PS:n Tavio: EU-maita ajetaan yhteiseen velkavankeuteen

pexels-photo-113885
Photo by freestocks.org on Pexels.com

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että Suomea ja muita EU-maita ajetaan velkavankeuteen uudella elpymisrahastolla ja muilla EU:n rahoitusmekanismeilla.

Tavion mukaan jäsenmaita sidotaan EU:n alaiseen yhteisvastuuseen tahallisesti, jotta EU:n kontrolli jäsenmaihin kasvaisi talouspolitiikan kautta.
– EU-eliitti kasvattaa kontrollia jäsenmaihin härskisti koronakriisin varjolla, jotta mikään muu maa ei voi toistaa brexitin kaltaista eroamista EU-liittovaltiosta, Tavio sanoo.
Komission rahoitusehdotukseen sisältyy sekä suoria rahallisia avustuksia että lainoja. Tavio pitää ilmeisenä, että kokonaisuus ei ole hyödyksi Suomelle.
– EU rikkoo omia sääntöjään ja pistää muut maat maksamaan Italian ja Espanjan heikosta taloudenpidosta, Tavio moittii.
LISÄTIETOJA:
Ville Tavio
kansanedustaja (ps.)

Subscribe
Notify of
guest
68 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Peukutetuimmat
Inline Feedbacks
View all comments
Mega kusetus ?

SUOMALAISIA YRITETÄÄN KUSETTAA SITEN, ETTÄ MUKA TAVALLISELLA LAILLA SUOMI VOISI LAHJOITTAA SUOMALAISTEN VERORAOJA ITALIALLE. TODELLISUUDESSA PERUSTUSLAKI MUUTOS TARVITTAISIIN.
1.
Merkelin ehdotuksessa 500 miljardia on lahja, jota lahjan saajan ei tarvi maksaa takaisin.
Suomalaisia verorahoja ei voida lahjoitella muille maille tavallisella lailla, edes luomalla EU himmeleitä sumentamaan asiaa.
Perustuslaissa on kirjoittamattomana oikeutena sääntö että Suomalaisten verorahat on tarkoitettu Suomalaisille (tavanomaista oikeutta). Asia on niin selvä ettei siitä ole säädetty edes säädöstä. Eduskunta ei voi esim. lahjoittaa 10 miljardia Ranskalle tavallisella lailla.
Perustuslakiin voidaan tehdä poikkeus tavallisella lailla, jos kansa hyväksyy sen. Kansa ei todellakaan hyväksy asiaa. Asiasta olisi tärkeää järjestää galluppeja, jotta asia olisi selvä. Eikä veronmaksajien päästäisi kusettelemaan luomalla harhanen kuva, että ”kansa hyväksyy lahjoituksen”
Eli yksi luotettava gallup voisi ”näyttää sen toteen” että kansa ei hyväksy jättimäistä lahjoitusta ja siksi asiasta on päätettävä perustuslakia muuttamalla.
Asiasta pitäisi päättää vähintääkin perustuslakia muuttamalla.
Jo vuonna 2018 oli 519 000 Suomalaista ulostossa. Nyt Koronan jälkeen varmaan vielä enemmän:
Valtakunnanvouti Juhani Toukolan mukaan 519 000 yksittäistä suomalaista joutui viime vuonna ulosottoon
https://www.hs.fi/talous/art-2000006044541.html
Mielestäni on selvää, ettei Suomalaiset hyväksy jättilahjoituksien tekemistä Italiaan, koska oma maakin on kuralla.
2.
Suomi ottaa tänä vuonna yhteensä hieman reilut 20 miljardia lisää lainaa
https://yle.fi/uutiset/3-8956457
Perustuslakivaliokunta on katsonut lausunnoissaan, että eduskunta ei saa ottaa vastuita, jotka vaarantavat Suomen mahdollisuudet vastata niistä velvoitteista, joita sillä Suomen perustuslain mukaan on. Myös se pitää ottaa huomioon kuinka todennäköinen riski on.
Italialla on yli 2000 miljardia velkaa ja se on vaarassa joutua roskalainaluokkaan. Suomi itse joutuu ottamaan tänä vuonna ainakin 20 miljardia lisää lainaa, eikä vielä ole tiedossa kauanko ja paljonko Korona lasku tulee olemaan. Suomi on itsekkin kuralla, Suomi vaarantaa kykynsä vastata omista velvoitteista.
Katso
Perustuslakivaliokunnan lausunnot:
28/2013 vp, 22/2012 vp, 25/2011 vp, 3/2012 vp

Jarkko

Suomen korruptoitunut eliitti+virkamiehet ovat pyyhkineet persettään perustuslailla ainakin jo vuodesta 1995.
Jo -90 luvun lopulla multa kysyttiin että miksi maksan pienimmän mukaan eläkevak.maksua yrittäjäksi pudottuani.Totesin että niitä rahoja ei ole kun kun/jos mun aika tulee niistä nauttia.Kohta olisi…siis olisi aika.
Silloin en tarkkaan osannut sanoa mihin ne hukataan, mutta nythän tuo alkaa pikkuhiljaan selkeemään.
Valitettavasti olin oikeassa.Suomen virkamieheen voi luottaa aina.Persevakomehut kiiltää suomi-veronmaksajan silmiin kun heebot linkkuveitsenä ojentavat rahojamme hevon perseeseen!

Mega kusetus ?

Suomi tarvii 190 miljardia
eli 38 000 per Suomalainen
eli 190 000 euroa per 5 henkinen perhe:
Suomen ulkomaanvelka nyt 110 miljardia,
Italiaan 30 miljardia ?
20 miljardia lainaa oman maan Korona tukiin,
30 miljardia hävittäjiin.
Suomalaisilla on löysää
YLE:
Uusien hävittäjien hankintahinnan on etukäteen arveltu olevan 5–10 miljardin euron luokkaa. Puolustushallinnossa on toistaiseksi oltu hiljaa siitä, että uusien koneiden koko elinkaarikustannus, siis niiden käyttö-, huolto- ja päivityskulut ovat moninkertaiset hankintahintaan nähden. Uudet hävittäjät saattavat elinkaarensa aikana maksaa 20–30 miljardia euroa hankintahinnan päälle
https://yle.fi/uutiset/3-8138978

Tavjan rauhantoverit

Hähähä. Sinneppä ne hävittäjärahat katuaa. Hähä. Senkin persumilitaristit.
Kaiken huipuksi Eu:n suursiionistijuutalaiskapitalistipankkiirit saa syyt ja idioottikansan vihat niskoilleen.
Kyllä me kommarit sitte ollaan kieroja. Hähää.

Anonyymi

Olisi syytä muuttaa myös EU:n omia sääntöjä, esim. artikla 123 kieltää toisen jäsenmaan rahallisen avustamisen. Suomi kun on aina ja etunenässä noudattamassa kaikkia kansainvälisiä sopimuksia, niin miten nyt suu pannaan? Kirkkain silmin ollaan menossa mukaan tähänkin kusetukseen.

Mega kusetus ?

Suomi tarvii 190 miljardia
eli 38 000 per Suomalainen
eli 190 000 euroa per 5 henkinen perhe:
Suomen ulkomaanvelka nyt 110 miljardia,
Italiaan 30 miljardia ?
20 miljardia lainaa oman maan Korona tukiin,
30 miljardia hävittäjiin.
Suomalaisilla on löysää

Muuta Norjaan

Noh, muuta Norjan puolelle. Siellä on saldo +100 000 euroa per lärvi ja työttömyystuotkin suurempia kuin Suomalaisten palkat. Eikä juuri ole työttömiäkään ( paitsi nyt Korona aikaan )
ps. jostain syystä sotki tekstin kun copypastasin tuon jutun.
Oslossa kadun kerjäläisetkin taitaa tienata enemmän kuin Suomessa juristit

Pörssikettu

Ostovoima on heikko koska valtion ottama lumerahavelka mitätöi hyödyllisen työn merkityksen yhteiskunalle. Antakaa tämän nyt upota kalloihinne. Koskaan ei tulla maksamaan EKPn luomaa velkaa takaisin, koska se on vain myytti ja valetta , MUTTA SE ANTAA JULKISELLE VALLALLE KURISTUSOTTEEN kansalaisistaan, koska tuottava kansanosa saadaan orjiksi verotuksen avulla.

Fatwantarkistaja

Muutanpa Norjalaan. Tienaan työttömänä 70 000€. Taikka sitten mua on taas kusetettu.
Kerjään pulloja lisäksi, tienaan 100 000€ siinäkin hommassa.
**ttu kun on kadut kultaa.

Näin teet 200 000 euroa

Näin teet 200 000 euroa kuukaudessa.
Mene eduskuntaan ja järjestä SMS äänestys siitä (50c per ääni)
1. ”hyväksytkö EVM tuen ? 500 milardin paketin
2. ”Hyväksytkö 750 miljardin tuen ?
Uskoisin että 400 000 Suomalaista osallistuisi galluppiin

Ruotsista tulee Romania ja Suomesta Bulgaria

Ei se ole samantekevää. Vanhainkodissa aikanaan et saa edes kahvikupposta koska se on liian kallista ja kuntapoliitikot päättävät myös laskea vanhainkodin sisälämpötilaa koska lämmitys maksaa liikaa (molemmat ovat tapahtuneet Ruotsissa).
EU- rahaston tarkoitus on vain ja ainoastaan köyhdyttää EUn rikkaita maita köyhismaitten tasolle eli tehdä kaikista lopulta samanlaista, hampaatonta mössöä.

Fatwantarkistaja

Vanhukset juuri tarvitsevat lämpöä. Mulle riittää 17-astetta, taikka joudun pukeutumaan. Älkää kiusatko vanhoja enää yhtään enempää.

p.grandell

näin se vaan menee. tyhmät päättäjät tekevät mitä lystäävät, eivät ymmärrä kun heillä on kova liksa, sekä ikuinen eläke, mutta muut veronmaksajat pistetään pölkylle, ei jukolauta, eikö siellä arkadianmäellä ole muita kuin ps puolue joka ymmärtää finanssi asioista, ovatko muut niin lääpällään johonkin eurosto amiraattiin, luulevatko tosissaan että on hienoa olla kultapossun jäsen, oma maa ihan rikki, ja taaloja lapioidaan laittomasti muihin katastrofi maihin, samalla roudataan elätettäväksi koko afriikkaa sekä arabian niemimaata tom of finlandiaan. eikö jo kohta tapahdu mitään, vaan katsotaan saat#### ylen antamia oksennuksia ja nyökytään että on se meidän pääministeri sitten söötti. huh tätä hölmölä meininkiä…

Suomi suomalaisille

Ei ne ole hölmöjä. Tietävät tasan tarkkaan mitä tekevät ja sehän tässä hirveintä onkin. Suomi pitää upottaa velkasuohon, jotta meidän on pakko myydä ulkomaisille firmoille pohjavedet ja maaperän mineraalit.

Röyhkeys huipussaan

On se kumma, jos kansa ei lähde liikkeelle tälläisen asian takia, vai onko tämä liian iso asia suomalaisten
käsityskyvylle? Näin, jos rahaa kylvetään, on sama lopettaa verojen maksu kokonaan, monet ovat jo varmaan niin tehneetkin. Nyt on korkea aika lähteä EU: sta, meitä pidetään yhä enenevissä määrin vain
lysylehminä, milloin minkinlaisiin tekosyihin vedoten ja valehdellaan yhä räikeämmin.
Alkakaas poliitikot toimia, siitähän teille maksetaankin, puheet ei enää auta.

Anonymous

Pt media – media without sense.

Fatwantarkistaja

Nimetön Kukahan fakin sekoittaja se sinä olet? Omia tietysti, ei vasemmiston kannata enää käsiään liata, kun on jäsentenväliset kesken. Niillä on kokemusta ja tietoutta asiasta, ei ne muille kuitenkaan kerro.

Syy siihen ettei kilahda

Duunari on hampaaton ja saamaton otus, siksi ei lompakkoon kilahda koskaan tarpeeksi.

Anonymous

EU ostaa pankeilta Italian velat markkinahintaan sen jälkeen kun ne ovat erääntyneet ja todettu ettei maksua vaan kuulu. Jos tämän jälkeen pankit tarvitsevat julkista rahaa niin pankkien omistuksen pitää sitten tulla rahoittajille.

Anonymous

Tässä maassa ei auta valitettavsti enää muu kuin vallankumous ja erittäin verinen sellainen.
Mutta sitä on turha odottaa, oma sohva on se mikä suomalaista kansaa enemmän vetää.

Anonymous

”Toinen vastaava” No se on sinun mielipiteesi.
Se porukka mikä lähtisi liikkeelle on kuule ihan eri svääreissä kun nykyinen suomentuhohiivahallitus.

Fatwantarkistaja

Mikähän porukka liikkeelle lähtisi? Suomessa? Aika hiljaasta saattaa olla sen suhteen.

Anonymous

Sehän se tässä vituttaa, että nämä miljardit pihistetään sitten jostain täällä. Moni asia on päin vittua vaikka muuta esitetään. Esim vanhustenhoito. 1 miljardi on 1000 miljoonaa euroa. Jos johonkin asiaan täällä mikä parantaisi tavallisen tallaajan jne asiaa tai terveyttä, esitetään 200 miljoonaa euroa niin se on helvetin vaikeata. Ei kuulemma ole rahaa. Matuile riittää aina tietenkin.

Teppo Tajunta

Koskahan hallitusten pönttöpäille selviää saksan halu valloittaa eurooppa. Se että Hitler ei siinä onnistunut ei tarkoita että niiden halu olisi lakannut. Hallitus on typeryksiä pullollaan.

Anonymous

Mikä ihmeen halu valloittaa????
Saksahan on eturintamassa tuhoamassa itseään???

Anonyymi

Saksalaiset pankit käärii tässäkin manööverissä isoimmat rahat, aivan kuten teki Kreikankin kanssa. Ei näistä rahoista juuri mitään tavallisille italialaisille tai espanjalaisille irtoa ja tyhmä Suomi menee mukaan hulluimpiinkin ehdotuksiin.
Odotetaanpa vaan syksyä; nyt jo lähes puoli miljoonaa työtöntä, kunnat ovat rahavaikeuksissa palveluiden kanssa, verot ja maksut nousevat ja kun Kelan ja sossun tuet pienenevät, punavihreän hallituksen kannattajat voivat olla naamaltaan samanvärisiä.

Lui Hu Lu

Maksakaahan nyt vain kiltisti hella eulooppalaiset. Olen ostanut pölsseistä paljon saksalaispankkien osakkeita ja lainannut hämälää lahaakin niille.

V.Putin

Mutta minäpä se vasta olenkin pumpannut rahaa saksalaispankkeihin. Varsinkin hämärää sellaista ja pöytälaatikkofirmojen kautta. Joten maksakaahan nyt. Pesurin pitää pyöriä.

Luihu Luigi

Minullakin olisi paljon huumerahaa. Siksi minä tarvitsen myös teidän rahanne.

Ahmed Ahne.

Minäkin haluan ranskalaispankkeihin tekemäni sijoitukset takaisin. Korkojen kera DHIMMIT.

Piikki lihassa

EU-ero maksaisi ainakin 10 miljardia ja veisi kauan, koska jäsenyys on kirjattu perustuslakiin eli sen muuttaminen vie kaksi vaalikautta. Eikä suomalaisista suurin osa edes halua erota. Kusessa ollaan ja ikuisessa velkavankeudessa.

Acc358

Perustuslakia voidaan muuttaa välittömästi kun:
”eduskunta julistaa ehdotuksen kiireelliseksi päätöksellä, jota kannattaa vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä, minkä jälkeen itse ehdotus hyväksytään vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_perustuslaki
Hyvä uutinen on, että voimme palauttaa täyden itsenäisyyden nopeasti muutamassa viikossa. Huono uutinen on, että eduskunnassa ei tällä hetkellä ole itsenäisyydelle riittävää kannatusta.

Tapiola

Kyllä EU erolle ei tahtotilaa nyt löydy, mutta Euroerolle voisi alkaa löytyä kannatusta, kuten PS tätä asiaa jo aika painavasti hehkuttaa. Kankaanniemi jo Marinia ja hallitusta varoitti, että kannattaa alkaa varautua siihen, että euroalue hajoaa.
Kankaanniemi oli tiukka Kristillisten ministeri jo Ahon hallituksessa, ja Ahon useammasta TV kameroiden edessä tivaamasta kysymyksestä, hyväksyykö ministeri Kankaanniemi EY liittymissopimuksen, tämä vaikeni joka kerta. Kankaanniemen ministeriura päättyi sitten nopeasti. Video löytyy Elävästä arkistosta Yleltä, en kehtaa linkkiä laittaa.

Anonyymi

Tavalliset suomalaiset eivät ymmärrä eivätkä ole kiinnostuneita EU:sta pätkän vertaa. Sen osoitti jo viime vaalien ”äänestysvilkkaus”, nousiko peräti yli 30:n prosentin? Heitä kiinnostaa sohvalla makaaminen, typerät reality-ohjelmat, Temptation islandit ja Sextapet yms., muu on liian vaikeaa. Tämän päivän IS:n luetuin uutinen oli seurapiirirouva Kivilahden luxus-puodin lopettaminen. Ehkä tämä kansa ei ansaitse parempaa…

Anonymous

Sinulle kaikki on salaliittioa, aika helvetin säälittävää.
Minusta sitten koko pt media on salaliittoteoriaa.

Anonymous

Hallitustason huijaripoliitikotkin puhuvat tv:ssä liittovaltiosta mutta Paavo vaan jankuttaa salaliitoista. Ehkä olisi aika selvittää pää tai lopettaa koko sivusto.

Jatkaa

Eikä mitään lopeteta.

Puolueeton

Mistä pankeista Italia ja Espanja ovat saaneet valtionvelkansa? Mahdollisesti Saksan ja Ranskan pankeista. Kukaan ei varmuudella voi tietää velkakirjojen kulkua. Tätä voisivat mediat yrittää edes tutkia.
Taustalla on aivan ilmeisesti Saksan ja Ranskan tarkoitus hankkia pankeilleen rahaa. Lainarahaahan ei ole olemassakaan vain papereita. 750 miljardin tukirahasto on tarkoitus saada muiden EU-Välimeren maiden velat Saksan ja Ranskan pankeille. Nämä pankit saavat todellista rahaa velkapapereitten tilalle. Oikea tapa olisi antaa velkoja anteeksi, mutta silloin nämä kaksi suurvaltaa jäisivät ilman muiden rahoja.
Kuinkahan moni suomalainen poliitikko tämän tajuaa. Voi tajutakin, mutta mukana olo tuo suuria etuja. Nyt olisi aika olla suomalainen ja tukea suomen kanslaisia eikä ajatella omaa poliittista etua.

Tapiola

Esim. Societe Generale on yksi suurista Ranskan pankeista. Lainoittanut Italiaa paljon. Sos Gen. itse sitten ottanut Usan keskuspankin elvytysvelkaa jo finanssikriisistä alkaen. Juuri FEDin luomasta ”luottamukseen” perustuvasta elvytysrahasta merkittävä osa on myös euroopassa, ja jostain edes osalle pitäisi nyt vihdoin saada katetta.
Viime vuonna jo euroopassa harkittiin, miten voitaisiin suurilla velkapapereilla vain pyyhkiä persettä, mutta ilman sotaa se ei taida onnistua. Nyt ollaan sitten tässä vaiheessa Koronan takia.
Tämä uusi elpymisrahaston virittely on puhdasta sosialisointia. Sosialistit sosialisoi, ja kapitalistit pankeissa kapitalisoi pääomaksi myös suomalaisten tekemää työtä josta palkkaa ei saa, jos ja kun maksun aika tulee.
Kaipa tässä on jo sodan siemenet kylvetty eurooppaan, kuten oli 1920 luvullakin Saksan weimarin
tasavallassa. Historian tekijät toistavat jälleen itseään, eli sosialistit sosialisoi, ja kapitalistit joista täälläkään sivuilla ei kannata liikaa puhua, käärivät omaisuuden siisteiksi paketeiksi yksityisomistukseen.

Tapiola

Pitää vähän jatkaa, kun katsoin Kulmunin haastattelun. Kun tuossa edellä vihjailen sodan siemenen jo kylvetyn, niin tietysti sotia on monenlaisia.
Nyt kun niin reippaasti ajatellaan, että tästä elpymisrahaston maksamisesta sitten muutamassa vuosikymmenessä selvitään, vaan entäpä jos tämän koronaa tappavan alkukesän jälkeen tuleekin ihan ihka oikea uusi virusaalto syksyllä räntäpimeään adventti Suomeen, ja eurooppaankin. Oikeinkos ne Macroninkin kunniakansalaiset pysyvät housuissaan, kun sanotaankin että pojat, nyt syödään vain puuroa aamulla.
Ja milläs sitten elvytään, kun ensimmäinenkin aalto on vielä elpymättä.

Anonyymi

Ajattelin tuota samaa. Ajatusmalli kun tuntuu menevän niin, että kun tästä selvitään, niin sen jälkeen kaikki on yhtä onnea ja menestystä. Entä tosiaan kun tulee se seuraava kriisi?
Meillehän on myös uskoteltu, että maahanmuutto on lähes loppunut eikä tänne tule juuri ketään. Hah! Lähi-idässä ja Afrikassa riittää porukkaa, jotka haluavat ilmaisen elatuksen ja sosiaalitukien piiriin ja jos esteitä ei laiteta, niin sen myös saavat, oli Euroopan tilanne mikä hyvänsä! YK on yhtenä instanssina siinä touhuamassa johtuen siitä, että määrätyt asiat siellä ovat kehitysmaiden hallussa.

Anonyymi

Tämä on vaan Kreikka-tapauksen jatkumo. Miten käy sitten, kun tulee uusi kriisi, joka ei voi olla kovinkaan kaukana? Olisiko Suomenkin nyt hyvä haalia velkaa niin paljon kuin ikinä saa ja sitten liittyä ruikuttajien kuoroon ja saada tukea ja avustuksia?
Tässä on sama kuvio kuin ilmastonmuutosvouhkauksessa; koronaa käytetään tekosyynä ennestäänkin ylivelkaantuneiden maiden avustamisessa ja ilmastonmuutoksella voidaan siunata kaikki energiaan ja kuluttamiseen sisältyvät maksut ja veronkorotukset. Miten asiat oikeasti ovat, sitä ei haluta kertoa vaan suolletaan satua kuten ministeri Pekonen ja HVK, meille ei pandemiaa tule ja olemme hyvin varustautuneita!

Anonymous

Italiassa on jättisuuria firmoja autojen valmistajia, kylmäkalusteita ym kone- ja kemianteollisuutta puhumattakaan muotijutuista. Monia perinteisiä suomalaisiakin yrityksiä omistaa italialaiset yhtiöt. Turistihaavit ja katoliset rahankahmijat sekä mafian koronkiskurit ym. Siellä rahat pistetään yksityiseen kulutukseen ja hienosteluun ja viitataan veroille kintaalla. Valtiolta vaaditaan palveluksia joka asiaan ja se joutuu ne tekemään velalla. Nyt, kun ei siellä ole liiraa, johon voisi lisätä nollia perään, tarvitaan näitä tukirahoja velkojen katteeksi. Samaan asemaan on menossa myös Suomi. Suomessa ei myöskään suurteollisuus juuri veroja maksa, vaan hinkuaa tukiaisia valtioilta. Suomessa on tiukka verojärjestelmä, joka nylkee työntekijät ja pienyrittäjät. Sen on meille vuosisatojen aikana kehittänyt Ruotsin kruununvoudit ja itsenäisyyden ajan systeemi on sieltä peräisin. Korona iski muihin maihin ja ohitti Suomen veronmaksajat.

Tapiola

Kyllä. Italialaisia kylmälaitteita on mummoillakin Suomessa, jos vaikka autot unohtaa kokonaan.

murre riepunen

Narua kiedotaan Suomi-neidon jo hiukan kurttuiseen kaulaan yhä tiukemmin, rimpuilu ei auta, maksajan osaan olemme ajautuneet toheloiden päättäjien toimesta, eduskuntatalon voi jo saneerata kirppariksi, myös muut valtion rakennukset maahanmuuttajien, asunnottomien, päihteiden käyttäjien haltuun, myös huostaan otettuja mukuloita voidaan nähin tyhjilleen jääviin rakennuksiin sijoittaa, Suomen liput tuhottava, vain EU-lippu ja Setan- lippu sallitaan, siihen loppuu ennen niin ylvään ja maailmalla suurta arvostusta nauttineen kansakunnan tie, kaiki on tuhottu, siinä meni Taxi-järjestelmä, koulut tuhottu, huumeiden jakelu jopa yhteiskunnan toimesta, voi..voi lista on melkolailla pitkä.

Anonymous

Siinä vaiheessa räjähtää kun liittovaltio on tosiasia.
Minä en tule koskaan luopumaan suomen lipunnostosta, se joka tulee lippua repimään voi sitä ennen suunnitella testamentin.
Toinen asia on se että, tulen itse repimään joka liitovaltioeu paskalipun alas, ja samoin, tehkööt mys testamentin joka sitä tulee estämään.

Tapiola

Ensi viikolla on Pontuksen mielenosoitus Eduskunnan edessä, oliko nyt 2.6. tiistai, niin sinne puhumaan asiaa.

Anonymous

Hah hah ja taasko te rassukat olette menossa itsenne nolamaan ihmisten eteen? Vai että oikein mielenosoitus, paremminkin mielennolaus tuolta porukalta.

Anonymous

Melko monta hölmöläistä jotka haluavat nolata itsensä alapeukutuksien määrästä päätellen.

Puolueeton

Olemme EU:n vallan alla niin kuin 1400-1700 luvuilla olimme Ruotsin vallan alla. 1806 Venäjä miehitti Suomen alueen ja karkotti Ruotsin vallapitäjät. Suomi sai oman rahan ja itsenäisen parlamentin, jonka päätökset kuitenkin tsaari hyväksyi. Pakkokin oli, koska jotkut vielä hinkuivat Ruotsin valtaa. Itsenäinen Suomi syntyi monen sadan vuoden jälkeen.
Voisiko tilanne toistua ehkä nyt nopeammin?

V.Putin

Sitähän tässä koko ajan yritetään. Heheh. Eu:n toverit laitoin kiristämään peukaloruuvia niin, että suomalais typerykset viimeinkin parantuisivat ryssäfobiastaan ja kiruaisivat kaiken huipuksi länteen päin hamppaat irvessä.

Jarkko

Suomen korruptoitunut eliitti+virkamiehet ovat pyyhkineet persettään perustuslailla ainakin jo vuodesta 1995.
Jo -90 luvun lopulla multa kysyttiin että miksi maksan pienimmän mukaan eläkevak.maksua yrittäjäksi pudottuani.Totesin että niitä rahoja ei ole kun kun/jos mun aika tulee niistä nauttia.Kohta olisi…siis olisi aika.
Silloin en tarkkaan osannut sanoa mihin ne hukataan, mutta nythän tuo alkaa pikkuhiljaan selkeemään.
Valitettavasti olin oikeassa.Suomen virkamieheen voi luottaa aina.Persevakomehut kiiltää suomi-veronmaksajan silmiin kun heebot linkkuveitsenä ojentavat rahojamme hevon perseeseen!

Jarkko

Ehdotan:antaudutaan ryssille sillä ehdolla että saadaan autonomia samanlaisena kuin se oli Bobrikovin aikoihin asti.
Saadaan lenskarit ilmatteeks ja paukkuja niihin.
Halpaa öljyä ja sexyt naiset kaduillemme.
Itämaan läpsyt velivenakko hoitelee aavikoille takasin meidän puolesta.
Sateenkaaripervot peruuttavat takasin kaappeihinsa.
Vastineeksi antaisimme heille tietotaitoa ja hernerokan reseptin,siis sen, jolla kaikki sodat voitetaan.

TImo VIrtanen

Ehdotan että antaudutaan.

Jarkko

Tämä nyt oli vaan ajatusleikkiä,kipeää asiaa tulee joskus mietiskeltyä monelta suunnalta.
Mutta eikös ryssän hoteissa oltaisi matalammassa ojassa kuin mitä muutaman vuoden päästä musujen pannessa uutta järjestystä kehiin.
Mitä käy esim.kun euro romahtaa 5v sisällä?

Matrix

Ihan vitun sama, duunari käy töissä 5 kertaa viikossa/8h,pienituloinen eläkeläinen kituuttaa joten kuten, työtön on elämän ja kuoleman rajoilla ja eläkkeelle kuuluva pitkäaikaistyötön pidetään työttömänä työnhakijana ja eläkeyhtiöt toivovat että he tappaisivat itsensä ja moni näin suunnitteleekin ja moni näin tekeekin, eikä tilille kilahda yhtään sen enempää vaikka velanotto olisi 0 € Ainostaan eliitti pärjää paremmin ja he keksivät kyllä uusia maksuja työmuurahaisille ja sitä kautta omat edut pysyvät ja jos leveä elämäntyyli on uhattuna. Eliittiin lasken kaikki poliitikot ja heidän persekärpäsensä, niin kommunisteista persuihin, samanlaisia loisia. Mikään ei muutu vaikka vaalitulos olisi mikä. Eli maailma pyörii samaan malliin kuten tähänkin asti, velan avulla valtiot sidotaan kansallisen ja EU eliitin orjikisi taas vuosikymmeniksi. Höpinät kapinasta tai vallankumouksista on orjien päiväunia jotka eivät toteudu koska orjilla ei ole puolustajia. Loisivalla eliitillä on armeija ja poliisi, jotka pitävät kyllä toisinajattelijat kurissa ja nuhteessa, jos ei hyvällä niin sitten pahalla ja huomaat olevasi suljetulla osastolla.

Jarkko

Joo,äänestäminen ei vaikuta mihinkään.Nähtiin viime eduskuntavaaleissa.Vihervasemmisto rääkyy häpeämättömästi että nyt meillä onkin vasta demokraattisesti valittu hallitus.Ja vitut! Kaukana siitä.

Puola saa 32 hävittäjää ilmaiseksi kiitos EU- rahojen

”Klarar inte Svenska politiker stå upp för Svensk ekonomi så är det kanske dags att byta ut politikerna, eller lämna EU.
Någon gång måste EU se sanningen i vitögat. Ingen inom EU köper varor från Sverige bara för Sverige är med i EU, de köper Svenska produkter för att priset och kvaliten är rätt.
Ta t ex Polen, som skall erhålla 38 miljarder, den fjärde största bidrags-tagaren av EU pengar för corona. Dom har just skrivit på för 32 st F35 plan från USA till ungefär samma pengar.
Det är jättebra att Polens försvar stärks, men kanske inte med hjälp av Svenska skattebetalares pengar. Jag tror dessa pengar gör bättre nytta inom den Svenska samhällsekonomin. (visa mindre)”

TÄMÄ ON SITÄ EUROKOMMUNISMIA

Suomi ja Ruotsi tulevat aina olemaan nettomaksajia EUssa eli tulevat aina saamaan sieltä vähemmän kuin mitä ovat sinne maksaneet. Tämä on EUROKOMMUNISMIA, kaikilla pitää olla yhtä kurjaa Merkeleen ja Makaroonin mielestä.

Roskamaat eivät nouse koskaan omilla avuillaan koska tietävät että EU hyysää

Ensin syydettiin rahaa Kreikkaan, nyt suurinpiirtein kaikille muille. Suomesta en tiedä mutta Ruotsi on jo sanonut leikkaavansa eläkkeitä jne. Eli köyhät tulevat vielä köyhemmiksi ja rikkaat pärjäävät aina tai rikastuvat entisestään.
Ruotsi ja Tanska panivat sentään edes hanttiin ja halusivat että EUn avustaminen ei olisi pelkkää lahjaa vaan lainaa joka joskus saataisiin jopa takaisin.