1 600 yksintullutta asutetaan Kreikan leireiltä Eurooppaan ennen pääsiäistä

spanish_tourist_watches_immigrants_arrive_at_island_of_kos
Vähäpukeinen nainen tervehtii Kreikaan soutaneita uusia eurokansalaisia.

Kreikkalaisilta pakolaisleireiltä aletaan asuttamaan ainakin 1 600 yksintullutta pakolaislasta ympäri Eurooppaa. Niin ikään kreikkalaisille saarille lomahotelleihin asutetaan ns. riskiryhmiä pakolaisleireiltä.

Europaportalenin mukaan 1 600 yksintullutta lasta sijoitetaan kahdeksan jäsenmaan kesken. Ruotsi ei kuitenkaan tällä kertaa ota vastaan lapsia. Mitkä ovat nämä kahdeksan jäsenmaata, se ei tule artikkelista selville. Lapset kerätään ensin kokoamiskeskukseen, josta heitä lennätetään ennen pääsiäistä uusin kotimaihinsa. Muutto-operaation kerrotaan tapahtuvan nopeutetulla aikataululla.

Asiasta kertoi perjantaina Ruotsin maahanmuuttoministeri Ylva Johansson.

Niin ikään kreikkalaisille saarille majoitetaan lomahotelleihin koronan takia pakolaisleireillä olevia riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä. Asiaa puuhaa Lääkärit ilman rajoja-järjestö. Ainakin tuhatkunta pakolaista tullaan majoittamaan hotelleihin.

Mainokset

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

29 thoughts on “1 600 yksintullutta asutetaan Kreikan leireiltä Eurooppaan ennen pääsiäistä

  1. Hitto mikä idiootti ämmä kuvassa ja tänne ei kyllä tarvita eikä oikeesti oo varaa ottaan yhtään enempää matuloista.

    52
    1
      1. Kummastelinkin miksi oma rodoksen loma on peruttu. Paremmin maksavia asiakkaita löytynyt. Eivät vaan tajua että taitavat olla suomituristia vaativampia asiakkaita.

  2. Suomi yksi niistä jotka ottavat. Eli onko se 200 partalasta niiden 175 lisäksi, mitkä aiemmin otettiin?

    33
    1. Mitähän ne kahdeksan maata ovat, jos Ruotsi ei ole mukana? Ranska, Italia, Espanja, Hollanti, Saksa, Tanska, Itävalta… Suomi?

      26
      1. kahdeksan vastaanottavaa maata ovat: etelä-, pohjois-, länsi-, itä-, koillis-, kaakkois-, lounais-, luoteisSuomi sekä lisänä erikoislennolla 300: VarsinaisSuomi johon tulee lisäerityiserä aivan erikoisen yksintulleita..

        28
        1. Eduskuntaan noin hyvällä asenteella ja laajalla sydämellä! Tällaisella laajakaista-asenteella maailmasta tulee PAREMPI PAIKKA elää.

    2. 12.3.2020 Guardian ”Croatia and Ireland have joined Finland, France, Germany, Luxembourg and Portugal in agreeing to take in unaccompanied minors. Around 1,600 children will be distributed among the seven countries.”

      Kroatia, Irlanti, Suomi, Ranska, Saksa, Luxemburg ja Portugali, mikähän se hölmö kahdeksas on? Sisäministerimme tekosia huonoina korona-aikoina, ihan heti ei tätä unohdeta.

      39
      1. 1.4.2020 EUObserver ””We are not willing to take over children,” said Dutch migration minister Ankie Broekers-Knol earlier this month.”

        Olisiko niin, että Hollanti olisi aluksi lupautunut, ja heidän ministerinsä olisi tullut järkiinsä, ja kieltäytynyt myöhemmin.

        26
  3. Suomen osuus EU:n tai EKP:n operaatioista on aina ollut 2%:n luokkaa eli 1600 henkilöstä kaikille osuutensa mukaan oikeudenmukaisesti jakaen se on 32 henkilöä, ei 175 eikä 200.

    23
    1. Juuri noita 175 varten EU suuressa armeliaisuudessaan antaa Suomelle noin 13milj. euroa kotoutuksen varmistamiseen, eli että varmaan ovat sisällä. Sitten on se raha loppu.

      31
      1. EU Suomelle: ”Teidän pitää antaa säkillinen rahaa näille lapsukaisille – mutta ei hätää, me maksetaan se säkki”.

        13
  4. Tuo Lääkärit ilman rajoja on kanssa yks persreikäjärjestö, aina ulisemassa näiden elättien puolesta ympäri maailmaa. Liekö Soros-mulkeron rahoittamaa toimintaa.

    53
  5. ”Vähäpukeinen nainen tervehtii Kreikkaan soutaneita uusia eurokansalaisia.”

    No katoppas, siinähän astelee tuleva vaimo suoraan syliin, hyvä kun matu on ehtinyt astua ulos kumiveneestä.

    43
  6. Siinä kiimainen muslimi ei voi uskoa silmiään: Kaikki lupaukset olivat totta! Kaikki naiset ovat huoria! Ei ehdi edes jalat kuivua kun jo ensimmäinen huoravaimo hyppii puolialastomana syliin!!!! Allah olkoon ylistetty!!! Voi tätä PANEMISEN JA HAKKAAMISEN MÄÄRÄÄ!!!!

    48
  7. Minä olen huolissani Saksan tilanteesta. Viranomaiset ovat sulkeneet huoratalot ja 200000 huoraa on heitteillä tai siis toksisen maskuliinisuuden saastuttaman ihmiskaupan uhria. Eikö hallitus voi pelastaa nämä ihmiskaupan uhrit tänne. Annettaisiin terapiaa ja kotoutettaisiin.

    33
    1
  8. Tästä näkee miten huuhaata koko korona on kun muslimien tie eurooppaan on vain yhä avoin tapaus.
    Vittu mitä yliampuvaa kusetusta kaikki sanoo pastori tähän siis.
    Toki jokaisella on oikeus uskoa mihin uskoo ja alapeukuttaa, mutta nyt pastori haistaa kyllä härskiintyneen kusenhajun ympärillään 6-0.
    Vittu noita *ulkkuja kukaan tänne sivistykseen kaipaa anyhow, jos rehellsiä ollaan itsellemme.
    Se joka haluaa, ottakoon siitä vaan ja yllättyköön, miten erilaisia ne ovatkaan.
    Aamen…

    39
    1
  9. Noiden 1600 tulijan päästäminen EU:hun ei vähennä ongelmia tulijoiden lähtömaissa. Sensijaan he lisäävät vastaanottavien maiden ongelmia. Samalla heidän sijoittamisensa EU-maihin lisää Eurooppaan yrittävien määrää entistä enemmän. Lesbos ei tyhjene koskaan, ei palaa entiselleen.

    Vaikka nämä tulivat yksin, he eivät ole yksin. Alkaa perheenyhdistäminen. Ehkä tulijaa kohden 10-20 perheenjäsentä tulee myöhemmin. Näin laskien 1600 lisää Eurooppaan tulevien määrää 1600 plus 16000 henkeä eli 17600 henkeä. Ja päälle tietysti uudet yrittäjät. – Miten muuten tulivat yksin. Jäikö isä vilkuttamaan muutaman kilometrin päähän rannalle Turkissa.

    Yksilölle on tietysti hyötyä, että pääsee ilmaisen elämän piiriin. Mutta… mutta näiden ihmisten pelastaminen luo haittaa eurooppalaisille. Tämä on nollasummapeli. Yksintulleen voitto on pois hänen elättäjiltään. Hyvinä ihmisinä esiintyvien tulisi pelastaa heidät kotimaissaan.

    Oletettavasti nykyinen ”pakolaispolitiikka” jatkuu. Se johtaa vastaanottavien maiden tuhoon. Vähitellen. Sammakko ei tajua, että vesi alkaa lopulta kiehua.

    Jos halutaan ratkaisua, se on helppo.

    Ei anneta turvapaikkoja. Ei humanitaarista suojelua. Silloin tarinoiden kertominen ei autakaan. Lähtömaissa syntyy tarve parantaa niiden oloja, koko väestön oloja, ei yhden yksilön oloja. Nyt siirretään lähtömaiden oloja Eurooppaan. Mitä sitten voitaisiin tehdä. Lähes diplomaattista koskemattomuutta nauttivan kunniakansalaisuuden myöntämisen sijasta pakolaiseksi tekeytynyt voitaisiin laittaa säilöön odottamaan paluuta kotiin. Perusravinto. Yksittäisselli. Tulija olisi saanut turvan.

    32
  10. Riski on melkoinen, kun kuitenkin nuo ns tulijat ovat niitä helvetin nuoria miehiä lähes kaikki. Nehän hitsaavat perillä oikein kunnolla jos eivät pääsekään heti kartsalle. Ongelmia on siis joko rähinöiden muodossa majapaikassa, jos herroja ei suvaita päästää liikkumaan niin kuin heitä sattuu huvittamaan, tai sitten jos he liikkuvat, niin sitten he levittävät estotta viruksia ja muitakin tauteja ympäriinsä ja olisihan se kauheaa, jos epätoivoinen ihminen ei pääsisi kaikkien jonojen ohi hoitoon, jos oireet olisivatkin vakavammasta päästä.

    14
  11. Tottakai suomi etulinjassa ottamassa lisää tyhmiä, aggressiivisia kehitysmaalaisia! Kuka enää jaksaa muistaa jotain oulun grooming-tapaustakaan. Kohta niitä keissejä taas tulee, ja jossain vaiheessa se ei ole enää edes uutinen.

    21
  12. Suomi voisi ottaa nuo kaikki. Laitetaan vaan ehdoksi, että eu maksaa heidän kulut iankaikkisesti ja korvaa erikseen vääjäämättömät tulevat oikeudenkäyntikulut ja uhrien korvaukset.
    Laitetaan sharia laki pystyyn niiden iloksi ja ammutaan raiskaajat ja katsotaan kädet varkailta jos vain tekijä on muslimi joka siis kannattaa shariaa.
    Me tienataan tällä.

    14
  13. Wau. Toivottavasti kuva kiertää netissä. Täällä on kaikki mitä tarvitset, ellei vielä enemmän.

  14. Suomi on siis näissä eturintamajoukoissa haalimassa jopa poikkeustilan keskellä ja rajojen ollessa ”kiinni” niitä helvetin 175 matua Euroopasta tänne. Hallitus on kokoaika tätäkin valmistellu tässä viime päivinä että saavat ne tänne ihan vitun nopeesti maailman rajotuksista huolimatta.

    Kiima oikeen paistaa viranomasista läpi tässä Tampereen paikallisen propagandalehden jutussa: https://www.aamulehti.fi/a/7c860d47-6836-4a9a-8c53-5372c01def57

    13
  15. Valehtelu sen kun jatkuu, kyseessä ei ole pakolaiset eikä lapset.
    1kpl huijaria maksaa noin miljoonan, euroopallahan onkin varaa juu

    11
  16. Minäkin olen sitten 14 vuotias jälleen, joka tulee minulle sanomaan että olen keski-ikäinen, haastan heti raastupaan tuon hirveän rasistin ja vaadin kipukorvauksia vähintään 500.000 euroa.

  17. Suomi taas ainoana pohjoismaana. Muut pohjoismaa ovat luopuneet pakolaiskiintiöistäkin jota Suomella on varaa vaan lisätä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.