Nykyään puhutaan paljon “trollaamisesta”, mutta itse käsite ei ole mitenkään uusi. Trollaamista on harjoitettu iän päivät. Trollaaminen on puhdasta provosointia.
Trollaaminen on hieno harrastus. Kun joku astuu provoansaan, niin sen jälkeen ne kahvinäppikset ovat koko trolliharrastuksen suola. Voin hyvällä omatunnolla myöntää, että olen nauranut pitkiä hyviä nauruja omille tolloille nettiin kehittelemilleni provoille. Toisaalta, provoja käytetään ihan poliittisena työkaluna, joten siksi provo voi olla “vaarallista”. Kaikki ihmiset nimittäin eivät tajua provoa ja ovat siksi alttiita erilaisille ismeille.
Paljastan tässä yhden muutaman vuoden takaisen provon, joka olikin eräänlainen kuin tv:n jatkosarja. Loin Facebookiin henkilön nimeltä Elsa Silvennoinen. Rakentelin pikkuhiljaa profiilia. Kaveriksi sain paljon ulkomaalaisia miehiä. Tämä oli profiilin perusta: Elsan pitää näyttäytyä Facebookissa yyper-suvakkona, joka puolustaa suvakkoutta henkeen ja vereen.
Kun pääsin rasisminvastusteluryhmä Rasmuksen jäseneksi, niin täräytin eetteriin päivityksen, jossa kerroin, että olin puolivahingossa selannut aviopuolisoni nettihistoriaa, josta selvisi, että puoliso oli surffaillut paljon netissä MV-lehden, Pt-median ja muiden valemedioiden sivuilla. Tämä aiheutti Elsassa hirvittävän järkytyksen; oliko puoliso rasisti. Vain rasistit surffailevat Pt-mediassa ja olisi kauheaa, jos mies olisi rasisti. “Onhan meillä kaikilla yhtäläinen ihmisarvio” (ei arvo vaan arvio), sanoi Elsa. Elsa kyseli päivityksessään, että pitäisikö puolisosta ottaa nyt ero.
En aluksi uskonut, että homma olisi pajatson tyhjennys. Luulin, että rasisminvastusteluryhmä potkii Elsan samantien ulos ryhmästä kera viestin, että emme kaipaa provoja. Mutta niin ei käynyt. Koko rasmusklaani lähti komppaamaan Elsaa ja hän sai monia hyviä neuvoja. Paras oli mielestäni se, että miehen kanssa pitää keskustella asiasta ja kysyä, että mikä saa hänestä rasistin. Jotkut kertoivat jopa, että jos mies ei antirasistu, niin ero.
Elsassa oli se hyvä puoli, että siihen samaan provoon astui myös se vastapooli. Sain kymmeniä yksityisviestejä tunnetuilta oikeistolaisilta toimijoilta ihan eduskuntaa myöten, jossa paheksuttiin, että olin loukannut kirjesalaisuutta lukemalla mieheni viestejä. Joku uhkasi tehdä minusta rikosilmoituksen. Tämä rikosilmoitusuhkaus tuli siis eräältä oikeistopuolueen kansanedustajalta, joka on melko merkittävässä asemassa.
Lopulta rasisminvastusteluryhmä ymmärsi, että Elsa oli trolli ja koko ryhmä oli astunut provoansaan. Tästä seurasi tuplanaurut, ryhmäläiset alkoivat nyt todistamaan, että tilanne voisi olla totta. Mitä tehdä puolisolle, joka olisi oikeasti piilorasisti. Elsan provossa oli se hyvä/ huono puoli, että se paljasti molemmat poolit. Äärivasemmisto uskoi, että että Elsa oli oikealla asialla paljastamassa miehensä rasistisuutta. Äärioikeisto taas kuvitteli, että suvakot ovat umpitolloja, jotka kirjoittelevat muka omalla nimellään Facebookiin tuollaisia juttuja.
No mitäpä tässä yritin sanoa? En oikein mitään. Yksi viisaus on se, että maailma menee miten se menee. Mitä tässä pitäisi tehdä? Huutaa naama punaisena jotakin aatetta? Että kun kaikki äänestää x niin maailma on parempi? Mutta kun kaikki ei äänestä x:ää. Puolet ihmistä äänestää y:tä. Maailma on kuin kaljakellunta. Kaikki haluaa kellua Vantaanjokea alemmas, mutta kukaan ei pääse mihinkään, koska siellä on miljoona muutakin kellujaa. Jotkut tärkeät ihmiset yrittävät huutaa, että minä minä minä, minun pitää päästä kellumaan nopeammin. Mutta kun huuto alkaa, niin miljoona muutakin ihmistä huutaa, että minä minä minä. Pitäisi päästä, mutta ei pääse.
Lopulta tulee kuset housuun kun ei pääse edes penkalle kuselle.
