Ei kannata myrkyttää mieltään rasistisilla ajatuksilla. Kannattaa nauraa. Mallia voi ottaa vaikkapa Ruotsissa majailevista yksintulleista afgaaneista.
Mikä riemu, mikä ilo. Miksi ihmisen pitää ahdistua kun voi nauraa ja piirtää sytämiä.
Elämä voisi olla nauramista ja ilmavaa riisiä. Ei umpimielistä impivaaralaisuutta.
Abdul on onnellinen. Afganistanissa ei ollut vettä uimasilleen, eikä sitä myöten uimataitoa. Mutta Huddingen uimahallissa, turvallisten ruotsalaisten uimaopettajien sylissä on ihanaa opetella uimasilleen. Haluaisitko sinä ottaa yksintulleen afgaanilapsen syliisi?
Kun joskus tulee epätoivon hetki, niin onneksi meillä on ystäviä. Voimme laittaa torille rakkausrinkulan, pitää toisiamme kädestä ja laulaa kumbaijaa.
Hosaini on yksintullut lapsi. Hän näkee öisin traumapainajaisia, nyt elämä alkaa ehkä jo hymyilyttämään, sillä oleskelulupa on viittä vaille plakkarissa.
Malke-Jannahin pariskunta lohduttaa yksintullutta 15-vuotiasta Ibrahimia, joka ei välttämättä ole 15. “Onneksi meillä on rakkaus. Sitä ei kukaan voi viedä!”
Ali ei ollut Maahanmuuttoviraston mielestä 15. Hän joutui ulos sotalasten orpokodista ja asuu Tukholman tunnelbanassa. Toivotaan hänelle uutta alkua.
Suotakoot veronmaksajalle tervettä ja pitkää ikää, jotta jaksaa nousta aamulla aikaisin, toisaalta jaksaa pakertaa ainakin sinne 65 vuoden tienoille. Mieluiten muutaman vuoden extraa. Saa sitä hyvää mieltä samalla ja motivaatiota aamuherätyksiin.
