”Kusiryöstäjille” pikku nuhteet oikeudessa

Prince Kadjo 1
Kusiryöstäjät.

Valtavaa huomiota saaneesta kusiryöstönä tunnetusta tapahtumaketjusta, ja muistakin ryöstöistä, annettiin tänään pikku tuomioita Tukholmassa Södertörnin käräjäoikeudessa. Tuomiolla oli liki kymmenen uusruotsalaista muistakin ryöstöistä, joissa kaikissa uhreina ruotsalaisia nuorukaisia.

Pääjuttu eli kusiryöstö tapahtui jo viime vuoden joulukuussa. Kolme tuntia kestänyt tapahtumaketju alkoi 1. joulukuuta klo 21.00 aikaan kun afrikkalaiset Edris ja Prince yhyttivät ruotsalaisen nuorukaisen, olkoon jatkossa nimeltä Anders. Anders jäi pois paikallisjunasta kun tajusi, että häntä seurataan. Nuorukainen lähti nyt juoksemaan, mutta vihulaiset saivat hänet kiinni ja Anders kaadettiin kumoon. Tästä alkoi tapahtuma.

Kolmeen tuntiin sisältyi monenlaista seilausta. Afrikaanot yrittivät saada rahaa monilla eri tavoin. Käytiin Andersin kortin kanssa pankkiautomaatilla, mutta kun käyttötilillä ei ollut rahaa niin ajateltiin, että säästötililtä voisi siirtää rahaa käyttötilille ja nostaa ne ulos. Ongelma oli kuitenkin se, että Andersin puhelimen akku oli loppu eikä siirtoa voinut tehdä. Anders pakotettiin nyt soittamaan äidilleen, joka tekikin Swish-siirron ja afrikaanot saivat 2000 kruunua ulos käteistä. Anders ei uskaltanut sanoa puhelun aikana mistä oli kyse.

Ryöstön aikana matkustettiin välillä metrolla ja paikallisbussilla. Esimerkiksi bussissa afrikaanot olivat nimitelleet Andersia kaikilla mahdollisilla tavoilla, mm. kutsumalla tätä ”svennejäveliksi” eli vitun ruotsalaiseksi. Meno oli kaiken kaikkiaan hyvin sekavaa ja sakeaa.

Homma päätyi kolmen tunnin jälkeen Farstaan kirkon takapihalle, jossa alkoi loppunäytös. Afrikaanot potkivat ja löivät Andersia ja kaatoivat tämän maahan. Nuorukaiselta riistettiin vaatteet päältä ja lopulta virtsattiin tämän päälle. Anders pyörtyi välillä, mutta palasi tajuihinsa. Afrikaanot kiljuivat koko ajan, kuin kiimassa; ”huoranpentu”, ”äidinnussija” ja ”vitun ruotsalainen”. Anders riisutettiin kokonaan alasti, mutta kun paikalle tuli sivullinen niin hänelle annettiin vaatteita. Homma raukesi siihen.

Paitsi, että ei ihan. Kun afrikaanoduetto poistui paikalta Andersia uhattiin tappamisella, jos hän kertoo asiasta poliisille. Afrikaanot olivat saaneet tietää Andersin osoitteen ja tekijät uhkasivat tulla hänen kotiinsa kostoreissulle ison jengin kanssa.

Andersin epätoivosta kertoo mm. viesti, jonka hän lähetti isälleen erään sivullisen puhelimesta, sivullinen auttoi Andersia tapahtuman jälkeen:

”Hei isä, tässä Anders. Minut on ryöstetty ja pahoinpidelty ja annettu tappouhkauksia. Onnistuin paeta, mutta heillä on minun henkkarit ja tietävät kotiosoitteeni ja muita tärkeitä tietoja. ÄLÄ JÄTÄ asuntoa tyhjäksi aamulla. Ei sinä eikä Håkan ja Johankaan. Yritän päästä kotiin, mutta en uskalla vielä. Sain apua yhdeltä pojalta ja istun nyt Farstassa yhdessä rapussa. ÄLKÄÄ JÄTTÄKÖ HUONEISTOA TYHJÄKSI. Anders”

 

Myöhemmin Anders kirjoitti uudestaan isälleen, että huoneistoa ei saa jättää tyhjilleen, sillä afrikaanot voivat tulla sinne.

Siinäpä kusiryöstö lyhykäisyydessään.

Prince ja Edris (Eritrean kansalainen) tuomittiin laittomasta vapaudenriistosta, ryöstöstä ja laittomasta uhkauksesta nuorisohoitoon, joka tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä kahvittelutuokiota sosiaalivirkailijan kanssa.

Samoilla käräjillä tuomittiin viisi muuta uusruotsalaista pieniin nuorisohoitoihin vastaavankaltaisista ryöstöistä. Uusruotsalaiset olivat vähän ristiin rastiin kaverien kanssa ryöstelleet ja kiusanneet ruotsalaisia nuorukaisia.

Jokaisessa tapahtumassa tekijät ovat uusruotsalaisia, ja uhrit ruotsalaisia.

Oikeuden tiedote Mål: B 12419-19

Mainokset

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

54 thoughts on “”Kusiryöstäjille” pikku nuhteet oikeudessa

  1. IQ näkyy Austraaliaan saakka.

    On siinä niin söpöt keharipisuliinit että. Voiko tämän hienommin CVn rakentaminen alkaa?

    93
      1. Ehkä maku oli jo tullut sen verran tutuksi, ettei oikeuden mielestä tilkkanen lisää haittaa.

        49
    1. KAIKKI NE
      ELI MAASTA ULOSTETUT rikollisJENGIJOHTAJAT OVAT MATUJA, RUOTSI
      Tässä on taustana se, että Expressen yrittää hämätä otsikolla SAATUA TIETOA
      Toinen polvi eli Niiden lapset johtavat jo rikollisjengejä
      https://www.expressen.se/kronikorer/fredrik-sjoshult/nastan-halften-av-utpekade-gangledarna-fodda-i-sverige/
      Nästan hälften av utpekade gängledarna födda i Sverige

      Ruotsidemokraattien SD puheenjohtaja Jimmie Åkesson puuttuu uutisoinnin otsikon peittelyyn
      https://twitter.com/jimmieakesson/status/1229716001740271616/photo/1
      En alternativ rubrik skulle kunna vara: ”Samtliga utpekade gängledare har utländsk bakgrund”. Det är nämligen vad artikeln säger.

      RUOTSIDEMOKRAATIT ON MAAN SUURIN
      Sifo januari 2020 (jmf m valet 2018)
      Sverigedemokraterna: 23,8 procent (+4,5)
      Socialdemokraterna: 23,5 procent (-6,0)
      Moderaterna: 17,5 procent (-2,3)

    2. Ainoa tunne, joka heräsi ja jäi juttua lukiessa on syvä, armoton viha näitä apinaihmisiä kohtaan. Pelkkä viha. Osanotto aitoruotsalaiselle Andersille ja tämän perheelle.

  2. Eli ei käytännössä rangaistusta juuri ollenkaan, vaikka uhrille todenäköisesti elinikäiset henkiset jäljet.

    98
    1. Rangaistusta ei tosiaankaan käytännössä tullut. Tuo nuorisohoito eli ”ungdomsvård” tarkoittaa sellaista perheterapiaa, että ”Onko sinulla Mohammed nyt vaikeaa kun teit noin?”

      87
      1. Milloin ruotsalaisten MIESTEN mitta alkaa tulla täyteen? Vai onko siellä enää miehiä lainkaan, Håkaneita vaan? Pupujussejako ovat?

        51
  3. Eli se on nyt laissa säädetty että sossukeenerit saavat kusta ruotsalaisia silmään, ihan konkreettisesti.
    HYVIN JÄTTEBRAA MENEE!

    101
  4. Kun Löffe joutuu (onneksi) kohta sivuun, hän voisi perustaa jonkin Jugend-liikkeen värvätä siihen noita oikeinymmärrettyjä.

    46
  5. Ruotsi on menetetty.
    Päättäjinä istuu umpitollojen joukko jonka jälkipolvet tulevat kiroamaan.
    Hieno maa, Euroopan parhaita, on enää muisto vain.
    Kehitysmaalaiset tuhoavat lopulta kaiken sivistyksen, talouden ja hyvinvoinnin.
    Kun ruotsalaiset jäävät pieneksi vähemmistöksi maa muuttuu kalifaatiksi jossa heillä ei ole enää mitään ihmisoikeuksia.
    Suomalaisena on pelottavaa ajatella mitä tapahtuu kun Ruotsista loppuvat rahat. Sadat tuhannet matut tulevat tänne meidän elätettäviksemme eikä kukaan voi sille mitään.
    Parempi vaihtoehto että viimeiset kantaruotsalaiset tulevat Suomeen ja me annamme meidän kehitysmaalaiset Ruotsiin! Win-win tilanne!

    81
    1. Ei ne mitään tolloja ole vaan kaikki on tarkkaan harkittua ja laskettua sosialistien agendaa.

      25
    2. Ei ruåttalaisia tänne! Ei ikinä! Viime vaaleissa se nähtiin, mitä ne haluavat maalleen tehdä. Täällä niillä olisi heti enemmistö ja tuhoaisivat ehdottomasti tämänkin maan. Jollei niille sekopäille anneta äänioikeutta, ne alkavat vaatimaan sitä ja ihmisyyden nimissä se heille annetaan. Sitten ne elukat pääsevät kostamaan sen, että meillä on yhä yhteiskuntarauha ja paskovat sen, kuten omassa maassaan ovat paskoneet.

      Eivätkä muslimit tarvitse enemmistöä missään nimessä. He tarvitsevat islamistipuolueen. Imaami antaa fatwan, ellet äänestä sitä ja kas, sehän on heti suurin puolue, jos 1/3 porukasta on muslimeja. Muut jakavat loput äänet. Ja kyllä, aika moni puolue kilpailee islamistien suosiosta, jolloin enemmistöhallitus on varma asia. Pääministeripuolueena islamistit saavat mustan lipun kaikkiin salkoihin ja se oli siinä, lopullisesti.

      Yhdessä laskelmassa muslimien osuus on 30,6% vuonna 2050, joka riittää kalifaattiin ihan kevyesti, kunhan saavat äänestää. Tähän tarvitaan pakolaisia ja Erdogan saattaa sellaisia järjestää, jos nätisti pyytää. Elllei kukaan muu huoli, maailman suurin mielisairaala oikein itkee heidät saadakseen.

      21
      1. Opimme tästä sen että väkivalta kannattaa kunnes saadaan parlamenttinen enemmistö ja sitä ei enää tarvita. Tosin nämä veijarit eivät koskaan osaa väkivallasta luopua.

        10
    3. Avatkaa Sydämenne- Rainfelttikin on kaukana tollosta. Ensin aukaisi kaikki ovet ja sydämet selälleen ja nyt myy (kun maa on turvaton) mm turvallisuusratkaisuja (valaistus, siisteys, toimintaa) julkisiin tiloihin, puistoihin jne. Tienaa satoja miljoonia bisneksillään.

      10
  6. Ja kun nämä piece of shit mulkut tekevät tälläistä lisääntyvissä määrin yms paskaa, keskitytään päättäjien osalta siihen jotta ilmapiiri on kiristynyt. No shit sherlock! Joo kaikki ongelmat johtuvat vihaisten kanta-asukkaiden nettikirjoittelusta. Joku niinistökin siellä inisee.

    61
  7. Olisi varmaan kannattanut tyytyä finjäveleihin, niin ei olisi ajauduttu svennejäveleiksi.

    Mutta ehkä valtioilla on buddhalainen sielunkierto ja Ruotsi voi taas ensi elämässä koettaa petrata. Tällä kierroksella pajatson löivät tyhjäksi Prince (Vittu mikä nimi!) ja Edris.

    32
  8. Noi eivät ole ruotsalaisia eivätkä sitä edes näytä, eivätkä kuulu ruotsiin, eivätkä ollenkaan Euroopaan. Menisivät esi-isiensä maahan kuseskeleen toistensa suuhun…

    50
  9. Nyt kun Saksassa on tapahtunut terroristinen isku näinhän heti väitetään kun on kantis kyseessä. Kun on tullut esiin tyypin täysin mielenterveydelliset ufojutut niin ei olekaan mielenterveyshäiriö .Toisessa tapauksessa kun tapahtuu terroriteko maahantunkijan tekemänä samantien tien selitetään maielenterveyshäiriöllä

    59
  10. Apinat käyttäytyy kuten apinat.
    Onko se yllätys?
    Nämäkin alkuasukkaat voisi palata takaisin kotimaahansa puun oksalle istumaan.

    56
    1. Koirien ja ihmisten tutkimusta yhdistellään osa uutisesta, Yle tänään:Tutkijat pyrkivät selvittämään, voisiko koiratutkimuksen avulla ymmärtää paremmin ihmisen mielenterveyden sairauksien biologista taustaa.

      Koira20.2.2020 klo 20.24päivitetty 20.2.2020 klo 21.44
      Ympäröivä maailma ja pentuvaiheen kokemukset vaikuttavat hyvin paljon käyttäytymiseen, mutta moni ei-toivotuista käytöstavoista näytti olevan perinnöllisiä, kertoo tutkimusta johtanut molekyyligenetiikan professori Lohi.

      – Näemme selkeästi rotuspesifejä eroja, mikä viittaa siihen, että käyttäytymisen täytyy olla geneettistä. Suomessa ympäristöolosuhteet tai elintavat eivät ole koirilla niin kovin erilaiset, Lohi sanoo.

      Staffeilla nousi esiin impulsiivisuus ja lagottoilla ääniarkuus. Kääpiösnautsereista 10 prosenttia osoittautui aggressiiviseksi vieraita ihmisiä kohtaan.

      – Aggressiivisuus ei tässä tarkoita sitä, että koira purisi. Mutta se tarkoittaa sitä, että käytös on uhkaavaa ja koira esimerkiksi irvistelee, Lohi kertoo.

      – Ihmiset mieltävät aggressiivisuuden helposti siten, että koira on heti hampaat kurkussa kiinni, mutta sellaiset koirathan pääosin lopetetaan. Onhan meillä tosin puremisia joka vuosi ja se on ongelma. Mutta nyt puhumme eroista eri koirarotujen välillä.

    1. Onkohan noi niitä paljon puhuttuja kusihomorunkkareita? Ei kai ne muuten olisi kuvanneet itseään miellyttävää materiaalia noin nautinnollisesti kikatellen. Olisivatpa muslimeja, olisi imaamille hieno näyttää, mitä he muille poikasille tekevät. Mellunmäen imaamin sanoin.. eiku ei vääräuskoinen saa homoista niin puhua, saa silakat kimppuunsa.

  11. Olihan sellaista luettavaa, että järkytys ei kyllä ihan nopeasti helpota. Siis aivan käsittämättömän sairasta toimintaa.

    Ja uhri saa ihmetellä, että eikö yhteiskunta pidä hänen kärsimyksiään yhtään minään. Mikä karmea petos rikoksen uhria kohtaan Ruotsin oikeusjärjestelmän siunaamana.

    52
    1. Parasta mitä voi tapahtua onkin näyttää uhrille yhteiskunnan puolesta, että sinä et ole mitään. You are nothing. Du är ingenting. Meillä on nyt tässä kaksi mustaa miestä, jotka ovat sentään kunniakansalaisia.

      20
  12. Teksti-tv:ssä oli, että ruotsalaisia on nyt yli kymmenen miljoonaa. Kymmenessä vuodessa määrä kasvanut miljoonalla. Maahanmuutto lisänny määrää paljon. Ruotsi on totaalisesti menetetty maa. Valitettavasti olemme samalla tiellä täälläkin.

    46
  13. Osallisten iät ja tuomion pituudet olisi olennainen tieto.
    Hieman ihmetyttää miten ei ole edes metroasemalla päässyt karkuun tai pyytänyt apua.
    Tuskin nuo pennut metroasemalla olisi alkaneet potkimaan. Ainakin kaikki matkustajat olisivat nähneet missä mennään Ruotsissa.

    1. ”Hieman ihmetyttää miten ei ole edes metroasemalla päässyt karkuun tai pyytänyt apua.”

      Uhri jähmettyi toimintakyvyttömäksi. Tätä sattuu hyvin stressaavissa tilanteissa. Ilmiö koskenee myös ruotsalaisia kansakuntana, joka on kyvytön puolustamaan olemassaoloaan. Jos Ruotsin käytöstä arvioitaisiin samoilla kriteereillä kuin ihmisyksilöitä, niin maan katsottaisiin kärsivän mielenterveysongelmasta.

      ”Puolustusreaktioita ovat valpastuminen (orientoituminen), pako, taistelu, jähmettyminen ja alistuminen (2).”
      http://www.finnanest.fi/files/antervo_traumatisoituminen.pdf

      15
      1. No olisi jähmettynyt sinne metroaseman penkille. Siellä on vartijoitakin.
        Tuskin nuo pennut olisivat kantamaan alkaneet kenenkään siihen puuttumatta.
        Todella omituinen tapaus.

        1. Eiköhän tässä ole ensin paettu, sitten alistuttu. Täysin ihmisluonnon mukaista toimintaa, kuten acc358 koetti kertoa.

          1/3 menee paniikkiin, 1/3 jähmettyy ja 1/3 toimii järkevästi. Noin muualla kerrottiin.

    2. No eihän poikaparka tiennyt että häntä seurataan!

      Räpläili tietenkin kännykkäänsä junassa eikä huomannut että häntä tarkkailtiin. Kusijat nousivat pois junasta hänen jälkeensä ja seurasivat perässä huomaamatta. Näkyy selvästi videolta.

      1. Et ole edes lukenut juttua. Matkustivat kolmistaan metrolla pitkin poikin ennen kusemista.

  14. Ajat alkaa olemaan sellaisia että on syytä opettaa lapsensa puolustautumaan ja juoksemaan lujaa.
    Back to basics. Tai paluu keskiajalle. Ihan miten vaan.

    16
  15. Karmeaa.

    Miettikää, jos tuo olisi niin päin, että ruotsalaiset nuoret metsästäisivät näitä tulijoita ja kusiryöstelisivät niitä. Media alottaisi aivan mielettömät kampanjat siitä miten ruotsalaiset ovat rasistisia ja tarvitaan lisää maahanmuuttoa.

    26
    1. Niin. Nyt maahanmuuttajat ovat rasistisia ja siksi tarvitaan lisää maahanmuuttoa. Maahanmuutto on ratkaisu, mikä oli ongelma?

  16. Onko tässä systeemissä kyse jostain kokeesta, miten voi olla mahdollista että aikanaan maa joka on ollut valloittaja ja herrakansa antaa tämän tapahtua? Ruotsi oli aikoinaan suuri sotilasmahti mutta voisiko olla että tätä alettiin pikkuhiljaa murentaa ehkä jopa vahingossa. Ensin tuli tasa arvo, feminismi. Armeija romutettiin ja miehet puettiin hameisiin. Kaikesta piti vaan diskuteerata olla suvaitsevaisia jne. Sitten kun kehitysmaista tulleet ihmiset ilman minkäänlaista sivistystä ja koulutusta vailla olevat ihmiset pääsivät jo rappeutuneen Ruotsin kimppuun niin tämä ei historian saatossa ole mitään uutta. Roomalle kävi samoin kun hunnit päästettiin sisälle maahan. Ensin niistä piti tulla orjia mutta sitten ne otti vallan ja Rooma tuhoitui. Eli miksi meidän pitäisi itkeä Ruotsin puolesta tai pöyristyä tai järkyttyä. Tämä on vaan ihan normaali kehityskulku silloin kun liian helpolla päässeet ihmiset saavat vallan ja ne ihmiset joiden suurimmat ongelmat ovat olleet wc paperin pehmeyden asteessa.

    21
  17. https://www.youtube.com/watch?v=j_fwneXWgH4

    Videolla 2:00 lähtien toisen tekijän vanhempi kertoo, kuinka poika on saanut merkkipuhelimen ja kengät, ettei varasta muilta. WTF! Minun ei ole tarvinnut ostaa lapsille tavaroita sen vuoksi, että muuten varastavat muilta.
    Tuo kommentti kyllä kertoo mielestäni aika paljon. 💩

    28
    1. Nimenomaan, mutta katsos kun varastaminen, ryöstäminen, raiskaaminenhan on se uusi normaali nykymaailmassa. Kaikenlaiset säännöt on käännetty päälaelleen.

      15
  18. Ensin media käytti sanaa FÖRNEDRINGSRÅN/NÖYRYYTYSRYÖSTÖ ihan niinkuin asia oli.

    Nyt on vissiin ylemmältä löpsyliberaaliportaalta tullut määräys ettei niin saa sanoa vaan nimike pitää muuttaa koska rasismi jne.

    Nyt se on muuttunut termiksi KRÄNKNINGSRÅN/LOUKKAUSRYÖSTÖ!

    15
  19. Poijjaat on ilmiselvästi pohjimmiltään pissa-ja kakkaleikkeihin suuntautuneita alkuihmisiä….

    14
    1. Niin, tai lähinnä niin että ovat jääneet kehityksessään kakka- ja pissatasolle ja sen jälkeen ei ole kuin kropan koko, ahneus ja ilkeys kasvanut.

      15
  20. Järkyttävä

    Herää kysymys, että miten suomalaiset herää ennen tuhoa, kun ruostsalaiset ei herää tuollaisen jälkeen vieläkään.

    12
  21. Ja hovioikeus lievensi Asoev Musun rangaistusta:

    ”Hovioikeuden mielestä teot ovat olleet erityisen moitittavia, koska mies vastasi tytön uskonnollisesta kasvatuksesta.

    Rovaniemen hovioikeus on lyhentänyt Oulun moskeijassa tapahtuneesta raiskauksesta tuomitun miehen vankeusrangaistusta neljällä kuukaudella.”

    ”Hovioikeus otti rangaistuksen mittaamisessa huomioon myös sen, että vaikka teot olivat vakavia, ne eivät omassa rikoslajissaan olleet vakavimmasta päästä.”

    Kappas vaan, kyseinen äijä ei ollutkaan mikään nojapuiden innovaattori.

    12
    1. Tuollaiset tuomarit pitäsi jonkun hullun raiskata rautaputkella niin että toinen pää tulee sieraimesta.

      11
      1. Ehkäpä tuomari ajatteli itsensä vastaavaan tilanteeseen ja totesi, ettei Musu ollutkaan niin paha. Ei kuitenkaan huomannut syyllistyvänsä itse rasismiin, koska esitti siinä sitten samalla, ilmeisesti tahattomasti, että Musulla loppui muka mielikuvitus kesken.

Vastaa käyttäjälle Hallitus luulee että... Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.