Onko koronavirus salajuoni?

 

gas-mask-469217_960_720

Koronavirus on saanut mukavasti pöhinää sosiaaliseen mediaan. Kaikki harhaiset salaliitot on kaivettu tulille ja niitä pommitetaankin eetteriin jokaisella vähän oma versionsa.

Tällä kertaa näyttää, että koronaviruksen takana ei olisi siionistijuutalaisten salaliitto, toki sitäkin teoriaa on tullut vastaan. Suosikkiharhaksi näyttää nousevan jonkinlainen (aina kulloisenkin maan) hallituksen salajuoni.
Teorian mukaan koronaa on laskettu liikkeelle sen verran, että voidaan laittaa päällensä jonkinlainen poikkeuslaki/ poikkeustila. Poikkeuslaki tietenkin siksi, että sillä peitellään kunkin hallituksen tekosia ja saadaan poistettua yksityisyydensuoja. Lopuksi kaikki toisinajattelijat ammutaan. Eli koronaa siis käytetään aseena kansalaisia vastaan.
Öyh. Tämän päivän lukujen valossa riski saada virus Ruotsissa on 0,00 %, Suomessa 0,00 % ja Virossa 0,00 %. Ja arvatkaa mitä, Kiinassakin riski saada tartunta on 0,00 %.
Kun tilannetta tarkastelee maailmanlaajuisesti niin tartuntoja on saanut vajaa 135 000 ihmistä, joista kuolleita vajaa 5 000. Parantuneita on yli 70 000. Näin ollen maailmanlaajuisesti riksi saada tartunta on 0,00 %.
Lisää salaliittoja kehiin.

Subscribe
Notify of
guest
154 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
T
T
13.3.2020 17:00

Mitä tulee Koronaan niin iäkkäämmille ihmisille tauti voi olla raju. Ja on joillain nuoremmillakin ollut rajuja oireita. Eikö se joku kiinalainen nuori lääkärikin kuollut siihen. Tämän vuoksi en olisi täysin huoleton koronan suhteen.

T
T
13.3.2020 17:56

Koronalla saa klikkauksia enemmän kuin joulupukilta olisi kehdannut pyytää.
Prosentuaalisesti hyvin pieni mahdollisuus saada korona. Mutta, jos sen saa niin ei ihan perusflunssa ole kyseessä. Mielelläni jätän väliin jos mahdollista

sleepy
sleepy
13.3.2020 18:27

Isot mediat on vähätellyt tuota nyt 2 kuukautta. Nyt vasta aletaan panikoimaan, kun paska osuu tuulettimeen.
Täysin vastakkainen kehitys kuin sikainfluenssan kanssa. Siihen palkattiin eri julkkiksia ja radio-ohjelmia vetämään sikahysteriaa sikanaamarit päällä. Sitten kehitettiin pikaisesti joku elohopeapitoinen rokote mitä pistettiin typerimpien suoniin.
Sika olikin sitten täysi floppi ja rokote taisi olla vaarallisempi. Tästä voidaan päätellä, että korona on oikeasti helvetin vaarallinen ja tulee tappamaan väkeä niin paljon, että kaikkia ei voida edes haudata, vaan ruumiita pitää alkaa polttamaan niin kuin on käynyt jo monessa maassa.

sleepy
sleepy
13.3.2020 20:42

https://www.businessinsider.com/china-bans-funerals-for-coronavirus-victims-as-death-toll-rises-2020-2?r=US&IR=T
Et tainnut seurata englanninkielisiä medioita, mutta koita lukea vaikka google translaten avulla.

Huru-ukko
Huru-ukko
13.3.2020 20:45

Kiinassa? ja Pohjois-Koressa? Liekö salaliittoa nekin ”uutiset” ja tiedot.

sleepy
sleepy
13.3.2020 20:48
Vastaa...  Huru-ukko

https://twitter.com/globaltimesnews/status/1223774570043232256
GT on Kiinan oma propagandatuutti, joten ei ole mikään salaliittoteoria.

sleepy
sleepy
13.3.2020 21:15

Iranin kaivamat kuopat näkyvät avaruuteen asti.
https://www.theguardian.com/world/2020/mar/12/coronavirus-iran-mass-graves-qom
Satellite images of mass graves in the city of Qom suggest Iran’s coronavirus epidemic is even more serious than the authorities are admitting.

Anonymous
Anonymous
13.3.2020 22:30

Vähättele sinä ko virusta, kus saat sen ite , kuset ja paskot viimeisesi tuskissa multiin.
Helppo auko päätään kun ei taudista tiedä hevon helvettiä.
Yksi tuttuni on vieläkin pedissä, ollut jo 2 viikko 39 asteen kuumeessa ja koko tuo ajan happailaite naamassa, ilma sitä tukehtuisi heti.
Toivot sitä iteleesi, et varmaan, mutta minä toivon sitä totisesti sinulle, sen verran paskaisesti täällä tautia vähättelet.
Voit olla varma että jos sukulaiseni tuohon kuolee, ovikellosi tulee soimaan.

Kilttimies
Kilttimies
14.3.2020 01:51
Vastaa...  Anonymous

Vihapuhettaa ja maalittamistaaaa

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:03
Vastaa...  Anonymous

Sukulaisellesi tuo ei ole mukava juttu, tietenkään. Kukaan ei vähättele hänen kärsimyksiään. Nyt puhutaan yleisellä tasolla ja maailman laajuisesti tästä asiasta.
P.S. Toivottavasti hän voi pian paremmin.

Jäitä hattuun
Jäitä hattuun
14.3.2020 11:51
Vastaa...  Anonymous

Ja mikähän oli tämän sukulaisen terveydentila ennen koronan puhkeamista?
Koronahan on yleensä paha vain niillä, jotka jo ennestäänkin olivat heikossa kunnossa jonkin muun vakavan sairauden takia (esim. vaikea diabetes tai vaikea sydänsairaus).

JoodeJoode
JoodeJoode
14.3.2020 12:37
Vastaa...  Anonymous

Ennen julkisilla paikoilla sitä yskäisi peittääkseen pierun, eilen kaupassa jouduin pieraisemaan peittääkseni yskäisyn.

miun nimi on
miun nimi on
19.10.2020 20:04
Vastaa...  Anonymous

Tuo on kauheeta mitä sä toivot jollekulle jota et edes tunne!
sanan ja mielipiteen vapaus et ole tainnut kuulla tästä??
mene asumaan venäjään jooko? sovit sinne

miun nimi on
miun nimi on
19.10.2020 20:01
Vastaa...  sleepy

tuolloin, propagandaa, maan musta maalaamista

Pek
Pek
16.3.2020 00:35

Kiinassa poltetaan kaikki koronavirukseen kuolleet. On poltettu jo noin kahden kuukauden ajan-

kanander
kanander
13.3.2020 22:08
Vastaa...  sleepy

Ei ole ainakaan Hietaniemen grillissä poltettu vielä koronavainajia.

Tsemppiä
Tsemppiä
13.3.2020 22:22
Vastaa...  kanander

En olisi niin varma. Tiedä mitä siellä on tarjoiltu viime aikoina. Sitkeäksi on mennyt.

Autch Switch
Autch Switch
14.3.2020 12:04
Vastaa...  Tsemppiä

Ja maa on nyt täynnä etelän ihmeitä joista on valkouvia ISIS-joukoissa, syömässä vainajia.

kanander
kanander
15.3.2020 11:33
Vastaa...  Tsemppiä

Kyllä Suomessa kerrotaan vainajat kuolinsyineen. Koronavirukseen kuolleita ei ole. Hallituksen olisi mukavampi määrätä ylimitoitetuista suojatoimista, jos olisi edes yksi kuollut. Uusin tieto on, että Helsinki-Uusimaan sairaanhoitopiirissä on 10 uutta koronatapausta.

sleepy
sleepy
14.3.2020 10:19
Vastaa...  kanander

Sitä ei tiedä, vaikka olisi.
Hallituksen linja on valehdella ja vähätellä. Sama kuin maahanmuuton kanssa. Ei kerrota negatiivisia asioita, mutta toitotetaan positiivista roskaa moniosaajista. Näiden ainoa tavoite on estää paniikkia, koska silloin ihmiset voisivat suuttua hallitukselle.

biologinen terrori isku
27.3.2020 12:56
Vastaa...  sleepy

suomessakin poltetaan ruumiita krematoriossa kaiken aikaa, olkoot koronaa tai ei…

miun nimi on
miun nimi on
19.10.2020 19:57
Vastaa...  sleepy

Olet tainnut katsoa tuolloin korona propagandaa

pöh
pöh
14.3.2020 05:08

koko korona homma on vasta alussa, suurin osa se jossain vaiheessa sairastaa.
Mutta muistakaa ostaa vessapaperia

Stort mörkertal i Sverige
Stort mörkertal i Sverige
14.3.2020 13:18

Riski ei ole 0,00% koska tiedetään koronasairaitten määrän kaksinkertaistuvan
joka toinen päivä eli jos se tänään on 1000 niin ylihuomenna 2000. Ruotsin luvuista ei ole
enää tarkkaa tietoa koska testaamista on vähennetty huomattavasti henkilökunnan ja
materiaalin puutteen takia.
Näin se menee kunnes huippu saavutetaan.
Ruotsissa on vielä satoja tuhansia laittomia radarin alla. Heistä ei tiedetä mitään.

Se lasinen meri
Se lasinen meri
16.3.2020 16:03
Vastaa...  T

Mutta MISTÄ corona sai alkunsa? Ei se tyhjältä taivaalta pudonnut. Miksi tästä ollaan hiljaa? Onko tässäkin kyseessä ilmastoöyhöjen terroriteko? Eikös ne olleet Australian sytytettyjen palojenkin takana? No, nyt ei lentokoneet lennä!
Entä eläimet? Mikä on corona-tilanne eläinkunnassa?
En ole suuremmin hamstrannut: pari ylimääräistä hernekeittopurkkia ostin ja paketin hapankorppuja. Jos corona iskee, minä lähden rauhallisin mielin Taivaaseen. Siellä on parempi olla.

Totuus
Totuus
13.3.2020 17:24

Maailmanlaajuinen keinoluotu lama, isot yhtiöt ostaa pieniä pois. Monopoly.

miun nimi on
miun nimi on
19.10.2020 20:07
Vastaa...  Totuus

Kaikki pienemmät kaupat ja ravintolat ja kapakat, menee NYT konkurssiin ainakin saksassa belgiassa ja hollannissa!

miun nimi on
miun nimi on
19.10.2020 20:08
Vastaa...  miun nimi on

ja PS: suuret yhtiöt rikastuu!

Nih
Nih
13.3.2020 17:34

Eikös se ole biologinen kehitelmä, jossa on sorkittu viruksen DNA:ta siihen malliin että se tappaa vain tiettyjä kansanosia. Trumppia on jo syytetty tästä ja lisäpöhinää huhut saavat kun vierailulla käynyt brasilian trumppi oli sairastunut kyseiseen tautiin ja itse Trumppi ei ollut moksiskaan.

sleepy
sleepy
13.3.2020 18:30
Vastaa...  Nih

Siihen on lisätty HI-viruksen osia ja se tarttuu helpoiten aasialaisiin.
Kiina ei ole suoraan kertonut paljonko on kuollut, mutta ilmeisesti se tappaa tehokkaasti myös italialaisia.
Suomessa kuollaan suolitukoksiin, koska kaikille ei riitä vessapaperia.

Anonymous
Anonymous
13.3.2020 19:03
Vastaa...  sleepy

WC-paperi suojaa koronavirukselta ja perse kun on pyyhitty niin nyt viimeistaan kannattaa uussuomalaisten pesta kadet.

PM
PM
13.3.2020 20:03
Vastaa...  Anonymous

Ne käyttää niitä lautas-tai nenäliinoina pyyhkimisen jälkeen ovathan he hyvin siistejä ja tarkkoja muunmuassa ruuastaan.
Puurokin on kotona parempaa mutta ilkeet suomalaiset(sipilä etummaisena) houkutteli heidät tänne kärsimään.

Armo
Armo
14.3.2020 12:03
Vastaa...  PM

Onko siellä toimituksessa vaikeuksia saada teksti markinaaleihin. Voisin lainata 6 vuotiasta poikaani auttamaan asiassa.!

keijo
keijo
15.3.2020 12:53
Vastaa...  Armo

Laita puhelin poikittain

Suolitukos on sisua
Suolitukos on sisua
13.3.2020 22:35
Vastaa...  sleepy

On jotenkin persoonallisempaa kuolla tässä tapauksessa suolitukokseen. Kulkee niinku omia latujaan. Elää niinku omalla tyylillään. Nimenomaan niinku tyylillä.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:10

Söit lastenkutsujen kaikki Muumi servetit ja kuolit suolitukokseen. Ylevä tapa lähteä tästä maailmasta. Jälkipolvet muistavat iäti tuon uljaan tekosi.

melkomalli
melkomalli
14.3.2020 08:52
Vastaa...  sleepy

ai kaameeta! vedet silmissä. oli kuin oli, asia on parempi ottaa ajatuksella.

Mutantti
Mutantti
14.3.2020 02:12
Vastaa...  Nih

Vittu sillä mitään dna ole: Koronavirukset[1] (Coronaviridae) on ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien RNA-virusten heimo.

M
M
13.3.2020 18:23

Työnantajani tiloja on tehosiivottu tällä viikolla useammalla suomalaisella paikkakunnalla, joista yhdellä on vahvistettu koronatapaus vieraillut useassa työnantajani käytössä olevista taloista. Koska matkustelemme paljon, on varsin todennäköistä, että joku, joka on käynyt tuolla vahvistetun tapauksen kontaminoimissa kiinteistöissä, on käynyt myös kiinteistössä, jossa minä työskentelen. Veikkaan että todennäköisyysmallissa, joka antaa todennäköisyydeksi 0,00 %, on kyllä jonkinlainen suuruusluokkavirhe.

juha Anttila
juha Anttila
13.3.2020 18:28

Kirjoitit:”Tämän päivän lukujen valossa riski saada virus Ruotsissa on 0,00 %, Suomessa 0,00 %.
Tarkoitit varmaankin että todennäköisyys sille että on JO saanut koronan on pyöristyssääntöjen mukaan 0,00%, mutta kaksi oleellista asiaa unohtuu.
1) (Esim Kiinassa) viralliset tiedossa olevat tartuntojen määrät ovat 12 päivää jäljessä, eli siinä vaiheessa kun Kiinassa suljettiin osa virallisia tartuntoja oli 400, mutta myöhemmin selvisi että silloin oli jo 2500 sairastunutta. Eli jos eilen virallinen luku Suomessa oli 109 niin todellinen sairastuneiden määrä oli siis eilen jotain 300- 700 välistä. Otetaan helpot luvut: 500 sairastunutta ja 5 Milj asukasta. 5 00 / 5000 000=1/10 000 = 1/100 % = 0.01% eli todennäköisesti lukusi on väärin, mutta varmuudella tiedämme sen vasta parin viikon päästä.
2) Suomen kielessä preesens tarkoittaa myös futuuria. Asian tuntijoiden ennusteet siitä kuinka moni tulee Suomessa saamaan koronan on kymmenien prosenttien luokkaa (Saksassahan on heitetty tuo 70% ilmoille)
Eksponentiaalisen kasvunymmälrtäminen on luontaisesti lähes mahdotonta ymmärtää, siinä täytyy vaan luottaa matematiikan selittävään voimaan. Vilkaisepa seuraava artikkelia niin ymmärrät paremmin että ajatuksesi siitä että riski saada korona olisi 0,00% on vain TOIVEUNTA.
https://medium.com/@tomaspueyo/coronavirus-act-today-or-people-will-die-f4d3d9cd99ca

Puolueeton
Puolueeton
13.3.2020 19:25
Vastaa...  juha Anttila

Espanjassa on sairastunut 13.3.20 klo 17 mennessä 4334 henkilöä ja kuollut on 122. Tartunnan todennäköisyys tietysti johtuu paikasta ja Madridissa on suurin. Koko väestöstä todennäköisyys on 0,000096 eli 0,0096%. Kuolemisen todennäköisyys on 0,0000027 eli 0,00027% eli noin 3/100000.
Suomen tilastoja ei noin selkeästi näy, mutta 13.3.20 tapausksia olisi 155 eikä kukaan vielä kuollut? Tartuntaprosentti 0,0023%.
Tartuntatauti on vakava, koska kuolleisuus tartunnan saaneilla on 2,8% sairaalahoidossa. Joten on siihen syytä varautua kaikin keinoin. Jos jokainen suomalainen saa tartunnan pienellä aikavälillä, kaikki eivät pääse hoitoon ja kuolleisuus voi olla 10%, joka Suomessa tarkoittaisi 500000 tuhatta kuollutta.

Jäitä hattuun
Jäitä hattuun
14.3.2020 12:12

Muistatkos Pate vielä vuoden 1968 ”hongkongilaista”?
Sen aikaansaama kuolleisuus oli paljon suurempi kuin mihin tämä nykyinen korona on yltänyt edes pahimmillakaan alueilla.
Tästä huolimatta ei asiasta tuohon aikaan nostettu mitään hysteriaa. Uutisissa vain todettiin, että nyt on menossa tavallista ärhäkämpi influenssaepidemia, ja meillä Suomessakin siihen on sairastunut iso joukko ihmisiä. Jossain kauppareissulla perheenäidit sitten kyselivät uteliaina toisiltaan, että ”jokos se hongkongilainen on teille ehtinyt? Meillä on mies ja lapset ollu jo 3 päivää kipeenä, mut mää oon pysyny vielä terveenä…”
Tuohon aikaan ymmärrettiin, että kyse on ihan normaalista asiasta, eikä tässä mitään sen kummempaa ole. Eikä medialle tullut edes mieleenkään ruveta lähettämään jotain ylimääräisiä uutislähetyksiä tällaisen takia.

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 17:46

Hongonkilaista pahempi oli aasialainen vuonna -57. Meikäläisenkin matka ilman sairaalahoitoa olisi jäänyt vallan lyhykäiseksi. Näillä influensoilla oli tapana olla kuolettavampi nuorille. Johtuu siitä, että nuorilla on voimakkaampi vastustuskyky ja viruksen valtaamien solujen lisäksi tuhoutuu liian paljon terveitä soluja kun oma järjestelmä taistelee tunkeutujaa vastaan. Niinpä kävi meikäläisellekin, että aasialaisessa piehtaroidessa äkäinen bakteeri käytti tilannetta hyväkseen ja ilman silloin jo maalaissairaalassakin tunettua penisiliiniä ei olisi ollut mitään tehtävissä.

pöh
pöh
15.3.2020 01:15
Vastaa...  Jäitä hattuun

Sillon 1968 ei ihmiset liikkunut ja matkustellut näin holtittomasti, eikä kaikki Suomessa ollut pakkautunut kaupunkeihin ostoskeskuksiin jne..

Mito Islam
Mito Islam
13.3.2020 18:32

Itse tauti on suhteellisen harmiton, vastaa normaalia kausi-influenssaa, median ja muiden instanssien käyttäytymisen perusteella kyseessä on kumminkin ärhäkästi tarttuva ebola. Itse kallistuisin globaalisti suoritettuun testiin, mahtavat määrät raakadataa ihmisten käyttäytymisestä poikkeusolosusteissa. Vuonna -22 tai -33 voidaan odottaa jotain vakavampaa. Muutama kierros lisää foliota pipoon, eiköhän se siitä.

Mito Islam
Mito Islam
13.3.2020 22:12

Testataan ihmisten reaktioita poikkeusolosusteissa.
Virus on vain työkalu, saattanut kiertää jo vuosia.

Mito Islam
Mito Islam
14.3.2020 13:05

Juutalaiset taisit repäistä omasta hatustasi, itseäni ei liiemmin kiinnosta ketkä siellä taustalla häärää, ovat kumminkin tavallisen Pulliaisen tavoittamattomissa. Ilmaisin vain oman mielipiteeni asiasta enkä julista sitä ainoana oikeana totuutena.

Yhteiskuntatieteilijä
Yhteiskuntatieteilijä
14.3.2020 14:53
Vastaa...  Mito Islam

Mihin tällaista ”testiä” muka tarvitaan?
Kyllähän psykologeilla ja sosiologeilla on jo muutenkin hyvä tietämys siitä, miten ihmiset käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa. (Esimerkiksi politiikan tekemisessä ja isojen kaupallisten yritysten mainoskampanjoissa tätä tietoa hyödynnetään hyvinkin aktiivisesti – ja on hyödynnetty jo kymmenien vuosien ajan.)
Niinpä jonkun uuden tautiviruksen liikkeelle laskeminen – tai sitten jo olemassa olevan luonnollisella tavalla syntyneen viruksen selittäminen joksikin poikkeuksellisen vakavaksi asiaksi – ei antaisi tutkijoille mitään oleellista uutta tietoa.

Mito Islam
Mito Islam
14.3.2020 16:01

Globaalissa mittakaavassa suoritettu paniikinlietsonta johon jokainen on pakotettu reagoimaan antaa huomattavasti enemmän tietoa kuin parhainkaan markkinatutkimus tai gallup. Mihin sitä käytetään sen tulevaisuus näyttää. Toisaalta niin kuin aikaisemmassa kommentissa totesin, tämä on vain henkilökohtaista spekulointia, sen voi kuitata harhaisen salaliittoteoreetikon höpinänä.

pöh
pöh
15.3.2020 01:19
Vastaa...  Mito Islam

Testistä selvisi sitten se että jos tulee joku maailmansota ym, niin vessapaperi loppuu kaupoista.

Mikki
Mikki
13.3.2020 18:45

Suosittelen lukemaan Jon Rappoprtin artikkelit aiheesta. Jos haluaa (melko) uskottavan ”salaliittoteorian”, niin siinä on. Lääketieteen tutkivaa journalismia tehnyt vuosikymmenet.

Anonymous
Anonymous
13.3.2020 19:06

Ei hataa, Jan Vapaavuori suojelee hesalaisia virukselta ja Sauli naytti 2015 kuinka Suomea suojellaan ihmsiviruksilta…

Ville
Ville
13.3.2020 19:07

Ei olis eka kerta kun cia ”tiedemies yhteisö” USAssa testaa tekniikoita yleisöllä. Eikö enään voi testata? Lepakoita on syöty Kiinassa 5000 vuotta, nyt tuli virus joka levisi kalatorilke ja sitten joku söi sen?

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
13.3.2020 19:36

Miksi mediassa ei kerrota, että käsidesi tappaa vain bakteereita, ei viruksia kuten korona?

Anonymous
Anonymous
13.3.2020 20:34

Koska myynti laskisi jos totuuden kertoisi.

Yhteiskuntatieteilijä
Yhteiskuntatieteilijä
14.3.2020 15:20
Vastaa...  Anonymous

Niinpä niin. Myydäänhän meillä Suomessa joka vuosi lähes sadan miljoonan euron edestä kolesterolilääkkeitäkin, vaikka niidenkään tehosta ei ole olemassa minkäänlaista tieteellistä näyttöä.
Näiden lääkkeiden on toki osoitettu alentavan veren kolesterolipitoisuutta. Mutta varsinainen ongelma on siinä, että tällä kolesterolipitoisuuden alentamisella ei ole pystytty osoittamaan minkäänlaisia terveyshyötyjä. Uusimmissa tutkimuksissa on selvästi käynyt ilmi, että kolesteroliarvot ja terveydentila eivät millään tavoin liity toisiinsa.
Niinpä onkin varsin tavallista, että ”hyvät” (eli alhaiset) kolesteroliarvot omaava saa sydäninfarktin jo kuusikymppisenä – ja vastaavasti ”huonot” (eli korkeat) kolesteroliarvot omaava elää 90-vuotiaaksi ilman minkäänlaisia mainittavampia sairauksia.
Tätä kolesterolilääkkeiden tuputtamista ihmisille kuitenkin jatketaan, koska se on lääketeollisuudelle niin tuottoisa bisnes!

Nonsens
Nonsens
13.3.2020 20:46

Väärin! Riippuu siitä mitä desiä käytät. Niitä on useampaa sorttia ja vahvuuksia.

Anonymous
Anonymous
13.3.2020 21:18

Perus etanoli-käsidesikin tappaa hyvin viruksia, ei tosin ihan kaikenlaisia.

Anonymous
Anonymous
13.3.2020 22:15

Se on se Kalergi-suunnitelma.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:29

Jos siinä viruksessa on joku rasvakotelo päällä, alkoholi liuottaa sen. Koulussa opittu asia. Sitten se liukenee veteen ja sitä rataa.

En finne igen
En finne igen
14.3.2020 09:35
Vastaa...  Fatwantarkistaja

”Rasvakotelo päällä”? Sehän on sitten suomalainen.

Lampunvarjostin
Lampunvarjostin
13.3.2020 20:09

Onko ympärileikatun heimon luvatussa maassa korona-epidemiaa? jos ei, niin….
Miksi terroristiorganisaatio ISIS ei ole koskaan julistanut sotaa kyseisen heimon luvatulle maalle vaikka ISIS toimii samalla alueella, kuin kyseinen rikollisvaltio? Jos ei, niin….

nwo-sionisti-reptiliaani
nwo-sionisti-reptiliaani
13.3.2020 21:11
Vastaa...  Lampunvarjostin

Onko talvella hukkumiskuolemia enemmän kuin kesällä, syödäänkö jäätelöä talvella enemmän kuin kesällä? Jos ei, niin… Ja kyllä on koronaa siellä luvatussa maassakin, kovan luokan rajoituksista huolimatta.

allu
allu
13.3.2020 21:54
Vastaa...  Lampunvarjostin

Heillä on nyt yhteinen päämäärä Syyriassa. Pahuksen Putini on vastuksina.

Eino Heikkinen
Eino Heikkinen
14.3.2020 09:00
Vastaa...  Lampunvarjostin

Kyllä osaat olla törkeä valehtelija. Uskot ihan mitä vaan valheita mitä atisemitistit keksivät ihan omasta päästään.
Kuule tuo ei ole mikään uusi ilmiö vaan ikivanha asia.
Nykyäivänä on ihan aikuisen oikeasti mahdollisuus hankkia pätevää , faktoihin perustuvaa tietoa joiden perusteella voi muodostaa itselleen totuudenmukaisen kuvan todellisuudesta Israelinkin suhteen.
Mutta yleisesti tunnettu tosiasia on, että se ei kuulu antisemitismin so juutalais/israelvihan hartaiden vaalijoiden ja kiihottajien mieliharrastuksiin. Ymmärrettävästi kylläkin , totuushan veisi pohjan koko jalolta aatteelta.
Hassuinta kaikessa on , että monikaan tuohon antisemitismin kelkkaan lähteneistä ei tiedä höykäsen pölähdystäkään tosiasioista , eivät tunne yhtäkään juutalaista eikä koskaan ole käyneetkään maantieteelisillä alueilla Israelissa eikä millään tavalla ole konkreettisesti tekemisissä olleet eikä millään tavalla heidän elämäänsä konkreettisesti liittyneet nämä asiat, ja silti he sairaalloisesti vihaavat , tosin narratiivia , minkä antisemitistit ovat luoneet .
Kehottaisin nyt lähtemään oikeasti tutkimusretkelle ihan ihka oikeaan todellisuuteen , ja jättämään tämän keskiaikaisen primitiivisen ennalta päätetyn narratiivin palvomisen . Nykypäivänä jos koska siihen on täydet mahdollisuudet jos halua vaan on ja tarpeeksi myös nöyryyttä tunnustaa omat vikaan menneet kuvitellat valheiksi silloin kun todelliset faktat ne sellaisiksi paljastaa.
Lieneekö sinussa ja sinun kaltaisillasi miestä/naista siihen ?

allu
allu
14.3.2020 09:58
Vastaa...  Eino Heikkinen

En toki ymmärräkään mistään mitään, mutta laittomat siirtokunnat nyt vaan kuulostaa laittomuudelle. Rauhan sopimus: Me emme rakenna muutamaan vuoteen teidän tontillenne. 😂
Me emme myöskään ota lähialueen pakolaisia koska te ette voi sitä meiltä vaatia sillä sehän olisi ties mitä.

Jäitä hattuun
Jäitä hattuun
14.3.2020 15:31
Vastaa...  allu

Ai että laittomat siirtokunnat?
Määrittele termi ”laiton”.
Kuka siis on nämä kriteerit asettanut? Ja millä perusteella? Ja kenen antamalla oikeutuksella? Entä kuka on sitten suorittanut näiden pykälien tulkitsemisen? Ja mitkä ovat olleet hänen motiivinsa?
Kuten ehkä jo huomaatkin, asia ei todellisuudessa ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin mitä jonkun yksittäisen uutisotsikon perusteella voisi erehtyä luulemaan.

allu
allu
14.3.2020 20:55
Vastaa...  Jäitä hattuun

Kukas määrittelee termin Venäjän laiton Krimin valtaus? Tietääkseni Krimillä pidettiin Venäjään liitymisestä kansanäänestys.
Kuinka lienee sen kansanäänestyksen laita siellä Länsirannalla?
Eikä tämä ole ollenkaan oikeisto vasemmisto kysymys.

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 22:37
Vastaa...  allu

Krimin ”kansanäänestys” oli tosiaankin äänestys lainausmerkeissä.
Mitä Länsirantaan tulee, musut saavat olla todella kiitollisia, että voivat yleensäkään omistaa neliömetriäkään maata. Niin monta kertaa ovat hyökkäyssodillaan yrittäneet tuhota koko Israelin, vuoden 1948 itsenäistymisen jälkeen. Ei maistunut musuille yk:n alkuperäinen jakosuunnitelma, vaan kaikki maa olisi pitänyt saada pois vääräuskoisilta. No, turpaan tuli moninkertaisesta ylivoimasta huolimatta joka kerran. On muuten erittäin harvinaista, että puolustussodan voittaja suostuu neuvottelemaan yhtään mistään, kuten Israel on tehnyt. Antoi jopa koko Siinain takaisin Egyptille, vaikka ei olisi ollut mikään pakko. Eipä tainnut antaa esim. ryssät Itä-Preussia Saksalle takaisin?
Kokonaan oma lukunsa on muslimimaissa eläneiden ja elävien juutalaisten/kristittyjen ryöstetty maa ja omaisuus, mistä öyhöillä ei luonnollisesti ole ikinä mitään tietoa tai huolta.

Tekijämies
Tekijämies
15.3.2020 17:38
Vastaa...  allu

Krimillä on myös Sevastopolin laivastotukikohta, josta Venäjä ei tule koskaan luopumaan, oli Krimillä venäläisiä siviilejä tai ei.
Venäjä on imperialistinen suurvalta, joka ei tee mitään ellei se hyödy siitä. Ei Venäjä myöskään Syyrian alueella ole ”demokratiaa” edistämässä, vaan omia bisneksiä.
Mustaltamereltä Venäjän laivasto pääsee näppärästi mm. välimerelle, kuten on jo nähty.
Entäs keskitysleirit, onko hyvä vai huono juttu? On hyvä muistaa, että ympärileikatun heimon rikollisvaltio hallinnoi maailman suurinta ja toiminnassa olevaa keskitysleiriä, eli Gazaa.
Mikä mahtaa olla korona-viruksen tilanne Gazan keskitysleirillä?

Anonymous
Anonymous
15.3.2020 18:01
Vastaa...  Tekijämies

Mikä se semmoinen keskitysleiri on, jolla on yhteistä rajaa kahden eri valtion kanssa? Kannattaisiko joskus katsoa vaikka karttaa magneettimedioiden lukemisen sijaan? Gazalaiset pääsivät aikaisemmin vapaasti Israelin puolelle, ja kyllä muuten riitti joka puolella pommeja, ampumista ja puukotusta. Nytkin tulee raketteja ja ilmapallopommeja yhtä mittaa rajan yli. Ei halua Egyptikään päästää tuota paskasakkia alueelleen, oikeauskoisuudesta huolimatta.

Tekijämies
Tekijämies
15.3.2020 19:17
Vastaa...  Anonymous

Rikollisvaltio Israel aloitti lähes välittömästi perustamisensa jälkeen etniset puhdistukset+siirtokuntien rakentamisen alueella. Tämän lisäksi he ovat ehtineet sotia Egyptin kanssa, Libadonin kanssa, Miehittäneet Golanin kukkulat kukkulat, tekevät ilmaiskuja Damaskoseen jne…
Israel toimii myös kansainvälisten juutalaisten rikollisten turvasatamana(law of return), koska palautussopimuksia ei ole.
Israel on verenhimoinen ja imperialistinen valtio, joka pyrkii saamaan ylivallan alueella. Tosin on mahdollista, että ympäröivät ählämivaltiot murskaavat tulevaisuudessa Israelin.
Huomioitavaa on se, että kaikki kaikkien alueella olevien valtioiden heimot ovat ympärileikattuja ja heillä sairaita ja verenhimoisia uskonnollisia eläinten rituaaliteurastuksia, kuten halal ja kosher.
Ilman rikollisvaltioita lähi-itä olisi rauhallisempi ja matuja olisi huomattavasti vähemmän Euroopassa. Euroopan matuttaminen alkoi toisen maailmansodan jälkeen, jolloin myös rikollisvaltio perustettiin. Sattumaa?

Lama tulee
Lama tulee
13.3.2020 20:09

Nythän tänne tulee jo aika varmasti uusi lama ja suurtyöttömyys. Tosin nyt voi syyttää hallitus koronaa siitä, että vituixmän. Tosin ovat vieläkin sitä mieltä, että mitään ei tarvitse vielä tehdä. En ymmärrä, missä maailmassa nuo hallituksen naiset ovat vielä.
Italiassa väittävät että nuoretkin joutuneet hengistyskoneisiin. Osa ainakin.

Turpa kiinni ja nussi
Turpa kiinni ja nussi
13.3.2020 20:22
Vastaa...  Lama tulee

Vai että TULEE… ei se edellinen lama eikä työttömyys ole mihinkään mennyt. Yhtä vähän flooraa köyhillä on limppuunsa laittaa kuin ennenkin.

Lama tulee silti
Lama tulee silti
14.3.2020 00:09

Tosiaan velkarahalla tämä aikaisempi ”nousu”, oli tosiaan aikaansaatukin tekohengittämällä. Eikä talous ollut 10-vuodessa mihinkään noussut oikeasti, vaikka kehuttiin.

Ihminen on paskaa
Ihminen on paskaa
13.3.2020 20:20

Se on aikas hassulia että tämän takia kun Kiina ei paskonut ympäriinsä pariin päivään niin se oli yhtä tehokasta kuin eurooppaan suunitellut ilmastoteot olisivat ollet semmoiset 300 vuotta. Itse olen sitä mieltä että korona ja ebola ym ym ovat kerrassaan loistavia! Meitä on liikaa, ja se on meille ihan oikein! Kyllä luonto keinot keksii.

Tanskassa järki tallella
Tanskassa järki tallella
13.3.2020 20:37

Tanska sulkee rajansa huomenna klo 12 ainakin kuukaudeksi.

sleepy
sleepy
14.3.2020 10:24

Se taisi sitte olla tässä. Tanskalaiset selviää ja me kuollaan. Kansa äänesti väärin, eikä spice girl -hallituksella ole munaa laittaa rajoja tai edes kouluja kiinni.

Muistaakseni
Muistaakseni
13.3.2020 20:44

Merkeleen mukaan 2/3 saksalaisista/”saksalaisista” tulee saamaan koronan

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:38
Vastaa...  Muistaakseni

Se on Saatana suunnitellut senkin valmiiksi. Ilmoittaa vaan tyynesti, että tuutte menehtymään tähän, nih.

Stupid goyim
Stupid goyim
13.3.2020 21:03

Sieltä ne juutalais/vapaamuurari gulakit sitten tulivat liian moni näki läpi kusetuksen ja maanpettureiden oman turvallisuuden takia kansaa vastaa poikkeustila lait näin ei pääse muodostumaan uhkaa vapaamuurari eliitille!
Mitään tekemistä minkään korona viruksen kanssa joku tekosyy oli pakko keksiä! toki goyim lauma on täysin ulapalla mitä tapahtuu tapansa mukaan!
https://m.youtube.com/watch?v=n7Q0qLfW9vg
Freemason 33 corona hoax!

Anonymous
Anonymous
13.3.2020 22:18

En minäkään ymmärtänyt mutta tällaisia ihmisiä pitäisi kuulemma pelätä.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:40
Vastaa...  Stupid goyim

Jos miellytetään sua ja ollaan ymmärtävinämme. Hyväksytkö meidät pikku piipittäjät sitten?

Aappa
Aappa
13.3.2020 21:03

Salaliitot, sekä salaliittoteoriat, ovat osa ihmisyyttä. Itsellä ei kuitenkaan ole varmuutta, onko koronassa kyse ”luonnollisesta sattumasta”, tai ihmisen vahingossa tai tahallisesti aiheuttamasta asiasta.
Anyway, kävin juuri täydentämässä ravinto-varmuusvarastoani marttakerhon suosituksia mukaellen (eli pysyn ehkä alustavasti hengissä n. 3 vrk, jos tauti iskee).
Samalla lähikauppareissulla minulla oli kunnia havainnoida monikulttuurisuuden tuomaa rikkautta, kun afrikansarventäti pyyhki lavealla ja suurpiirteisellä kädellä säilykkeitä ostoskoriin, että kolina kävi.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:45
Vastaa...  Aappa

Vi**u että kuulin alusta asti tämän kertomuksen sellaisella Avara luonto äänellä. Jäbällä on taito kirjoittaa elävää historiaa talteen, tai jotain. Joka tapauksessa arvostan.

Minä
Minä
14.3.2020 06:43
Vastaa...  Aappa

Hyvä pyykiä hyllyltä, kun ei ole rahasta kiinni 🙂

Aappa
Aappa
14.3.2020 17:04
Vastaa...  Minä

Nythän mä vasta tajusin, että se somalitäti käytti kyynärää ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyyn%C3%A4r%C3%A4 ) mittana, kirjaimellisesti – eli työnsi kätensä kyynärpäätä myöten hyllyyn ja ”siirsi” kyynärän verran tuotteita kerrallaan ostoskoriin. Oikeastaan aika kätevää, varsinkin just kun ei tarvitse mittojen ohella laskeskella hintojakaan.

pöh
pöh
15.3.2020 01:36
Vastaa...  Aappa

Niillehän se hamstraaminen on tuttua kun tekevät sitä joka päivä.
Mutta koskaan ei näe somalimiehiä kantamassa ostoksia, ne istuu kahvilla kaikki sillä aikaa kun akat tyhjentää kaupat.

Juha
Juha
13.3.2020 21:09

Ei ole mitaan salaliittoa. . luonto vaan toimii niin etta kun populaatio kasvaa liian isoksi niin jossain vaiheessa se romahtaa.
Ihan niin kuin osakemarkkinat..

Korona ON salajuoni
Korona ON salajuoni
13.3.2020 22:54

Kyllä se on salaliitto. Kävin illalla kaupassa ja hyllyt osittain ammottivat tyhjyyttään. Kassakoneet raksuttavat tulosta, niin että hiki juoksee omistajien ohimoilta. K ja S ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja päättivät piristää myyntiä. Taustalla heiluvat väkevät miehet Kim ja Putin. Erdogan kitisee kantapäillä. Kohta Venäjä hyökkää. Jotain surisevaa laskeutuu ulkoavaruudesta. Kaikki on menetetty.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:50

Venäjän on aivan turha kuvitella hyökkäävänsä. Me Suomen soturit pidämme siitä huolen. Öin ja päivin takaamme kansamme olemassaolon edellytykset!
Ja sitten herättyäni kuulin Ohisalon lahjoittaneen kohtalomme ihan kelle vaan, ketä sattuu sossumassit kiinnostamaan. Tulkaa osille pojat!

Rtellinen
Rtellinen
14.3.2020 11:31

Ei tarvi suvakkihulluutta kauempaa hyökkäystä hakea. Kominterin, sosialistisen internationaalin, neuvostoliiton kommunistisen puolueen, kremlin kabinettien ja leninin laatimien askelmerkkien mukaan länsi omaan housuunsa paskoo.

Rtellinen
Rtellinen
14.3.2020 15:53

Röh, röh.

On ne muutkin olleet
On ne muutkin olleet
15.3.2020 20:03

Nyt on saatu selville, että espanjantauti oli kuin olikin bioase samoin kuin musta surma keskiajalla. Molemmat oli kehittänyt vuonna 2477 Pohjois-Amerikan CCSA- järjestön biologinen aselaboratorio ja aikamatkustustaisteluosasto kävi levittämässä ne satojen vuosien taakse menneisyyteen.

Kalle
Kalle
13.3.2020 23:48

1)
Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Lijian Zhao sanoo, että korona virus on saanut alkunsa USA:sta. USA:n armeija on tuonut ne Wuhaniin omissa sotapeleissään.
Todisteena on Centers for Disease Control and Prevention (CDC) viraston johtajan Robert Redfield’in lausunto, että USA:ssa oli koronavirustapauksia jo ennen kuin niitä osattiin edes testata.
2)
Entinen Putinin neuvonantaja
An economist, academician of the Russian Academy of Sciences
Sergey Glazyev sanoo, että USA on korona viruksen kehittaja ja levittäjä.

Fatwantarkistaja
Fatwantarkistaja
14.3.2020 05:53
Vastaa...  Kalle

1) Se on sitten sota.
2) Eipähän paljoa pauku omissa korvissa.

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 00:41

Kumpaa uskoa? Paavoa vai THLää tai merkeliä joka sanoi että 60-70% saa tartunnan. THL ennusti että kolmasosa saa tartunnan. Suomessa nuo luvut tekee kymmeniä tuhansia kuoilleita kun kuolleisuus on 2-3%.
Eli +- puolet saa tartunna joten kokonaisriski on 1-2% luokkaa.
Paavo ei ymmärrä pandemian luonnetta. Sairastuneita on vähintään 10-20 kertaa enemmän kuin testattuja positiivia.
Viimeistään siinä vaiheessa kun luku pomppasi päivässä 60 > 155 luulisi tajuavan missä mennään. Muutamassa viikossa ollaan Italian tilanteessa.
Virus on noin 20x influenssaa tappavampi. Espanjantaudin luokkaa. Koska virus on uusi se lisää epävarmuustekijöitä.comment image

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 01:04
Vastaa...  Anonymous

Siis kuoleman kokonaisriski on 1-2% luokkaa. Tartunan riskiarvio 50/50.

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 03:21
Vastaa...  Anonymous

10-16v koululaiset.
Vuodessa syntyy 60 000 lasta. 7 x 60 000 = 420 000
420 000 x 0.002 = 840
10-16v koululaisia kuolee 840 mikäli kouluja ei suljeta nyt heti.
Hallituksella on mielenkiintoinen arvomaailma.
Talous, raha ja matut ensin.

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 04:11
Vastaa...  Anonymous

Korjaus: Jos 50% saa tartunnan niin puolet tuosta eli noin 420 kuolee.

Suomi FInland
Suomi FInland
14.3.2020 00:51

WHO: ”Eurooppa on nyt koronaviruspandemian keskus”
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006438704.html
Avoimien rajojen ja liberaalin demokratian reagointikyky on onneton. Eikä oikein edes tahdota reagoida kun niitä rajojakaan ei voi laittaa kiinni. Joku siirtolaisparka voisi jäädä Ruotsin puolelle loukkuun. Voi kauheaa kohtaloa.
Montako Sanna Marinia tarvitaan vaihtamaan Margaret Thatcherin lamppu?

Veijo Hoikka
Veijo Hoikka
14.3.2020 02:50

Blogin kirjoittaja tuntuu hallitsevan virologian ja epidemiologian paremmin kuin esim. THL.
Nyt Paavo, otahan pikalähtö Italiaan turistiretkelle. Grappa saattaa olla jatkuvassa happy hour hinnoissa, alkoholihan on myrkkyä koronavirukselle. Laita blogeja tulemaan matkaraporttien muodossa.
Hyvää matkaa!

The Division
The Division
14.3.2020 06:13

Itse pelailen konsolipelejä ja muutama viikko sitten ostin käytettynä Tom Clancy’s The Division pelin.
”Tuhoisa epidemia pyyhkäisee yli New York Cityn katujen. Yksi kerrallaan peruspalvelut romahtavat. Muutaman päivän kuluessa, ruoan ja veden puuttuessa lähes tyystin, yhteiskunta ajautuu tuhoisaan kaaokseen”.
Aika lähelle osuu.
Itse nautin tavallaan tilanteesta, on vähän ihmisiä liikkeellä ja mm. uimahalli ammottaa tyhjyyttään, ei kiljuvia kersoja ja idootteja vanhempia. Vielä kun tuo virus muuntautuu vieläkin tappavammaksi joka tappaa satojatuhansia ja kaikki palvelut ym. romahtavat totaalisesti niin johan on maailmassa paniikki. Nämä tappavat taudit ovat alkusoittoa tulevasta, kun maapallo liikakansoittuu ja eletään kuin siat pellossa. On sanottu että koko maapallo on elävä oragansimi ja tämä saattaa olla että se hieman ravistelee yhden haitallisen populaation pois hartioiltaan.Näin oikeasti luonto toimii, jos joku populaatio kasvaa liikaa, tule jokin tappava tauti ja harventaa. Tekee myös hyvää kiihtyville kansainvaelluksille kun rajoja lyödään kiinni. No joku voi sanoa että kos osuu omalle kohdalle, no sitten osuu ja kaikki kuollaan joskus, ennemmin tai myöhemmin. Itsellä 60 lähestyy ja olen valmis lähtöön milloin tahansa, ei pelota.

paikallinen
paikallinen
14.3.2020 07:33

Se on konspirantiivista mietintätapaa. Katsokaa seuraava (nuiva) video joka selittää sitä ilmiötä.
https://www.youtube.com/watch?v=gAk3hsvv7bQ

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 07:41

Ihmiskunnan pahimmat pandemiat: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tartuntatauti#Tartuntatautien_historiaa
1. Rutto – yli 50% eurooppalaisista kuoli.
2. Espanjantauti – kuolleisuus 3%
Korona on Espanjantaudin luokkaa tappavuudeltaan. Nähtäväksi jää menee kakkoseksi vai kolmoseksi.
Koulut ja päiväkodit olisi pitänyt sulkea aikoja sitten.
Varusmiehet olisi pitänyt lomauttaa aikoja sitten.
Kaikki paitsi välttämättömät palvelut olisi pitänyt keskeyttää aikoja sitten.
Mitään näistä ei ole tehty. Lasku ja kuolleiden määrä tulee olemaan maksimaalinen.

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 07:42
Vastaa...  Anonymous

Rajat olisi pitänyt sulkea ja lentoliikenne lopettaa ajat sitten jne.

Hidasta touhua
Hidasta touhua
14.3.2020 13:08

No onhan lääketiede kehittynyt mutta esim. rokotteen nysvääminen kestää edelleenkin kuukausitolkulla, jopa vuosia, vaikka sairaita on satojatuhansia ja ruumiita tuhansia ja näin ollen tutkimusmateriaalia vaikka kuinka paljon.

Olihan sekavaa, mutta ymmärtäkää, olen hieman hutikassa
Olihan sekavaa, mutta ymmärtäkää, olen hieman hutikassa
14.3.2020 16:31

Rutto oli bakteeri levittäjänä ja todella tehokas tappaja kun ei oltu pensisiliiniä vielä keksitty. Se levisi kulon tavoin tuon ajan epähygienisissä oloissa. Mustan surman alkuperästä kiistellään yhä, joskin vallalla oleva käsitys on se että rotat olisivat olleet taudin levittäjiä ja tarkemmin rotissa losivat kirput.
Kallistuu tieteen kehittyessä; lähde tuntematon. Tulee ja menee. Kuin toimisi ajan ja kytkin kääntyisi taas pois päältä. Myös tuon ajan katolinen kirkko on osasyyllinen mm. Euroopan rajusta kuolleisuudesta.

Veijo Hoikka
Veijo Hoikka
14.3.2020 17:17

Miksi kysyt, Paavo? Itsehän blogissa ja keskusteluosuudessa esiinnyt lääketieteellisenä asiantuntijana.
Nyt keskustelukumppanina eivät ole tenstan tai malmöön monitietäjät.

pöh
pöh
15.3.2020 01:45

Lääketiede on kehittynyt, mutta ihmiset liikkuu hieman enemmän tänä päivänä kun 100-vuotta sitten.
Se matkustaminen Italiaan ja takaisin olisi pitänyt kieltää 2 viikkoa sitten, ja jokainen sieltä palaava heti karanteeniin eikä kulkea ympäri maan tartuttamassa porukkaa.
Lähes kaikki tartunnat Suomessa lähti liikkeelle Italiasta.

Eino Heikkinen
Eino Heikkinen
14.3.2020 09:07

Kirjoitit:”Tämän päivän lukujen valossa riski saada virus Ruotsissa on 0,00 %, Suomessa 0,00 %.
Jos tähän epidemiaan ei suhtauduttaisi sille kuuluvalla vakavuudella , niin sitten olisi tosi paha tilanne.
Onneksi näin ei ole. Ja juuri siksi tartunnan saamisen riski oleellisesti on pienempi kuin jos mitään ei asian eteen olisi tehty.

Pohdittavaa
Pohdittavaa
14.3.2020 11:32

Tuttava on mittaillut langattoman liikenteen säteilytasoja muutaman vuoden ajan. Hän hälyttää nyt että säteilytasoja on nostettu moninkertaisiksi viime viikkojen ajan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun paikallisjuna-asemilla on säteilytaso ollut siinä 1 – 2,5 mW/m2
( EU:n suositus max 0,1 mW/m2).
Eli kymmenkertaisesti turvallisuus-suosituksiin verrattuna on ollut jo monta vuotta. Poikkeuksena mainitsee Lauttasaaren, jossa taso on ollut jo kauan 3 – 7 mW/m2
Nyt tasot heittelevät väliä 2 – 20 mw/mW! Pahin tapaus oli erään etno-kaupan lähellä sillalla jota pitkin mennään junaraiteille (eli massiivinen määrä ihmisiä joutuu kulkemaan siitä päivittäin. Mitattu taso heittelehti 4 – 60 mW/m2!
Saman paikkakunnan juna-aseman vieressä oleva paikallisbussipysäkki vetelee tasoja 3 – 7 mW/m2 koko ajan.
Kun Wuhanissa on 5G lanseerattu ensimmäisenä Kiinassa (lokakuussa 2030), on Suomessa lanseeraus alkanut noin pari kuukautta sitten.
Wuhanissa meni pari kuukautta lanseerauksesta että ihmisille tuli oireita.
Tähän liittyy patentti jossa ”rokotteita saadaan ihmisiin aukaisemalla solun seinämät 5G -taajuuksia käyttäen”.
Tosiaan, kuten yllä on kommentoitu, näyttää siltä että muut yhtiöt seuraavat Googlen esimerkkiä ja ottavat kansakunnat yksinkertaisesti ”hyllytavaraksi” jota muokkaillaan sen mukaan mitä yhtiön pitkän tähtäimen suunnitelmat ja kvartaalitulokset sanelevat.
Olemmeko jatkossa ”luonnonvara” jota korporaatiot jatkossa louhivat ”kotimaaperästä” voittojensa varmistamiseksi?
Myös TTP-kauppasopimus on tällä asialla, siirtäen tuomion siitä kuka on rikollinen jos hallitus kieltäytyy tukemasta korporaation voittoja ihmisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun viitaten, korporaatioiden määräämälle tuomarilleen.

Petri Heikkinen
Petri Heikkinen
14.3.2020 18:54
Vastaa...  Pohdittavaa

About Conference
The”33rd World Vaccines & Immunization Summit” will be held on March 16-17, 2020 in London, UK. The theme falls on “New innovations in the field of vaccines and immunization”.
Sattumaa? Luvusta 33 löytyy esim ”eliitin esoteeriset symbolit” blogista.

Goldmanin anoppi
Goldmanin anoppi
14.3.2020 11:46

Tämä pandemia on myös kontrolloitua lypsyliikettä pörsseihin: ylös, alas, ylös, alas — näin sitä lypsetään.
Sankonsa kanssa maidot on keräämässä siellä nisän alla ison tuulenhalkojan, silvotun esinahan ja kipan takaraivollaan omaava Saatanan valittu.
Meidän verta ja hikeä tässä on vuodatettu, jotta Saatanan synagoga kerää voitot. Ymmärtäkää nyt jo jokainen etteivät pörssit tai luottoluokittajat ole mitään muuta kuin voittoatavoittelevia yrityksiä nekin itsessään! Sisäpiiri tietää jokaisen kurssin notkahduksen jo etukäteen. Siellä on sormi joka painelee nappeja, niin kuin tahtoo ja parhaakseen näkee.
Media — joka on saman tahon omistuksessa — kirjoittaa sitten niin, kuin agendan mukaan parhain päin on. Eli media voi käskeä vaikkapa suomalaisia sijoittamaan (kuten se on kovasti tehnyt keväästä 2019 asti), vaikka tietyllä porukalla on tiedossa se oikea totuus siitä mitä tuleman pitää.
Helppoa kuin heinänteko.
https://www.youtube.com/watch?v=vL8dHf16CEs

Leninin perintö
Leninin perintö
14.3.2020 11:55

Neuvostoliitto kommunismineen oli primääristi juuri suuryhtiöiden jekuttelua ensin demonisoida kansa ”rasisteiksi” ja ”kapitalisteiksi” jos eivät suostuneet luovuttamaan omaansa Isoveljelle.
Se mitä ei kerrottu oli että Isoveli on kansainväliset korporaatiot, joista osa myi Ukrainan holodomorin miljoonauhrien selkänahasta revityt ruokaviljatkin kansainväliseen pörssiin.
Saksassa ollaan jo siinä pisteessä että Lenin-patsaita saa ilman viranomaisprotestia pystyttää poliittisen puolueen toimesta.
Kyseisen kaupungin johto ei uskaltanut vedota ”vihapuheeseen” ja Leninin hirmutekoihin kun vaativat hankkeen pysäyttämistä. Sensijaan kaupunki ei halunnut patsasta tuolle paikalle ”häiritsemään historiallista monumenttia” joka siinä lähellä jo on. Kaupunki hävisi oikeusjutun Marxistis-Leninistisen puolueen iloksi.
https://www.reddit.com/r/worldnews/comments/feelvg/first_lenin_statue_in_western_germany_to_be/
”A court has now given permission for the Marxist-Leninist party of Germany, the MLPD, to place the metal statue outside its headquarters. The city authorities had tried to stop the statue, ordering a halt to the building of a concrete pedestal on which it is due to stand. It argues that the statue will “disturb the view” of a neighbouring listed building, a 1930s building society branch. The statue’s presence, it said, would also contravene historical monument preservation rules. It would, the city argued, “mean that the view of the observer of the historic building would no longer be unrestricted”.

Kummasteleva
Kummasteleva
14.3.2020 14:35

Miten tämä korona ylipäänsä eroaa kummemmin tavallisesta kausi-influensasta muuten kun että tähän ei mitään rokotettta ole nyt kehitetty vielä? Suomessa kausi-infuluenssa tappaa noin 500 ihmistä vuosittain niin pitäisikö aina tämmösenä influenssakautena pistää kaikki seis ympäri maailmaa ja alkaa panikoimaan? Onko tämä korona jotenkin brändätty niin kamalaksi että siihen pitää reagoida kuin maailmanloppuun?

Anonymous
Anonymous
14.3.2020 19:18

Ennen vietiin lapset kylään sinne, missä oli esim vesi/tuhka/tulirokkoa, että lapset sairastaisivat, koska kyseiset lastentaudit ovat aikuisille vaarallisia.
Se oli 60-lukua, ajalta ennen rokotuksia ja rokotuskammoja. Että semmoista peliä silloin.

Qroquius Kad
Qroquius Kad
15.3.2020 19:15
Vastaa...  Anonymous

Oletko koskaan miettinyt, mistä tulee sana ”rokotus”?

Klarsyn
Klarsyn
14.3.2020 20:11

Vähemmästäkin syntyy salaliittoteorioita kuin tilanteesta, missä antaudutaan uudelle virukselle panematta vastaan silloin kuin vielä olisi voinut sen leviämistä estää, esimerkiksi kieltää Pohjois-Italian ja Itävallan hiihtomatkat. Ylpeä Eurooppa vakuuttaa valmiuttaan ja resurssejaan ”Wir schaffen das” -tyyliin, kuitenkaan EU tai sen yksittäiset valtiot eivät ole rientäneet kuten Kiina Italian avuksi kun Pohjois-Italia kamppailee priorisoidessaan keitä hoidetaan.
Nyt on strategiana, että sairastetaan ilman testausta, joten ei enää eristetä, ja riskiryhmät jätetään vaaralle alttiiksi. Tartuntatautien professori Hibberd Lontoossa (Guardian 13.3.2020 Boseley, Herd immunity -artikkeli) on huolissaan siitä, että oikein suunnitellaan suurten joukkojen saavan taudin ja sitä kautta immuniteetin, mieluummin pitäisi yrittää hillitä taudin etenemistä mahdollisimman pitkään, jotta jonkinlaista hoitoa kehitettäisiin.
Sitä paitsi ei edes vielä tiedetä saako tästä immuniteetin, vaan ryöpsähtääkö tauti uudestaan ajan kuluttua. On pidettävä huolestuttavana, että asetetaan oikein prosentuaalisia lukuja, kuinka monen kansasta odotetaan sairastuvan.
Eurooppa on aina ylpeillyt valmiudellaan huolehtia kansalaistensa terveydestä, rakentanut kalliita hoitojärjestelmiä, kouluttanut terveydenhoitohenkilökuntaa asiantuntijoiksi maailman huipulle – nyt ollaan polvillaan yhden jylläävän viruksen takia. Byrokraattinen EU ei pysty päätöksiin, ja valtioiden johdossa on avoimien rajojen liberaalipoliitikkoja, joilta kyllä puhetta ihmisoikeuksista riittää, mutta käytännön tekoihin omien kansalaisten suojelemiseksi ei heistä ole.

Just niin
Just niin
15.3.2020 11:19
Vastaa...  Klarsyn

Naulan kantaan kirjoitit.

M
M
14.3.2020 20:29

Joko kaupat on Baltiassa ja Skandinaviassa hamstrattu tyhjiksi kuten Suomessa?

KJ
KJ
14.3.2020 23:18

Pate soronoi, vaikka tietää paskan valumisesta-
Mä en usko tässä asiassa salaliittoon ja olen niistä lukenut hyviltä kolumnisteilta. Kolumnistit ja ison kynän käyttäjät ovat kaikki copypastettajia.
Viruksesta: ON YHTÄKUIN RAJAT MENISIVÄT KIINNI ILMAN MATUJA. Ei Suomessa, mutta sivistysvaltioissa.

Anonymous
Anonymous
15.3.2020 10:04
Ei teoriaa, vaan
Ei teoriaa, vaan
15.3.2020 10:55

en jaksanut lukea ihan kaikkia kommentteja eli tämä asia saatettiin jo tuoda esiin. 5G on siinä mielessä mukana tässä että Wuhan oli pilottikaupunki ja kuolleisuus koronaan on oleellisesti suurempi siellä missä on 5G tai muuten voimakas mobiiliteknologiaverkko. Ko. säteilu voi aktivoida jo ihmisen inmmuniteetin voittamia viruksia. Tällä hälyllä saadaan myös 5G-asennusten vakavat terveyshaitat laitettua koronan piikkiin. Pistäkää ne reitittimenne kiinni yöksi ainakin ja käyttäkää puhelintanne mieluummin 3G -verkossa

Coronasuunnitelma
Coronasuunnitelma
15.3.2020 11:15

Nyt tuli totuus selville:
Ruotsin punavihersosialistinen Kansanterveysvirasto haluaa että 60% Ruotsissa asuvista sairastuu coronaan hitaasti mutta varmasti (tasaiseen tahtiin etteivät sairaalat kuormitu) ja saavat sen kautta ns. ”laumaimmuniteetin”(flockimmunitet). Tämän toivotaan pysäyttävän leviämisen mutta syksyllä on uusi tautiaalto silti odotettavissa. (Expressen)
Ei siis ihme että Merkelekin höpisi ”kaksi kolmasosaa saksalaisista sairastuu”.
Tämä on siis suunniteltua ja ohjattua.
Hanif Bali ja moni muu oppositiopoliitikko kritisoi uhkapeliä taudin kanssa:
”På Twitter kommenterar Moderatpolitikern Hanif Bali Folkhälsomyndighetens ord om flockimmunitet. ”Nu bekräftar Tegnell, långsam smitta med flockimmunitet som mål. Detta är en gamble, det är en sinnesjuk gamble. Har inget med ”expertis” att göra – detta är ett etiskt dilemma som borde underställas politiskt beslut och därmed framtida ansvarsutkrävande”, skriver han. ”

Sovittu juttu
Sovittu juttu
15.3.2020 11:49

Typerää touhua koska ei ole mitenkään varmaa tuleeko taudille immuuniksi sairastamisen kautta.
Virushan mutatoi koko ajan.
Sen, joka ei halua sesonki-influenssaa, pitää joka vuosi erikseen rokotuttaa itsensä tulevaa viruskantaa vastaan.
Eikä ne rokotteet aina osu edes nappiin, teho ei ole koskaan 100%.
Nyt siis kokeillaan tätä ja kansalaiset ovat koekaniinina. Kuka teki päätöksen ja missä?

Potaskaa
Potaskaa
15.3.2020 19:14

Kyllä taudilta voi välttyä, ei se mikään luonnonlaki ole. Björn Borgkin lähti talolleen Kap Verdeen.

Virologiaa
Virologiaa
16.3.2020 00:19

Taudilta voi välttyä jos ei ole väärässä paikassa väärään aikaan. Virus on kuin mikä tahansa elävä olento, se haluaa säilyä hengissä ja lisääntyä. Jos ei löydy uusia isäntiä se kuolee sukupuuttoon.
Tämä virus on sitäpaitsi sellainen joka leviää pisaratartunnalla (vaikeampaa), ei ilmasta kuten tuhkarokko (erittäin tarttuva).

Lilla Edetissä iso tulipalo
Lilla Edetissä iso tulipalo
15.3.2020 11:38

Nyt se vasta myrkyn lykkäs:
Lilla Edetin vessapaperitehdas palaa!
Tuo Suomeenkin vessapaperia:
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vast/fullt-utvecklad-brand-pa-lilla-edets-bruk

Syö paskaa ja kuole pois?
Syö paskaa ja kuole pois?
15.3.2020 12:03
PastoriNikulainen
PastoriNikulainen
15.3.2020 14:35

Kaikki on aina mahdollista näin isoissa kysymyksiissä,-
mutta pastori jättää nyt herran haltuun, mikä on mitäkin. Aika näyttää kuka teki ja mitä.
Aamen…

Nygänen
Nygänen
15.3.2020 16:32

Arvoisa pt-media.. sinuna jättäisin tämänkaltaiset vuodatukset kirjoittamatta sillä näillä ainoastaan nolaat itsesi.
Nuo 0.x prosentit johtuvat siitä että pandemia on vasta alullaan ja koska kiinassa toimittiin rajusti karanteenein ja muine rajoituksine.
Se mitä sinun taas tulisi tehdä olisi juttujen teko miten suomessa on nyt päädytty tähän tilanteeseen. Ala tekemään hallitusta arvostelevia juttuja sillä meneillääm on kotikutoinen historiallinen katastrofi! Tähän on nyt kaikkien herättävä! Meillä on psykopaateista koostuva inkompetentti viher-stalinistinen hallitus joka on parhaillaan toiminnallaan aiheuttamassa kansanmurhan. Tilanne on ennenkuulumaton enkä näe täällä yhtäkään hallituksen politiikkaa kritisoivaa artikkelia??? Nyt ryhtiä Paavo ja hommiin, tämä on sinulle ennenkuulumaton mahdollisuus toimia eturintamassa ja ansaita luottamus täysin uusilta lukijoilta!

Illu
Illu
16.3.2020 04:11

Globaali väestönpoistoase.
Niin ilmiselvää, erehtymätön vaistoni sanoo.
Hyötyjiä en lähde arvailemaan, ku ei kompetenssi riitä.

Walking dead
Walking dead
16.3.2020 04:40
Vastaa...  Illu

Tämä keino on hyttysen pieru siihen hommaan. Pitäisi olla paljon tappavampi että se tehoaisi, koska populaatio on miljardeja.

miun nimi on
miun nimi on
19.10.2020 20:21
Vastaa...  Illu

Youtubesta löytyy monta englanninkielisiä tiedemiesten FAKTA ja todisteita tutkimuksia tästä aiheesta, menkääs katsomaan, löyätte kyllä kun osuvia sanoja sinne syötätte