Aftonbladet 2018: Globalisaatio suojaa ihmisiä pandemioilta

Skärmbild (214)

Sattuipa nettiä selatessa vastaan Aftonbladetin kolumnistin Johan Norbergin reilu vuoden takainen kolumni, jossa Norberg kertoo kuinka ”Globalisaatio suojaa meitä pandemioilta”.

Toimittaja kertaa ensin espanjan taudin tapahtumia satakunta vuotta sitten, jolloin kuolla kupsahti rapiat 50 miljoonaa ihmistä. Niin ikään mainitaan musta surma, joka kaatoi ihmistä kuin heinää.
Norberg lähtee analysoimaan asiaa siltä kantilta, että joidenkin tutkijoiden (joita ei mainita artikkelissa) mukaan moderin ihmisen maailmanlaajuinen liikkuvuus on juuri se, joka pelastaa meidät pandemioilta. Kun viruksenkantajat tunkevat itsensä täpötäysiin busseihin ja metroihin ja lentelevät ympäri maailmaa niin siinä on tulevaisuuden ihmiskunnan pelastus vittumaisilta pandemioilta, Norberg kertoo.
Norbergin mukaan meidän pitää lähtökohtaisesti ymmärtää eräs pikku seikka. Nimittäin se, että juuri eristäytyneisyys on ollut tuhoisaa monille alkuperäiskansoille. Kun alkuperäiskansat ovat olleet eristyksissä muista ihmisistä tuhansia vuosia niin joku hyvinkin pieni meille lähes huomaamaton sairaus kaataa koko alkuperäisväestön, jos yksikin saa valkoisen miehen tartunnan. Kuten esimerkiksi intiaanit, jotka kuolivat valkoisen tuomiin sairauksiin, mutta josta valkoiset itse eivät olleet moksiskaan.
Koska useimmat virukset mutantoituvat niin ne ovat uusia versioita vanhoista. Espanjan tauti oli uusi versio parikymmentä vuotta aiemmasta viruksesta ja syy miksi espanjan tauti kaatoi juuri nuoria ihmisiä, ei vanhoja, johtui siitä, että vanhuksilla oli jo immuniteettia aiemmalle taudille.
Artikkeli loppuu:
– Jos siis odotat jotain suurta influenssapandemiaa, joka tappaa meidät kaikki niin voit lohduttautua sillä, että olet ehkä jo kokenut sen sikainfluenssan 2009 ja lintuinfluenssan 2014 muodossa. Ja koska ihmiset liikkuvat nykyään yhtä paljon kuin virukset niin se tekee asiasta sen, että siitä ei tule enää vuoden 1918 espanjan tautia.
______
Noh, ehkä Norberg on osittain oikeassa.

Subscribe
Notify of
guest
21 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Zulu

> eristäytyneisyys on ollut tuhoisaa monille
> alkuperäiskansoille
Siinä puhuu valkoisen ylivallan edustaja. Henkilö, joka on jäänyt henkiin oman geneettisen perimänsä ansiosta.
Elämän tarkoitus ei ole sulautua massaan ja tulla sen tahdottomaksi osaseksi. Ei. Se on aivan jotain muuta.

Tri Schrunkel

Eristäytyneisyys on myös estänyt pandemioiden syntyä.

Anonymous

Ja rasismi, terve epäluulo ja varautuneisuus on pitänyt sinut, perheesi ja heimosi turvassa kaiken maailman barbaareilta vuosituhansia? Kunnes ne kiellettiin ja korvattiin kivapuheella ja helvetin portit avautuivat?

Plop

Espanjan taudilla ja sodilla saattaa olla jotain tekemistä harvemmit ne vanhukset on saastaisissa juoksuhaudoissa oleskeelleet, ym.

Qasper

Tämä. Tauti lähti liikkeelle jostain Usa:n pikku kylästä, sieltä nuoret lähtivät armeijan kylmiin ja kosteisiin koulutus leireihin. Koska kylmä, niin joku keksi laittaa teltta majoituksesta kaikki muutamaan isoon parakkiin. Ja siitä tauti lähti leviämään.

NoNiin

Millä tavoin parakkimajoitus auttoi tautia leviämään? Parakkialueen ympärille piikkilanka-aita ja vartijat estämään poistuminen, niin tauti olisi ollut hyvinkin rajatulla alueella. Ainoastaan liikkuminen parakkialueen ulkopuolella levitti tautia.

Mielenkiintoinen fakta

Espanjan tauti ei olisi koskaan ollut niin tuhoisa, jos sitä ei olisi hoidettu aspiriinilla.
Nykyään tiedetään, että se oikein edes auttaa kyseisen taudin toimintaa elimistössä.

Seitan

Onkohan Nuuberkki vieläkin samaa mieltä? Saattaa kyllä olla.

Kirjoja luettu ja kouluja käyty

Norbergin sössötyksestä huomaa hyvin kuinka on taas KIRJOJA LUETTU ja KOULUJA KÄYTY.
Muistakaas nyt alempiarvoiset veronmaksaja duunarit jotka olette vain sen pelkän ammattikoulun käyneet:
Tässä meillä on Herra Norberg joka on niin sivistynyt ja hänellä on korkeampi ihmisarvo kuin teillä tietämättömillä pikku työläisillä. Te ette vain ymmärrä omaa parastanne joka on monikulttuurinen Ruotsi koska te ette ole KIRJOJA LUKENEET ettekä ole KOULUJA KÄYNEITÄ.

Suomi Finland

Hmmmmm…
Asian voisi esittää myös toisella tavalla ja kysyä, miksi alkuperäiskansoilla ei ollut eurooppalaisiin vaikuttaneita vakavia taudinaiheuttajia? Miksi asia on toisin päin? Vai eikö niistä vain puhuta?
Miksi esimerkiksi espanjalaiset jne eivät kokeneet joukkokuolemia Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen seassa kierrelleistä mikrobeista?
Onko jossain sellainen tautien alkuperäistyyssija, joka on syyllinen kaikkiin vakaviin epidemioihin ja se sattuu sitten olemaan sellaisessa paikassa, joka tavoittaa eurooppalaiset?

Anonymous

Eikö se johtunut siitä että eurooppalaisilla oli enemmän kotieläimiä, joista taudit oli peräisin. Tällästä mulle on kerrottu

M

Tämä on varmaan uskottavin selitys. Tiedetään, että nämä tappavat virukset ovat usein zoonooseja. Eurooppalaiset toivat omat zoonoosinsa Amerikkaan, jossa ei ollut totuttu niin valtaviin tautikuormiin. Nykyäänhän nämä uudet zoonoosit leviävät parissa kuukaudessa koko maailmaan maapalloistumisen ansiosta. Kaikki saavat osansa riippumatta siitä, pitävätkö kotieläimiä tai karjaa. Samalla kaikki uusille zoonooseille alttiit karsiutuvat geenipoolista parin kuukauden kuluessa zoonoosin syntymisestä, jos sitä ei onnistuta taltuttamaan ensin. On tietysti mielipidekysymys, onko eettisesti oikein synnyttää jatkuvasti uusia sairauksia, kun ne voitaisiin välttääkin. Joku varmasti voittaa sairastamisella, mutta nettona siitä on ihmiskunnalle haittaa. Ei liene vaikea hyväksyä, että jos esimerkiksi Kiinasta saisi matkustaa pelkällä henkilöllisyystodistuksella Eurooppaan, matkustus olisi ollut vielä esikorona-aikaakin vilkkaampaa ja uudet taudit siirtyisivät ja epidemiat leviäisivät vieläkin nopeammin ja aiheuttaisivat nykyistäkin voimakkaampia mullistuksia.

Winston Smith

Hyvä esimerkki siitä miten jotakin ideologiaa yritetään perustella sitä tukevilla toiveisiin perustuvilla väitteillä.

Pate Teikka

Taidokkaasti yritetty vääntö Globalismin puolesta mutta silti huokuu alkeellisuutta ja naivismia joka syntyy kun elämä pyörii kännykän ja Somen ympärillä.

Puolueeton

Jos ihminen olisi globalisoitunut jo vähälukuisessa alkuvaiheessa kehitystään, ei ihmisiä olisi. Luonto on niin arvaamaton ja julma, että jokin virus,bakteeri tai eläin pyrkii aina globalisoitumaan. Sitä ei ole koskaan tapahtunut. Nyt ihmiskunnalla näyttää kuitenkin olevan siihen pyrkimys.
Globaalia valtiasta ei ole edes hirmuliskojen aikana kehittynyt, joten globalismiin pyrkiminenkin on globalismin loppu. Jonkun viruksen taito riittää tähän. Se ei tapa ihmisiä sukupuuttoon, mutta lopettaa globalismin. Tämä virus ei pakkoloppuun vielä riittäne. Evoluution yksi ehto on eriytyminen ja valinta. Ihminen on edelleen yksi evoluution kehitysaste ja joutuu siihen tyytymään uskoi mihin tahansa yliluonnolliseen.

Tapiola

Sait yläpeukun, alku oli hyvä. Tuo evoluutio on roskaa. En usko yliluonnolliseen evoluutiosatuun. Luonnollinen Jumala loi ihmisen ja myös lopettaa ihmisen vaelluksen täällä kun aika on. Mikähän se ihmisen uusi kehitysaste on sinun mielestä?

Klarsyn

Tämän pandemian tulisi viimeistään osoittaa globalismin ja monikultturismin heikkoudet, uskonnonkaltaisena globalismin pois kitkeminen fanaatikkojen mielestä on kuitenkin vaikeaa – erityisesti Ruotsissa. Johan Norbergin päivän mielipide olisi kiinnostavaa kuulla.
Länsimaiselle liberalismille ominainen kuvitelma etenevästä tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja hyvinvoinnin jakaantumisesta ilman konkreettista resursseihin panostamista räjähti nyt vasten silmiä. Hyvinvointivaltiot tarjosivat maailman ”hädänalaisille”, jotka suurimmalta osaltaan olivat vain parempaa elämää etsiviä siirtolaisia, ilmaisia terveyspalveluja ja jakamatonta ihmisarvoa.
Nyt Euroopassa kuolee koronavirukseen kansalaisia saamatta riittävää hoitoa, eikä hoitohenkilökunnalla ole tarpeeksi varusteita. Jakamaton ihmisarvo on tullut vastaan viimeistään kun resursseja priorisoidaan. Tehtiin hyvää koko maailmalle, kauniita sanoja, vihapuheen rajoittamista, tulos on ollut pelkkää tyhjää uhoa.
Hyvinvointivaltion kaapuun puettu paha onneksi paljastui, vaikka hinta on monelle kova. Länsimaiden kykenemättömyys estää pandemia on nimenomaan globalismin ja vallitsevan politiikan seurausta. Voi olla, että kaikenlainen hölmö identiteettipolitiikka ja muu maahanmuuttosähläys ei tähän lopu, mutta jonkinlaisen särön ne ovat kuitenkin saaneet.

Tapiola

Italiassa lääkärit jo joutuvat rankasti valikoimaan, kuka pelastetaan elämään. Oliko peräti, että yli 60v jäävät avun ulkopuolelle. Jotkut mielestäni nillittävät, että normaali kausi-influ yms tappaa sitä ja tätä. Suomessa taudin huippu vielä kaukana. Vuoden päästä on helpompi viisastella.

Aappa

Kolumnisti Norbergin oireisto on hyvin tyypillinen suvakkiviruksen ruotsalaisessa muodossa.

juha.

metsä -seutujen talitintilläkin on enemmän ålyå kuin ruotsalaisella toimittelijalla, joka ei jää yhtään jålkeen maansa pääministeristäkään.

Anonymous

Juuri tällaisten asioiden takia rokotteita kehitetään jatkuvasti. Jos on kova kiire jakamaan rokotetta, käy kuten sikapiikissä kävi, narkolepsiaa ilmeni ja varsinkin nuorissa.
Lisää vaan määrärahoja lääketieteelle ja kehitystyöhön.