mielenkiintoinen ilmiö. Vaikka se tuntuu hieman menneen maailman tarinoilta niin sillä on joitakin hyviä yhtymäkohtia nykyaikaan. Cargo-kulttia on monesti käytetty kuvaamaan kristinuskon/ islamin alkua, mutta omasta mielestäni sen merkitys nykyaikaan on hieman toisenlainen.

Cargo tarkoittaa Tyynenmeren saariryhmissä Melanesiassa monella alkuasukaskielellä ”tavaraa”. Tapahtuma alkaa toisen maailmansodan aikaan kun amerikkalaiset sotilaat saapuivat Melanesian muutamille saarille. Alkuasukkaat eivät olleet siihen mennessä ikinä nähneet valkoista miestä. Saarelaiset lumoutuivat heti valkoisen miehen ihmeellisistä tavaroista; termospulloista, mopedeista, kylmälaukuista, vaatteista, limonaadeista… mitä tavaraa amerikkalaisilla nyt ylipäätään oli käytettävissä.
Saarelaiset huomasivat, että valkoinen mies ei itse valmistanut tavaroita vaan niitä saapui kaiken aikaa laivoilla ja lentokoneilla rahtina, eli cargona. Alkuasukkaat eivät milloinkaan havainneet valkoisen miehen korjaavan tavaroita tai valmistavan niitä itse. Alkuasukkaiden näkökulmasta valkoinen mies ei ylipäätään tehnyt mitään järkevää työhön viittaavaa. Paperien siirtely kirjoituspöytien äärellä ja sotilaiden marsseja pidettiin uskonnollisina rituaaleina. Alkuasukkaiden ainoa järkevä selitys asialle oli, että cargon alkuperä oli yliluonnollinen ja tätä käsitystä vahvisti se, että heidän mielestään monet valkoisten toimet olivat ilmiselviä rituaalimenoja.
Mistä alkuasukkaat olisivat voineet tietää, että tavara valmistettiin meren takana Yhdysvalloissa.
Asiaa tutkinut kuuluisa luontodokumenttien tekijä ja antropologi David Attenborough on kertonut, että näitä samoja kultteja syntyi useilla saarilla, jonne amerikkalaiset menivät ja ne syntyivät toisistaan riippumattomina, mutta samankaltaisina.
Kun alkuasukkaat seurasivat valkoisten touhuja he ajattelivat, että mekin haluamme cargoa. Ja siitä se idea sitten yhtäkkiä välähti. Alkuasukkaat päättelivät, että jos hekin rakentavat mastoja ja kuuntelevat kummallista laatikkoa, jossa vilkkuu valoja ja josta kuuluu kummallista ihmispuhetta kuin haudan takaa, pukeutuvat kuin amerikkalaiset ja marssivat pitkin nurmikenttää kepit ojossa, niin jumala tuo heillekin cargoa. Mikä voisi olla yksinkertaisempaa, matkia valkoista miestä ja alkuasukaskin saisi cargoa.
Attenboroughin mukaan kultteja yhdistää moni asia, mutta myös se, että erityinen messias tuo cargoa maailmanlopun päivänä.
Vanuatun saarelle syntyi eräänlaisen jeesuksen-tapainen hahmo, John Frum. Tämä voidaan jäljittää vuoteen 1940 ja yhden tarinan mukaan se syntyi kun amerikkalainen esitteli itsensä ”John from Amerika”. Saarelaisten legendojen mukaan John Frum kertoi monenlaisia profeetoja ja lupasi paljon cargoa. Hän kuitenkin lähti saarelta ja lupasi riemukkaan toisen tulemisen, jolloin hänellä olisi mukana massiiviset määrät cargoa. Vanhat tulisivat nuoriksi ja sairaudet parantuisivat. Cargoa olisi kullekin tarpeeksi.
Mielenkiintoinen detaljee on se, että alkuasukkaat kammoksuivat erityisesti laatikkoa, jossa oli punainen risti. Laatikon sisällä oli tavaroita, jotka paransivat sairauksia.
JohnFrumCrossTanna1967
 
Jossain vaiheessa saarille saapui mustia sotilaita ja se aiheutti alkuasukkaille kiihtymystä. Mustilla miehillä oli myös cargoa. Arveltiin, että John Frum olisi tulossa ja satapäinen alkuasukasmiesjoukko raivasi pensaikkoa keskelle saarta. Tehtiin kiitorata. Kiitoradan varteen tehtiin bambusta lennonjohtotorni, joissa lennonjohtajat istuivat puiset kuulokkeet korvillaan. Kiitoradalle tehtiin puisia lentokoneita, joiden tarkoitus oli houkutella John Frumin kone laskeutumaan.
Cargo-kulttia miettiessä tulee usein mieleen klassikko taikaseinästä, joka syöttää rahaa.
David Attenboroug kertoo, että John Frumin paluupäiväksi tuli jostain syystä helmikuun 15. päivä. Joka vuosi tuona päivänä saarella pidettiin isoja paluujuhlia toivottamaan messias tervetulleeksi. Attenboroug kertoo kerran sanoneensa eräälle kultin jäsenelle:
”Mutta, on kulunut jo 19 vuotta kun John sanoi cargon tulevan. Hän lupasi ja lupasi, mutta silti cargoa ei ole tullut. Eikä 19 vuotta ole pitkä aika odottaa?”
Alkuasukas katsoi hämmästyneenä ja vastasi  ”Jos sinä pystyt odottamaan 2000 vuotta Jeesuksen Kristuksen tuloa, eikä hän tule, niin kyllä minä voin odottaa 19 vuotta Johnia.”
Nykypäivänä kultteja ei ole enää kuin jonkinlaisena muistelumielessä. Tosin vastaavia kultteja on syntynyt esimerkiksi Indonesian saarilla, jossa ollaan tavattu eristyksissä olleita heimoja.

Subscribe
Notify of
guest
19 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Kilttimies
Kilttimies
10.2.2020 01:08

”Mikä voisi olla yksinkertaisempaa, matkia valkoista miestä ja alkuasukaskin saisi cargoa.”
Kun kehitysmaalaisilta otettaisiin cargo eli sossun rahat ym. veks, ne matkisivat valkoista miestä menemällä duuniin ja kotoutuisivat.

Siellä niiden koti on
Siellä niiden koti on
10.2.2020 09:48
Vastaa...  Kilttimies

Hyvä pointti:) Ongelma on vain siinä, että kun niille ei työt maistu. Toisekseen selviytyvät huonosti ihan yksinkertaisistakin töistä.
Nekkerit kuuluu Afrikkaan ja arabit Lähi – Itään.

Ilmari
Ilmari
10.2.2020 10:49
Vastaa...  Kilttimies

Ajatellaan että mamun naapuri lähtee joka aamu kotoaan. Illalla hän palaa mukanaan cargoa. Mamun näkökulmasta naapuri on vain lähtenyt aamulla hakemaan cargoa eikä hän ymmärrä, että naapuri on käynyt töissä.
Mamu näkee, että ostariin ilmestyy koko ajan uutta cargoa vaikkei hän ole nähnyt, että kukaan olisi sitä sinne tuonut. Mamu tietää, että cargoa ei voi noin vain hakea sieltä. Hänelle on annettu pieni muovikortti, jota näyttämällä hän saa kuljettaa cargon kotiin. Kun hänelle sitten sanotaan, että nyt ei saa cargoa, vaikka hänellä on kortti, ei hän ymmärrä. Ei kannata selittää, että kortti on tyhjä, koska sehän on ihan samanlainen kuin se on aina ollut.
Tässä on vain hieman liioittelua. Käytännössä mamu tietää, että hänen kotimaassaan tehdään työtä ja tuotetaan cargoa. Kun hän tulee Eurooppaan, kaikki antavat hänelle cargoa ilman että hänen tarvitsee tehdä mitään.

Anonymous
Anonymous
10.2.2020 13:58
Vastaa...  Kilttimies
Taikaseinä
Taikaseinä
10.2.2020 04:27

”Cargo-kulttia miettiessä tulee usein mieleen klassikko taikaseinästä, joka syöttää rahaa.”
No nyt selvisi mistä KELA on saanut alkunsa. Uskonto on levinnyt kulon tavoin Lähi-idän Ja Afrikan maiden elintasopakolaisten keskuuteen ja tulivat myös Suomeen ja kas kummaa tarina oli totisinta totta.

John MacMunne
John MacMunne
10.2.2020 07:16

Tuskin keharien äö ja mielenkiinto riittää miettimään, mistä se raha lopulta tulee.
Sama koskee vasemmistolaisia ja muita kommareita ym. vähä-älyisiä.

Viherhurmos saisi jo hiipua
Viherhurmos saisi jo hiipua
10.2.2020 09:45

Vihervasemmisto edustaa täällä koto Suomessa puhtaimmillaan vastaavanlaista kulttia.

Anonymous
Anonymous
10.2.2020 12:27

Kui?
Alkaa mun silmät näköjään vanhuudesta kärsiä kun olin lukevinani että kerroit että oikeisto on jonkun sortin kultti, eihän se nyt noin voi olla.

Äly hoi älä jätä
Äly hoi älä jätä
10.2.2020 13:49

Kulttia on kaikki se mistä puuttuu normaali, terve järki joka tajuaa nykytilanteen ja osaa nähdä seuraamukset myös tulevaisuudessa.

Toimus on mielestäni oikeassa
Toimus on mielestäni oikeassa
11.2.2020 11:45

Kyllä, jos Kockoomus ja Kepulit lasketaan oikeistoksi. RKP:kin tais olla oikeistoo ennen vanhaan.

Klarsyn
Klarsyn
10.2.2020 15:08

Eikä tässä yhteydessä voi tietenkään olla muistuttamatta jizya-verosta, jota islamin alistamat vääräuskoiset joutuivat (joutuvat) maksamaan halutessaan pitää oman (kirjan) uskontonsa. Pakanat joko käännytettiin miekalla, orjuutettiin tai katkaistiin kaula.
Kirjan kansoilla, juutalaisilla, kristityillä ja zarathustralaisilla oli varallisuutta, oppia ja käyttökelpoista taitoa, millä rakennettiin muslimeille maailmanluokan moskeijoita. Nyt meillä on KELA ja monikulttuurisuusrahastot, joihin työssäkäyvien kansalaisten veroja kootaan erilaisiin maahanmuuttajien huvituksiin, keskinäisiin kerhoihin ja ns. kotouttamiseen. Eräänlaista käänteistä Cargo-kulttia tämäkin.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
10.2.2020 17:46

Tuolta saisi ammattitaitoisia lennonjohtajia. Saa suorittaa.

Esinahka
Esinahka
11.2.2020 04:44

On täysin yhdentekevää kuka lähtee ja kuka tulee sillä Kaikki eduskuntapuolueet ovat ulkoisessa ohjailussa eli kuuluvat erään tietyn (((porukan))) hallitsemaan järjestelmään.
Persut mukana näytelmässä -ainut mitä tuo (((porukka))) oikeasti pelkää on yli puoluerajojen ulottuva, aito (aseellinen tai aseeton) kansannousu. Muille touhuille kultapossukerho nauraa paskaisen röhönaurun.
Edustuksellinen demokratia (sic!) on syöpä johon Suomi kuolee. Jokainen itselleen rehellinen ihminen joka tuntee järjestelmän ymmärtää ettei poliittisen pelastautumisen mahdollisuutta ole ollut enää vuosiin. Siitä öyhöttäminen kannattaa lopettaa jos ei halua antaa kultapossukerholle lisää aiheita paskaiseen röhönauruun.
Kannattaa alkaa varautumaan viimeiseen näytökseen ja unohtaa Halla-ahot ym. tyhjäntoimittajat joiden ”suomen pelastaminen” on jäänyt ja tulee jatkossakin jäämään pelkkien puheiden tasolle.

Kerro, kerro Essari
Kerro, kerro Essari
12.2.2020 07:44
Vastaa...  Esinahka

No mitä sinä Essari suosittelet että pitäisi tehdä tässä ja nyt sekä huomenna?

Suomi Finland
Suomi Finland
11.2.2020 18:39

Tämä on pt-median rasistisin juttu kautta aikojen. Tässähän annetaan ymmärtää, että jotkut vähemmistökansat olisivat jotenkin käsittämättömän yksinkertaisia.
On vain pieni hyppäys Tyynenmeren saarilta tiettyihin Aasian, Lähi-idän ja Afrikan maihin, joissa kulttuurit ovat samalla tasolla.
Jos näitä kulttuurien eroavaisuuksia ei näe absoluuttisena rikkautena, on ylimielisyys sellaisella tasolla, että punaviherhilkat saavat rytmihäiriöitä, jos edes moisesta vihjaillaan. Silloin he tietävät, että valkoisia heteromiehiä ei ole vielä haukuttu tarpeeksi.

Fisa Fes
Fisa Fes
12.2.2020 07:41

Eritrealainen ”ruotsalainen” juoksija jäi kiinni dopingista eli kultamuna muuttui mädäksi:
https://www.svt.se/sport/friidrott/svensk-europamastare-fast-for-dopning-robelfsiha”

Acc358
Acc358
12.2.2020 16:16

Ihmislajilla on taipumusta yrittää vaikuttaa rituaalien kautta todellisuuteen. Sadetanssit, uhrien antaminen ja Cargo Cult ovat saman ilmiön ilmentymiä.
Nykyisissä länsimaisissa yhteiskunnissa lienee myös järjettömiä rituaaleja. Niitä on vain vaikea huomata, koska useimmat pitävät niitä järkevinä ja todellisuuteen vaikuttavina. Selkeä irtiotto todellisuudesta on rituaalipuhe, jota ollaan uskovinaan ryhmäpaineen takia. Ylipappi, poppamies tai poliittinen johtaja lausuu loitsut ja yleisö on uskovinaan.